Tulokset 1:stä 12:een 12:sta
  1. #1
    Noni, kauanhan sitä ehti riplellä ajaa kun rupes huoli poraamaan päässä:

    Vaihdoin tuossa viimeviikolla uudet jäähdytinnesteet kun vanhat oli aika rumanväriset. Pesin ja huuhtelin järjestelmän tarkoitusta varten tehdyllä tärpätillä. Heitin uudet nesteet sisään (punaiset, nam), käytin konetta, täytin syylärin piripintaan ilmausruuvi auki pyörä vaaterissa ja vedin systeemit kiinni. Paisuntasäiliöön min ja max merkkien väliin nestepinta. No ajelin parisataa kilsaa, ei ongelmia.

    Eilen kävin ajelemassa ~100km lenkin ja kun tänä aamuna lähdin töihin, oli pyörä puskenut jäähdytysnestettä paisuntasäiliön ylitäyttöletkun kautta kohtuullisen lammikon pihalle. No tarkistin nesteet ja paistuntasäiliö oli hieman min yläpuolella ja syyläri täynnä.

    Ajelin töihin, lämmöt pysyivät 5-6 palkin kohilla eli ihan hyvissä lukemissa. Kun pääsin töihin rupesi tiputtamaan letkusta samantein nestettä. Katsoin paisuntasäiliöön joka oli piripintaan täynnä. Annoin jäähtyä pari tuntia ja kävin katsomassa niin paisuntasäiliö lähes tyhjä, letkunpää nipinnapin nestepinnan alapuolella. Syyläri kuitenkin edelleen piripintaan asti täynnä. Kokeilin laittaa koneen käyntiin ja rupesi nestepinta paisuntasäiliössä pikkuhiliaa nousemaan, nousi noin puoleenväliin jonka jälkeen ei enää noussut. Ei myöskään tullut ilmaa paisuntasäiliöön tai pärskinyt niin vähän epäilen että näinköhän on jotain muutakuin kansipahvi mennyt.

    Ei myöskään kerää härmää putkenpäihin, ei mene öljyn kanssa sekaisin eikä vuoda mistään. Muualta kuin siitä ylitäyttöletkusta -.-

    Onko hyviä ideoita? Itse mietin että voiko viallinen syylärinkorkki päästää paineet liian herkästi paisuntasäiliön puolelle? Uskaltaako tuolla trumpalla edes ajaa...

    Soitin bike-teamin huoltoon kun on vielä takuunalainen vehje (6kk myyjäliikkeen takuu jonka jopa myöntävät) että mikä voisi olla, sälli heitti että kansipahvilta kuulostaa mutta tutkia pitää ennenkuin tietää varmasti. Kysyin koska ehtivät tutkimaan. Joo 21. kesäkuuta. Hieno homma. Onneks kesäloma alkaa huomenna *
    Massey Ferguson 148 hupiin.
    MB Atego romunkuljetin velvollisuuksiin.
  2. #2
    Syylärin korkki varmasti fuskaa jos noin tekee.
    GSR 600 -06
    XV 535 -92 Projekti
    ---------------------
    SV 650 S -03
    CB 500 -99
  3. #3
    JänkhäPoika:n avatar
    Liittyi Sep 2008
    -Tuolta Äkäslompolon ja Athverppenin väliltä.
    Vaikuttaa siltä, että on liikaa nestettä. Tsekkaappa tuosta
    1050 on meinaan tosi ronkeli tuon nesteen suhteen. Vähänki liikaa ja puskee ylimääräset pihalle.

    Sen verran täytyy ottaa, ettei pelota aijaa.
  4. #4
    Lainaa (Jayded @ Touko. 31 2011,16:05) kirjoitti
    Syylärin korkki varmasti fuskaa jos noin tekee.
    Uus korkki jo tilauksessa, maksaa kokonaista 9€...

    Lainaa (JänkhäPoika @ Touko. 31 2011,17:36) kirjoitti
    Vaikuttaa siltä, että on liikaa nestettä.
    Joo tätä mietin myös kun lueskelin noita juttuja täältä ja muualta. Ihmettelen vain jos on tosiaan tilanne kun vetää jopa alle minimin paisuntasäiliön pinnan jäähtyessään... Haittaako jos syyläri imaisee paisuntasäiliön kautta ilmaa? Meneekö kiertoon vai jääkö syylärin pinnalle chillailemaan?
    Massey Ferguson 148 hupiin.
    MB Atego romunkuljetin velvollisuuksiin.
  5. #5
    Lainaa (olharius @ Touko. 31 2011,18:14) kirjoitti

    Mahdollisesti haittaa, tai sit ei. Mut enemmän haittaa se, että jäähdytysjärjestelmässä ei ole painetta. Syylärin letkuja puristelemalla voit varmistaa, että vika on korkissa.
    GSR 600 -06
    XV 535 -92 Projekti
    ---------------------
    SV 650 S -03
    CB 500 -99
  6. #6
  7. #7
    Lainaa (Jayded @ Touko. 31 2011,18:21) kirjoitti
    Lainaa (olharius @ Touko. 31 2011,18:14) kirjoitti
    Lainaa (Jayded @ Touko. 31 2011,16:05) kirjoitti
    Syylärin korkki varmasti fuskaa jos noin tekee.
    Uus korkki jo tilauksessa, maksaa kokonaista 9€...

    Lainaa (JänkhäPoika @ Touko. 31 2011,17:36) kirjoitti
    Vaikuttaa siltä, että on liikaa nestettä.
    Joo tätä mietin myös kun lueskelin noita juttuja täältä ja muualta. Ihmettelen vain jos on tosiaan tilanne kun vetää jopa alle minimin paisuntasäiliön pinnan jäähtyessään... Haittaako jos syyläri imaisee paisuntasäiliön kautta ilmaa? Meneekö kiertoon vai jääkö syylärin pinnalle chillailemaan?
    Mahdollisesti haittaa, tai sit ei. Mut enemmän haittaa se, että jäähdytysjärjestelmässä ei ole painetta. Syylärin letkuja puristelemalla voit varmistaa, että vika on korkissa.
    Korkkihan se taitaa olla.
    Kävin puristelemassa alavesiletkua niin samantien kurluttaa paisuntasäiliössä. Ei pidä YHTÄÄN painetta toi korkki, silmämääräisesti kun katsoo niin ei mitään selkeää "rikki" korkissa mutta kai siinä on stefa kuivunut tai jotain.
    No, uusi korkki tilauksessa, biketeamin arvioitu toimitusaika ~viikko. Vituttaa kun ei viitti ajella paineettomalla järjestelmällä, mutta vähemmän vituttaa kuin jos kansipahvi olisi pashana.
    Massey Ferguson 148 hupiin.
    MB Atego romunkuljetin velvollisuuksiin.
  8. #8
    Jokainen tai melkein jokainen 05-10 Triplen ostanut kokee saman ilmiön. Anna sen nesteen laskeutua ihan paisuntasäiliön minimiin. Sitten loppuu tiputtelu.

    Jos Biketeamin pajalla olisi kokemusta ko. pyörästä niin olisivat sen tienneet. Ei näköjään ole...

    Kolmen Triplen kokemuksella kyseessä on normaali ilmiö.
  9. #9
    Lainaa (matula @ Touko. 31 2011,19:42) kirjoitti
    Jokainen tai melkein jokainen 05-10 Triplen ostanut kokee saman ilmiön. Anna sen nesteen laskeutua ihan paisuntasäiliön minimiin. Sitten loppuu tiputtelu.

    Jos Biketeamin pajalla olisi kokemusta ko. pyörästä niin olisivat sen tienneet. Ei näköjään ole...

    Kolmen Triplen kokemuksella kyseessä on normaali ilmiö.
    Tiputtelu = lorinaa mun tapauksessa.
    Minimi = niin vähälle kuin vaan saa letkun kautta syyläri imettyä jäähtyessään

    Että tuota. En tiijä.
    Massey Ferguson 148 hupiin.
    MB Atego romunkuljetin velvollisuuksiin.
  10. #10
    "Kävin puristelemassa alavesiletkua niin samantien kurluttaa paisuntasäiliössä. Ei pidä YHTÄÄN painetta toi kork"

    mutta se korkki päästä tosi helposti sisäänpäin, joten puristaessa se voi tuntua kurlaavan, koska se imee, mutta silti pitää painetta.

    ei sen kannen tiiviste nyt hajoa jos vaihdat nesteet, pyörä käyntiin ja pumppaa kaikkia letkuja ja kallista pyörää 45 astetta kummallekin puolelle useamman kerran, että ilmat lähtee pois.

    sitten nesteet minimiiin paisarissa ja ajoa.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  11. #11
    "Vika" paikallistettu ja korjattu. Oli syylärin korkki jotenkin huonosti koska kun käytin korkin kiinni ja laitoin paikoilleen samalla painaen, loppui kurlutus ja vedet pysyy siellä missä pitää
    Massey Ferguson 148 hupiin.
    MB Atego romunkuljetin velvollisuuksiin.
  12.  
  13. #12
    JänkhäPoika:n avatar
    Liittyi Sep 2008
    -Tuolta Äkäslompolon ja Athverppenin väliltä.
    Siinä korkin sivussa on se lukitusruuvi joka voi vähän hannata vastaan. Hyvä, että vika löyty.
    Sen verran täytyy ottaa, ettei pelota aijaa.