Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 32:sta
  1. #1
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    PERUTTU PERUTTU PERUTTU

    (Kelloaika muutettu tunnilla aikaisemmaksi, klo 11.00)

    Eli kyllä nyt on niin että Lauantaille lupaa semmoista keliä, että lähtiskö porukkaa ajamaa Tampereella sellaisen maltillisen mutta reipasvauhtisen ja reipashenkisen kuulaan kirkasvärisen ruska-ajon Lauantaina?

    Sääennuste keskiviikkona lauantaille:


    Ajatuksena olisi ajaa *monipuolisesti* kirkkaassa ja kuulaassa syysilmassa muutamansadan kilometrin lenkki. "Mutka-ajon" peruskurssi pitää olla suoritettuna, jotta kannattaa lähteä mukaan, endurollakin pysyy kyllä hyvin mukana jos osaa kääntää kahvaa ja tankoa. Joillain pätkillä jopa paremminkin. Allekirjoittaneen yhdeksänkymmentäluvun kuuskyt-heppaisella pystyasento-didversionilla kun ei mitään polvi maassa mennä! Todennäköisesti ohittelemme kuitenkin samaan suuntaan liikkuvia autoja. Tienpinta on joillain pätkillä huono, mutta mennään ne sitten neljääkymppiä.

    Lähtöaika vois olla vaikka abaut klo 11.00 jostain (saa ehdottaa, lähdetään Tampereen länsipuolelle). Kaffetaukoja on ainakin yksi. Noi Pk-letkan ohjeet letkakäyttäytymisessä ja -menossa otetaan ohjenuoraksi.

    Editoin tätä pikkuhijaa lisää kun ajatus kirkastuu *



    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  2. #2
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Eli lähtö olisi vaikkapa..

    (kartalla)

    NESTE Ylöjärvi Vaasantie
    Asemanumero: 29
    Vaasantie
    33470
    YLÖJÄRVI

    Reissu päättyy Kangasalalle ja matkaa tulee noin 270 kilometrin verran. (Paitsi jos turnauskestävyyttä löytyy, tai joudun lähtemään yksinäni, niin noin kolmensadakahdeksankymmenen kilometrin verran. Matkaan tulisi siis lisälenkkinä hienoa helmi-tason mutkapätkää.)



    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  3. #3
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Ja tosiaan letkan hännille voi tulla jos pystyy ajamaan rajoitusten mukaan. Letka odottaa sitetn risteyksessä kunnes kaikki on paikalla ja jatketaan menoa. Taajamissa ajetaan jokatapauksessa niin että kukaan ei jää.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  4. #4
    Uskaltaskohan sitä arkajalkana lyöttäytyä joukkoon (sakeaan?) ...

    Kova meno vielä hirvittää, ekaa kesää kortin omanneena ja vasta kuukauden tehokkaammalla pyörällä ajaneena

    -Tomi
    __________________________________
    Yamaha Virago 535
    Yamaha FZ6S 2006
    Honda XL1000 2004 ABS
    BMW R1200GS 2009
    Aprillia Caponord 1200 2014
    Honda NC 750X 2021
  5. #5
    Himputti kun on viiskymppiset joihin pitäisi osallistua. Muuten kyllä olisin matkassa.
    <p>FZ1-N -08</p><p><strike>Z750 -05</strike></p>
  6. #6
    Mitä reittiä ajattelit kurvailla? Koko matkaa ei pysty/kerkee heittään, mutta jos osan matkaa kävisi ajaan...
    Perus ECU flashaus + quickshifterin aktivointi onnistuu GSX-R 1000 K5-L1 ja 600/750 K6-L5
  7. #7
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Jooo kyllä vaan, ei tuo "reipas" tarkoita mitään "Nopeeta" tai semmosta really-sporty-menoa. Mutta siis noihin rauhallisiin "hidas" ajoihin verrattuna visiiriin tuulee kyllä enemmän. Tuo helsingin Go-Za:n vetämä TouRinki-vauhti on varmaan se hyvä vertailukohta. Ja tosiaan kun alekirjoittaneen kuski-pyörä-yhdistelmä ei ole mikään sporttinen...

    Pääsääntöisesti reitti on aika helppoa nautinnollista mutkaa, Jos mennään pitemmän kaavan mukaan, niin siellä on lisäksi sellaista "ristiriitaista fiilistä" aiheuttavaa osiota...

    Mutta reitti on siis mun milestä monipuolinen. Kierretään vielä niin että suurinpiirtein aurinko paistaa takaapäin ruskan värjäämille puille.

    Riippuu nyt sitä tuleeko porukkaa millä tapaa mukaan ja onko allekirjoittanut ainut tulppa matkanteossa, niin tiukemmassa tai löysemmässä letkassa mennään. Voipi olla että ainakin lyhyt letka kootaan abaut joka risteyksessä, jos ei pysy koossa. Mutta aikataulujen takia tietty olis ajatuksena että noita syrjäteitä pystyisi ajamaan sen 60-80 vauhtia..
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  8. #8
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (-JuhaK- @ Syys. 29 2011,12:11) kirjoitti
    Mitä reittiä ajattelit kurvailla? Koko matkaa ei pysty/kerkee heittään, mutta jos osan matkaa kävisi ajaan...
    Toinoin, ei tietty paljasteta kokonaan, mutta sun kohdalla ysitietä ylös Tampereelle Vois olla plääni.

    Google mapsin mukaan tulisi tällöin joko..
    232 km,3 h 58 min tai...
    212 km,3 h 42 min

    En osaa sanoa miten nuo aikataulut loppuviimeksi menee, oma ajo yleensä ottaa lyhyemmän aikaa, mutta kaffe- tai muu tauko voi pidentää ajan tohon googlen arvioituun.



    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  9. #9
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Vai oliskohan parempi lähteä klo 11.00 kaffetauko olis sitten noin klo 13.00.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  10. #10
    Mopo meni jo talviunille, mutta voisin tulla kotilolla aiheuttamaan pahennusta lähtökahvien ajaksi. Tulispahan lauantainakin päästyä liikkeelle ajoissa.
  11. #11
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (Bren @ Syys. 29 2011,13:07) kirjoitti
    Mopo meni jo talviunille, mutta voisin tulla kotilolla aiheuttamaan pahennusta lähtökahvien ajaksi.
    Ok, mut... Mää sitten ainakin justiin paheennun aika helposti niin, oothan varovainen, jooko?
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  12. #12
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen



    Noniin, siis muutetaan vaan aika tunnilla aikaisemmaksi, eli lähdetään klo 11.00. Eiköhän tohon aikaan jo herätä ja jää illaksi enemmän aikaa kotihommiin.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  13. #13
    Ilmoittaudun. *
    Ducati 750 SS -04
    (Kawasaki ZZR-1100 -93, Suzuki PV50 -90)
  14. #14
    Kai se sitten täytyy lähteä mukaan vaikken ketään tunnekkaan
    __________________________________
    Yamaha Virago 535
    Yamaha FZ6S 2006
    Honda XL1000 2004 ABS
    BMW R1200GS 2009
    Aprillia Caponord 1200 2014
    Honda NC 750X 2021
  15. #15
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Emmääkään tunne, pariviikkoa sitten tietty näki joitain tuolla Tre Hitaassa, mutta kun muisti on mitä on niin...
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  16. #16
    Vois lähtee mukaan ja sorapätkää sitten takaisin kotio
    Bensalla pestään pensselit, dieselillä tehdään voimaa.
  17. #17
    Olis lähtöpaikka ihan kulmilla... mut pitäis kuulemma makuuhuoneeseen kattopaneelia saada laitettua...
  18. #18
    Lainaa (tomppa06 @ Syys. 29 2011,19:30) kirjoitti
    Olis lähtöpaikka ihan kulmilla... mut pitäis kuulemma makuuhuoneeseen kattopaneelia saada laitettua...
    No eikös talvella ole aikaa laitella paneeleja ?)
    __________________________________
    Yamaha Virago 535
    Yamaha FZ6S 2006
    Honda XL1000 2004 ABS
    BMW R1200GS 2009
    Aprillia Caponord 1200 2014
    Honda NC 750X 2021
  19. #19
    Mukana BMW:llä
    2015- KTM 250EXC-F vm11
    2012- TM 125EN vm11
    2012- Suzuki DR-Z400S vm01
    2011-12 Myyty vakuutusyhtiölle BMW F650GS vm00 http://www.matkaendurot.net/phpBB3/v...hp?f=2&t=25688
    2011-12 Yamaha RD125LC vm82
    2010-12 BRP Can-Am Spyder vm09
  20. #20
    Lainaa (shyhander @ Syys. 29 2011,12:32) kirjoitti
    Google mapsin mukaan tulisi tällöin joko..
    232 km,3 h 58 min tai...
    212 km,3 h 42 min

    En osaa sanoa miten nuo aikataulut loppuviimeksi menee, oma ajo yleensä ottaa lyhyemmän aikaa, mutta kaffe- tai muu tauko voi pidentää ajan tohon googlen arvioituun.
    Jos TouRinki vauhtia ajelette, kannattaa laskea n. 60km/ tunti letkan etenemisvauhdiksi, tottakai asia riippuu haaroista eli siitä miten letka pysyy kasassa ja minkälaisia teitä ajellaan...
    TouRinki taisi tehdä "ennätyksensä" Itärajalle mennessä, kun ajeltiin jopa 80km tunnissa



    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  21. #21
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Reissu on ainakin allekirjoittaneen osalta peruttu.

    Syy on akuutti ajokauden lopetus Hämeenkyrössä. Eli tarkemmin sanoen vedin muutama tunti sitten lipat hiekalla, ja mopo on remontissa nyt pitempään tai lyhempään.

    Tilanne oli sellainen, että vauhtia oli 40-50 ja alla hyvää savipintaista soratietä. Ajelin vielä varovasti kun ohitin kapeneva tie -liikennemerkin -> saavuin mutkaan, jossa oli kaiteet kummallakin puolella. Ja täysin varoittamatta etunen alta pois kaiteiden välissä ja nurin vasemmalle kyljelle. Mitään ei kerinnyt tekemään, eikä mulla ole mitään hajua mitä tapahtui ja MIKSI (ei jarrua ei mitään). Mitään en periaatteessa tekisi toisin kun tollaseen paikkaan tulisin. Aavistuksenomainen mielikuva olisi ehkä jonkinlaisesta pehmeästä tunteesta tangossa ennen kyntöä, mutta kun jälkeenpäin tietä potkin, niin ei se mitää upottavaa pehmytsavea ollut.

    Kiitos paikalliselle rekkakuskille kun nosti mun kanssa pyörän ylös, paikallinen isäntäkin tuli katselemaan että oli kummasti mopon ääni loppunut ja että en ollut lujaa tullut.

    Itseltä jäi ilmeisesti keskisormi kytkinkahvan väliin ja se nyt särkee, mitään muuta ei tullut. Ajokamoissa ainakin gorehousuissa on polvissa reikä. *Kiitän Dainesen housujen kovia polvareita.

    Etupleksi paskaksi ja ..omituista mutta oikeanpuolimmainen peili mikä EI kyntänyt hiekkaa, katkesi. Stonga on vähän vääntynyt, vaihdepoljin vääntynyt, vasen maata kyntänyt peili vääntynyt...


    Ja kuva vahinkopaikasta. Näkyy että parimetriä tulin liukua, että vauhti ei ollut kova. Eikä näy oikein mitään mihin olisin muka kaatunut. Minulle tämä jää mysteeriksi.




    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  22. #22
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Siis oikeasti tuossa keskellä noi jäljet on se paikka minkä mä kynsin... Ihan keskelle tietä jäi mopo.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  23. #23
    Meitti on vetäny mopolla lipat tollei yllättäen, kun jarrupalat ja levyt 'hirttivät kiinni'. Jarrupalat ei päässy kovettuneen kuran vuoksi palautuun, jolloin pieni laahaus lämmitti jarrulevyjä, kunnes lämpölaajenemisen vuoksi yllättäen lukkiutui etunen soralla. Meitillä onneksi ehti vetää vauhtia pois paljon ennen kippausta. Syy löytyi hetimiten kun etulevyistä nousi savua.

    Muistakaas siis pestä noita jarruosia hiekasta yms kuralenkkien jäljiltä.
    vtr -> pc-25 -> pegaso -> RD-04
  24. #24
    Voi p***a, no onneksi ei käynyt pahemmin.

    Oliskos ajeluun veturia, joka tuntee reitin vai jääkö ajamatta?
    Bensalla pestään pensselit, dieselillä tehdään voimaa.
  25. #25
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Nii'i, joo'o... No, ei kai se auta ku vetää kaljaa ja kattoo telkkuu, perhjantain urheilutkin jää pois kun sormi on niin kipee.

    Kun tuossa on tuo kuva, niin sen kaiteen vieressä näkyy varjo ja sen varjon vieressä jotain pientä ekaa jälkeä.. oliskohan renkaan jälkeä.. Ja sitten syvempää joka tuli varmaan ohjaustangosta, kytkinkahva kun kynsi soraa syvältä. Ja sitten pleksi kanssa kynsi maata mennen palasiksi.

    Ilman pleksiä oli muuten todella juhlaa ajaa!!! Kypärämelu katosi kuin taivaan tuuliin ja pieni suhina vaan kävi. Pari kustomkuskia tuli Mouhijärventiellä vastaan ja pikkuisen oli kavereilla virnettä... mitä lie nauroivat.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  26. #26
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Kyllä vaan kummastuttaa. Katurengasmopo on vaan niin erilainen... Meinaan kun ittekin olen maalta kotoisin ja hiekkatiet on noin niinkuin periaatteessa kohtuu tuttu elementti mopoajoilta ja noin...

    Paskamaista kun toi oikee peili on kiinni suoraan jarrunestesäiliössä (ts. on samaa rakennetta), niin pitää koko jarrunestesäiliö hankkia uus. TAi sitten patentoida jotain tarvikepeiliä, mutta tila on tangolla vähän ahdas. Ja voi paska.. pleksin kiinnikkeet katteissa suunnilleen kaikki entisiä. Joko uus etukate tai lasikuituhommiin.. Tai mopo nakuks. Katteen vasen kylki kanssa sai syvää skraadua. Biltemassa tais olla sellasita alumiinireikäverkkoa millä saa tehtyä tukea lasikuituduuneihin kovettumisen ajaksi.

    Ilmeisesti toi Dainesen housussa Goretex kalvo hölskyy pintakankaan ja vuoren välissä.. Olis jotain toivoo et noi uudet housut pitäis vielä vettä reiästä huolimatta.. Rukan takissa ei taida olla muuta kun olkäpäässä ristikkokuvio.. Pesuun... Saappaiden nahkapinta kärsi hiukka.

    Olis kyl kiva nähdä videolta, että mitä vttua tossa tapahtu. *
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  27. #27
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Tulkaa kaikki Hyrylän Shellille klo 11:00 mennessä. Sieltä lähtee melkein kauden viimeinen PK johonkin suuntaan. Tulee ainakin kilsoja riittävästi, siis tampesterilaisille.
    Uudestisyntynyt REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04
  28. #28
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (sikiviki @ Syys. 30 2011,23:18) kirjoitti
    Tulkaa kaikki Hyrylän Shellille klo 11:00 mennessä. Sieltä lähtee melkein kauden viimeinen PK johonkin suuntaan. Tulee ainakin kilsoja riittävästi, siis tampesterilaisille.
    Hei mnä l'ähden... Ainiin, mut kytkinsormi kipee ja mopo rikki. Ja oon käsmis.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  29. #29
    Lainaa (shyhander @ Syys. 30 2011,23:39) kirjoitti
    Lainaa (sikiviki @ Syys. 30 2011,23:18) kirjoitti
    Tulkaa kaikki Hyrylän Shellille klo 11:00 mennessä. Sieltä lähtee melkein kauden viimeinen PK johonkin suuntaan. Tulee ainakin kilsoja riittävästi, siis tampesterilaisille.
    Hei mnä l'ähden... Ainiin, mut kytkinsormi kipee ja mopo rikki. Ja oon käsmis. *
    Voi paska, onneksi ei käynyt pahemmin :/ Olipa hyvä että katsoin threadin ennekuin lähdin. Kukaan ei ilmeisesti siis vedä letkaa ? Eikös Hyrylä ole Helsingin suunnalla ?) Ei kerkiä kyllä 40min sisään sinne
    __________________________________
    Yamaha Virago 535
    Yamaha FZ6S 2006
    Honda XL1000 2004 ABS
    BMW R1200GS 2009
    Aprillia Caponord 1200 2014
    Honda NC 750X 2021
  30.  
  31. #30
    Rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Kyllä harmittaa itteäkin. Loppujen lopuksi vahingot ei välttämättä ole kovin pahat, peili ei murtunutkaan jarrunestesäiliön/pääsylinterin rungosta, vaan osasta mikä kiristää jarrusäiliön ohjaustankoon. Netin mukaan osa maksaa jotain 10-15 euroa. Koko jarrunestesäiliöhän varmaan olisi maksanut hunajaa, kun siinä samassa on pääsylinteri... Katteita pitää tiivistää lasikuidulla pleksin kiinnikkeiden kohdalta, toinen pleksi mulla tohon onkin, kiinni kun oli pidempi tourinkipleksi. Tosin tuo kotiinajo ilman pleksiä oli niin "ihana" että harkitsen koko pleksin poistamista ja rakentais siihen jonkun "muotosuojan". Oli meinaan kypärämelu ilman korvatulppia pienempi kuin pleksillä ja korvatulpilla ajettaessa. Tangon saa varmaan suoristettua irroitamalla ja vääntämällä ruuvipenkissä.

    Tota lippaamista vaan vieläkin ihmettelen. Otin kuvan moposta heti lipan jälkeen, niin eturengas näyttää kyllä aika likaiselta. Tietty se kyllä kaivautui hiekkaan siinä kaatumisen yhteydessä, että en tiedä kertooko se mitään. Mutta jos sitten vaan renkaan kuvio olisi mennyt "tukkoon" savesta ja siten muuttunut käytännössä sliksiksi... Rengas alkoi olla kyllä jo hiukka loppu, pintaa ei niin kovasti ole. Muistan että pari mutkaa aikaisemmin jarrutin etusen lukkoon ihan koemielessä, että millainen pito tuossa savisessa sorapinnassa on. Aika hyvältä tuntui. Ja sitten tuo mutka.. Ilman kertakaikkiaan mitään varoitusta, jarruttamista, kiihdyttämistä tai kallistamista...

    Paikalle tullut isäntä jutteli että tuossa talvisin autoja menee suoraksi. Voiskohan olla että tuossa kohtaa nousee maasta pohja/lähdevettä maan pintaan ja jäädyttää pintaa talvella ja nyt sitten tuossa olisi tienpinnan rakenne jotenkin pehmeämpi kosteuden takia. Tietä potkiessa se kyllä tuntui ihan normaalilta, ei miltään savivelliseltäkään.

    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen