Morjesta! Otsikon mukainen pyörä ja vuosmallia 2002.
Ongelmana on nyt sellanen että eturengas on kulunut toiselta sivulta ihan sileäksi ja samassa huomasin että etupumput on alapäistä öljyset samoin kuin etukate toiselta puolelta. Onko nyt sitten niin että etupumppujen stefat vuotava vai olisiko jotain muita mahdollisuuksia? Toinen Puoli on selvästi öljyisempi ja samaiselta puolelta on tuo rengaskin kulunut!
En ole pyörine kanssa pelannut enempää kuin ketjut vaihtanut että kannattaako lähteä noita pumppuja itse huoltamaan? Autojen kanssa on tullut pelattua ihan työkseenkin että jotain näkemystä löytyy.
Omasta mielestä ei kannata ite huoltaa. Ite huollatin keulan samanlaisesta laitteesta Gustaffsonilla ja shimmit laitettiin uusiksi. Ja takaiskari huollettiin myös. Lasku oli kokonaisuudessaan joku 180 €. Ja vuotaa sfefat. Renkaan kuluneisuudesta en osaa sanoa, mut voi olla että on myös säädöt erilailla eripuolilla. Itekin kyllä huoltanu pyöriä ja autoja jonkun verran, mut noi jätän suosiolla ammattilaiselle. Mulla meni keulasta laakeritkin uusiksi.
Mä olen ihan tyytyväinen että vaihdoin itse. Aika simppeli homma loppujen lopuksi jos on ohjeet, hankalin homma on ehkä stefan naputtaminen paikalleen suoraan ja sitten päänvaivaa aiheuttaa se "erikoistyökalu" mikä laitetaan putken sisään pitämään iskunvaimentimen mäntää paikallaan kiertymästä ympäri (pulttipyssyllä ei aki tota tarvi välttämättä). Ja vähän keulaöljysotkuista puuhaa.
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Ota tuolta manuska:(speedpornis @ Kesä. 27 2011,14:09) kirjoitti
http://www.mediafire.com/packdog
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Etupään huolto on niitä hommia jotka kannattaa ehdottomasti opetella ja hoitaa itse. *Siinä tarvittavien työkalujenkin hinnan tienaa jo ensimmäisellä kerralla.
Stefat ja keulaöljyn saa halvemmalla kuin moottoriöljyn, siis sellaisen oikean prätkäöljyn, joten ei pitäisi tehdä kipeetä.
Yleensähän se menee niin että ajellaan pari vuotta ja sitten ruvetaan kyselemään ohjeita säätöihin kun tuntuu niin huonolta. *Ja syynä on vain se että keulaöljyt on entiset tai kadonneet taivaan tuuliin.
Eikös tuo yleensä vältetä sillä että otetaan se alapultti irti ennen jousen irrotusta?(shyhander @ Kesä. 27 2011,19:26) kirjoitti
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Okei nyt alko löytymään hyviä neuvoja. Kaikki tieto on tervetullutta ja kyllä mä luulen että vaihdan itse!
Saan varmaan kaverin avuks joka on noita joskus vaihtanu niin eiköhän tollasesta projektista selvitä voittajina ja taas hiukan viisaampanaOsaisko joku tarkentaa viellä tota iskunvaimentimen männän kiinni pitämistä ja tota alapulttia?
En tiedä "yleensä"(scuuba @ Kesä. 27 2011,19:48) kirjoitti
Tällä kokemuksella, mutta tossa diversionissa ainakin oli niin tiukassa tuo alapään kuusiokolopultti, että tuskin se jousen kitka sitä olisi pitänyt pyörimästä, kun rystyset valkoisina väänsin sitä auki. Ehkä siellä oli jotain lukitetta..
![]()
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Nooo... Renkaan yms. irroituksen jälkeen ihan ensiksi löysätään putkien yläpään korkit kun putket on paikallaan, myöhemmin tätä on vaikea tehdä pöydällä.. Sitte putket tiputettiin moposta alas eli irti.(speedpornis @ Kesä. 27 2011,20:22) kirjoitti
Sitte lattialla/pöydällä pumpuista yläpään korkit varovaisesti auki niin että sieltä laukeava jousi (osuu) jää kämmeneesi, muuten on osat pitkin tallia, hiukan se potkasee, ei pahasti. Sitten sinne liukuputkeen pitää ujuttaa joku piiitkävartinen työkalu missä on sopiva iso esim muttereista+pultista väsätty "kuusiokoloavain" joka osuu pumpun alapäässä olevaan mäntään, tällä estetään sen männän pyöriminen siellä sisällä kun iskarin ulkopuolelta alapäästä avataan pultti joka pitää ko. männän pumpun alaosassa kiinni. Jeps, räikkään löytyy esim Biltemasta semmoinen pirun pitkä jatkovarsi.
Sitte ko mäntä on alapäästä irti, on aika kipata yäpäästä kaikki ne männät ja muut ulos sieltä. Sitten kaikki vanhat stefojen pölysuojat ja lukitusklemmarit pois ja*hellällä väkivallalla hakkaamalla kiskotaan liukuputket pois alaosista ulos, stefat ja muistaakseni liukupalat/laakerit tulee nyt pois samalla kertaa. Sitten onkin iskari kahdessa osassa. Tutkitaan ne liukupalat tai liukulaakerit (toiset liukuputken alapäässä ja toiset stefojen luona alaputken yläpäässä omissa urissaan) jotta pitääkö vaihtaa vai ei. Itte vaihdoin kun oli kuluneet liukupinnat niin että messinki paistoi läpi. Sitte vaan kasaan uusilla stefoilla. Yläkorkkien takaisin kiinniruuvaaminen voi olla yksin hankalaa kun pitää painaa jousta kasaan ja kiertää samaan aikaan. Mulla korkit on alumiinia, ja menee siis paskaksi aika helposti jos vetää väärälle jengalle tai kiristää liian kierään monmenttiin.
Aijjoo ja uudet öljyt sisään tietty. Tarvitaan joku sopiva mittakannu ja pohdintaa että mitä pirua se "379 senttilitraa" tarkoittaa käytännössä. Ökjyn oikea määrä tietty mallikohtaista ja tarkka juttu!?
Helpompi homma kun aluks uskois. Tää siis tommosen perusmopon (diversion 600) etupää, ei mitään kisajuttuja joissa on säätöja ja muuta, uds-keulaa ja semmosta..
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Kaverin 900RR johon stefat vaihdoin; pultit lähti nätisti irti ku ne ensimmäisenä otin. Tosin voihan olla että ne on aikaisemminkin auottu, ja kiinni laittaessa niihin ei oo pistetty lukitetta.(shyhander @ Kesä. 27 2011,22:44) kirjoitti
Anyway, kannattaa ekana kokeilla noitten pulttien aukasuu, ja vasta sit ihmetellä lisätyökalujen tarvetta, jos ei onnistu.
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Ja kannattaa unohtaa se senttilitrojen miettiminen, ja mitata se öljypinnan korkeus millimetreissä/ säätää sillä se öljyn määrä oikeaksi (CBR954RR: 73mm).(shyhander @ Kesä. 27 2011,23:10) kirjoitti
Kuten tuossa huoltomanuskassakin on neuvottu.
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Semmonen kysymys tähän vielä että mitä öljyä kannattaisi käyttää? Stormilla on tota motorexia muttei mitään soveltuvuustaulukkoa netissä.. Tietävätköhän ne siellä mitä mun pyörään kuuluis laittaa vai pitääkö itse selvittää oikea viskositeetti? Minkä valmistajan nesteitä ihmiset on käyttäny yleensä?
Mie laitoin öhlinssin 10 öljyt, jotain sitä luokkaa se pitäs olla, ainakin nuilla pelaa ihan hyvin.
GSXR 750 -06, ex-CBR954RR
se motorex on ihan ok, muistaakseni 10w menee hondaan.
ei sitä alapäätä vaimenninosasta tarvi irroittaa. ruuvaa yläpää irti, mutta ennen sitä sun pitää ottaa säätömutteriit iskarien päästä irti, vipua ne pienet sokkarenkaat irti, sitten irtoaa se säätömutteri. *sitten näyttä siltä, että pitäs pitää kiinni keskustan alumiinista ja avata joku 17?mm mutteri, mutta se alumiinikeskusta on niin pehmeää, että yleensä se nuljaantuu, joten tee niin, että ruuvaa sitä 17mm? mutteria auki, se tuntuu, ettei se aukea ja alumiinikeskiö pyörii mukana, mutta todellisuudessa siellä sisällä se esijännityksen säätö nousee ylöspäin. ja kun on tultu joku 9 kierrosta, niin se pohjaa kattoon ja mutteri aukeaa, kun se on irti, niin voit nostaa yläpään ison mutteriosan irti. (tätä ei neuvota edes manuaalissa, mutta se on paras keino)
vedä jousi pois, lorota öljyt pois, pumppaa vaimennintangosta, että tulee kaikki.
sitten jollain luottokortin(kanta-asikaskortit on omiaan tähän) reunalla painat pölysuojastefan alas. (eka stefa). sen alta metallisokka pois, ja sitten paukutat alapään ja yläosan aluputken irti toisistaan.
kun laitat uutta stefaa, niin se yläpään liukuholkin ura voi rikkoa sen stefan, laita jotain elmukelmua putken päälle, että se ura ei riko sitä.
eli se pölysuoja, sokka ja stefa pitää laittaa sinne alaputken päälle ennen kuin tarjoot sitä yläosaa takaisin. se voi olla lähes mahdoton painaa se liukuholkki ja stefa yhtä aikaa takaisin pohjaan. pitää melkein painaa se holkki eka, sitten stefa, sokka ja sitten pölysuoja. näiden painaminen on helpointa, jos on työkalu, sen voi rakentaa kyllä 36mm harmaasta viemäriputkesta, jonka halkaisee, ja sitoo sen noin parin tuuman pituisen pätkän kromiputken päälle ja kiristää putkiklemmarilla ja painaa sillä sen holkin sinne, sitten siirtää pykälän ja painaa stefan sillä. (tällöin etuna käyttää viemäriputken leventyvää päätä sopivasti leikattuna, jolloin stefaa painetaan kehältä, eikä tiivistereunasta.)
sitten jousi takas, ulkoputki pohjaan, öljyä lisää, pumppaa ilmaa pois, anna seistä tunteja, pumppaa ilmaa pois, mitta öljyä yläreunasta, lopulta yläpää kiinni vaimennintankoon, ja homma kasaan.
jos menee hermot, niin lopeta, koska jos hermostut ja runnot sen sinne, niin sä purat sen uudelleen.
JT
we cannot tolerate zero tolerance!
BMW R1200GS & Speed triple 1050
Tässä varmaan video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..
Youtubesta löytyy apuja, taikasanat fork seal
Tuubista löytyy myös mm. katteenirroitusvideot joka on omassa mopossa melkoista mystiikkaa
Valitettavasti myö ollaan jo eellä!
0.25kW sähköpyörä - kyllä lähtee!
Manuska sanois ett Honda SS-8 keulaöljyy, ja netistä löytyvän cross reference taulukon mukaan se ois viskositeetiltaan 39.7@40c.(speedpornis @ Kesä. 28 2011,13:15) kirjoitti
Ja esim Stormista löytyvä Motorex Racing Fork Oil 7.5W on testitaulukon mukaan 35.9@40c.
Tai motonetistä löytyvä Motulin Factory Line 10W 36.0@40c.
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Joo elikkä öljyt ja stefa tuli vaihdettua vaikka nuo pdf muodos olleet ohjeet oli vähän sellaset ettei aina saanut selvää mutta kun otti vaan rauhassa ja teki ajankanssa niin hyvät niistä tuliKiitos kaikille neuvoneille. Ilman näitä vinkkejä ei olis ollu kovinkaan helppoa!