Ketjuun kerätty yhteen kolme eri ketjua samasta aiheesta.
Hei bemarimiehet ja naiset. Minulle on BMW moottoripyöränä täysin outo pyörä ja siksi kysyisinkin muutamaa asiaa. Kysymys on lähinnä tästä ns. James Bond mallista BMW R 1200 C. Onkos niin, että näitä custom Bemareita tehtiin vain muutaman vuoden. Miksiköhän ? Tehtiinkö tätä customia myös pienempänä ja onko niitä suomen markkinoilla. Tämmöisen laitteen omistajat kertokaahan kokemuksia.
p.s. vaimo tykkäis tommosesta. On hyvän näköinen hänen mielestänsä ?
Eiköhän kyse ole ihan siitä perusasiasta, eli riittävästä kysynnästä tai sen puutteesta. Perustekniikassahan noissa ei ole sen kummempia eroja "normi-Ärriin". Tuotakin taidettiin tehdä "entry-versiona" eli muistaisin nähneeni 850-kuutioisen version samasta vehkeestä ihan kotosuomessa. Saattaisi muuten olla mukavampikin kuin tuo 1200-versio. Iso-twinihän on kohtuullisen kulmikas käytössä.
<p>2002-2014</p>
Motopalstan surffailu osoitti, että myyvät vielä kumpiakin (kasipuolikasta ja tonnikaksatasta) ihka uusia, jotain -00 ja -01 malleja.
Semmoisen huomion tein, että käytettyinä ovat melkein järestään suht vähän ajettuja. Yleensä bemareilla on ajettu aikasta paljon. Ois mukava kuulla komenzia joltain jolla ois ollu tommottis pyörä joskus ittellänsä.
En ole moista ikinä kokeillut mutta kesäkuun alussa mentiin Tampereen käyttöauton tj:n perässä (tampereen taksimotoristien kesäpyrähdys) 800km. Em. tj oli juuri myynyt vanhan Goldwinginsä ja odotteli uutta, BMW oli lainassa, Wingillä päästää aina TODELLA lujaa, sanoi että huomattavasti alhaisemmissa nopeuksissa alkaa BMW "purkautumaan", puhutaan siis nopeusrajoitus + 50 %, tämän rajan alapuolella kuulemma ihan ok. Em. tj on siis oikeasti nopea kuljettaja millä vehkeellä hyvänsä, jos rajoitukset riittää niin kuulemma stabiili vehje.
Do you have premonitions of déjà vu?
Ostin Saksasta R1200CL:n kyseistä mallia koskaan näkemättä, kokeilematta - vain ulkonäön perusteella. *
Vakavampien pyöräilykokemusten kerääminen jäi ensi vuoteen. Niitä odotellessa olisi hyvä kuulla käyttäjien mielipiteitä / kokemuksia.
noh ihan kerran pari kokeilleena..sellanen matkacustomibokseri.
jos ei hirmu tehoja kaipaa niin ihan ok lajissaan tienpäällä.
Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
-Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.
Ego sum rex Romanus et supra grammaticam
Kuustonenki sen tietää
-Gut-
Yksi tuttu Westi on sellaisella vetänyt about 200 tkm. Jossain puolessa välissä laittoi Öhlinsin iskarit. Pakoputken mutkat on menny siniseksi. Kovin on ollut tyytyväinen.(tilikala @ Loka. 25 2008,20:05) kirjoitti
Tuolla Tupperilla on paljon erilaisia ihan sen omia mielipiteitä. Lienee enempikin sellaisiin tehokustomeihin tottunut.
Ajoin pari kertaa kaverin C:llä ja hyvin tuntui perusvoimakkaalta ja luontevalta moottoripyörältä. Sen kohdalla voi olla aika varma siitä, että se on rakennettu kunnollisista komponenteistä ja moottorin ja polttoaineensyötön ohjaus on kohdallaan.
Japseissa on vasta viime aikoina kalliimmissa customeissa päästy lähelle samaa tasoa, mitä tulee tekniikan laatuun. Jarrut on Bemarissa aivan omaa luokkaansa ja kun ne on kertaluokkaa paremmassa rungossa kuin mikään japsicustomi, niin ollaankin ajettavuudessa jo ihan eri jutussa.
Hyvän kaupan teit, jos muuten tykkäät.
määku koetin olla konservatiivinen(hra1150 @ Loka. 27 2008,22:08) kirjoitti
riittäähän tossa cl;ssä tehot normimenoon, mutta jos vertaa näihin "tehokustomeihin" esim vtx 1800 niin pyörä olisi verraton jos kaakkimäärä saatas likemmäs sataa kuin viittäkymmentä..jossen ihan väärinmuista ni paukkuja on jotakin 65?
2003 ku markkinoille tuli ni heti oli saatavissa virisarjaa..ja taas hatara muistikuva jotta kuutioitakin olis sorvattu ylemmäs näis sarjoissa.
ei sillä,,ihan kohtuullisesti pysyi matkassa saksan baanoillakin vaikka huiput jää sinne 160 korville.
joo nää mun mielipiteet on tälläsiä ihan omia ja jos ny rehellisiä ollaan ni ei aina itekkään tiedä kui pahasti ja syväl mettässä välil samoillaan
mut jos ite joskus ajattelis siirtyä nuihin kustomeihin ja matkanteko edelleen kiinostas ni cl;llää kyl harkitsisin ihan vakavasti.
Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
-Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.
Ego sum rex Romanus et supra grammaticam
Kuustonenki sen tietää
-Gut-
onkos tuosta pyörästä kutiteltavissa tehoja lisää ulos? millä? onko hyötyä/haittaa?
tämmönen löyty(goldmember @ Loka. 29 2008,00:01) kirjoitti
http://www.motopalsta.com/koeajot....34
tuosta virittämisestä..ko mopotiin ainakin oli saatavilla viripaketti...nytten vain enää löytänyt linkkiä siihen.
Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
-Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.
Ego sum rex Romanus et supra grammaticam
Kuustonenki sen tietää
-Gut-
Ostin CL:n keväällä 2003 ja ehdin ajaa sillä 29000 km, kun se meni vaihtoon keväällä 2005.
Tykkäsin muuten pyörästä, mutta sivulaukut eivät pysyneet kiinni. *Molempien sivulaukkujen kannet vaihdettiin kahdesti ja sama ongelma oli jatkunut uudenkin omistajan aikana. *Lukkoja ei pystynyt erikseen vaihtamaan, vaan koko sivulaukun kansi lukkoineen vaihdettiin aina uuteen. *Vaikka laukkujen kannet meni takuuseen, niin kyllästyin sitomaan laukut päältäpäin kiinni, koska ne saattoivat avautua yllättäen kesken matkan. *Lisäksi pyörässä ollut vakionopeussäädin oli toimimatta yhden kesän, kun eivät osanneet huollossa säästä sitä oikein. *
Muuten pyörä toimi moiteetta ja oli mukava ja leppoisa ajettava. Tosin eturenkaan leveveys aiheutti sen, että pari kertaa tiessä ollut pikipaikka säikäytti, sekä kerran uusi asfaltti, kun etupyörä lähti ylimääräiseen luisuun. *
jk.
Varo pakoputkia! Poltin ajoasun housun lahkeet pariin kertaan, kun pysähtymisen yhteydessä lahje kosketti pakoputkeen. En tajunnut pitää jalkoja "tarpeeksi leveällä".![]()
hehee! samoin täällä yhdet lahkeet jäänyt putkeen kiinni..
nyt pari kesää ajanut 1200 c mallilla ja hyvin on mennyt.. leppoisaa menoa.. muutama pitempi matka tullut tehtyä ilman ongelmia. hieman ehkä tehoja kaipaisi.. nyt on kyllä alkanut kiinnostaa gs, gt ja rt.. ja uusia malleja
innolla odotellessa... 1300 kuutioiset alkoivat heti hieman kiinnostaa..
Mo,
nythän on niin, että bemun 1200 on alkanut kiinnostamaan minua ja vaimokin kelpuuttaisi moisen mopon talliin. Minua vain askarruttaa, että minkälainen tuo on ajella *2 päällä pitempää matkaa? Kokemuksia?
- rk
Siis,tarkoitatko Cruiseria?Jos tarkoitat,siitä on kokemuksia.Hyvä ajaa,hyvä alakierrosvääntö,mutta vaatii plexin eteen,tuulee muuten liian kovaa,ainakin miun makkuun.Rouva ei tod.näk. pidä takaistuimesta,aika kova ja pieni.![]()
5x pikkutohtori,gixxeri ja cx500c
R1200C on loistavan leppoisa pyörä matka-ajoon, eikä myöskään ollenkaan huono nurkka-ajossa, helppo käsitellä alhaisen painopisteen ansiosta, mielestäni Cruiseri tuntuu paljon kokoistaan kevyemmältä.
Itselläni on cruiseri ollut 4 kesää ajossa ja rouvakin on kyydissä viihtynyt, kun asensin BMW:n ison takasatulan ja selkänojan takatelineellä. Ostin myös BMW touringlaukut (37l) pyörääni, joihin mahtuu myös kypärät, mikä on harvinaista sivulaukuille.
Pleksikin pyörästä löytyy lisätuuliohjaimella.
Nyt on kuitenkin alkanut täysiverinen BMW:n matkapyörä kiinostaa, joten on aika luopua Cruiserista.
Jos olet kiinostunut pyörästäni niin käy katsomassa nettimotossa id 671530 ja ota yhteyttä.
hieno pyörä on kyllä, itselläni lähtee nyt kolmas kesä kyseisellä mallilla ja hyvin menee..
pyörän kustomointi onnistuu kyllä tilaamalla ulkomailta osia, valmistuksesta poistunut malli joten varaosia ei ihan kaikki enään valmista ja halpoja osia saa etsiä toden teolla...
minulla oli pyörässä speedster pleksi mutta vaihdoin sen viimekauden lopussa isompaan, mutta se tekee aikamoisen pyörteen kuljettajan paikalle. toimiiko se lisätuuliohjain? minkä merkkinen?
onko kenelläkään kokemuksia jos tehoja kutittelisi jollain lisää?
Lisätuuliohjain toimii kohtalaisen hyvin, mielestäni paransi tuulioloja. Jos aikaisemmin oli n.80 nopeus hyvä BMW:n omalla pleksillä, niin nyt pystyy ajamaan n.100 avattava kypärä auki.
Oikean lisätuuliohjaimen korkeuden löytäminen on sitten kuljettajan koosta kiinni, itselleni laitoin kahteen eri korkeuteen kiinnityspisteet.
Merkki on laminar lip ja hinta on muistaakseni 94 egee, lisätietoja löytyy netistä.
Kertokaas kokemuksia te joilla on kokemusta kyseisestä pyörästä.. miten liikkuu 2 päällä, tuleeko ajaessa ikävä kierroslukumittaria (sitä siinä ei kuulemma ole).. kertokaa mitä mieleen tulee kuhan pysyy aiheessa.
komia on pyörä ja halut ois kovat päästä testaamaan bmw:n customia mut ei auta ku venailla kesää.
Itsellä ei ole mutta pyörää hehkutettiin saksassa parhaaksi customiksi 90-luvun lopulla, sitten suosio lopahti. Kolme kautta saksassa ajelleena (30 000 km pyörällä) on melko harvinainen näky täälläkin ajossa.
Työkaverilla on ollut otsikonlainen peli aidoilla nahkasatulalla ja -kahvoilla uudesta asti, kaikki huollot BMWllä teetettynä. Viime kesänä itäeuroopan reissulta kotiinpäin tullessa alkoi valuttamaan öljyt kytkimelle 40 000 ajettuna, korjaus ~2500€ (BMWllä teetettiin sekin).
Jostain syystä ei ole saanut "statusta" vaikka on omalla tavallaan hieno pyörä.
1997 HD Road King
1994 BMW R100R
Yhdistetty kolme R 1200 C(L) aihetta...
Bensalla pestään pensselit, dieselillä tehdään voimaa.
Tuli hankittua meikäläisen eka bmw merkkinen pyörä. Eikun nettiin lukemaan mitä tuli tehtyä. Googletin "bmv r1200cl pakoputki" ja tänne eksyin. Yhdessä kommentissa oli mainittu putkien sinistyminen. Mistähän saisi kohtuuhintaan uusia käyriä?
On muuten sivujen ylläpitäjä aiheuttanut mielestäni pikkusotkun kun yhdisti C:n ja CL:n samaan otsikkoon. En myöskään löydä hakukonetta näiltä sivuilta. Juttuja on niin paljon ja otsikosta ei voi useinkaan päätellä mitä kirjoitellaan. No googlella tieteskin löytää jos löytää.
Sinistymisen vuoksiko noita olet vaihtamassa? Jokainen tietty pistää rahansa mihin tahtoo, mutta jos tuo on syy, niin on kyllä aika turhaa puuhaa / lyhytaikainen ilo. Sen verran kuumana/laihalla nää käy, että uudestakin käyrästä tulee sininen aika nopsaan. Niiden kuuluukin olla sellaiset(Oka55 @ Marras. 27 2011,22:14) kirjoitti
![]()
<p>2002-2014</p>