Tulokset 1:stä 22:een 22:sta
  1. #1
    Servus !
    Tuolla siis on meikäläisenkin pitänyt käydä jo monen- monta kertaa mutta kun aina on ollut mukamas "hopsu" ja / tai, sitten kun se BMW.Motorrad Zentrum on siinä lähistöllä niin se on sitten aina sen meikäläisen ajan vienyt, mutta nyt kerrankin minulla oli aikaa käydä myös tuolla. Zentrumista ei ajoaikaa tuonne mene kuin ~20 minuuttia.

    Suosittelen matkakohteeksi jos tuntuu että näistä asioista on jäänyt "paitsi" tai muuten vaan nämä voisi kiinnostaa. Tulisi tajuttua että miten systemaattista ja järjestelmällistä oli tämä aatun tuhoamisvimma. Tämähän oli vain yksi leiri monista. eikä sieltä suurimmasta päästä. Varsinaiset tuhoamisleirit oli sitten vielä oma lukunsa.....

    Lasten kanssa tai muuten herkkien vaimojen kanssa voi sitten keksiä jotain muuta, vaikka vain Munchenin (Olympiaturm), tornissa käyntiä tietenkin tuon BMW.Zentrumin lisäksi.
    Täällä aika menee kuin siivillä. Minimissään sellaiset 2 tuntia vaikka juosten kahlaamalla nämä karmeudet kävisi läpi. 3 tunnissa ehkä muodostuu ja varsin oikea kuva. Päärekennuksesta minulla ei valitettavasti ole juurikaan kuvia koska kamera oikutteli juuri tuolla. Päärakennuksessa esitetään myös dokumentti filmi tuosta "pahuuden *alkujuurista" elikkäs aina vuoden 1933 lähtien kuinka natsipropaganda sai siivet alleen samoin kuin Hitlerin käsittämättömän laajan ja nopean kannatuksen kasvu. Juutalaisten vainot, kristalliyöt, kuuluisat aatun puheet ja nyrkinheilitukset jne. Kestoltaan n. 25 min. Vuoroajoin esitykset esitetään englanniksi / saksaksi.

    Perillä on maksullinen (3 €) parkki, tosin lähemmäksikin pääsee kun vain huomaa ajaa oikeasta (viereisestä), risteyksestä. Itse asiassa, pärrän voi jättää aivan sisäänkäynnin eteen jossa on mm bussipysäkki ja sitten iso päärakennus jossa mm, kirjasto, wc, ravintolasali, jne. Itse alueella kiertely, elokuvaesitykset, museo, mikään ei maksa mitään.
    Opastettuja kierroksia järjestetään tai sitten voi tietenkin mennä "sopivasti" jonkun porukan perässä niin samallaha siinäkin kuulee...


    Muurit joiden takaa henkii loputon kärsimys ja tuskanhuudot...


    Pääportti, se jossa on se teksti: "työ tekee vapaaksi"


    Sodanaikainen ilmakuva, alue on todella laaja joten tästäkään kuvasta tuota aluetta ei oikein voi vielä käsittää...


    Vankiparakkien pohjia. Vain 2 niistä on edelleen pystyssä!


    Tästä kuvasta voi laskea vankiparakkien määrän...

    Siis siellä päärakennuksessa oli sitten niitä kidutuskuvia enemmänkin, kuvia joissa vangeilla tehtiin mm kaikenlaisia järjettömiä "kokeita". Pantiin esim jääkylmään veteen lentäjän puvussa ja katsottiin että kauanko siinä jäiden keskellä elää !!

    Yhdelläkin oli pantu joku metallikartio rinnasta läpi ja vanki oli vuoteessa pitkällään, mikä sitten lienee ollut testi tuossa ?? Sairasta !

    Yleinen rangaistus pienistäkin "rikkeistä" oli ruoskinnan (puukepeillä) ohella "riiputus", elikkäs vanki sidottiin käsistään, kädet selän taakse sidottuna kattoon roikkumaan useiksi tunneiksi ja jokainen voi kuvitella kuinka tuollainen luonnoton liike voikaan olla tuskallinen vaikka se ei kestäisi kuin sekunnin !

    Syy saattoi olla vaikka ylempiarvoisen silmiin katsominen!
    Vangeillahan ei ollut enää leirin sisälle menon jälkeen nimiä tai titteleitä. Oli vain tatuoitu numero käsivarressa.
    Monet vangeista sitten oli mm hirttäytynyt heti jos vain jostain saivat varastettua/löydettyä langan tai köyden pätkän ! Eräästäkin oli kuva vesihanassa roikkumassa *
    Osa taas oli juossut sähköaitaan kun eivät kestäneet vilua, nälkää, nöyryyttämistä, kärsimystä sekä erilaisia pakkotyötäoloja !


    Isompi krematorio

    Karmeinta ehkä oli nähdä tuo isompi krematorio jossa tapettiin 150 hemmoa kerralla, elikkäs koko systeemi oli rakennettu linjasto, eli kuin teurastamo.


    Ekassa huoneessa (3-sta isosta ovesta pääsi sisälle yhtä aikaa), oli ns. "desinfiointi". Siellä kaikki riisuuntuivat koska kuvittelivat että linjasto jatkuu suihkuihin.
    No sitten oli sellainen "odotushuone" jossa porukat odotteli kaikessa rauhassa että SS-miehet (tai oikeammin ne toiset työ-vangit) saavat siivottua edellisen satsin virtsa, uloste, veri- ja oksennusjäljet pois ettei siitä syntyisi pakokauhua ! Lattiassa oli oikein sellaiset hyvin vetävät viemärit ja vesiletkut seunustalla josta sai suurella paineella vettä.
    lattian kuuraamiseen.

    No sitten kun "kaasukammio" oli siivottu niin uusi satsi sisälle ja vielä siinäkin vaiheessa vangit luulivat pääsevänsä suihkuun koska katossa oli nuo valesuihku suuttimet. Ovet kiinni ja Zyklon-kapselit 2:sta luukusta sisälle ja puhallustuulettimet päälle jotta myrrkkykaasu leviää nopeasti ja täydellisesti kaikkialle!


    Kuvassa vasemmalla ne luukut joiden kautta Zyklon-kaasu johdettiin kammioon.

    Ja jotta hirvittävät huudot, yskimiset ja oksentelut eivät kuuluisi ulos panssariovien takaa, soitettiin muille vangeille musiikkia jotta rento tunnelma leviäisi joka sopukkaan,,,,


    No jonkin ajan jälkeen taas krematorion työvangit hommiin ja ruumiit seuraavaksi polttolinjastoon eli uuneihin. Lopullinen osoite oli, tai ainakin tarkoitus saada jokainen tuhkaksi asti (vie vähiten tilaa), ja tuhka sitten noihin tuhka kaatopaikoille joissa nyt kasvaa varsin vihreänä tuollaiset saniaiset jne.......


    Polttouunit. Huomaa vinssit jotta käsittely on tehokkaampaa !


    Eräs tuhkakuoppa (yksi monista)


    "Pistoolirata"


    Osa vangeista ammuttiin pistoolilla tuota muuria vasten. Toisessa paikassa oli oikein verikaukalo jos oli oikein ruuhka-aika niin veri pääsi valumaan pois paremmin !!!


    Teloituspaikka jossa verikaukalot


    Sähköaidat ja kaivannot, sitä enne oli "killetty alue" eli silloin vartija sai jo ampua tuosta vaan,,,,!


    Monet juoksivat aitaan jotta pääsisivät kärsimyksestä lopullisesti pois..


    Entisöityä aitaa...

    Sitten olivat ne "nimenhuudot", eli säässä kuin säässä, aamulla anivarhainn joka ikinen aamu, samoin kuin iltamyöhällä kaikki vangit vähissä resukamppeissaan pihalle muotoon asentoon seisomaan. Ja jos ei nimet täsmännyt, niin ei muuta kuin niin kauan nimen huutoa että kaikkien nimet selvisi. Osa tietysti oli päivän urakkahommissa jo menehtynyt eikä tietenkään vahvuus täsmännyt tai jos joku kapo oli hakannut jonkun hengiltä saati SS-mies ampunut niskalaukauksen jos työ eteni hänen muilestään vähän liian verkkaisesti !
    Tai jos oli sairas tai muuten vain uupunut...

    Nuo kapot olivat kaikkein pahimpia! Luottovankeja joilla oli vähän paremmat oltavat koska olivat kätyreitä ja muiden vankien kurittajia. Olivat yhteistyössä SS-miesten kanssa joten heillä oli myös erityisiä "oikeuksia". Naisvangit olivat tietenkin kaikkein kovimmilla. SS-miehillä kun oli oma ilotalonsa tuolla ja sinne otettiin tietenkin nuoria, kauniita ja vain *terveitä "palvelujen tuottajiksi".


    Kuvassa "service haus"
    Naiset tekivät samoja työhommia kuin miesvangitkin, kovaa ja ruumiillista työtä päivisin, mutta sitten kun lopulta se vähäinen yörauha tuli, alkoivat sitten kapot vaatimaan omia "palvelujaan" naisilta, eli kyllä siinä yöunet varmasti jäi monilta vähiin koska vangeista enemmistö oli miehiä.....


    Laajempi kuva (ilmakuva) alueesta. Laidoilla mm ase-ja ammustehtaat jne.

    Natsien ongelmaksi tuli lopulta tuo sotavankien, juutalaisten, homojen, eri uskontokuntien, poliittisesti suuntautuneiden, jne, jne, (loputon lista), hävittämisen hitaus. Kaasukammiot eivät vetäneet kunnolla, polttaminen oli hidasta. Jossakin vaiheessa eri puolella valloitettuja maita (puola, neuvostoliitto) kokeiltiin vankien massaräjäytyksiä koska ampuminen aiheutti joillekkin SS-miehille sekä upseeristolla "traumoja". Piti kokeilla "siistimpiä" konsteja päästä noista eroon !

    Päärakennuksessa oli esitteillä mm Wehrmachtin kaikki ne tehtaat ja yritykset sotien aikana joissa keskitysleirivankeja käytettiin ilmaisen työvoimana. Kartalla vilahteli varsin tunnettuja merkkejä kuten: Daimler, BMW, AEG. Siemens. Telefunken. jne, yhtä kaikki, yrityksiä jotka tänäkin päivänä on toiminnassa. Toisaalta mietin, pitäisikö minun tuntea myötähäpeää tai tunnontuskia ajaessani saksalaisella mp-merkillä, mutta toistaiseksi enkä en....

    Pitää kuitenkin muistaa että kaikki saksalaiset eivät olleet natseja. Samoin, mielestäni on turha enää tänä päivän saksalaisia noista kaikesta syyttääkään. Mutta se että näistä asioista pitää kertoa jälkipolville, se on tärkeää ettei tälläinen sama, ettei se koskaan enää saa toistua!

    Juu, oli muuten aika "vapauttava" kokemus lähteä sieltä leiriltä ajelemaan poispäin ja vielä moottoripyörällä !


    Sairasta ! Ei ollut kyllä iloisesti juoksentelevia koululaisryhmiä eikä äänekkäitäkään.....samoin jopa teinit olivat aika hiljaisia

    ISOMMAT kuvat ja enemmän TÄSTÄ



  2. #2
    Hyvin kirjoitettu ja kuvitettu juttu.

    Käsittämätöntä asiasta tekee se että miettii kuinka vähän tuosta meiningistä on aikaa!
    1300cc Suzuki
  3. #3
    Hyvin kerrottu ja kuvitettu juttu. Joskus itsekin tarkoitus käydä katsomassa vastaavia.
  4. #4
    Joo'o. Sairasta on, ja menoo jatkuu mutta vaan eri "vaatteissa".
    Eipä tästä nyt kauhiast aikaa ole kun Tutsit tappo Hutuja (tai toisinpäin) sen 300 000 - 400 000 tuhatta muutamassa kk.
    Siitä oli silloin Turun Sanomien sivulla reunassa joku maininta.
    Samaan aikaan Bosniassa snipu oli haavoittanut jotain teiniä. Se ei päässyt pois DMZ alueelta oikeen. Siitä oli kaikissa maailman medioissa Helvetin moiset etusivun uutiset.

    Hyvin me vedetään.
    <KTM 1290 Superadventure S -23>
    'The Man who invented "autocorrect", has passed away, Restaurant in piece.'
    SS1000 -2010
    SS2000F -2011
  5. #5
    Dachaun oon onnistunu itsekin ajamaan jo 4 kertaa ohi, aina ollut jonkummoinen kiire lautalle, mutta sentään Auschwizissa tuli käytyä Puolassa toissakesänä.

    Keskitysleirillä käynti laittaa kyllä ajattelemaan asioita ihan uudella tavalla, kaikki ne puitteet ja jäljellä olevat rakennukset henkii mennyttä aikaa omalla karmealla tavallaan, eikä ne asiat unohdu ihan heti alueelta poistuttaessakaan.



    k1300s
  6. #6
    Minä olen käynyt tuolla 3 kertaa, näyttämässä paikkoja jollekin tutulle. Silti tuo paikka edelleen vetää hiljaiseksi ja ihmiset puhuvat siellä luonnostaan kuiskaamalla. Eikä tuosta ajasta tosiaankaan ole ihan valtavasti aikaa... Päivä on enemmän tai vähemmän pilalla kun tuolla käy, mutta tuo ihmiskunnan pimeä puolin täytyy näemmä nähdä.
  7. #7
    Pitääpä käväistä tuolla jos läheltä ajelee ohi.

    Mitenkään vähättelemättä natsisaksan sotatouhuja, kannattaa muistaa miten ihmisiä käsitellään vielä tänäkin päivänä vaikkapa lähi-idässä (kivityskuolemat yms) tai pohjois-koreassa. Tai mitä afrikassa tapahtuu mitä kaikkea ei uutisoidakkaan.
    Valitettavasti myö ollaan jo eellä!
    0.25kW sähköpyörä - kyllä lähtee!
  8. #8
    Hienot kuvat, kiitokset. Karmee on ollu meininki!
    Itsekin käväisin mennäkesänä Krakovasta länteen n. 60km olevassa Auzwitz-Birkenaun (Oswiecim) keskarileirissä ja meininki oli samaa luokkaa.
    Eniten pisti hiljaiseksi kierroksella pienet lasten kegät joita oli röykkiöittäin kerätty tapettavilta lapsilta. Ja kyllä ne ihmisruumiista tehdyt kankaat ja nahkajututkin pisti miettimään..

    Saatanan natsisiat!

    Mutta toista kertaa ei tartte käydäkkään, riittää kun kerran kelaa tapahtuneet paikanpäällä.

    Gray-haired riders don't get that way from pure luck !
  9. #9
    Joo on tullu käytyä dachaussa muutama kerta, onhan sekin varsin karmiva paikka muistona ihmisen pimeästä puolesta. On niin lähellä Muncheniä että sieltä helppo piipahtaa vaikka puolen päivän retki tehdä.
  10. #10
    Asiallinen dokumentti taas Huurteelta.

    Siellä museossa, jossa noita kuvia ja muuta dokumentaatiota on runsaasti, oli melkoisen synkkä meininki. Uskomattomia kokeita, joista esim dokumentoitu 'miten kuolema tulee'. Muutenhan tuolla ei ole kovin paljon jäljellä rakennuksista tms.

    Viime kesän reissulla paikallisten kanssa tarinoidessa tuli mainittua käynti Dachaussa, johon sai vastineeksi sen suuntaisia kommentteja että 'siitä on niin kauan' ja 'pitäisi unohtaa vanhat asiat'. No ei todellakaan.
  11. #11
    Dachau oli mun eka keskitysleiri, missä kävin. Siitä alkoi "kierre", että jokainen museoitu leiri pitää bongata. Nyt olen käynyt mm Auschwitcissa, Buchenwaldissa, Flossenburgissa, Mauthausenissa yms. ja vielä on bongattavaa. Jotkut bongaa lintuja ja toiset keskitysleirejä MOOTTORIPYÖRÄÄ apuna käyttäen. *



    TTU - Dirty, Old and Ugly Ironbutt SS1000 driver.

    "Säkkijärven polkka on ihan hanurista"
    V.Vesterinen
  12. #12
    Kaikki tietysti muistaa nämä natsijutut, mutta muistaako kukaan monta Stalin tappoi. Tarkkaa lukumäärää ei ole mutta arviot ovat jopa 60 miljoonaa, kun natsit tappoi n. 6 milj. On tää ihmiskunta vaan jotain...
    Ducati Streetfighter V4 -2021
    Olen liian vanha ajaakseni tylsillä moottoripyörillä.
  13. #13
    Bergen-Belsenissä tuli viime keväänä käytyä ja oli tarpeeksi ahistava paikka, että tarvis millään "vapauttavalla työleirillä" enään käydä.
    "On vain kaksi ääretöntä asiaa: universumi ja ihmisten typeryys. Ja ensin mainitusta en ole aivan varma." Albert Einstein
  14. #14

    Tunnus suljettu
    Liittyi May 2008
    I lodge my appeal at your tribunal, Lord
    Lainaa (Pankku @ Huhti. 03 2011,19:00) kirjoitti
    Eikä tuosta ajasta tosiaankaan ole ihan valtavasti aikaa... Päivä on enemmän tai vähemmän pilalla kun tuolla käy, mutta tuo ihmiskunnan pimeä puolin täytyy näemmä nähdä.
    No eihän tuosta ole aikaa,jos katsoo tarkkaan ilta-uutiset niin ihmisiähän tapetaan nälkään tai täsmäpommiin joka minuutti useampia. Mutta liittoutuneiden propaganda on näköjään uponnut jeesustelijoihin niin hyvin ja vastaavasti manipulointi tapahtuu niin salakavalasti että nykypäivän lebenstraumia ei huomata tai se hukkuu "demokratian","terrorismin" tai "kansanvallan saapumisen" värikkääseen mielikuvaan. Paljonko euroopassa muuten kuoli ihmisiä nälkään ww2 päättymisen jälkeen amerikkalaisten toimesta? Miljoona vai kymmenen?
    You gave me a curse, Holy fathers, I give you a blessing: "may your conscience be as clear as mine and may you be as moral and religious as I"

    Ja vaikka ma laps olen pieni vain,
    niin jumalten riemut ma juoda sain
    ja juoda ne täysin siemauksin -
    niin riemut kuin murheetkin.
  15. #15
    Lainaa (Bali Sunset @ Huhti. 05 2011,14:01) kirjoitti
    Lainaa (Pankku @ Huhti. 03 2011,19:00) kirjoitti
    Eikä tuosta ajasta tosiaankaan ole ihan valtavasti aikaa... Päivä on enemmän tai vähemmän pilalla kun tuolla käy, mutta tuo ihmiskunnan pimeä puolin täytyy näemmä nähdä.
    No eihän tuosta ole aikaa,jos katsoo tarkkaan ilta-uutiset niin ihmisiähän tapetaan nälkään tai täsmäpommiin joka minuutti useampia. Mutta liittoutuneiden propaganda on näköjään uponnut jeesustelijoihin niin hyvin ja vastaavasti manipulointi tapahtuu niin salakavalasti että nykypäivän lebenstraumia ei huomata tai se hukkuu "demokratian","terrorismin" tai "kansanvallan saapumisen" värikkääseen mielikuvaan. Paljonko euroopassa muuten kuoli ihmisiä nälkään ww2 päättymisen jälkeen amerikkalaisten toimesta? Miljoona vai kymmenen?
    Kerropa se meille, sinä kaikkitietävä kotiryssämme.
    Ein Volk, Ein Reich, Ein Cartman
    Motorismi on perseestä, kuten kaikki muukin aatteellinen toiminta.
    Vain köyhillä on kiire.
  16. #16
    oma muutama kuva paikasta tuolta, sivun puolivälin jälkeen

    jäin käsitykseen, että kun Dachau ei ollut tuohoamisleiri vaan työleiri poliittisille vangeille yms niin paikan kaasukammiota ei olisi käytetty. kuolleisuus leirillä muuten kyllä suurta sairauksien, aliravitsemuksen, ihmiskokeiden yms takia. Dachauhan oli ensimmäinen leiri, käytössä jo 30-luvun alusta, muut leirit tehty saman mallin mukaan.

    tosiaan kaksi tuntia paikassa on melko minimi, siinä ehtii nippa-nappa kiertää alueen, mutta museon joutuu sitten jo juoksemaan läpi. itselleni silmiä avaava kokemus oli kuvaus leiriverkoston laajuudesta; leirejä ei ollut pelkästään nämä muutama tunnetuinta, vaan niiden ympärillä lukuisia pienempiä apuleirejä jne.
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  17. #17
    Jos hinkuaa nähdä tuhoamisleirin, jossa enempi kuin muutama parakki pystyssä, suosittelen Majdanek:ia aivan Lublin:in kaupungin kupeessa.

    Siitä vähän matkaa kohti Ukrainaa myös miellyttävämpi kohde, Zamosc (kaunis pikkukaupunki, jonka keskusta Unesco:n listalla), joten tuonne on muutakin syytä poiketa!
    Kawasaki ZZR1400SP 2016
    (Ex: Yamaha RD125 '75, Suzukit RG125 '86, GSX600F '95, RF900R '96, TL1000S K1, GSX-R1000 K5, R1 '05, Z900 '22)
  18. #18
    Lainaa (TIJ @ Huhti. 05 2011,17:44) kirjoitti
    jäin käsitykseen, että kun Dachau ei ollut tuohoamisleiri vaan työleiri poliittisille vangeille yms niin paikan kaasukammiota ei olisi käytetty.
    Nicht so.....alkuunsa työleiri (1933->), ja sellainen "harjoitusleiri" jossa nuo vartijat ja muut "piällysmiehet / kurittajat" saivat opetella noita kaikkia kauheuksia.... kunnes siitä tuli tuhoamisleiri (1941->) mutta kun oli niin pienet nuo uunit niin ennättivät tuhota vain 30 000 uhria *

    Wikipedia mm

    PS. TIJ, korjaa nyt ihmeessä tuo juttu tarinassasi, ettei k-kammiota olisi käytetty,edes noiden 30 000 murhatun muistoksi, bitte !



  19. #19
    nköjään olisi pitänyt ottaa asioista paremmin selvää ennenkuin rupeaa kirjoittelemaan.
    valitettavasti korjausten teko ei niinvain onnistukkaan, tuohon linkkaamaani sivustoon mulla ei enää ole pääsyä, operaattorini vaihtunut. jahka saan uudet sivut pystyyn, niin sinne tulee korjattu versio
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  20. #20
    Me kävimme myös viime kesänä Puolassa Auschwitz-Birkenaussa, jossa Auschwitz oli myös ns. työleiri, mutta tuo Birkenau oli ehkä suurin ja toimivin tuhoamistehdas, jossa oli vähintään 1,5 miljoonaa uhria. Tuon vierailun kyllä muistaa koko loppuelämän ajan. Täysin käsittämätöntä julmuutta ja pahuutta, jonka toteuttamista varten oli rakennettu koko euroopan laajuinen organisaatio. Mikä lie olisi ollut tuon mittelön lopputulos, jos nuokin ponnistukset olisi Saksa käyttänyt sodan voittamiseen.



  21. #21
    Tuttu paikka pari käynnin perusteella... ja hiljaiseksi veti vielä toisellakin kerralla vaikka "kaikki" oli jo nähty aiemmin
    Honda CBR1100XX
  22.  
  23. #22
    On tullut käytyä kyllä ja vaikuttava paikka on tuokin.

    Berliinin läheltä löytyy myös leiri: Sachsenhausen, joka sekin kannattaa käydä kiertämässä.
    Auschwitz on tietysti näistä se vaikuttavin paikka, ainakin omasta mielestäni. Kannattaa ehdottomasti tutustua.
    Yamaha RD 125 LC -83 --> Yamaha FZ6-S -06 --> Yamaha YZF-R1 -07 -->
    Yamaha XT 660 X -04