Reissu Mustalle Merelle

Kaverin kanssa keskusteltiin talven aikana kesän 2011 mp-reissusta ja nyt oli vuorossa Musta Meri. Edellisenä vuotena olimme päätyneet matkaamaan Portugaliin, nyt oli tasapainoisesti mentävä itään. Itselleni tämä oli ensimmäinen "oikea" kosketus itä-Eurooppaan, kaveri taasen oli jo aiempina vuosin pöristellyt idässä. Saatiin kattava matkasuunnitelma aikaiseksi: Tavataan Kutna Horassa ja jatketaan siitä kohti Merta, Slovakian, Unkarin ja Romanian kautta Bulgarian Deviniin. Kun lomat selvisivät, niin tapaamispäivämääräkin saatiin lyötyä lukkoon ja eikun menoksi!


1.Päivä, 600km Dresdeniin
Läksin epävakaassa säässä painamaan kohti Dresdeniä, ja eikös samointein reissulle hommaamani kännykkä piiputtanut... Pienten piruettien jälkeen sain parit vara-akut taskuun ja matka pystyi oikeasti alkamaan. Muutaman sadan kilometrin jälkeen alkoikin sitten sää synketä. Samalla myös tuli viestiä Puolasta, että kaverin navigaattori ei enää lataa - teline rikki. Päästyäni Dresdeniin etsin paikallisen mp-tarvikeliikkeen, mutta heillä ei ollut sopivaa lataavaa telinettä varastossa. Tulin ostaneeksi jonkun yleismallisen telineen varoiksi, jos siitä saisi viriteltyä jotain toimivaa. (ei saanut, joten hukaaan menivät nekin eurot) Dresdenin etelä- ja itäosat vaikuttivat päällisin puolin ihan kivoilta. Majoituksen lähistöllä oli jokin ravintola-alan oppiravintola, jossa kävin hieman gourmee-aterioimassa. Eka päivä takana, ja elektroniikka-ongelmat painoivat päälle. Onneksi sentään sade alkoi vasta myöhemmin, mutta pilvirintama matkasi kohti itää - sitä saatiinkin sitten paeta Transsylvaniaan saakka.

2.Päivä, 300km Dresden - Kutna Hora
Aamulla Dresden jäi taakseni, laitoin naviin ohjeet vältellä isoja teitä, koska matka Kutna Horaan oli aika lyhyt. Rajan ylitettyäni Tsekkeihin oli ensimmäisten kymmenien kilometrien matkalla useita "nonstop nightclub"-tyyppisiä laitoksia tienvarrella, luvaten mainoksissaan halvimmillan 10Eur/laaki huvitusta kulkijoille. Hieman syvemmälle maaseudulle päästyäni ei näitä tai tienvarsityöntekijöitä enää näkynyt, vaan ihan kivoja maisemia.
puut ja maaseutua

Samalla tuli huomattua ensimmäisen kerran, että Tsekeissä (sekä Slovakiassa) kumipyörät kuljettavat tavarat kaikkialle. Ilmeisesti rautatieverkko on harva, tai sillä ei kulje riittävästi tavaraa. Kuitenkin, sopimamme tapaamispaikka löytyi helposti Kutna Horasta ja sain pyörän parkkiin, ruokaa vatsaani sekä suihkuteltuakin, kun kuulin bokserille tyypillisen puksutuksen kadulta. *Kaverikin löysi perille. Olin henkilökunnalle kertonut huoneita varatessani kaverin tuntomerkit, kuulemma olivat mitään kyselemättä lyöneet avaimen kouraan... Pienen virkistymisen jälkeen lähdimme köpöttelemään kaupungille, nautimme pitsat ja kuvailimme kirkko
kirkkoja ja yleisiä katunäkymiä.

Yleisesti ottaen paikkakunta vaikutti varsin rauhalliselta, emmekä mekään paljoa riekkuneet.

3.Päivä, 500km Kutna Hora - Banska Bystrica
Aamupäivän tavoitteena oli vierailla luukirkossa,


missä sitten olikin niitä luita.



Seinillä, porstuassa, pinoissa ja poikittain. Joku munkeista oli ilmeisesti saanut voimajuoman innoittamana idean koristella paikan kuolleilla, ja homma oli tehty varsin perusteellisesti. Omalla tavallaan vakuuttava paikka, joskaan ei mitenkään hilpeä.


Majapaikasta lähtiessä oli henkilökunnalla hauskaa, kun irroitimme pyörät sisäpihalta. Päällyste kun oli noin nyrkin kokoista kiveä, jotka irtonaisina muodostivat yllättävän upottavan alustan matkavarustetuille BMW-pyörille. Työntämisellä ja kytkimen luistattamisella siitä selvisi, joskin meinasin lennähtää kumoon, kun kaveri antoikin reippaammin kaasua ja pyörä syöksähti eteenpäin, minä takaraudoissa roikkuen. "Hoplaa!" ja tanssiaskeleita.. kiviä lensi kaaressa sääriin ja katsojilla oli hauskaa

Käänsimme myllyt kohti Slovakiaa, tavoitteena Banska Bystrica. Matkalla pilvirintama sai meidät jälleen kiinni ja vettä alkoi tippumaan taivaalta. Samalla alkoi selvitä, että jos erehtyy täällä rekkareitille, niin ohittaminen on varsin turhaa touhua - sillä pääsee vain uuden rekkajonon perään. Kuitenkin, pääsimme pienemmille teille ja tunnelma alkoi epävakaisesta säästä huolimatta kohota. Banska lähestyi, iltakin alkoi olla käsillä. Mutta ylittäessämme jotain korkeampia kukkuloita/vuoria, vettä alkoi tulla oikeasti alas. Ajaessamme alaspäin kunnon kaatosateessa kypäräni visiiri meni täysin tukkoon sumusta ja sateesta. Joten ainoa vaihtoehto oli avata visiiri kokonaan, jolloin sade piiskasi silmiä pienten neulojen tavoin. Lisäksi sumu rajoitti näkyvyyden pahimmillaan noin 10-20m matkalle, vesi virtasi tietä pitkin sekä takana ajava paikallinen autoilijakin alkoi hermostuttamaan. Pääsimme Banskaan, mutta päätiellä kahautin muutamasta liittymästä lahjakkaasti ohitse, jolloin kaveri otti ohjat käsiinsä ja siirryimme Garminin navigointiin... Matkaa hotellille ei ollut kuin 5-7km, mutta se reitti vei meidät ensin hiekkateille, sitten polulle ja ajo-uraa pitkin ruohokukkulan päälle. Tämä taas oli pieni erhe navinluvussa, joten u-käännös kaltevalla ruohikkorinteellä ja uraa pitkin takaisin alas. Oli elämäni ensimmäinen oikea "all-road" kokemus, mutta sain harjoitella lisää välittömästi ajaessamme tietyömaan halki, erinäisten hiekka&kura-esteiden ylitse. Mutta pian pääsimme hotellin pihaan, joka oli kaikki 200m keskustorista.
tori

En todellakaan tiedä miten Garmin meille tuonkin tiettömän reitin oli arponut, mutta perille oli päästävä. Piste. Mopot parkkiin, majoituksessa muistivatkin kaverin vanhastaan..
Oli aika nauttia palauttavat virvoikkeet ja rauhoittua hetkeksi aloilleen.

4.Päivä, 0km
Aamu sarasti sateisen oloisena... joten päätös pysyä paikoillaan päivän verran syntyi aika helposti. Käyskentelimme torille ihmettelemään suihkulähteitä sekä mestan yleisilmettä,


joka oli itse asiassa varsin hieno. Toria reunustavat talot oli remontoitu edustavaan kuntoon, eikä muutenkaan hassumman näköinen yleisilme. Tietty vähän sivummalla pystyi näkemään lähimenneisyyden varjot.
Aikamme pyörittyämme löysimme tiemme pienen sotamuseon kautta
T-34

kansannousun museolle. Sadekuurokin ilmaantui paikalle, joten eikun ihmettelemään sisälle. Sisällä oli kattava valikoima II maailmansodan aikaisia esineitä, keskitysleirien jäämistöjä ja taustalla lauloi surumielisen mahtipontisesti venäläishenkinen mieskuoro. Talsimme museolta eteenpäin, katsastaen samalla entisen huippuhotellin puiston. Kiertelimme vielä hetkisen, mutta päädyimme takaisin torille nauttimaan päivästä. Kauaa sitä ei kestänyt, kun paikalle saapui äreä ukkoskuuro, joka ajoi kansan terasseilta sisätiloihin pitämään sadetta. Mikäs siinä. Iltapäivätirsojen jälkeen suuntasimme jälleen hotellilta kohti yöelämää, joka oli varsin rauhallinen torin liepeillä. Helldorado niminen rokkiluola oli sisustettu Kiss-krääsällä, mutta kaiuttimista soi alkuun Kiss-FM... Musiikki parani ajan kuluessa, mutta paikka ei oikein vakuuttanut laadullaan.
Päivän kuluessa olimme havainneet, kuunnelleet ja vakuuttuneet, että idässä on vain yksi yhteinen radiokanava, jossa soitetaan europoppia 24/7. Aivan kaikkea länsimaista hapatusta ei olisi tarvinnut omaksua tännekin.

5.Päivä, 500km Banska Bystrica - Satu Mare
Pilvinen aamu, muuta olimme päättäneet rullata Unkarin lävitse, maksamatta mitään turhia tiemaksuja. Käytännössä siis navigaattorista moottoritiet kiellettyjen listalle ja pienemmille teille, mars!
Unkaria

Tasaista Unkarin pustaa riittikin, tunnista toiseen. Pikkuteiden pakottaminen naviin melkein toimikin, tosin kerran navi neuvoi meidät kuitenkin motarille, jossa oli jo valvontakamerat paikoillaan. Emme kuitenkaan ajaneet tietä muutamaa kilometria enempää, eikä postissakaan tullut sakkolappua jälkikäteen. Sakot nimittäin ilman vignettiä ajamisesta Unkarin moottoriteillä ovat varsin jykevät, joten jännitystä oli ilmassa. Pitkän, harmaan ja tasaisen pustan ylityksen jälkeen pääsimmekin Romanian rajalle, Valea Iui Mihai'in. Kylän keskusta oli kuin pommituksen jäljiltä, tiet olivat epätasaisemmat kuin Parolannummen panssariurat. Keskustassa patsastelivat poliisit, muttemme menneet heidän rauhaansa häiritsemään. Navit eivät löytäneet mitään palveluita lähistöltä, joten päätimme pikapalaverin tuloksena ajella kohti Careita, joka oli selkeästi suurmpi paikka. Careista löysimmekin parit hotellin/motellin mainokset, muttemme ikinä niitä. Ei, vaikka laitoimme katuosoitteet naveihin ja pyörimme reilun puolisen tuntia pikkukaupungin aneemista keskustaa ympäriämpäri. Valoisaa aikaa ei ollut enää tuntiakaan, mutta viimeisenä rykäisynä päätimme puskea äkkiä Satu Mareen.

Pääsimme perille juuri kun aurinko painui horisonttiin ja tienvarren möröt alkoivat nousta varjoistaan... Ohitimme pari kilometria ennen varsinaista keskustaa yhden, hieman liian neuvostorealismin leimaaman hotellin, koska mainosten mukaan edempänä oli yksi motelli. Kurvattuamme motellille huomio kiinnittyi sen porteilla seisoskeleviin, varsin yrmeän näköisiin setiin. Pysäytimme pyörät ja ihmettilimme hetken, että mitäs täällä tapahtuu, kunnes meille informoitiin selkeästi painottaen että "private party". Asia selvä ja u-käännös ilman mutinoita. Palasimme ensimmäiselle hotellille ja majoituimme sinne hääseurueen lisäksi. Paikka oli vähän kolhon oloinen, mutta kelpasi hyvin yhdeksi yöksi. Takapihalla ilakoiva hääväkikin rauhoittui puolenyön aikoihin, joten kaikki hyvin ja rauha maassa.

6.Päivä, 500km Satu Mare - Vatra Domei
Pienen kartanlukusession jälkeen päätimme pitää yleissuuntana idän, ajaa Baia Maren ohitse Transsilvanian vuorille niin pitkälle kuin valoa ja tietä riittää. Sataa tihutti, edelleen. Se sama saderintama, joka oli minua vainonnut käytännössä kotoa asti, oli yhä kintereillämme. Tie alkoi viimeinkin muuttua mukavan mutkaiseksi, sekä laadultaan liki loistavaksi. Kun sade viimeinkin loppui,

pysähdyimme näköalapaikalle, kuten kilttien turistien kuuluukin. Ensimmäiset kunnon otokset Transsilvaniasta,
kukkula
muista turisteista ja ympäristöstäkin. Ohessa oli iso mainos Kreivi Draculan omasta hotellista, vain muutaman kilometrin päässä. Oli paikko käydä pihalla pyörähtämässä, mutta paikka haiskahti liikaa turistibussien kokoontumisajoilta, joten jatkoimme laskettelukeskusten ohitse yhä edemmäs itään. Ilta saapui ja löysimme itsemme Vatra Domein kulmilta. Tiedustellessani majoitusta (täyttä) eräs paikallinen ukkeli nykäisi meitä hihasta ja tarjosi erittäin kilpailukykyiseen hintaan majoitusta luonaan?! No, eikun tutkimaan, että mitähän nyt on luvassa! paikka osoittautui erittäin autenttiseksi, pariskunnan tyttäret olivat jo lentäneet pesästä suureen maailmaan, joten tilaa oli. Laitoimme pyörät talliin,


aloitimme vaihtaa kuulumisia ja istua iltaa pariskunnan kanssa.

Illalliseksi tarjoillun kalasopan ja muhennoksen ohessa selvisi, että herra oli ollut aikoinaan New Yorkissa rakentamassa pilvenpiirtäjiä, rouva työskenteli tarjoilijana kesäisin italiassa, joten ymmärsi hyvin saksaakin... Perheen kissat ja koirat eivät kulkijoita kummeksuneet ja muutenkin meno oli sydämmellistä, meiltä kyseltiin aviostatukset ja muut tärkeät tiedot kuten sähköpostiosoitteet. Hmm. Ihan kuin heillä olisi ollut jotain mielissään... Mutta hyvän oloista väkeä, jotka koettivat jotekin sinnitellä läpeensä korruptoituneen hallituksen ikeen alla.

7.Päivä, 400km Vatra Domei - Galati
Hyvästeltyämme pariskunnan tukevan aamupalan jälkeen suuntasimme keulat kohti Galatia. Kartalla lyhyt matka muodostuikin yllättävän aikaavieväksi - kylien läpi voi ajaa vain 50km/h, ja niitä riitti lähes katkeamattomana jonona kymmenien ellei jopa parin sadan kilometrin verran. Lisäksi kylät olivat suurelta osin ns. romanikyliä, joissa emme aikoneet emmekä pysähtyneet. Mistään syystä. Kylät tunnisti helpoiten siitä, että hevonpaska alkoi peittämään koko tien ja heinävankkurit klopsottelivat verkkaisesti suuntaan tai toiseen. Talojen vierillä istuskelee ihmisiä, jotka tarkoin tiirailevat kulkijoita. Kauppoja on harvassa ja nekin pieniä sekä tukevasti kalteroituja. Kun muisti pitää pakolliset juomatauot (sade oli lakannut, 25-30C ja päivänpaistetta) paikoissa, joissa ei ollut varjoa, puskia tai muita mukavuuksia sekä esteetön näkyvyys n. 500m säteelle, ei joutunut turhiin kontakteihin paikallisväestön kanssa. Kypärä päähän heti, kun näki liikettä ja eteenpäin. Vaikka vanteella ajaen, tyhmiä ei jäädä kyselemään. Sattuneesta syystä ei kuvia tullut otettua.

Samalla myös selkisi Romanian liikenteen kolmijakoisuus. 1) Hitaat ajoneuvot, eli hevoset, neuvostoajan ikiliikkujat ja muut yllättävät. Nämä etenevät verkkaisesti miten saattuvat. 2) Tavalliset autot ja turistit. Väistelevät muita liikkujia ja ajavat suht' siististi eteepäin. 3) Mustat katumaasturit. Nämä ajavat ihan niin lujaa kuin haluavat ja millä kaistalla tahansa. Poliiseja ei näyttänyt tämän ryhmän edesottamukset kiinostavan. Syytä voi jokainen arvuutella. Lopulta pääsimme Galatiin ja navi neuvoi meidät varsin tyyriiseen ****-tason hotelliin. Sama se, väsy oli iskenyt nestehukan muodossa, joten hieman ruokaa napaan ja terassille elpymään. Olikohan se ollut sunnuntai-ilta, mutta klo. 22 menivät kaikki kiinni. Illan ohjelman tarjosi pari tuntia myöhemmin pyörän kaukohäly, joka pärähti yllätäen! Pikaravia parkkipaikalle, vartiakin liittyi rynnäkköömme. Parkkipaikalla ei näkynyt ketään ylimääräistä pyörien kimpussa, rauhallista. Vain pienet kissan jalanjäljet löytyivät toisen pyörän päältä, joten kissi oli laukaissut paniikkikohtauksemme.

Päivällä oli myös alkanut naurattamaan paikallisten valtateiden yleinen kunto. Eräälläkin 100km/h pätkällä tie oli täynnä pikipaikkoja, reikiä, halkeamia sekä muita päällystevaurioita. Lisäksi siinä oli havaittavaissa kummallisia kallistuksia puolelle ja toisellekin, melkein säännöllisen ylös/alas-aaltoilun lisäksi. Ilmeisesti mitään pohjatöitä ei oltu tehty, kun vanha kärrypolku oli päällystetty. Tie päättyi T-risteykseen, jota edelsi 200m matkalla tärinäurat. Tämä oli tasaisin osuus koko valtatiessä.
Yöllä ei tullut mieleenkään ajaa ko. teillä, koska paikalliset tietyöt olivat usein tehty varsin ronskilla metodilla: Kaivetaan koko kaista pois 5-10m matkalta, jäetään multakasa sen lähelle ja lykätään yksi varoituskeppi kasan päälle. Ehkä muistetaan laittaa 30km/h tilapäinen nopeusrajoitus ennen tietyömaata tienposkeen...

8.Päivä, 350km (Galati - Mangalia)
Edellisiltana olin pistänyt merkille hotellin vierestä menevien ratikkakiskojen kunnon ja toivonut mielessäni, että ne joskus korjattaisiin käyttökuntoon... aamusella kuulin kolinaa ja kirskuntaa kadulta - ratikkahan se siellä meni. Tavoiteeksi pistettiin Mangalia Mustan Meren rannalta ja eikun menoksi lämpimässä auringonpaisteessa. Muutaman kilometrin jälkeen reititys vei rakennustyömaan kautta Tonavan rantaan, jossa oli hylätyn jäätelökioskin oloinen koppero, sekä muutama lautan oloinen kapistus ankkurissa. Ilmeisesti siltoja ei ollut lähistöllä, joten tällä sitten toiselle puolelle. Paikallisia valui lautalle varsin rivakkaan tahtiin, joten pääsimme liikkeelle tuossa tuokiossa. Jännitystä toi täysi tietämättömyys, että mihin tämä tarkkaan ottaen meidät vie... Matka jatkui tasaisen varmasti läpi kylien ja kujien, ainoa häslinki oli tapahtua kun pikkulintu lensi suoraan editse, mutta liian hitaasti. Se osui suoraan käsisuojaan ja kuulemma kimposi siitä kierteisesti puskaan.



Meri läheni ja Constanta myös, löysimme itsemme öljynjalostamon takapihoilta.



Pienten piruettien jälkeen alkoi turistikaupunki, jossa rantakadun kummallakin puolen oli hotellia ja muuta neonvalollista rakennusta vieri vieressä. Puskimme silti kohti Mangaliaa, vaikka aloin olla auringosta johtuen vähän finaaleissa. Lopulta pääsimme perille ja kurvasin ensimmäisen kahvilan oloisen kippolan eteen parkkiin. Vettä ja kahvia napaan, olotilaa helpottamaan. Samalla pähkäilimme majoitusta ja lähdimme kiertelemään navin suosittelemia paikkoja lävitse. Muutamat ensimmäiset olivat kiinni, mutta kävin huvikseni katsastamassa ****-tason hotellin - n.35Euroa yö! Joten sinne siis. Varsinainen lomakausi ei ollut vielä alkanut, joten turistirysä oli varsin tyhjä, lisäksemme hotellissa ei tainnut olla kuin parisenkymmentä vierasta. Mutta viimeinkin olimme määränpäässämme, aurinko paistoi ja pienen, mutta tärkeän, saavutuksen makua ilmassa!




9.Päivä, 50km (Mangalia - Vama Veche)
Kolleega oli mainostanut ennen reissua minulle Vama Vechea, joten pitihän siellä käydä kääntymässä. Matkalla sattui ja tapahtui taas... Ajoimme rantatietä pitkin kohti päätietä, kunnes tietyöläiset alkoivat edessämme viittoilemaan, ettei tästä saa ajaa. Pysähdyimme, jolloin tuli lisäopastusta kiertotien suhteen. Meren suuntaan lähti jonkun isomman laitteen ajoura, minkä päättelin olevan kiertotie. Ura loppui aika nopeasti ja huomasimme olevamme 50m merestä, ajavamme pitkin hiekkarantaa. Varsin pian löytyi sopivan oloinen kolo, mistä voitaisiin kammeta itsemme takaisin tielle. Valitettavasti vain tien asfaltti oli edelleen höyryävän pehmeätä asfalttia, joten pidimme taas pientä neuvonpitoa. Tällöin luoksemme ryntäsi läheiseltä hotellilta hemmo selittämään kiihkeästi jotain, mitä emme ymmärtäneet. Eikä hän meitä. Ehkä hän pelkäsi, että ajaisimme hotellin aulan lävitse etsissämme reittiä takaisin tielle tai jotain muuta. Kaveri hoksasi tuolloin jalkakäytävän olevan ajokelpoinen, kunhan sille kurvatessa vain ei päästä lipsahtamaan avoimeen viemärinaukkoon...

biitsi

Vama Veche ei paljoa vakuuttanut, paikka oli autio, taivas pilvessä ja terassit rähjäisiä. Ehkä vain emme saapuneet sinne oikeaan aikaan, tai panostaneet riittävästi sen tutkimiseen. Samapa tuo. Palasimme kiertoreittiä hotellille, harrastimme taidekuvausta illan hämärtyessä ja muutenkin vain lepuutimme.

ilta
Iltakuvat: 1, 2, 3, 4


10.Päivä, 600km (Mangalia - Stara Zagora)
Akuissa oli jälleen hieman uutta virtaa, eli nyt oli hyvä suunnistaa Bulgariaan, rajalla kävimme kyselemässä vigneteistä, mutta meidät lähinnä naurettiin matkoihimme. Mopot eivät tarvitse, kuulemma. Sama juttu kuin Romaniassakin, mopoilijoilta ei moista vaadittu. Ensimmäiset kymmenet kilometrit olivat hieman huolestuttavia tiestön laadun vuoksi. Reiät tiessä olivat muuttuneet oikeiksi kraatereiksi, mikä ei paikallisia kuskeja häirinnyt suuntaan tai toiseen! 046 Ajelimme rauhassa Varnaan, jonka jälkeen tiestö olikin melko ok. Suuntasimme länteen, karkeana suuntana Sofia, minkä jotenkin sai luettua kyrillisistä tienviitoistakin. Matkalla sitten kimalainen tai muu isohko keltamusta pörriäinen löysi tiensä elävänä takin sisälle. Käsivarren takominen tai rusentaminen ei auttanut, se vain ryömi eteenpäin ja pisteli mennessään. Pikapysäys tienvarteen, takki auki ja hihaa kaivamaan. Löytynyt ötökkä pääsi tuskistaan ja itse hieman pistoksille herkkänä otin ensiapulaukusta troppia. Olikohan kädessä 5 kunnon pistosta? Turposi hieman ja päässäkin alkoi vippaamaan. Joten päivän ajot olivat melkein paketissa, kiirehdimme Stara Zagoraan. Varsin karusta ympäristöstä löytyi oikein asiallinen hotelli, jossa oli tarjolla just teurastetua, tuoretta härkää. Oikein hyvää. Aamiainen taasen oli toinen ääripää: mukillinen murukahvia ja muovipussipullanpala. Huoh.

11.Päivä, 300km (Stara Zagora - Devin)
Olotila oli varsin ok, käsivarren turvotus ei ollut äitynyt paljoa pahemmaksi, joten menoksi vaan! Ja puolen tunnin jälkeen tunsin jälleen jonkin mönkivän hihassa. Rutiininomainen pysähdys ja hihasta ilmestyi mehiläisen oloinen otus, joka jätti jälkeensä kolme pienehköä pistosta. Troppia lisää ja kulaus vettä ennen tien päälle palaamista. Tiet alkoivat muuttua jälleen miellyttävän mutkaisiksi, mutta samalla olotila heikkeni tasaisen varmasti. Päätä särki, tarkkaivaisuus alkoi herpaantua. Edes pidempi tauko virvoittavien vetten äärellä ei oikein auttanut, ajaminen muuttui rennosta ponnistelevan kulmikkaaseen suuntaan. Sitten yhdessä mutkassa eturengaskin lähti alta, mutta GS otti sen nätisti takaisin allensa ilman suurempaa ohjelmaa. Kaverin mukaan etenemiseni oli jo todella hidasta, kaikki merkit olivat siis ilmassa, etten jaksaisi kovin kauas. Onneksi Devin olikin ihan kukkulan takana, majoitus löytyi näpsäkästi ja kävelimme hiukan kaupungillakin. En jaksanut paljoa kulkea, eikä olotila paljoa muuttunut reippaillessa, joten päätin vetäytyä loisteliaaseen huoneeseeni jo yhdeksältä lepuuttamaan. Samalla selvisi sekin, että omalta kohdaltani loma-aika oli lopussa. Seuraavana aamuna oli mylly käännettävä kohti kotia ja maanantaina oli oltava takaisin töissä. Täällä olisi ollut mielenkiintoisia luolia tutkittavaksi sekä oikein lupaavia ajoreittejäkin sekä maisemia. Mutta ei auttanut itku tienpäällä.

12.Päivä, 850km (Devin - Szeged)
Aamupäivästä sain kamat kasaan ja silmätkin auki. Kaveri jäi pörräämään alueelle ja jatkoi myöhemmin reissuaan Kosovon ja Montenegron kautta kotio. Itse läppäsin visiirin kiinni ja suunnakseni Sofian. Upean vuoristoreitin jälkeen pääsinkin tuskailemaan Sofian kiertävän ohitustien kanssa, se oli tukossa ja taivaalla iso, kuuma aurinko. Tässä tuhlaantui tunti tai kaksi, mikä pisti vähän painetta aikatauluun. Halusin näet selvittää ajopäivän aikana itseni Serbian lävitse, joten isolle tielle päästyäni ei taukoja pidetty. Serbian puolelle päästyäni katselin suurella mielenkiinnolla ohitse mennyttä katumaasturia, joka porhalsi täyttä vauhtia valtatieltä ramppiin. Kun nimittäin tuo ramppi oli tarkoitettu vastaantulevalle liikenteelle valtatielle liittymiseen. En katsonut peileihin, että mitä siellä tapahtuu, enkä kuullut mitään räjähdystäkään. Kaikki hyvin. Illan alkaessa pimetä ennätin Unkarin raja-asemalle, josta ostin sovinnolla vignetin itselleni. Tällä kertaa Unkarin ylitys tapahtuisi nopeinta mahdollista reittiä pitkin, eikä maisemista jäätäisi nauttimaan. Ajoin nopeasti Szegediin etsimään majoitusta, mikä olikin haastavampi tehtävä. Pari ensimmäistä hotellia olivat joko suljettuja tai ö-luokan murjuja, jonne en uskaltanut nenääni pistää. Joten kohti ydinkeskustaa, missä oli täysi viikonloppumeno, ihmisiä kaikkialla ja vilkas liikenne. Pitkällisen pöristelyn jälkeen (katutöistä johtuvia muuttuneita liikejärjestelyitä löytyi yli oman tarpeeni) löysin siedettävän oloisen putkan, josta sai vielä huoneenkin yhdeltätoista illalla. Ainoa pieni ongelma oli kadun ylitys moottoripyörällä.

Pojat olivat näes kaivaneet ratikkakiskot näkyville ja poistaneet kivet kadusta. Olin ajanut jalkakäytävää pitkin hotellin nurkille, mutta nyt edessä tien tukki terassi, eikä minulla ollut mitään intoa lähteä sompaamaan uudestaan sokkeloiseen keskustaan. Kolmen eri terassin valvovien silmien alla huomasin kadunvarrella olleen jalankulkijasillan, jonka siirsin sopivaan asemaan ja vekslasin mopon siitä ylitse. Kesti narisematta. Yllättäen kulkupelini oli ainoa hotellin parkkipaikalla... Kävin nopeasti viemässä tavarat huoneeseen ja palasin terassille ruokailemaan. Takanani olevassa pöydässä puhuttiin selkeätä riikinruotsia...


13.Päivä, 800km (Szeged - Revensburg)
Poistuminen hotellilta hoitui ainoastaan ajamalla jalkakäytävillä, sillä olin tunkenut itseni kävelykeskustan ytimeen, keskelle tietöitä. Viimeistään näillä kohdin reissua olin vakuuttunut GS:n oivallisuudesta matkailukäytössä, all-road ominaisuus oli pelastanut päivän jo muutaman kerran aiemminkin! Huoltsikalla tankatessani vanhempi pappa tuli pyytämään minulta apua navigaattorinsa ohjelmoimiseen, saksaksi. Selvisi että olivat matkalla Düsseldorfiin sukuloimaan. Romanialaisten kanssa tuntui pärjäävän paremmin saksalla kuin englannilla, mikä vähän hämmästytti, mutta jälkikäteen minulle kerrottiin romanialaisten olleen välillä töissä Saksassa. Okei. Nuorempi polvi oli omaksunut tosin englannin paremmin, mutta seniorit eivät todellakaan. Moottorimarssi jatkui mukavasti Itävallan rajalle saakka, mistä alkoi ...sade. Lämpötilakin tippui 15C ja vedestä ei ollut pulaa. Kahvanlämmittimet osoittivat ihanuutensa ja päätin olla repimättä liikoja. Saavuin illansuussa Regensburgiin, missä olin ajatellut käydä ennalta tutussa keskiaikaisessa tavernassa illallisella. En jaksanut toistaa edellisillan episodia hotellien suhteen, vaan kurvasin suoraan Ibikseen, käymättä keskustan kautta. Respa-piirakka oli täydellisesti tilanteen tasalla, kun tulin värisevänä ja pahanhajuisena märkänä rättinä kyselemään huonetta - ehdottivat suoraan että voin ajaa mopon alakerran parkkiin suojaan. Kuuma suihku teki terää, ja tehdessäni tilannearviota ei ulkona tippuva sade innoittanut lähtemään hotellista yhtään mihinkään. Alakerran ravintolasta wieninleike napaan ja aikaisin unten maille.

14.Päivä, 450km (Revensburg - Home Sweet Home)
Viimeinen pätkä meni peruskunnolla, ainoastaan eksyneiden espanjalaisten motoristien neuvominen kohti Berliiniä hieman piristi. Säätila oli reilusti sateinen, tuulinen ja 9C. Koko matkan kotiin saakka.


Yhteenveto:

Toteutunut reitti mennessä ja tullessa.

Vignetet moottoripyörille:
Unkari - elektroninen vaaditaan motareilla
Itävälta - vignetti motareilla
Romania&Bulgaria - ei tarvita missään
Tsekki&Slovakia - ei tietoa, pysyimme pikkuteillä

Keväällä kruiserin tilalle vaihtamani F800GS osoittautui oikein hyväksi matkapyöräksi, sen all-road ominaisuudet täydessä matkalastissa helpottivat etenemistä merkittävästi. Olkoonkin, että siihen saatavat BMW:n isot alumiinilaukut tekevät pyörästä todella leveän, niin ne laukut myös osoittautuivat vedenpitäviksi sekä niiden irroittaminen onnistui näppärästi yhdellä ja samalla avaimella. Reissulle tuli kokonaismittaa n.5300km, kahden viikon ajorupeamana. Villi itä osoittautui varsin mukavaksi paikaksi, positiivisimmat yllätykset olivat Slovakia ja Bulgaria. Romaniasta vain Transsilvania jäi positiivisena kokemuksena mieleen, muuten paikkaa ei tule ikävä. Siellä myös kävi hyvin selväksi, mistä romanikerjäläiset tulevat ja miten toimivat. He kirmasivat heti turistin kylkeen kiinni säälittäviltä näyttäen, ja jos sillä esityksellä ei roposta irronnut, niin siirryttiin ärsytystaktiikkaan: ynistiin ja kosketeltiin sormilla koko ajan. Ruokapuolen suhteen olin myös omannut epäilyksiä, mutta sitä oli, se oli hyvin tehtyä ja maittavaa. Ainakin lihaa syövän miehen mielestä... kasvissyöjät voivat olla erimielisiä kanssani.