Tulokset 1:stä 7:een 7:sta
  1. #1
    Uutena motoristina on puvun osto edessä. Liikkeitä kiertäneenä ja pukuja sovittaneena valintani olisi nahkatakki ja nahka/tekstiili housut (sport malli).

    Kertokaa kokemuksia jos on että pitääkö tosiaan puvun olla niin tiukka että uudekseltaan pitää olla "rasvat" että takin saa ylle ja vetskari menee just kiinni myyjä sanoo että se venyy. Takki olisi M/50 Housut 52. Kokoa minulla on 185/77 eli hoikka vatsaa ei ole.
    Eräskin möisi takkia miltei sama kokoinen kuin minä ja 50 on käynyt pieneksi. Vähän ristiriitaisat tunteet.
    Yamaha FZR600R -94, Ktm exc 525 -02, Z750 -07 3M matt black
  2. #2
    Takin kokohan määräytyy hyvinkin pitkälle rinnan-/vatsanympäryksen mukaan eli pituuden ja painon perusteella ei voi sanoa paljoakaan... Ja nahkatakki kyllä venyy, siinä myyjä on oikeassa, ei kannata ostaa yhtään liian isoa vaan ennemminkin hippasen tiukka. Tietty pitää huomioida myös mahdollinen erillinen selkäsuoja, esim. sub4 ei välttämättä sovi aivan iholle mitoitetun takin kanssa, mutta sitten selkäsuoja olisi otettava mukaan sovitukseen. Itse en katutakkia mitoittaisi aivan iholle, nahkapuvun kanssa huomannu että on aika v*mäistä kun kaikki kamat taskussa painaa rintaan/vatsaan...

    Housuissa taas sun 185-senttisenä kannattaa kiinnittää huomiota lahkeiden pituuteen, itse olen 184 cm ja leviksen lahjepituus on 33" => ajohousuiksi pitää aina ostaa long-pituus tai ajoasennossa lahje on puolisääressä. Mm. rukkan housut menin ostamaan normipituisina ja pitihän ne lähettää pidennettäviksi (110 euroa).



  3. #3
    Takki + housuyhdistelmää kannattaa myös testata mopon selässä. Monesti nahkatakki mallit ovat aika lyhyita ja kun ostaa hieman piukan ja jos takkia ei saa vetoketjulla housuihin kiinni, niin alkuun on vaarana, että alaselkä jää paljaaksi. Itsellä ainakin tämä ongelma kun nuo takit ovat järjestäen hartioista pieniä, niin ne tuppaavat aluksi nousta ylös, ennen kuin venyvät hartijoista...

    Toinen huomion arvoinen tekijä on, että monet slimmit ajohousut on ajateltu käytettäviksi saapaan kanssa ja tämän takia puntti on hieman lyhyt. Eli joissain malleissa saattaa joutua tyytymään yhdistelmään kokoa pienempi takki kuin housut ihan tuon lahkeen pituuden takia, vaikka itse olisikin normaalimittainen.

    Mutta koontina: Kokeile vermeitä vastaavan moottoripyörän päällä kuin minkä itse omistat jos vain mahdollista. Noissa saattaa olla, että esim kyykyn jyrkästä polvikulmasta johtuen jonkun malliset housut painaa pahasti polvitaipeeseen, tämä kyllä lievenee ajan kanssa, mutta aiheuttaa alkuun tarpeetonta jalkojen puutumista.
  4. #4
    Onhan takki kytkettävissä vetoketjulla housuihin? Vaikuttaa kylmällä vetoon ja asuu pysyy paremmin ihon peittävänä jos joudut joskus sitä liukumalla testaamaan.

    Itse mitoitin housut hiukan niukaksi (tekninen alusasu riittää), takin sen mukaan että alle sopii aluspaita ja Klanin lämpötakki. Nyt puku on ollut kaksi kesää käytössä ja tuntuu edelleen mukavalta, mieluummin sitä pidän kuin Gore-tekstiiliäni.

    Valinnassa tietysti käyttötarkoitus ratkaisee, eli jos ajat lähinnä radalla, tiukasti istuva on paras, kaupungissakin sillä varmaan pärjää. Jos taas ajat vähänkin matkaa niin meikäläisissä oloisssa vilu iskee herkästi.



    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  5. #5
    No takki ei sais lepattaa yhtään ainakaan selästä. Pitää olla ajoasennossa kuitenkin ihan mukava (täytyy pystyä mm. hengittämään ).

    Tsekkaa, että hihojen pituus riittää ja että suojat on oikeissa kohdissa. Mulla itellä on ollu ongelmia löytää pitkäkätisenä ja kohtuu pienimahaisena takkia, jossa riittävän pitkät hihat mutta joka ei lepata selästä. Toki ettimällä niitäki löytyy, mutta eri merkkien ja mallien välillä on isoja eroja vaikka numerokoot ois samoja.
    Honda NT1100 -22 (exät: BMW K1300GT, Honda Fireblade, 2 kpl BMW K1200S, Ducati ST4, Ducati S750HF, Kawa ER-5, Moto Guzzi V65C, Suzuki S1, PV50)
  6. #6
    Tällä hetkellä mieluisin vaihtoehto on Rev'it adrenaline. Ehkä nahkatakeista pisin, vyörärö ei ihan niin tiukka kuin jossain toisessa mallissa/merkissä. Housut taitaa mennä ostoon hieman myöhemmin kunhan liikkeeseen saadaa takille sopivat housut Rev'it maverick.
    Yamaha FZR600R -94, Ktm exc 525 -02, Z750 -07 3M matt black
  7.  
  8. #7
    Lainaa (viheik @ Elo. 29 2011,18:02) kirjoitti
    Tällä hetkellä mieluisin vaihtoehto on Rev'it adrenaline. Ehkä nahkatakeista pisin, vyörärö ei ihan niin tiukka kuin jossain toisessa mallissa/merkissä. Housut taitaa mennä ostoon hieman myöhemmin kunhan liikkeeseen saadaa takille sopivat housut Rev'it maverick.
    Maverickia saa muistaakseni myös long-pituudessa, jäi mieleen kun oli joskus itsellä liipaisimella samat housut... Jäi tosin sitten kauppaan, kun tulikin hommattua nahkapuku nahka-ajeluihin.