Tänään sitten sain lopulta nuo Elacinin tulpat ja täytyy kyllä sanoa että istuvuus on odotetusti ihan loistava. Melkein tuntuvat epäuskottavalta kun eivät paina lainkaan. Vaimennus vaikutti ainakin kaupunkiajon perusteella vähintään riittävältä. Pitänee testata vielä vähän pitemmällä lenkillä, kun tässä vielä ehtii ennen talvea.(jahonen @ Heinä. 25 2011,12:05) kirjoitti
t. Janne
KTM 1190 Adventure ABS -16
Tuli mieleen et voisko noita yhdistää kuulokkeisiin, onko näistä kellään kokemuksia?
Taitaa mennä kuulokeketjun puolelle offtopic
Bensalla pestään pensselit, dieselillä tehdään voimaa.
Eilen sain myös itse nuo Elacinin tulpat. Toimitusaika oli yli 2 kuukautta. Toimittajan, lähettäjän, varastoijan yms. ketjussa oli tapahtunut muutoksia homma kesti tolkuttoman kauan. Normaalisti pitäisi saada reilussa kuukaudessa.
Kuitenkin nyt noita on yksi lenkki testattu. Vaimennus ei ole yhtä suuri kuin esim. 3M kertakäyttötulpilla kun saa kunnolla korvaan. Paha vaan etten saa niitä sopimaan lämpimänä. Mun piti aina puristella ne ensin kasaan, laittaa sitten pakkaseen ja jäykkänä ne sai tungettua korvaan. Yhtälö oli tietysti mahdoton kun ei ole ajoreissulla pakastinta mukana. Kylmällä kelillä onnistui joskus, mutta helteellä ei ikinä.
Mulla toimi yli 80 vaihdissa mainiosti, tuuleen suhina kuuluu mutta korvat ei soi ajolenkin jälkeen. Hiljaisemmissa vauhdeissa kypärän ja pakoputkien resonanssi soi edelleen liian lujaa kypärän sisällä ja on häiritsevän kova. Tämän suhteen olisin kaivannut suurempaa vaimennusta.
En tiedä korjaantuisiko tämä kypärää vaihtamalla. Putketkaan ei ole ihan hiljaisimmasta päästä eli kombo on -97 Honda Magna, Vance & Hines putkisto ja X-Lite 801 RR. Tuo kypärä ei muutenkaan ole tunnettu hiljaisuudestaan.
Emäntä kehui omiaan ja oli tyytyväinen. Sillä on niin pienet korvat ettei mikään superloni tulppa ole ikinä sopinut millään konstilla.
Mukavat nuo Elacinit kuitenkin ovat. Puhe kuuluu liikennevaloissa vaikka kummankin pyörä käy rinnakkain ja sillä on Cobran mökäpöntöt omassaan. Myyjä kehui juuri tuota ominaisuutta, mutta itse en sitä ainakaan vielä ole kaivannut yhtään.
Katotaas sitten töissä, tarvin myös siellä jatkuvasti kuulosuojaimia, mutta samalla pitäisi pystyä keskustelemaan edes jotenkin. Mieli voi vielä muuttua tässä suhteessa, mutta moottoripyöräilyyn ne tulpat kuitenkin hankin enkä töihin. Vielä pitää opetella pistämään ne korvaan sujuvasti.
Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
On kokemusta Skullcandy kuulokkeista. Ei vaan mahtunut olemaan schuberth potassa. Oli sitten Vemarissa ja avokkaassa. Ihan hyvin vaimensi eikä tarvinut huudattaa musiikkia/radiota kovalla. Ääni tulee suoraan korvakäytävään joka on erilainen kuin esmes perus nappikuuloke joka tulee kännyköiden mukana.(mico @ Syys. 08 2011,21:59) kirjoitti
Meni vaan se johto poikki nahkatakin vetskarissa...Kandee laittaa sitten kypärähuppu tai buffi suojaamaan sitä johtoa.
Kawasaki 550 -83 Limited Edition
Grumpy Old Fart
"Si vis pacem, para bellum"
Onko sulla mikä vaimennus elementti? lienee se 29db?(Joe @ Syys. 10 2011,13:15) kirjoitti
Earissa taitaa olla enemmän, mut se on vähän hämäävä tuo vaimennus kun siitä kuulee niin hyvin läpi, kun ei vääristä ääntä.
Ootko kokeillu sitä liukkaria mikä tuli siinä paketissa?
Pikku sipasu tulpan pintaan niin mene huomattavasti paremmin.
Eikä tartte joka kerta voidella.
<"I needed a clue and a drink, one of them I knew where to find">
McJäykät
En kokeillut tuota liukkaria vielä. Elementtinä on tuo eniten vaimentava. 3M:n tulpat vaimentaa parhaimmillaan 35 db, joten äänenpaine on noin neljäsosa verrattuna tuohon 29 db:n vaimennukseen. Tosin tuo 29 db:tä on paljon verrattuan siihen ettei ole tulppia ollenkaan.
En usko että noiden saaminen korviin on muuta kuin tottumattomuutta ja ajan kanssa kun noita oppii käyttämään, ne saa helposti korviin. Sen suhteen en ole huolissani.
Suurin ongelma mulla on tuo kypärän resonanssi. Se vain alkaa jotenkin soida noiden putkien tahtiin. Ääni on todella ärsyttävä ja kova. Vähän kuin pää olisi peltitynnyrissä ja joku pärisyttää 2-tahtimopoa omatekoisella "äänen"vaimentimella. Tietänette tämän soundin.
Tärkeintä kuitenkin on ettei korvat soi ajolenkin jälkeen.
Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
Minulle myyjä suositteli ekalla kerralla kokeilemaan sen liukasteen kanssa korviin asettamista, mutta kokeilin kuitenkin aluksi ilman ja sain ne omasta mielestäni aika helposti sen jälkeen menemään kun ensin keksin miten päin ne tulpat oikeastaan pitääkään laittaa ja kumpi tulee kumpaan korvaan. Paljon helpommin nuo lopulta korvaan sujahtavat kuin vaahtomuoviset. Ja mikä parasta niin eivät paina korvassa.
Sillä tavoin tuntuvat parhaiten menevän että asettelee tulpan korvan suulle ja sitten samalla kun painaa sisäänpäin niin hiukan pyöräyttää, näin ne asettuvat mukavasti korvan nipukkaa vasten.
t. Janne
KTM 1190 Adventure ABS -16
Parhaat kertakäyttöiset tulpat, jotka olen tähän mennessä löytänyt ovat Moldex Spark Plug merkkiset. Vaimennusta noin 30 db. Rakenne on napakka ja menee helteelläkin korvaan. Paketin kyljessä vielä kehutaan Nascar hyväksyntää, mitä se sitten tarkoittaakin.
Ovat minun käyttööni täysin riittävät, en ole edes harkinnut mittatilaustulppien teettämistä.
Aikaisemmin täällä joku kehui noita Howard Leight Max tulppia.
Itsekki ostin nyt semmoiset ja hyvältä vaikuttaa. Parempi vaimennus kuin EAR:n tulpilla, eikä paina korviin juuri ollenkaan.
Parhaat tulpat tähän mennessä. Voi käytää useamman kerran. Valettuja en ole kokeillu.
ST 1300 ABS 2006
Varmasti selvääkin jo, mutta laitetaan siltikin. *Elacinien vaimennusta ei tietenkään suoraan voi verrata esim. eareihin, koska elacinien tarkoitus ei ole vaimentaa mahdollisimman paljon ääntä, vaan vaimentaa sitä tasaisesti. *Siinä kun earit ym. halvat perustulpat vaimentavat toiset taajuudet tukkoon ja päästävät toiset läpi, elacinit antavat tasaisemman vaimennuksen. *Sen takia esim. juurikin jonkun paikan resonointi voi kuulua paljon häiritsevämmin elacineilla, kuin vaikkapa eareilla.
Jos vain haluaa vaimennusta, earit ovat minusta erinomainen vaihtoehto. *Itse en niitä voinut kuitenkaan käyttää, koska ne vaimensivat myös tarvittavat äänet.
Itselläni on yhä käytössä tuollaiset 3M:n halvat joulukuuset, mutta elacinit tulee varmaan hankittua, kunhan raskii tuon hinnan maksaa.
Noista mainostetuista 40e valetuista en osaa sanoa mitään, mutta en suoran samoiksi väittäisi (hinta ilman jäsenetua näyttäisi olevan 50e).

Honda VFR 800 -99

Kuulostaa kyllä halvalta tuo 40 - 50 egee. Täältä päin elacinin tulppia saa aavistuksen listahintaa halvemmalla ja silti hintaa jäi karkuremmien kanssa 170 €/pari.
Nyt parin päivän kokeilun ja opettelun jälkeen en miettis hetkeäkään jos tuohon 40 - 50 € saa hyvä, toimivat, helppokäyttöiset ja näppärät tulpat.
Tuosta vaimennuksesta vielä. Tiedän että ne on suunniteltu juuri niin että puhe kuuluisi myös jollain tavalla ja taajuusvaste pysyisi edes jotenkin suorana. Ehkä ne vaahtomuovipalojen jälkeen tuntuvat sen vuoksi kovaäänisiltä. Kymmenkunta vuotta sitten sain lievän kuulovaurion toiseen korvaan ja sen jälkeen se on ollut hieman herkkä melulle.
Tein ihan piruuttani testin hyvälaatuisten kuulokkeiden kanssa eli tulpat korviin ja luurit päälle. Varovasti volumea nostaen normaalille kuunteluvoimakkuudelle. Sen jälkeen sitten vilkaisin potikkaa ja totesin että kyllä ne oikeasti vaimentavat paljon. Asteikon mukaan vahvistin antoin noin 30 db:tä voimakkaamman äänen kuin mitä käytän normikuuntelussa. Äänensävy pysyi varsin samantyylisenä kuin ilman tulppia vaikka nämä eivät varsinaiset musatulpat ole.
Tämän jälkeen otin tulpat pois kokeilin varovasti uskaltaisiko luureja laittaa päähän. Kokeilematta jäi, sen verran lujaa soi jo 10 sentin päässä korvista.
Luukutusvoimakkuuksia en viisinyt kokeilla kun tiedän kuulokevahvarin olevan niin tehokas että voi puhekelat palaa käyttämistäni luureista.
Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
Moi,
Minulta saa noita korviin tehtäviä tulppia erilaisilla variaatioilla.
Kaiuttimilliset maksaa 160 euroa.
Timo McKeown
Ear-Inc Finland
Born to be wild
Löytyykö noita kaiuttimellisia teiltä Bluetooth-mollukalla?(tmckeown @ Syys. 17 2011,20:03) kirjoitti
(sellainen kypärään kiinnitettävä keskitin)
Jotain, jossain, silloin tällöin!
Itselläni on tähän mennessä kokeilluista parhaimmaksi osoittautuneet Clas Ohlson:lta ostetut (varmaan saa muualtakin) silikoni korvatulpat.
Eli tulppia tulee paketissa 4 kpl ja ne ovat siis vain sellaisia silikonimöhkäleitä jotka saa painella ja muotoilla korvaan sopiviksi. Ne eivät siis mene korvakäytävän sisään juurikaan (riippuu paineletko ne sinne vai et) vaan ne vain painellaan / muotoillaan korvakäytävän päälle korvaan, vähän niinkuin valetut korvatulpat.
Vaimentavat aivan tarpeeksi huononkin kypärän kanssa ja ennenkaikkea ovat paljon mukavemmat kuin perus korvakäytävään upotettavat tulpat. Ne on minulla ainakin ruvennut aina painamaan pidemmän päälle erittäin pahasti.
elacinin korvatulppia saa kuulokkeilla. Toimii hyvin mutta hinta on perkeleellinen. Muutama vuosi sitten valetut tulpat ja stereokuulokesarja n.350-400.(mico @ Syys. 08 2011,21:59) kirjoitti
Nuo mckeown:n tulpat olis ainaki hinnalta houkuttelevat jos joutuu joskus uusia
Onko tuo sellainen umpinainen tulppa, joka pistetään korvaan vai onko noissa jotain ilmastointia ja paineentasausta.(tmckeown @ Syys. 17 2011,20:03) kirjoitti
Nyt noita elacin:nin tekemiä on testattu syyskuun alusta lähtien ja olen ollut varsin tyytyväinen. Kun tekniikan oppi, ne menee tosi helposti korvaan, ei tarvi katsoa kumpi tulppa on kädessä, sen tuntee muodosta.
Kelit meni mutta ehti noita pyörän kanssakin käyttämään. Nyt olen käyttänyt noita töissä. 28 db on liikaa suurimmassa osassa tehdasta jos pitää pystyä vähänkään enemmän keskustelemaan.
Sen sijaan löysin kramereista db-laput. Toisessa 104 ja toisessa 101 db. Wurthin halvimmilla kuppisuojaimilla ei tee hevon v...a noiden vehkeiden kanssa. Kaikki matalat menee suoraan läpi ja meteli on kopissa infernaalinen. Varsinkin kun meteli on matalataajuista ja ne kupit ei vaimenna kuin vajaat 15 db matalia.
Noilla elacineilla sen sijaan on mukava ajella. Vaimennus on riittävä, korvat ei tunnu tukkoisilta ja niitä voi pitää pitkäänkin päässä. Koneen äänet kuuluu kuitenkin eli ei tarvi arpoa painoinko kaasua vai ei. Jopa puhelimeen voi vastata, kunhan ei ole hirveästi asiaa kaverilla, lyhyet puhelut voi hoitaa tulpat korvissa.
Suosittelen kyllä suuresti ja veikkaan että finfonic tekee aivan vastaavia.
Oman kokemuksen perusteella uskallan kyllä lämpimästi suositella noita muuhunkin käyttöön kuin vain mopon kanssa. Työkäyttöön, jossa täytyy jatkuvasti pitää kuulosuojaimia, nuo ovat selkeästi mukavampi vaihtoehto perinteisille kuppisuojaimille. Harvalle vaan taitaa firma noita maksaa, mutta poikkeuksiakin on. Pikkuveljelle maksettiin, mulle tuskin olis maksettu.
Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
Älkää säästelkö tulppien hankinnassa. Mulla on kahdet kalliit Elacinit ollu nyt ekat 16 vuotta ja tokatkin jo 6 vuotta. Eli vaikka maksaa niin ne on kaikkee muuta kuin kertakäyttöiset.
Toi paineentasaus on tosi tärkee moottoripyöräillessä, kaikenlainen tärinä ja kypäräturbulenssi aiheuttaa paineiskuja tulpattuun korvakäytävään ja sitämyöten matalataajuista jyinäää joka on tosi rasittavaa korvalle. Elacinin paineentasaus hävittää sen jyminän kokonaan. Testattu on halpistulppaa ja paineentasattua turbulenssissa matkapyörän pleksin takana ja ero on huima.
Mittatilaustulppia voi pitää tuntikausia ilman että korvakäytävää alkaa paine tai muu ärsyttämään, verrattuna laajeneviin vaahtomuovitulppiin.
"Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin ellun kanat."
Tilasin itselleni joululahjaksi viestiketjun perusteella 3* 3M 1281 sinisiä tulppia. Jos en vakuutu, saatan sortua Elaciniin.
Itellä kesällä hankitut Elacit Tampereen Tamrexista.
Ensimmäisistä vasen korva päästi pahasti läpi, etenkin kypärä päässä kun ei istunut korvaan kunnolla. Uudet valokset takuuseen, haku ja testilenkki ja toteamus, että edelleen päästää läpi vasemmasta. Vielä pitäisi viedä uudelleen valettavaksi. Jos ei sen jälkeen pelitä, niin palautukseen menevät.

FZ1-N -08

Z750 -05

3M 1100 kertakäyttöiset (voi käyttää useamminkin, mutta eiväthän maksa juuri mitään) oranssiset ovat erinomaiset kaikin puolin. Netistä suomalaisista työvälineliikkeistä saa ostaa isommissa paketeissa.
Pitää kokeilla näitäkin. Olen niin tehokas hukkaamaan tavaroita, että kertakäyttöiset on paras valinta, jos toimivat tyydyttävästi.(ksk @ Marras. 28 2011,09:30) kirjoitti
Noniin. Nyt on kaksi kertaa valettu vasemman korvan tulppa uudelleen takuuseen. Ja edelleen tulppa vuotaa. Vaikka suojaimet tuntuvat hyvältä ilman kypärää, kypärän kanssa nämä eivät vain toimi minun korvassa. Selvityksen alla nyt, että miten menetellään. Vieläkö koitetaan valaa vai purkaantuuko kauppa.
Harmi sinänsä, koska muuten olivat aivan ylivoimaiset perus eareihin tai motosafeihin verrattuina.

FZ1-N -08

Z750 -05

Teetitkö valokset kypärä päässä vai ilman? Jos ne teettää ilman kypärää, niin ei niistä mopoilutulppia tule, ei ainakaan kaikille. Jos ei ole tiiviysongelmaa, niin sitten ne painaa kipeästi korvia.
1000
Elacit on minullakin ja toimivat todella hyvin. Menevät sen verran syvälle korvaan, että kypärästä ei ole haittaa kuten normi tulpissa. Jos korva on kovin kuiva niin tulppaa on hankala saada paikalleen, onneksi siinä tuli mukana sitä rasvaa joka auttaa.
^^Ilman kypärää. En oikein tiedä kuinka on mahdollista pursottaa ainetta korvaan kypärä päässä.
Ja kypärän päähän laittaminen pursotuksen jälkeen tuskin tuottaa toivotunlaista tulosta? Ja jos tämä pitäisi tehdä, siis lykätä kypärä pursotuksen jälkeen päähän, eipä myyjä tällaista ohjeistanut...

FZ1-N -08

Z750 -05

Eli ensin mömmö korviin, sitten kypärähuppu päähän ja kypärä, ja sitten annetaan aineen kovettua kypärä päässä. Jokainen tulppien tekijä on muistanut paheksua tätä tapaa, mutta joka kerta on tullut hyvät ja ilman kypärää ei kertaakaan. Molempia tapoja on tullut kokeiltua, yhteensä joku puolisen tusinaa kertaa. Mutta ne on sitten mopoilutulpat eivätkä todennäköisesti toimi ilman kypärää.
Disclaimerina sen verran, että nämä on loppupeleissä henkilökohtaisia juttuja ja eri muotoonvalettujen välilläkin voi olla eroja joista en tiedä, ja kaikille ei mopokäytössä muotoonvaletut vaan toimi.
1000
Meikällä on pienoinen pattitillanne: Olen käyttänyt ajossa aina kertakäyttöisiä (niitä perinteisiä keltaisia, ear classic)korvatulppia, koska korvani ovat erityisen herkät melulle.
Nyt käytössäni on uusi Nolan N104 avattava kypärä,johon asensin Scala Riderin ja ne kaiutin napit meni hienosti kypärässä oleviin koloihin korvien kohdille. Olen ajanut asentamisen jälkeen Scalan käytön takia ilman mitään tulppia ja hyvin on puheet kaiuttimista korviin kuulunut. Mut edelleen kaipaan tulppia, sillä ajomukavuus ilman niitä kärsii vähän liikaakin tuulensuhinan ja muun mökän takia. Lieneekö muilla ollut samanlaisia ongelmia?
Mitäköhän vaimennusta tuonne korviin tunkisi, että kuitenkin kuulisi Scalan kaiuttimista tulevan puheen? Tietty kaikkea koklaamalla tämäkin varmaan ratkeaisi, mut kuka heittäis nyt lonkalta toimivan ratkaisun?![]()
HAYABUSA -12/ko -14
ex:BMW K1200R -08
ex:KTM 990 SupermotoT 2010
ex:FJR 1300 -02
ex:FZR 1000 -89
"Yeah, you're a legend in your own mind."
Mulla on ollut kypäräpuhelimia jos jonkinlaisia, mukaan lukien Q2:t, ja aina muotoonvaletut tulpat. Ei ole ollut kuuluvuuden suhteen ongelmia. Ei ääni tietenkään yhtä hyvin kuulu, mutta en ole mitään hifiä tossa käytössä vaatinutkaan.
1000
^^ Jotenkin olen tosiaan päätynyt siihen tulokseen, että kypäräpäässä korvakäytävän muoto muuttuu siten, että tulppa ei ole enää tiivis. Tiedä sitten auttaisiko asiaan tuo kypärän käyttö valosten yhteydessä. Tämä vaatisi kuitenkin sen, että massa turpoaa pursotuksen jälkeen, jotta kypärän laittaminen ei aiheuta muutoksia aineessa. Ja kypärän päähän laittaminen muuttaa korvakäytäviä asettamisen aikana, joten hieman epävarma tämäkin keino.
Josko korvani vain ovat vialliset ja elacin tulpat eivät näihin sovi. Pitänee kai palata motosafeihin takaisin.

FZ1-N -08

Z750 -05