Teris!
Kysyisin nyt vinkkejä reissulle pääkaupunkiseudulta Pohjois-Norjaan Lofooteille ja takaisin. Ajankohtana on heinäkuun puoliväli tulevana kesänä.
Tarkoitus olisi alustavasti mennä Naantalista hyväksi todetulla lautalla Kapellskäriin, josta matka jatkuisi Ruotsin läpi Trondheimin ohitse kohti pohjoista. Lofooteilta palataan takaisin varmaankin Kiirunan kautta maanteitse Suomen puolella ja edelleen takaisin lähtöruutuun.
Onko hyviä ideoita majoituksesta, upeista tiepätkistä jne tuolle matkalle? Entä lofootit, olen kuullut että sinne pääsee lautalla toisesta päästä, joten ei tarvitse ajaa kahta kertaa samaa pätkää. Miten tuo lautta kulkee ja onko sitä järkevää käyttää? Entä majoitus, millaista on telttailla Norjassa ja kuinka usein mahdollisia majoituspaikkoja, camping-alueita tms löytyy matkan varrelta? Mikä on hintataso? Entä onko tullut vastaan mitään todella hienoa paikka yöpyä, jota voisitte suositella? Aikaisemman Ruotsin reissun perusteella osaan ainakin sanoa, missä aiomme yöpyä kun kyseistä maata ajetaan läpi.
Tarkoitus olisi ajaa reitti noin 7 - 9 päivässä siten, että aikaa jää jossain oleskella parikin yötä, jos oikein nappaa. Entä onko muita huomionarvoisia vinkkejä?
Kiitän jo etukäteen kaikista auttavista vastauksista. Monesti pienetkin vihjeet ovat olleet suureksi avuksi!![]()
Opinion is like an asshole: everybody has one.
Viime kesänä rouvan kanssa ajettiin JKL-Kilpisjärvi-Tromssa-Narvik-Lofootit (Svolvaer-Moskenes)-Bodö-Arjeplog-Arvidsjaur-Umeå-Vaasa-JKL.
Aikaa meni 1½ vkoa, oltiin enimmillään 3 yötä samassa paikassa, siellä Lofooteilla nimenomaan. Taidettiin olla Narvikissakin 2 yötä.
Norjan puolella ei taidettu ajaa yli 80km/h missään. Ei tullut mieleenkään, maisevat kerrassaan vaan ovat niin upeita.
Hienointa oli Norja ja ne Lofootit. Maisemat käsittämättömän upeita. Karu luonto vaan nyt jotenkin viehättää. Minusta oli myös aivan uskomatonta ja hienoa kun noustiin Norjan ja Ruotsin rajalle ja oltiin aika hiton ylhäällä. Korkeus muuttui vähillä kilometreillä.
Ja nimenomaan ei menty Ruotsiin Narvikin malmiradan viertä. Vaan suurempien korkeuserojen kautta.
Ensi reissulle hankitaan kyllä sellainen kamera, jolla voi kuvata ja samalla itsekin katsoa maisemia. Ne vaan nyt ovat niin upeita siellä. Ei tainnut olla viimeinen reissu, joka Norjaan tehtiin!
Yama80cc&100-Honda125x2/450Dohc/750-SuzyT500-KawaZ1903/1135cc
Paused '87-'05 Ex XX'99/'05-'21 Tickets '75 '84 '14
Now '14 VFR1200F
161.6mph/LPR'09
175.8mph/Halli'10&SS1000
177.1mph/Halli'11&SS1600K
167,2mph/Halli'13&SS1000
168.4mph/LPR'14&SS1600K
Lofooteille pääsee siltaa pitkin. Tie kulkee kumpaakin puolta saarta, joten ei tarvitse mennä lautalla. Tuo laivamatka on kuulemma yleensä aika keinuttava.
Heinäkuussa majoitukset on tosi piukassa. Paikat pitää varata etukäteen ja nyt jo jos meinaa heinäkuussa yöpyä. Tietysti jo budjetissa on varaa noihin kalliisiin majoituksiin, niin sitten Lofoottien sillan kupeessa on 120 euroa yö maksava hotelli. HOtelli on tuossa vihreän nuolen kohdalla. En muista kyllä nimeä.
http://maps.google.fi/maps?q=....36&z=16
Tiet aivan lofoottien kärjessä ovat kapeita ja siellä joutuu odottamaan vastaantulevaa liikennettä muutamissa paikoissa.
Tuossa http://maps.google.fi/maps?q=....45&z=14 on hiekkaranta, jossa kannattaa katsella nousuvettä, jos vaan on hieno keli. Siis vihreän nuolen kohdalla.
* * * * * * * * * * *
Tää on allekirjoitus!
* * * * * * * * * * *
Suzuki GS 450E (vm. 1988) -->
Suzuki GS1100G (vm. 1983) -->
Yamaha FJ1200ABS (vm. 1992) -->
Yamaha FJR1300A (vm. 2008) -->
Ei tiedä vielä
parissa vanhemmassa lofootit-kejussa hyvää tietoa, esim.
http://www.moottoripyora.org/cgi-bin....t=80764
Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
Pohjois-Norja on kyllä todella komeaa seutua. En vain pysty ymmärtämään, miiten tuohon reissuun saa viikon menemään. Siinä ajassahan kävisi samalla vaikka Nordkappissa ja Kirkenesissä...![]()
Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
Minä taasen ehtottomasti pukkaisin mopon hesasta kolariin menevään iltajunaan ja marssisin ravintelivaunun kautta makuuvaunuun (ajaisin siellä, missä se on haaskaa). Aamulla heräisin kolarista ja iltapäivällä olisin jo norjan puolella. Kilsoja tulee äkkiä sen 2tkm (kolarista kolariin), vaikkei vielä viimesen päälle reittejä suunnitteliskaa. Sehän tekee jo n.300km/vrk viikolle. Tuolloin kerkee rauhassa reissunpäällä kurvailla pikkuteille ja kuvien ottoon yms. pakollisiin manöövereihin. Tähän malliin.
Ainii, itte majoituin 3vrk Steinarin luona. Yö makso jotai 60€ isossa mökissä kaikilla mukavuuksilla. Taisipa olla saunakin.Osaapi hienosti enkkuu ja kertoo vitsiä kokoajan.
Tästä oli hyvä hyökätä tien päälle eikä tarvinnu sitä laukkurumbaa joka aamu harrastaa.
Centrum Overnatting
Steinar Anton Hansen
8550 LØDINGEN
p.(0047)7693 1294
e-post: centrumovernatting@frisurf.no
650GR, gsxf600, gsf1200s, zzr1200, 650gs dagar, gsx1400, gsx1400, 650xmoto, versys650, gsx-r1000, versys650, tiger950, zr7, gsf1200, xt660r, gsx1000r, varadero xl1000, 650versys, r1150rt, 1100xxblackbird, tdm900.
Tarkoitushan oli nimenomaan, että jos nappaa niin jäädä pariksikin yöksi jonnekkin. Ja omasta kokemuksesta tiedän ainakin omat rajani, ettei mitään rauta-arseajoa ole missään nimessä tarkoitus harjoitella. Mitä väljempi aikataulu sen parempi, pystyy sitä reittiä rukkaan sitte matkan varrellakin.(Juutana @ Maalis. 09 2011,19:48) kirjoitti
Opinion is like an asshole: everybody has one.
Panu edellä on ehdottomasti asialinjalla. Siitä, että EI tarvitse ajaa sitä samaa iänikuista ränniä ylösalas, maksaa kiitollisena mitä VR veloittaa hyvin nukutusta yöstä ja pääsystä suoraan pelipaikoille.
Mulle tosin kävi niin, että Kolarinradan ryskytyksessä Gessun poskirauta meni poikki. Saattoi tosin olla vähän jo ennestään tai vedin liinat turhan piukkaan. Toisen reissaajan uudempi Gessu ja pari samaan suuntaan mennyttä Goldwingiä sen sijaan matkustelivat ilman kipua tahi särkyä.
edit. typoja
Ajoin viime kesänä 2 viikon reissun: Länsirannikkoa ylös, ruotsin poikki Mo I Ranaan, siitä rannikkoa pitkin pohjoiseen, Bodå:stä lautalla Lofoottien eteläkärkeen, Loffoottien läpiajo(1 päivä), siitä sitten pohjoiseen koluten paikkoja siellä, takasin Vardön kautta kohti Inaria, itärajaa seuraten etelä Suomeen.
Noista Loffoteista: Läpiajoon päivä menee, siitä ei pääse mihinkään jos meinaa otella kuvia matkan varrelta. Lähes aina sumuista/sateista, joten kuvaaminen ei ole aina ihan ok. Jos tosiaankin meinaat tuona ajankohtana lautalla mennä Bodå:stä Lofooteille lautalla, sun on ehdottomasti varattava kyseinen lauttayhteys etukäteen !!!!! Mulla kävi ilmiömäinen tuuri(tosin "painostin lauttahenkilökuntaa noin 6 kertaa ottamaan minut lautalle) kun onnistuin pääsemään 200% buukattuun lauttaan viimeisenä ajoneuvona ilman etukäteisvarausta. Siinä lähti iso liuta matkailuautoja ajelemaan pohjoiseen päätietä pitkin..... Tosin lautalla oli iso liuta ulkomaalaisia maakrapuja jotka oksensivat lautan 5 vessasta 4 täyteen ennen Loffoteille tuloa. Siinä sitten menin ennen rantautumista kuselle siihen viimeiseen vessaan ja sielläkin oli jo lavuaari täynnä sitä itteään....
No, maakrapuja siis olivat kaikki tyyni...... Eikä huojunta mitään todella pahaa ollut vaikka sisämaassa asunkin... Ei vaa, ihan hyvä on ne Lofootitkin kerran elämässä nähdä, mutta en kenties toista kertaa sinne mene(koko Norjaan). Varaudu myös siihen, että pohjois Norjassa on bensiksiä todella harvassa. Kannattaa myös käydä ehdottomasti Bodå:n ilmailumuseossa ja Tirpiz museossa Kafjordissa... Tuonne reissulle on hyvä ottaa teltta (Trangia myös) mukaan, koska ko. majoitus onnistuu jänkhällä hyvin porojen seurassa. Ja tietty kaatosateen sattuessa sitten hotelliin, tms. kuivaamaan kamppeita.... Mutta siellä on sitten tosi kosteaa koko ajan ja kylmääkin saattaa olla keskellä kesää... Hyvää matkaa
![]()
Lofooteille ei kannata mennä millään paatilla. Sinne menee tie mennen & tullen ihan joka kolkkaan.
ps. samalla, kun siellä keikutte, katsokaa Senjan saari kanssa. Ei siellä juuri mitään ole, mutta tuleepa nähtyä sekin.
Paljonko tulee yhteensä kilometrejä? Ja tämä jaettuna 7:llä tai 9:llä tekee minkäverran per päivä?(El Bandit @ Maalis. 09 2011,10:32) kirjoitti
Velipoika yritti viime kesänä kahdenviikon reissun puitteissa käydä Bergenin & Trondheimin seudulla JA Lofooteilla, mutta viimeksimainitun jätti sitten lopulta suosiolla veks, kun tajusi, kuinka hidasta Norjassa matkustaminen on. Mutta Suomi-Lofootit-Suomi ei tietty olisi ihan sama juttu, Suomessa ja P-Ruotsissa pääsee etenemään vähän ripeämmin.
Ei tuo varmaan mikään mahdoton rasti ole edes 7 päivässä, mutta kun se vaihtelee niin kovin paljon, kuka minkäkinlaisesta matkanteosta nauttii. Yksi ajelee sitä rautapersettä, ja toinen kiireettömästi pikkuteillä naatiskellen. Paha sanoa, mikä sopii juuri sinulle.
Junaoptio P-Suomeen mielestäni myös ihan varteenotettava.
- Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
Nuo päivän etenemät Norjassa on noin 300 km. Varsinkin pohjoisessa.
Juna kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta ja tuo kartta mikä tuolla aiemmin oli ihan toteustuskelpoiselta ajatukselta.
Itse ajettiin ekaa ulkomaan reissua lofooteille muutama vuosi sitten. Vaatteita meillä oli liian vähän päällä. Kun varautuu, että pystyy kunnolla kerrospukeutumaan, niin sitten tarkenee. Ja ne hanskat pitää olla sitten vedenkestäviä. Jos Lofooteilla sataa, niin siellä tulee todella kylmää.
* * * * * * * * * * *
Tää on allekirjoitus!
* * * * * * * * * * *
Suzuki GS 450E (vm. 1988) -->
Suzuki GS1100G (vm. 1983) -->
Yamaha FJ1200ABS (vm. 1992) -->
Yamaha FJR1300A (vm. 2008) -->
Ei tiedä vielä
Riippuu vähän. Alta-Nordkapp-Tana (pohjoista reittiä n.640km) oli ihan ajettavissa yhdessä päivässä. Välillä pysähdyttiin valokuvaamaan/uimaan ja about tunnin välein tauko kun kyläpahasesta joku kioski löytyi. Aamulla lähtö 7 maissa ja illalla Tanassa ennen kymmentä.(suzuki_GS1100G @ Maalis. 11 2011,14:03) kirjoitti
Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
Niin ajatuksena oli viettää se yli viikko reissussa kun laskee että lähtö etelä-suomesta (lautalla yks yö) ja paluu kans kotiin niin jo Suomenkin puolella tulee niitä kilometrejä. Viime kesän ruåtsin alhaalta ylös reissun jälkeen ajateltiin ottaa mukaan teltta+trangia.
Reitti about tällainenKARTALLA *
Terveisin se toinen Lofooteille lähtijä
Kurapaukutin