"Alkoholi ja bensiini eivät sekoitu täydellisesti toisiinsa vaan muodostavat kevyen faasisidoksen. Tämä sidos purkautuu, jos seokseen lisääntyy jostain syystä vettä 0,5 % tai enemmän. Alkoholi pyrkii voimakkaasti sitomaan itseensä vettä."(Tylyttäjä @ Elo. 27 2011,20:32) kirjoitti
.................................................. ........................................
Jos tuo yllä oleva lainattu teksti pitää paikansa, niin ei ole ihan pieniä ensi kevään murheet ja niitä mahtaa tulla monelle.
Mikäli tuo on edes teoriassa mahdollista, niin miksi edes kokeilla? - en ymmärrä. Mistä kukaan voi tietää, onko siellä omassa tankissa mahdollisesti 0,5 % vettä? Itse lähden ajatuksesta, että voi hyvinkin olla..
On vitsit vähissä, jos tankin pohjalta löytyy litra, tai kaksi eriytynyttä vesiviinaa ja vähempikin riittä. Lisäksi kaasutinpeleissä tuollainen litku saattaa hapettaa paikat lopullisesti pilalle. Johan pelkkä kaasarien irrotus ja putsaus on monessa mopossa hitonmoinen homma.
Itse olen myös joskus käyttänyt vuosia vanhaa bensaa ongelmitta, mutta silloin bensassa ei ollut etanolia seassa. Vaikka 98:a käytänkin, niin ihan varmasti laitan nykyään stabilointiaineen talveksi sekaan, niin mopoon, kuin ruohonleikkuriinkin. Eihän se kustannuksena ole mitään, tuskin pullakahvien luokkaa..
P.s. 95 E 10 bensaa en uskaltaisi jättää talveksi tankkiin edes stabilointiaineen kanssa. En ainakaan ennen kuin kokemusperäistä tietoa on saatavilla.
S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
Route 66 - 2006.
Ensi keväänä tulee homma olemaan sikäli erinäköinen kuin aiemmin, että osalla harrastajista pelit on sitten seisseet E10:t tankissa. Niinhän ei suositella tehtäväksi, mutta joillain ne empiiriset kokeilut vaan rulettaa... ja kun on ennenkin näin tehty.
no toisaalta, mitäpä tässä etukäteen noista höpisemään, koska ensi keväänähän joka tapauksessa olemme viisaampia, lisääntyikö ongelmat vaiko ei![]()
- Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
Jepjep. Selkeästi täälä on asiantuntija tietoineen liikkellä. Kun käynnistelet moottoria turhaan talven aikana muutamia kertoja, öljy varmasti kiertää moottorissa. Toinen juttu sitten on, paljonko enemmän harmia tulee kampikammioon kertyneestä kosteudesta, joka sitten ei enää olekaan toivottu asia. Talvikäynnistely moottori ei koskaan saavuta semmoista lämpötilaa että em turhien käynnistysten kosteus ehtisi haihtua. Tämän voi helposti nähdä ilmajäähy moottoreissa, joissa kertyy kevätkylmillä normikäytössäkin kosteutta moottoriin niin paljon että öljysilmät ja öljykorkit ovat vaaleassa vaahdossa.(Italowestern @ Elo. 27 2011,18:48) kirjoitti
Venttiilitkoneistoa saa liikuteltua ilman koneen käynnistelyäkin, myös duksussa.
Mikä sielä koneessa sammaloituu? Alkaako sammaloituminen 25pv jälkeen, koska ehdottelet starttailuja kuukauden välein? Ovatko käytettyjen varastossa seisovien moottoripyörien/autojen/yms moottorit ihan sammaleessa ja pilalla? Koskeeko tuo sammaloituminen myös isoja moottoreita? Mitenkä voitelu toimii "normaalisti" koneen lämmittyä? Eikö voitelu toimi kylmänä lainkaan? Kun mp/auto valmistetaan tehtaassa, ja se koekäytetään ja ajetaan linjastolta ulos, puretaanko se moottori uudelleen, ja laitetaan pintoihin säilytysrasvaa, kuten aiemmin kerroit?
Tuore öljy moottoriin riittää talvisäilyksi. Bensaa voi käsitellä lisäaineella tai olla käsittelemättä. Tuntuu olevan kovin tapauskohtaista stabilaattorin tarve.*Talvikäynnistelyt saattavat auttaa kuljettajaa selviämään talvesta, moottorille siitä ei sen kummallisemmin etua ole.
ps. huvittava alleskriivaus sinulla
ps2. tuo autonmoottori ei vissiin tiennyt että sen tulisi sammaloitua. Sekun oli seissyt jossain american- joen nurkissa 70- luvulta lähtien ja kuosissa näytti olevan. Jaa, toisaalta, en tiedä olisiko sitä joku talvikäynnistellyt. En kuitenkaan usko. Mosa kun oli olkikasan vieressä ihan ypö- yksin, ilman ystäväänsä (autoa).
.
Nyt kaipaamme lisää essonbaarin testituloksia siitä, kannattaako moottoria käynnistellä talvella – vaikka mopolla ei ajeta.
Variaatioista tulee ottaa huomioon se, onko öljyt vaihdettu syksyllä vai ei. Onko käytetty V-poweria, ysikasia, vai ysivitosta ja näiden kesken vielä se että onko käytetty polttoaineen stabilisaattoria. Ja tietenkin se, onko moottoriöljy bennsakoneen luokitukset sisältävää dieselmoottoriöljyä, automoottoriöljyä vai moottoripyörämoottoriöljyä. Lisäksi se käyttääkö kuski nahkapukua vai goreteksiä – nahkapukuisethan ajaa radalla, jolloin mooottori tottuu erilaiseen ajoon ja rasitukseen kuin goretekskuljettajien ajamana, koska he ovat matkamotoristeja. Jos kuski ajaa tikstekseissä, on hän aloittelija, eikä moottorin peroonallisissa kulumistottumuksessa ole päätä eikä häntää. Jälkiruokana voimme pohtia sitä, meneekö automaattinen ketjurasvari jumiin talven aikana – ja todeta, että kardaanikin tarvisi rasvarin jos se olisi toteutettu avonaisella ketjulla.
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Omien kokemusten perusteella kaasaripyörää kannattais käydä käyttämässä muutaman kerran talvessa kunnolla lämpimäksi. Ruiskupyörä ei sellaista vaadi, kunhan patterissa on virtaa niin kyllä lähtee.
Itselläni on tuollaiset kokemukset omista pyöristä ja kerhoilla/talleilla seurannut lukuisten muiden ongelmia keväisin. Monessa kaasaripyörässä on tosiaan esim. neulaventtiili falskannu jos sen päästää kuivumaan..
Kirjoitukseni ja mielipiteeni ovat henkilökohtaisia. En edusta kirjoituksillani mitään yritystä tai organisaatiota.
*** Suzuki GSX-R 1070 K5, +200mph Motorcycle Club Edition ***
Sori kun olin provosoiva. Näistä letkauksista saa aina takaisin varmuudella. Mutta olithan hiukan itsekin.(vma @ Elo. 28 2011,11:39) kirjoitti
Esson baarilla ei nyt ole näiden fakta-asioiden kanssa tekemistä. Materiaalia löytyy ihan asiantuntijasivuilta, josta mielelläni ammentelen tietoa kun koneiden kanssa puuhastelen.
12-sylinterisen suihkukoneen (Jagge) sielunelämä ja sisusta purettuna on tullut tutuksi ja siellä olevat ongelmat kun kone on seissyt pidempään käyttämättä. Asiantuntijoiden neuvomalla suojakäytöllä ongelmat väheni about nollaan keväisin. Ts. todella halpa ylläpitotaktiikka koneelle kuin koneelle on käyttää sitä säännöllisesti.
Puhutaan siis ns. "suojakäytöstä", josta on enemmän hyötyä kuin haittaa ja jos peli seisoo sisätiloissa ja käytetään lämpimäksi riittävän pitkään, niin se kosteus kampikammiosta haihtuu kyllä samalla kertaa.
Ulkosäilytys vahtelevissa lämopötiloissa on huono homma ja kuten mainitsit, silloin kosteutta kertyy kesälläkin koneeseen.
Monella se pyörä seisoo talven toivon mukaan juurikin uusilla öljyillä varustettuna viileissä sisätiloissa ja käynnistyy toivon mukaan keväällä viimeistään kun bensat on vaihdettu.
Että se siitä. Kukin tekee miten haluaa.![]()
Moottoripyöräily nuorentaa ja parantaa suorituskykyä. Tämä on japanialaisten tiedemiesten tutkima tosiassia. Otas siis ilo irti kurvailusta.
Juurikin näin. Kaasuttimet tuntuvat olevan mielissään talvistartista kyllä. Kummallisesti jotkin vanhojen pyörien kaasuttimet eivät sitten piitanneet mitään pitkistäkään käyntipausseista. Lieneekö tuo sitten jo sillioinkin ollut kiinni bensalaadusta? Nimittäin, mitään säännöllistä ongelmaa ei noissa ollut. Joskus kaasuttimet olivat huonossa hapessa, ja joskus ei.(Tylyttäjä @ Elo. 28 2011,12:09) kirjoitti
.
Kylmässä tallissa en itse kävisi käynnistelemässä talvisäilytyksen aikana, juurikin suuriin lämpötilavaihteluihin liittyvän kondensiokosteuden takia. Lämpimässä tallissa lienee varmaan aikalailla se ja sama.
Uudet öljyt+suodatin syksyllä, 98:t tankissa, ja stabilizeria ohjeen mukaan. Sekä akku irti ja ylläpitolataukseen. Näin ei tule omista hölmöilyistä johtuvia propleemia keväällä.
- Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
Jaa... no pitääpä kertoa tuo sille Yamaha kuskille joka ajeli autolla 2h radalle, veti kaikka ajokamat päälleen ja starttaili yamahan enskaa aikansa...sen jälkeen vaihto ajokamat pois,pakkas ajokamansa ja jäi odottelemaan muita.(J@ck @ Elo. 26 2011,17:13) kirjoitti
Varmasti kaverin mieltä lämmittää se että ei se bensa ollu paskaa, kun kerran Hondan katupyörässä toimi (nyt tankillinen ajettu).
Kuka niitä kaikkia pyöriä enää luettelemaan ...
Viimeisin hankinta Royal Enfield D 350
Joo kyllä se rikki menee tuollaisesta.(pecha @ Elo. 28 2011,13:32) kirjoitti
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Jepjep. Selkeästi täälä on asiantuntija tietoineen liikkellä.[/quote](vma @ Elo. 28 2011,11:39) kirjoitti
.................................................. ..............................
Olette varmaankin molemmat oikeassa. Pekka siinä, että seisova kone tosiaan "sammaloituu" ja kuivuu.
Matti siinä, että yksi talvi tuskin aiheuttaa vaurioita.
Kuivumismisreaktiot alkaa (lähinnä teoriassa) heti, kun mopo sammutetaan.
Ajatellaanpa pitemmälle. Ehkä vuosi ei tee mitään, entä kaksi vuotta? Tai kaksikymmentä vuotta - vieläkö pelittää, jos ei ole kertaakaan käytetty välillä?
Olosuhteistahan tuo on myös paljon kiinni. Kuivissa sisätiloissa, vai ulkona sään armoilla ovat kaksi täysin eri asiaa. Vallankin 2-t koneen männänrenkaat saa ruostutettua kiinni sylinteriin melkoisen vaivattomasti - kuten ruostutettua pilalle myös bensa-öljyseoksella voidellut laakerit. 4-tahtikone ei ehkä ole niin herkkä säilytyksen suhteen, mutta ei sekään ikuisesti toimivana pysy.
Tää on vähän sama juttu, kun taannoin keskusteltiin kestääkö mp säilytystä taivasalla. Kestäähän se, mutta entä 20 vuotta sään armoilla seissyt pyörä. Onko vielä uuden veroinen, vaikka ei olisi ajettu metriäkään? Näin se menee siellä ulospäin näkymättömälläkin puolella..
Mun mielestä noi talvikäyttekyt on makuasia, lähinnä akun surma on suurin murhe. Kaapelit kiinni seisseellä vajaalla akulla mopo käyntiin, niin saman tien mopon laturi työntää akkuun virtaa "täydeltä laidalta" - siis just niin kuin ei pitäisi. Se pikku käyttely ei kuitenkaan ennätä ladata akkua täyteen ja seuraavalla kerralla tilanne vaan pahenee jne.. kunnes akku on kypsä.
No joo, myönnän käyttäväni mopoa ainakin kerran talvessa. Sitä voisin perustella miten vaan, mutta rehellisesti sanoen fiilistelystähän siinä on kysymys. Akun jännitteen mittaan aina ensin ja jos on matala, niin sitten cetekki kiinni. Ei ole tosin koskaan ollut, vaikka ylläpitolatausta en ole käyttänyt ikinä. Maakaapeli vaan irti, niin hyvinpä nuo akut ovat talven yli virtansa pitäneet. Keväällä varmuudeksi mittaus ennen starttia ja aina on vähintään 12,7 v löytynyt = täysi akku.
Mielestäni ja jos omaisuudestaan haluaa huolehtia, niin öljynvaihto ennen seisontaan laittoa on paljon tärkeämpi juttu.
Jaa, meni nuo lainaukset taas ihan persiilleen..
S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
Route 66 - 2006.
Joo, Ctek tai joku älykäs ylläpitolaturi on aika oleellista talvella, jos akku on kytkettynä. Sinänsä nestehappoakku kyllä selviää noista starteista ihan ok. Geeliakut on herkempiä. Itsekin olen aluksi niitä pari saanut tuhottua edellisen mopon aikana. Ctek osaa homman hyvin. Mutta sekään ei auttanut kun bensa oli ensin käyttökelvotonta.. Paluu orggistopikkiin.
Moottoripyöräily nuorentaa ja parantaa suorituskykyä. Tämä on japanialaisten tiedemiesten tutkima tosiassia. Otas siis ilo irti kurvailusta.
Ei muuten ole herkempiä, vai mitä tarkoititkaan? Geeliakut itsepurkautuvat hitaammin kuin perinteiset ja tämä ei ole mutua, jos omiin kokemuksiin ja Exiden (maahantuojan) pariin ammattilaiseen on uskomista. Heidän mielestään ylläpitolataukseen ei ole pienintäkään tarvetta - edellyttäen, että akku on seisontaan laitettaessa täynnä ja ettei mikään kuluta akusta virtaa = maakaapeli on irroitettu.(Italowestern @ Elo. 28 2011,23:08) kirjoitti
Tai siis joo, herkempiä geeliakut sille suurelle latausvirralle varmaan ovatkin. Siksi vajaalla akulla ei pitäisi mopoa käynnistelläkään.
Näillä eväillä jo neljäs kesä lopuillaan K 12 S alkuperäisellä geeliakulla, jonka käyttöikä on asiantuntijaraadin mukaan 1,5-2 vuotta *
Ja eiköhän mene viideskin.. *Ja tämä juttukin meni jo ihan OT, eli bensastahan oli kysymys..
S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
Route 66 - 2006.
Jep, tarkoitinkin juuri tuota mainitsemaasi latausvirran kestoa, joka on geeliakuissa aika pieni. Nesteakku tosiaan nielaisee ilman köhinöitä hiukka isompaakin virtaskaa.(J@ck @ Elo. 29 2011,00:04) kirjoitti
Mutta ohvitopikkia tämä tähän kohtaan tosiaan.
Bäk tu topik:
Varmaankin fiksuinta tuon bensan suhteen olisi yksinkertaisesti laittaa jotain laadukasta pienkone- tai kilpabensaa ja ehkä tilkka sitä stabilointilitkua talveksi tankkiin, niin ei tarttis sitten keväällä ongelmoida.
Moottoripyöräily nuorentaa ja parantaa suorituskykyä. Tämä on japanialaisten tiedemiesten tutkima tosiassia. Otas siis ilo irti kurvailusta.
Löytyykö täältä ketään kenen ruiskukatupyörä olisi jäänyt käynnistymättä yhden talven seisoneiden polttoaineiden takia keväällä?
Kun olette vaihtaneet polttoaineita niin tyhjennätte (+putsaatte?) varmaan kaasarit/ruiskun koska sinnehän jää vielä polttoainetta vaikka tankin tyhjentää ja täyttääkin?
Valitettavasti myö ollaan jo eellä!
0.25kW sähköpyörä - kyllä lähtee!
Mikäs ruiskussa sitten tekee sen vastustuskykyisemmäksi tuota bensan hartsiintumista vastaan?
Onko sitte niin, että kova paine vaan painaa mahdolliset moskat suuttimesta vai onko jopa niin, että kun pyörä sammutetaan, niin siihen suuttimeen ei jää bensaa?
Kaasarivehkeessähän suuttimet ui kohokammion bensassa niinkauan kun sitä kohokammioissa on.
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
^Saisikos ruisku vanhankin poltto-aineen sumuuntumaan tehokkaammin kuin kaasuttimet ja tämä helpottaisi kevätkankeaa starttia.![]()
.
Löytynee niitäkin, mutta tuskinpa löytyy ketään jolla olisi kokemusta talvisäilytyksestä 95 E 10 bensalla ja siitähän nyt on kysymys.(jyk4 @ Elo. 29 2011,19:19) kirjoitti
Yritin laittaa tuota [95 E 10] lihavoituna, mutta ei onnistu.. Joskus aiemminkin olen kokeillut lihavoida, kursivoida ja alleviivata tekstiä - miten se oikein tapahtuu *
S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
Route 66 - 2006.
Ei tossa topicissa lukenut kyllä, että kyse olis pelkästään e10-bensasta.(J@ck @ Elo. 30 2011,12:37) kirjoitti
Kyllä ruiskujärjestelmä on aika paljon suljetumpi, kuin kaasari. Ei bensa juurikaan oo ilman kanssa tekemisissä, jotta vettä pääsee kondensoitumaan, eikä kondenssivesikään(siis jos sitä on vähän) niin pitkäaikaista häröilyä tee ruiskussa, saattaa välillä vähän hökiä. Kaasariin riittää se tippakin, ni ei toimi kunnolla ei.
GSR 600 -06
XV 535 -92 Projekti
---------------------
SV 650 S -03
CB 500 -99
^No se on vähän miten topicin lukee ja tulkitsee..
"Aikaisemmin olen ajellut pidempäänkin säilytetyillä polttoaineilla (esim. talviseisonnan jälkeen), mutta silloin kyseessä eri pyörä.
Onko muilla havaintoja uusien bensalaatujen nopeammasta "pilaantumisesta" ? "
98 E 5 pilaantumisesta ei ainakaan minulla ole kokemusta. Toisaalta meidän paritalon yhteiseen 20 v vanhaan lumilinkoon on tehty kaasutinremontti kahtena edellisenä talvena. Jotku muovi ja kumiosat siellä haurastuu, eli ilmeisesti jo se <5% viinaa riittää. Aiemmin lingon kaasuttimelle ei tietämäni mukaan ole koskaan tarvinnut tehdä mitään.
S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
Route 66 - 2006.
Kaksi tapaa välttää bensiinin aineosien erottuminen: Tyhjentää koko järjestelmä tai täyttää tankki piripintaan jolloin haihtumispinta-ala minimoituu.
Muuta: Jos tankki on tyhjä/vajaa niin lämpötilavaihtelu aiheuttaa kondensaatiota ja vettä kertyy. Täyteen tankkiin ei pysty kertymään koska kondenssi-ilmiö vaatii lämpötilavaihtelujen lisäksi ilmatilan ja kostean ilman.
Teräs- ja alumiinisäiliöissä tapahtuu korroosiota jos sisäpinta on tekemisissä ilman hapen kanssa.
Kaasutinpyörässä voi pisara vettä heikentää käyntiä. Ruiskupyörässä voi olla enempikin vettä eriytyneenä mutta korkea paine kykenee sen painamaan suuttimen läpi ja sitä tuskin edes huomaa.
Hartsiintuminen taas syntyy suurelta osalta siitä että bensiini pääsee haihtumaan ja kiintoaineet jäävät jäljelle ja tukkivat paikkoja. Ruiskut ovat tälle ilmiölle melko immuuneja jos tankki on täynnä.
Polttoainesuodattimet ruiskutusmoottorissa ovat myös avuksi poistamaan em epäpuhtauksia polttoaineesta. Riippuu siitä onko suodatin sivu- vai päävirtatyyppinen. Päävirtatyyppinen suodattaa saman tankillisen sisällön useita kertoja ennen sen käyttöä. Sivuvirtasuodatin suojelee lähinnä suuttimia.
Ylläpitolaturi on joillekin pyörille välttämätön. Akkua kun ei sähköjärjestelmästä saa kovin pitkäksi aikaa irrottaa. Ajotietokoneen ja ECUn asetukset saattavat kadota ja se aiheuttaa vaivaa varsinkin ajoneston osalta. Käyttäjän käsikirjassa on tästä yleensä maininta jo etusivuilla tai kohdassa säilytys.
mm
tässä on ytimekkäästi perusteltu se, miksi aina täydellä tankilla talvisäilytykseen. Jos kiinnostaa välttää mahdolliset ongelmat ja säilyttää pelit mahdollisimman hyvässä kunnossa.(motomatti @ Elo. 31 2011,01:06) kirjoitti
- Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
OFFTOPIC:(J@ck @ Elo. 30 2011,12:37) kirjoitti
[ B]Bold[ /B] = Bold
[ I]Italic[ /I] = Italic
[ U]Underline[ /U] = Underline
[ B][ I][ U]BIU[ /U][ /I][ /B] = BIU
/OFFTOPIC
Itse tankkasin tankki täyteen 98, stabilisointiainetta tankkiin, kone käyntiin hetkeksi jonka jälkeen talliin seisomaan ja kaasarit kuivaksi. Katsotaan miten lähtee keväällä käyntiin. Aikaisemmissa mopoissa ainakin toiminut.
Honda CBR1100XX
Kawa ZR-7
Ajettu talliin heinäkuun puolessa välissä. Viimeinen tankkaus 95E10 ja edellinen tankkaus Eestissä, jota bensaa oli ennen viimeistä tankkausta jäljellä vajaa varatankillinen. Viimeisen tankkauksen jälkeen ajettu ehkä semmonen 100km.
Bilteman akku kiinni pyörässä eikä Kawaa ole käynnistelty tällä välillä.
Sälytyspaikka autohalli jonka yläkerrassa on avoin seinä eli tuuli pääsee puhaltamaan halliin eli ei ole lämmin talli. Mun säilytyspaikka on alakerroksessa ja siellä viimeisimmässä nurkassa eli on hallin suojaisin paikka.
Tänään kävin starttaamassa ja lähti ehkä ennätyksellisen hyvin käyntiin. Eli alle kaksi sekuntia ja kawa oli käynnissä. Yleensä sitä joutuu puolen vuoden seisottamisen jälkeen pyörittämään 10-30 sekuntia ennen kuin herkeää tulille.
Puolentoista kuukauden päästä sama testi Ducatille eli lähteekö se 6kk seisottamisen jälkeen 95E10:lla käyntiin.
<p>tänään minä - huomenna minä- ja entäs ylihuomenna, no minä. www.roadracing.eu </p>
Tänä keväänä taitaa sitten olla luvassa enempi ´dataa´ siitä, säilyykö "viinabensa" 95E10 talven yli mitenkä hyvin.
Kerrataan vielä, että suositus on käyttää säilytyksessä 98E5:sta, ja tälle löytyy ainakin omasta mielestäni myös ihan järkevät perusteet. Mutta tietenkään ei ole mikään pakko menetellä näin, jos ei halua. "Kyllä ennenkin olen säilyttänyt ysiviitosella" on tosin vähän ontuva perustelu, johtuen etanolimäärän muutoksesta. Entinen 95E kun sai sisältää etanolia maksimissaan saman verran kuin nykyinen 98E5. Jos etanolimäärällä on mitään suurempaa käytännön merkitystä, niin juuri säilytyksessä se tulee esiin.
Vaikuttaako tämä käytännössä? Veikkaan, että on hyvinkin pyöräkohtaista, ja myös muut säilytystoimenpiteet voi vaikuttaa, esim. käytetäänkö bensan stabilisaattoria vai ei.
Kaasari vs. ruisku: tankissa olevan polttoaineen puolesta sillä tuskin on kovin suurta väliä, kumpi syöttötapa käytössä (molemmissa pitää tankkiin tulla korvausilmaa, tai laulu lakkaa)... mutta ruiskun ollessa kyseessä polttoainejärjestelmässä sisällä oleva polttoaine pääsee vähemmän tekemisiin ilman kanssa. Ja siitä syystä myös pa-järjestelmän sisuskalut ovat vähemmän alttiita bensan heikkenemisestä johtuville ongelmille.
Onhan se tosin joillekin hirveän iso kynnys saada edes akunnavat kytkettyä talveksi irti. "Miksi ne muka pitäisi..." ja sitten ollaan keväällä äimän käkenä, jos peli ei lähdekään käymään.
- Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
Kuinka iso kynnys on laittaa keväällä tuoretta bensaa tankkiin ennen käynnistystä?
Mä en ole ikinä ymmärtäny näitä kevätstartti ongelmia yhtään. Kaikki pyörät mitä mulla on ollu on lähteny aina
käyntiin millon vaan vaikka kuinka monta kertaa talvella kunhan akussa on virtaa.
Vaikka jättäis lirun tankkiin ja ajais syksyllä talliin ja keväällä lataa akun niin aina on heti startannu.
Mun 23v käyttisjenkki lähtee kans ekalla startilla vaikka seisois parkkiksella koko talven.
1300cc Suzuki
Tiedä sitte onko herkästi käyntiin lähtemään mopo vai ei. Eihän siellä ole kuin max 10 ltr "jotain bensaa", nämä pois lapolla kanisteriin ja toisesta uudet (tuoreet) mopon sisuksiin. Nämä talvisäilytysbensat kippaan kotilon tankkiin, olkoon kosteutta mukana tai ei, niin sekoittuupa ainakin isompaan määrään ja toimii siellä Ladan tankissa paremmin?
Kawat lähtee kyl käyntiin alta minuutin jos vaan akussa riittää potkua vaikka seisovat liki hangessa koko talven (no, on siin joku katos). Tulpat vielä vaihtaen niin kipinäkin on ihan buoeno.
Kawasaki 550 -83 Limited Edition
Grumpy Old Fart
"Si vis pacem, para bellum"
<p>tänään minä - huomenna minä- ja entäs ylihuomenna, no minä. www.roadracing.eu </p>
<p>tänään minä - huomenna minä- ja entäs ylihuomenna, no minä. www.roadracing.eu </p>
Aina on tullut laitetua stabilisaattoria tankkiin säilytyksen ajaksi kaikkiin vehkeisiin. Pieni kustannus ja vaiva.
Pitempään seisomaan joutuneissa laitteissa olen laittanut tankkiin vähän kaksitahtiöljyä ja ruiskinut ohutta öljyä imusarjaan+ tulpanreistä sisälle. Myös pakoputken pää kannattaa tukkia (siis, jos tietää ettei ainakaan vuoteen
käynnistellä)
Rakastan ulkoilua raikkaassa pakokaasun tuoksussa.
Kausi jatkuu koko vuoden ja parhaat ajokelit alkavat marraskuussa.
Yamaha FZR1000,Suzuki GT750,Kawasaki KMX200, Honda Goldwing 1500, Skyteam 200, Mad Croc 80cc