Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 52:sta
  1. #1
    Jos joku vielä muistaa uutisen Kormun suoralla tapahtuneesta mp-onnettomuudesta kesäkuun alussa 2009, niin eipä voi todeta kuin että "vaarattoman oloisella" onnettomuudellakin voi olla elämänikäiset seuraukset.

    Kormun suoran onnettomuus

    Siippani on ollut nyt saikulla tuosta onnettomuudesta lähtien, 2 leikkausta takana, eikä käsi vain ole tullut kuntoon. Kipuja on jatkuvasti, ja enemmän on asioita joita kädellä ei voi tehdä kuin mitä sillä voi tehdä.

    Juuri kuultiin ortopedian ylilääkäriltä, että:
    - olkapäässä murskaantuneessa, leikatussa paikassa ei ole enää verenkiertoa
    - murskaantuminen oli yksi pahimpia viime vuoden vastaavia, käteen liittyviä loukkaantumisia
    - vastaavista ei ole Suomessa kokemusta, joten ortopedi työryhmineen kääntyy ulkomaan elävien puoleen ja koettaa löytää sieltä neuvoja asiaan
    - käsi tuskin tulee paranemaan koskaan

    Näistä syistä:
    - siippa tuskin tulee koskaan ajamaan 2-pyöräistä, sivuvaunullista on mietitty (tosin kokemusta sellaisesta hällä on)
    - jos mies on oikeakätinen, voi olla vaikea löytää ammattia, mitä voisi tehdä, koska tietsikankin käyttö tekee kipeää
    - seurauksena on joka tapauksessa jonkinaisteinen invaliditeetti; toivottavasti jokin ammatti kuitenkin vielä löytyy.

    Onnettomuuden syyllistä ei ole löydetty, mutta poliisi ja vakuutusyhtiö ovat taas kiinnostuneet asiasta, koska kuluille olisi löydyttävä maksaja (nythän vakuutusyhtiö maksaa, *mutta se haluaisi itselleen maksajan).

    Toivottavasti jossain on nyt se syyllinen RS-kuski, jolla on todella ankarat, loppuelämän kestävät syyllisyyden tunteet asiasta!
    Royal Enfield Bullet Electra BS 500 2005
    Yamaha Virago 535 1988
    Moto Guzzi 750 Nevada 2008
    HD Sportster Custom 2004
  2. #2
    Ikävä kuulla kuinka teillä on käynyt. Toivottavasti tuo RS-kuski löytyy!
    Luin tuon kesäisen ketjun vasta nyt ja tuo "ohitustilanne" tosiaan kuulostaisi siltä ettei ohitettavaa ole ollutkaan. En voisi kuvitellakaan jos itse olisin ohitettavana ja näkisin tuollaisen tilanteen että ohi menijä aiheuttaa vaaratilanteen ja onnettomuuden, jättäisin pysähtymättä! Kyllä varmasti peileistä olisi nähnyt kaatumisen. Tuo RS-kuski on joko yrittänyt tahallaan teilata, nukahtanut rattiin tai sitten ollut kamoissa..
    "On katsottava tarkkaan, mihin astuu kissa tassuillaan, itse kumminkin ne joutuu nuolemaan."
    * * * *
    Kawasaki GPZ500S -88 : 2010
    Yamaha FZS600 Fazer -99 : 2011->
  3. #3
    Tsemppiä Uncle Joelle, toivottavasti kuski löytyy, vaikkakin on epätodennäköistä.
    Mielipiteeni vain omiani, eikä minua kiinnosta mitä muut niistä ajattelee. Tietoisesti en kuitenkaa loukkaa ketään tai mitään.

    Yamaha FJR 1300A -08
  4. #4
    Lainaa (Mouru @ Helmi. 18 2010,10:41) kirjoitti
    -64 syntynyt, eli 46v..
    Joo, *uutisessa oli virhe, *eli syntynyt v. 64, siis 46 v kohta kasassa. Työelämää jäljellä vielä lähes parikyt vuotta.

    Kiitos kannustuksesta. Kyllä tästäkin taas selvitään, mutta kyllä pitää katsoa tulevaisuutta vähän eri vinkkelistä kuin vielä *vuosi sitten ajateltiin... *
    Royal Enfield Bullet Electra BS 500 2005
    Yamaha Virago 535 1988
    Moto Guzzi 750 Nevada 2008
    HD Sportster Custom 2004
  5. #5
    Tsemppiä, paranemista ja sen tapaisia asioita. Yks "virhe" on teidänkin juttuun pujahtanut. Se ei oikeastaan ole virhe.

    Vakuutusyhtiö kyllä maksaa teille ja sairauden huollolle, mutta lopulta vakuutusyhtiö ei maksa yhtään mitään. Tässäkin tapauksessa, Suomen järjestelmän mukaan, motoristit maksaa ton kaiken aiheuttamisperiaatteen mukaan, vakuutusveroineen, ilman yhteiskunnan minkäänlaista subventointia. Vakuutustapauksissa vielä sairaudenhuolto-organisaatio pitää huolen, että maksut peritään niin korkeina, kun ne vaan saadaan menemään läpi ja käytännössä kaikki saadaan. Kukaan ei tosiasiassa niitä valvo. Motoristit ei korvausperusteita pääse tutkimaan, vaikka potilas valtuuttaisi, koska korvausperusteet sisältävät vakuutusyhtiöiden "liikesalaisuuksia".

    Tämän ei ole tarkoitus olla urputus syytöntä vammautunutta kohtaan. Onnettomuuden aiheutti autokuski, mutta autoilijoiden vakuutuskorvaukset ei nouse senttiäkään, motoristien nousee.

    Itte järjestelmää kohtaan urputan sitten sitä äänekkäämmin. Kaatakaa se!
    ... jotain piti muistaa
  6. #6
    Lainaa (seku @ Helmi. 18 2010,12:06) kirjoitti
    Itte järjestelmää kohtaan urputan sitten sitä äänekkäämmin. Kaatakaa se!
    Siis miten sen sitten pitäisi toimia? Noinhan vakuutusyhtiöt on aina toimineet, nehän vain jakaa riskiä osanottajien kesken. Vakuutuksenottajat tottakai maksaa kaiken, kukas muukaan.

    Tällaiset tapaturmat saa kyllä joskus miettimään että onko koko harrastus noiden riskien arvoinen.
    "If you think you can do a thing or think you can't do a thing, you're probably right..."
  7. #7
    ikävä tapaus,mutta jos jotain toivoa voisi ni toivotaan nyt ensisijaisesti käden edes jonkinasteista kuntoutumista.
    Rs-kuskin löytymistä mitään mainittavaa hyötyä olisi.Tuskin hän mitään korjata osaa.
    Paranemisia.



    Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
    -Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.

    Ego sum rex Romanus et supra grammaticam

    Kuustonenki sen tietää
    -Gut-
  8. #8
    Tsemppiä...hyviäkin päiviä toivottavasti matkan varrelle kertyy vaikka kipu ei olekaan kiva kaveri...

    T. +27 vuotta * kolarista saatuja vikoja mukanaan raahannut.



    Ab alio exspectes, alteri quod feceris.
  9. #9
    Lainaa (nuunii @ Helmi. 18 2010,14:42) kirjoitti
    Tsemppiä...hyviäkin päiviä toivottavasti matkan varrelle kertyy vaikka kipu ei olekaan kiva kaveri...

    T. +27 vuotta * kolarista saatuja vikoja mukanaan raahannut.
    Tottakai hyviäkin päiviä löytyy, mut just nyt on mieli vähän autio - varsinki siipalla.

    Oliko sun kolari paha? Ilmeisesti ajat mopoa edelleen / taas?
    Royal Enfield Bullet Electra BS 500 2005
    Yamaha Virago 535 1988
    Moto Guzzi 750 Nevada 2008
    HD Sportster Custom 2004
  10. #10
    Tsemppia ja toivottavasti se RS kuski saadaan joskus edesvastuuseen.

    Ja onneksi kummatkin hengissä, huonommnkin olisi voinut käydä
    Ns125R -> CBR1000F -> XX -> 1000RR -> GSX1400 -> Gen2 Busa -> S1000RR -> K9 Gixxer
  11. #11
    Mikäs se toinen vaihtoehto olisi ollut? Suoraan keulaan, ei kiitos! Maksaja olisi kyllä löytynyt ja tapaus helppo, ei varmaan paljoakaan lohduttaisi.
    poku banuhäiskä:Suzuki,Moto-Guzzi,Velocette ja NSU-601
  12. #12
    Lainaa (wimmevanamo @ Helmi. 18 2010,11:38) kirjoitti
    Lainaa (Mouru @ Helmi. 18 2010,10:41) kirjoitti
    -64 syntynyt, eli 46v..
    Joo, *uutisessa oli virhe, *eli syntynyt v. 64, siis 46 v kohta kasassa. Työelämää jäljellä vielä lähes parikyt vuotta.

    Kiitos kannustuksesta. Kyllä tästäkin taas selvitään, mutta kyllä pitää katsoa tulevaisuutta vähän eri vinkkelistä kuin vielä *vuosi sitten ajateltiin... *
    Sorry, mutta ei uutisessa mitään virhettä ollut. Sanoisin ennemminkin että tässä oli kyse lukihäriöstä selvästi.


    Toivotaan paranemisia ja vaikkapa sitten sitä sivaripyörää pahimmassa vaihtoehdossa. Voin luvata että paistaa se päivä risukaankin joskus. Välillä voi joutua odotteleen vaan vähän pidempään.
  13. #13
    toivotaan että apu löytyisi ja poistaisi edes kivut.ei ole mukavaa jos on jatkuvasti kipuja.
    ja jos poliisi ottaisi homman tosissaan niin se rs.kuski olisi jo löytynyt.varmaan johtuu taas määrärahoista eli niiden puutteesta.
    voimia!
    rakentaja Rane
  14. #14
    muuten tuli mieleen...onko teille tarjottu asian suhteen kriisiapua?

    meinaan tuollainen onnettomuuus on aina paljon muutakin kuin rikkoutuneita jäseniä yms..
    lähelle sattuessa varsin traumaattinen kokemus.

    -MOTUKKA-
    Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
    -Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.

    Ego sum rex Romanus et supra grammaticam

    Kuustonenki sen tietää
    -Gut-
  15. #15
    Ja tässä pitää huomioia se ikävä mahdollisuus, uhrista katsomatta, eli lääkeriippuvuus.

    Itse mursin selkäni 2 kohti sairaalassa ja selviäminen on monesti ollut yrittämistä.

    Kipulääkkeet ovat perkeleen pelottavia. Ne ovat huumeita. Tuhannet miehet jäivät morfiini-koukuun sodassa.
  16. #16
    Niinpä, monesti ei tule ajatelleeksi mitä esim. otsikon loukkaantui vakavasti taakse kätkeytyy. Hyvin usein jää pysyviä / vakavia aivovammoja tai muita vammoja ja koko loppuelämä on siinä.
    Rs kuskin löytyminen ei varmaankaan auta potilasta ,kuin sen pienen hetken jos edes sattuu löytymään. Vaivat jää jonkinasteisena todennäköisesti loppuelämäksi.
    Vakuutusyhtiötä kiinnostaa ,kun pitäisi tietää minkä yhtiön vakuutuksista korvauksia pitäisi maksaa.
    Mitä tulee kyseisen kaltaisiin kuljettajiin niin poteeko edes huonoa omatuntoa? kun jotain jo kertoo ,ettei edes pysähtynyt paikalle(humalassa,kortitta,huumeissa, oliko edes vakuutuksia?)
    Kaverin broidin mopon päälle ajoi huomattavaa ylinopeutta herra risteysalueella (50 km/h) ohittaen koko kääntymässä olevan jonon. Broidilta henki pois.
    herra sai puoli vuotta ajokieltoa + jotkut mitättömät sakot.
    Kun oikeutta käytiin vetosi puolustusasianajaja lieventävänä asianhaarana seikkaan ,että hondassa oli epäkuntoiset jarrut !

    Jaksamisia ja kaikki apu kannattaa hakea (henkinenkin)
    Ja olla kiitollinen,että edes henki jäi. Katkera paikka mutta katkeroituminen ei kannata. Se syö miehestä loputkin ,jos oikein alkaa jyllätä.
  17. #17
    Siipalleni Uncle Joelle on eilen asennettu kolarikäteen tekonivel eli tässä tapauksessa ns. puoliproteesi (luusta leikattu ylhäältä pätkä pois, joka korvattu sitten uudella, titaanista tehdyllä nivelellä). Näyttää että leikkaus onnistui hyvin, ja ortopedi arveli, että jo tänä keväänä sillä voisi tehdä jotain duuniakin. * Kotiutuminen ensi maanantaina.

    Siippa ei ole varsinaisesti katkera tapahtuneesta elämän suunnan muutoksesta eli kolarista, vaikka tulevaisuus huolettaakin. Enempi minä taidan miettiä syyllisen kiinni saamista kuin hän. Lääkekoukku ei myöskään uhanne häntä, sillä hän on jo kahdesti päässyt eroon vahvoista kipulääkkeistä - molempien aiempien leikkausten jälkeen - joten tahdonvoimaa tuntuu löytyvän. Kohti parempaa tulevaisuutta siis! Ja sivuvaunumopo-ostoksille jossain vaiheessa - tallilla on jo varattuna hälle sivuvaunumopopaikka. *
    Royal Enfield Bullet Electra BS 500 2005
    Yamaha Virago 535 1988
    Moto Guzzi 750 Nevada 2008
    HD Sportster Custom 2004
  18. #18
    hienoa kuulla, että roimasti paranemaan päin on mies mennyt!
    tsemppiä jatkoon ja jos sivuvaunupelillä harrastus jatkuu niin pirun kivaa sekin on! royal enfield alle vaan duunikaverilla on sellainen ja hauska ja komea laite onkin!toivottavasti kivut häipyvät paranemisen myötä..
    yzf-r6, gsx-1300r, s2r1000, HYPERMOTARD 1100 S,EXC 530 R supermoto/enskana, kun metsään mieli tekee
  19. #19

    Tunnus suljettu
    Liittyi May 2005
    Kirkkonummi
    Kova on mies Vointeja
  20. #20
    Tsemppiä
    Ns125R -> CBR1000F -> XX -> 1000RR -> GSX1400 -> Gen2 Busa -> S1000RR -> K9 Gixxer
  21. #21
    Per*aspera*ad*astra... * *Hyvää kevättä!*
    Ab alio exspectes, alteri quod feceris.
  22. #22
    Jos jotakuta vielä kiinnostaa siippani Uncle Joen pitkä tervehtymisen tie takaisin motoristiksi, niin saimme tänään ilouutisia käsikirurgilta: puoliproteesi on asettunut paikoilleen hyvin, ja oma luu on alkanut kasvaa jo sen "päälle". Lihakset on tietty surkastuneet käytön puutteessa, mut periaatteessa leikkaus onnistui ja käsi paranee - ei toki koskaan entiselleen, mut ehkäpä jopa ajokuntoon *. Lekuri nimittäin jopa antoi luvan ajaa prätkää - mutta kielsi kaatumisen...

    Siipalle tuli kiire alkaa pistää mopoa kasaan! *

    Ties vaikka tänä kesänä siis vielä ajaisimme yhdessä!!! * *Ihmeellinen on elämä...
    Royal Enfield Bullet Electra BS 500 2005
    Yamaha Virago 535 1988
    Moto Guzzi 750 Nevada 2008
    HD Sportster Custom 2004
  23. #23
    aivan mahtava uutinen
    terveisiä ukon köriläälle
    Nykyset
    GSX-R600 K6
    GSX-R1100 -90
    RM 85 -06
    ja exät
    GSX750F -89
    RG 125 gamma -85
    RM 125 -81
    PV 50 -80
  24. #24
    Lainaa (Salmon @ Touko. 27 2010,21:35) kirjoitti
    aivan mahtava uutinen *
    terveisiä ukon köriläälle *
    Kiitos Salmon, kerrotaan! Tääl on tsemppi nyt korkeella...! *
    Royal Enfield Bullet Electra BS 500 2005
    Yamaha Virago 535 1988
    Moto Guzzi 750 Nevada 2008
    HD Sportster Custom 2004
  25. #25
    ei muuta kuin ajamaan!

    t. viimekesän "pahasta" pyöräkolarista lähes kokonaan toipunut
    Yamaha FZ6-S
  26. #26
    Lainaa (maikkoli @ Touko. 27 2010,21:53) kirjoitti
    ei *muuta kuin ajamaan!

    t. viimekesän "pahasta" pyöräkolarista lähes kokonaan toipunut
    Kiitos siipan puolesta! Mut mitäs sulle sit tapahtui??? *
    Royal Enfield Bullet Electra BS 500 2005
    Yamaha Virago 535 1988
    Moto Guzzi 750 Nevada 2008
    HD Sportster Custom 2004
  27. #27
    Lainaa (wimmevanamo @ Touko. 27 2010,22:00) kirjoitti
    Lainaa (maikkoli @ Touko. 27 2010,21:53) kirjoitti
    ei *muuta kuin ajamaan!

    t. viimekesän "pahasta" pyöräkolarista lähes kokonaan toipunut
    Kiitos siipan puolesta! Mut mitäs sulle sit tapahtui??? *
    tässä juttu tapahtuneesta
    rampilla lähes uusi eturengas puhkesi metallinpalasista, kyseisessä rampissa on tiukka mutka joten jokainen motoristi tietää miten sillon käy, pyörä ei vaan käänny! :/ lonkka palasina, metallilla paikkailtu ja lähes uuden veroinen, tuntoaisti vaan ei pelaa enää ihan normaalisti mutta TODELLA VÄHÄSILLÄ VAMMOILLA SELVISIN!
    voltilla heitettiin kaverin kans kaistojen väliin, kaveri suoraan voltilla selälleen auton takapöntön päälle joka lojui ojassa mutta selässä ollut reppu pelasti, pönttö teki 'vaan' naarmun selkään, turvotusta, kipuja ja tunnottomuutta..

    maltoin olla ajamatta vaan paripäivää, ei lonkka paljo hidastanu ajamista
    Yamaha FZ6-S
  28. #28
    Lainaa (wimmevanamo @ Touko. 27 2010,21:29) kirjoitti
    Jos jotakuta vielä kiinnostaa siippani Uncle Joen pitkä tervehtymisen tie takaisin motoristiksi, niin saimme tänään ilouutisia käsikirurgilta: puoliproteesi on asettunut paikoilleen hyvin, ja oma luu on alkanut kasvaa jo sen "päälle". Lihakset on tietty surkastuneet käytön puutteessa, mut periaatteessa leikkaus onnistui ja käsi paranee - ei toki koskaan entiselleen, mut ehkäpä jopa ajokuntoon *. Lekuri nimittäin jopa antoi luvan ajaa prätkää - mutta kielsi kaatumisen...

    Siipalle tuli kiire alkaa pistää mopoa kasaan! *

    Ties vaikka tänä kesänä siis vielä ajaisimme yhdessä!!! * *Ihmeellinen on elämä...
    Loistavaa! Hienoa kuulla näin hyvästä edistymisestä!
  29. #29
    Lainaa (wimmevanamo @ Touko. 27 2010,21:29) kirjoitti
    Jos jotakuta vielä kiinnostaa siippani Uncle Joen pitkä tervehtymisen tie takaisin motoristiksi, niin saimme tänään ilouutisia käsikirurgilta: puoliproteesi on asettunut paikoilleen hyvin, ja oma luu on alkanut kasvaa jo sen "päälle". Lihakset on tietty surkastuneet käytön puutteessa, mut periaatteessa leikkaus onnistui ja käsi paranee - ei toki koskaan entiselleen, mut ehkäpä jopa ajokuntoon *. Lekuri nimittäin jopa antoi luvan ajaa prätkää - mutta kielsi kaatumisen...
    Päivitä ihmeessä tätä tervehtymisen tietä jatkossakin tähän ketjuun, on hienoa seurata miten näistä pahoista onnettomuuksista voi toipua vielä jopa takaisin pyörän selkään asti. Tulee hyvä mieli.
    Tuono V4 factory
    ex Street Triple R
    ex 10R
  30.  
  31. #30
    *Hyvää kesää!
    Ab alio exspectes, alteri quod feceris.
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen