Ite ku hain pyörän Saksasta hyvänä apuna oli takasi tullessa Zumo 550, en eksyny ja Autoliiton jäsenyys Al-turvalla, jos mopo ois jättäny välille ois voinu soittaa apua. AL järjesti lauttaliput soittamalla ja hyvillä alennuksella ku sitte Hampuriin Eislebenistä kerkesin ja maltoin lähteä Suomea kohti. Hyvä yöpymispaikka oli Hampurin merimieskirkko, siinä punasten lyhtyjen vieressä. ;-)
Joopa joo ja maita päälle, sanoi haudankaivaja
Itsellä oli vähällä, etten lähtenyt syksyllä MP:hakuun Saksaan. Viimehetkellä löytyi mieleinen peli kuitenkin Suomesta,
Tilasin tuolta http://www.sompsa.fi/ Auto Saksasta-oppaan, jonka kattavan opastuksen varassa uskoisin kaupan onnistuvan.
Sisältää kattavat ohjeet (n 50s), kaksikieliset kauppakirjat ja perusfraaseja saksaksi, joten taskusanakirjan ja tuon oppaan kanssa luulisi perusgyntherinkin kanssa kauppa onnistuvan.
Ex-955i
Lisään tähän vähän henk. koht. kokemuksia, vähän kuulopuheita (noin fifty - sixty).
Mopoa en ole Saksasta vielä ostanut, auton kylläkin, myynyt myös.
Kannattaa lähteä siitä, että katsoo valmiiksi netistä (mobile.de tai motorradscout24.de), mopot joista on kiinnostunut ja joita ehtii aikataulun puitteissa katsomaan.
Kun vaihtoehtoja raakkaa, huomioin itse seuraavia asioita:
Mulla nousee heti karvat pystyyn, kun liike mainostaa pyöriä vientiin. Se monesti tarkoittaa, että mopottimessa on jotain sellaista vikaa, että sitä ei saa enää Gyntterlandiassa rekisteriin, tai myyjä on haluton antamaan sille takuuta.
Kokemukseni mukaan perus- Gyntteri pitää todella hyvää huolta autoistaan/mopoistaan. Ne on enimmäkseen itäeurooppalaisia tai lähi-idästä polveutuvia jobbareita, jotka myy niitä mätiä omenia. Liian halpa = epäilyttävä. Sakemanni on tarkan markan mies tahi nainen. Se tietää kyllä suht tarkkaan, kuinka paljon sen moposta pitäisi saada. Monta kertaa ilmoituksessa sanotaan, onko hinta tiukka (Festpreis), vai onko tinkavaraa (V.B. = verhandlugsbasis), jolloin tiedossa olevat viat yleensä kyllä kerrotaan reilusti.
Jos mopo on poistettu rekisteristä (ABGEMELDET), voi sitä koeajaa vain rekisteröintitoimistosta saatvilla väliakaisilla kilvillä, vakuutus täytyy niiden saamiseksi myös olla. Kannattaa siis ehkä unohtaa sellaiset, varsinkin jos aikataulu on tiukka.
Katsastus (HU = Hauptuntersuchung) ja päästöt (AU = Abgasuntersuchung) pitää olla voimassa, ettei tarvitse ensin mennä heti Saksassa katsastuskonttorille.
Kannattaa myyjältä kysyä, onko se halukas auttamaan rekisteröinnin kanssa. Varsinkin liikkeestä ostettaessa pitäisi onnistua, ilman eri maksua tietty. Liikkeestä saa monesti myös alennusta mopon hinnasta, kun sanoo, että pyörä menee vientiin ja takuuta ei tarvita. Kannattaa otta selville, mitä Suomen katsastusmies sanoo, jos pyörässä on ei - alkuperäisosia, kuten slipareita, jarruletkuja, minivilkkuja, tms. Täällä monesti katsastuksen yhteydessä laitetaan kaikki tommoiset rekisteriotteeseen (EINGETRAGEN). Usein myös alkuperäisosat saa mukaan samaan hintaan, ainakin yksityisiltä.
H-D Electra Glide Standard -09
Victory Hammer -10
Triumph Speed Triple 1050 -06
K6 BUSA, Yoshimura + K&N
CBR 1000F -93
CB900C -81
CBR900F -82
Yamaha YX600 Radian -86
Autoliiton sivuilla www.autoliitto.fi -> kirjaudu sisään -> testit ja ajoneuvot -> auton osto saksasta/ruotsista on kohtuu hyvät ohjeet. Löytyy myös hyvä kauppakirjapohja härmäksi/gyntteriksi. Kysele kavereistasi onko joku autoliiton jäsen ja katsele läpi. Pätevät varmaan aika hyvin myös moottoripyöriin.
Tullin ohjeet löytyy http://www.tulli.fi/fi....dex.jsp ja lomakkeet http://www.tulli.fi/fi....makkeet
83s:llä saa ajoluvan Suomeen tuodessa. 27Bs ja 72s tarvitaan tullattaessa. Noita löytyy tietenkin tullistakin, mutta nopeuttaa asiointia, kun nuo on etukäteen täytetty.
Right now I'm having amnesia and deja vu at the same time - I think I've forgotten this before.
Kiitokset hyvistä linkeistä! Ja tiiholta tuli todella hyödyllisiä suomennoksia kätevästi noista perusjutuista.
Katotaas miten äijän keväällä käy. Kerronpa kokemuksia sitten. =)
Hajaantukaa. Täällä ei ole mitään nähtävää.
Erittäin hyviä ohjeita tiiholta kaiken kaikkiaan. Tuohon lainattuun kohtaan vain kommenttina oma kokemus: ei paljon suomalaista katsastusmiestä kiinnosta, mitä a) siinä Saksan rekisteriotteessa lukee ja b) siinä pyörässä on kiinni. Omassani oli rekisteröitäessä kiinni (irrotettava) sivuvaunu, jonka kaikki tiedot olivat säntillisesti merkittyinä saksalaiseen otteeseen. Mutta niin vain katsastussedän piti mitata ja punnita yhdistelmä ihan itte. Kysyi vielä minulta, pitäisiko se rekisteröidä sivuvaunumottoripyöräksi vai moottoripyöräksi, jossa on sivuvaunu. Niillä kun on kuulemma eroa.(tiiho @ Helmi. 23 2011,17:05) kirjoitti
Lisäksi pyörään oli lisätty toinen etujarrulevy ja vaihdettu teräspunosletkut, mistä myös oli maininnat otteessa. Ei kiinnostanut ketään, sen sijaan piti olla todistus siitä, että se alkuperäinen jarruvarustus on ensirekisteröintivuonna ollut Suomen määräysten mukainen.
Tämä on tietysti vain yksi kokemus, muilla voi olla muunlaisia.
Suomi on edelleenkin aika pieni osa Eurooppaa, ei toisinpäin, älä lannistu ensimmäiseen torppaajaan. Nuo Tuppervaarin kommentit vaan on niin EP:stä.(Tuppervaari @ Helmi. 17 2011,10:08) kirjoitti
Mieti itteäs Suomessa ostamassa Manskun Stockalla tikkaria umpiTeutoonina, saati siitä 50km säteellä kauempana, kuka moni osaa asian pukea sanoiksi ymmärrettävästi ilman KVG:tä Potsdamer Plz:llä -ainakin Tupperi osaa koska vankkaa kokemumumusta tuntuu olevan?
Nuo terwo/tiiho/trypho kommentit on asiaa josta kannattaa lähteä hakemista harkitsemaan, ei siinä jokatapauksessa rikastumaan joudu kuin ehkä parhaimmillaan kulttuurillisesti.
Ehdottomasti haet saksasta, et sen vuoksi että siinä jotain rahallisesti säästäisit vaan juurikin valikoiman kannalta.
Ja jos epäilyttää niin käytät siellä päässä välittäjää, maksaa jokusen satkun, mutta raha "palautuu" säästetyssä ajassa ja vaivassa osittain takaisin.
Kyllä suomesta vielä löytyy sekä auto että prätkäpuolelta ihmisiä joille tuo "Suomiauto on paras auto" aivopesu on iskostunut päähän, mutta ne jutut kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Tähän voisi vielä lisätä että mikä mahtaa olla tuon rekisteröintitoimiston saksankielinen nimi? Ja toki jos muissa virastoissa pitää mahdollisesti asioida niin niiden nimet olisi myös kätevä tietää.
Rekisteröintitoimisto= ZULASSUNGSTELLE
Täällä on varmaan josain vielä mun postaama saksan moposanastoa - viesti. Siitä apuja.
Lisättäköön aikaisempaan kommenttiini tässä ketjussa väliaikaisten kilpien osalta, että niihin sisältyy liikennevakuutus, eikä sitä tarvitse erikseen ottaa, saatavilla em Zulassungstellesta.
H-D Electra Glide Standard -09
Victory Hammer -10
Triumph Speed Triple 1050 -06
K6 BUSA, Yoshimura + K&N
CBR 1000F -93
CB900C -81
CBR900F -82
Yamaha YX600 Radian -86
Jos haluaa koeajaa yksityisten pyöriä, jotka ei ole enää rekisterissä, voi suht vaivattomasti hakea väliaikaiset kilvet Zulassungstellesta ja (käsittääkseni) koeajaa useampaakin eri mopoa samoilla kilvillä.
H-D Electra Glide Standard -09
Victory Hammer -10
Triumph Speed Triple 1050 -06
K6 BUSA, Yoshimura + K&N
CBR 1000F -93
CB900C -81
CBR900F -82
Yamaha YX600 Radian -86
Onko kukaan hakenut UUTTA Mp:tä ulkomailta (Eu-alueelta) ja rekisteröinyt sekä verottanut sen Suomeen? Olen itse tuumaillut ensi kesäksi pyörän vaihtoa mahd. Ducati-leiriin ja huomasin, että Saksassa ja esim. Virossa Ducatien verottomat hinnat ovat selvästi alhaisempia. Noin 1500-3000e riippuen mikä pyörä kyseessä. Tämähän ei selity pelkästään muutaman prosentin erolla alv:ssa. Uutukaiseen peliin veroja tulee jotakuinkin samat toki kuin Suomessakin uutena myytyyn, mutta jos veroton hinta on vaikkapa 2000e edullisempi, niin tuleehan tuossa jo aika hulppeasti eroa...
Suomeen rekisteröitävään uuteen menopeliin täytyy myös maksaa suolainen 23% alv. Onko mahdollisuutta ostaa ulkomailta menopeli alvittomana, sitten tuoda se tänne ja maksaa laitteen alvi Suomeen. Tuntuisi hassunkuriselta, jos alvin joutuisi maksamaan ulkomaisen alvillisen hinnan päälle! Hintalisää tästä alvin erotuksesta ei tulisi kuin luokkaa 400-500e katsomassani hintaluokassa, eli vielä jäisi n.1500e kaikkeen muuhun. Kysymys onkin, myyvätkö alvittomana maastavietäväksi, tähänhän se varmaan tyssääkin
Joku koirahan tässäkin on tietty haudattuna, ettei vaan Suomipoika pääsisi hyötymään millään tavalla. Tehdastakuuhan on kuitenkin voimassa pelissä kun sen uutena ostaa... Hailacilla tuntuu olevan omissa luokissaan verottomat hinnat jo. Esim. Multistrada 1200 touring
Suomi 22050e
Saksa 18250e
Eroa jää noin 3800e joka ei selity pelkästään alv:n erisuuruisella osalla
Jos homma ei onnistu jonkun konnankoukun takia, niin täytyy sitten kytätä vähän käytettyjä, ainakin 6kk ja 6000km ajossa olleita pelejä. Niitä käsitellään jo käytettyinä autoverotuksen osalta.
xz6r-636->gsxr1000k6->KTM SM 950->Gsx-r 1000K7->Bmw f800r"tuned"
Näinhän se menee. Aika erikoista kyllä että hintaero on noin suuri. Ducati taitaa olla tuossa selvä poikkeus. Jos saat pyörän ostettua niin, ettei sinun tarvitse maksaa ALVia ollenkaan, niin silloin homma pitäisi olla ihan selvää pässin lihaa. ALV maksetaan Suomeen ja autovero siihen päälle. Jos taas joudut ensin maksamaan ALV:n ostomaahan syystä tai toisesta, ja jälkikäteen hakemaan sille palautusta, niin se voi olla sitten monimutkaisempi prosessi. Itse olisin joutunut tuolle jälkimmäiselle tielle, niin Saksan byrokratian tuntevana jätin kokeilematta.
Honda CB 600 FA Hornet 2007 --> Suzuki Intruder M1500 2010
Pitää olla LY-tunnus että saa ilman ALVia ostaa. Uudenkarheasta, *6kk/6tkm ajetusta joutuu maksamaan kovan veron, sellaista ei kannata tuoda. *(contest @ Marras. 06 2011,16:50) kirjoitti
Kauppiaskin maksaa ALVia 23%
Eipä kuulosta siis ainakaan liian helpolta tuo ulkomailta uuden tuonti, vaikka siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä kun koneet tulevat samalta tehtaalta missä kesällä kävin. Laitoin kuitenkin tulliin kyselyä myös miten tälläinen onnistuisi.
Ei varmaan turhan nopeaa olisi kysellä Saksasta alvia takaisin, tiedä vaikka olis jo pyörä vaihtunut välissä *
Täytyy vielä selvitellä asiaa lisää, jos saisi ostettua alvittomana koneen Suomeen niin siitähän saisi ihan hyvän kaupan sitten aikaiseksi. Hailacin hinnat tuntuvat jotenkin olevan aivan omaa luokkaansa, kun vertaa mitä ne ovat muualla Euroopassa huomioiden alvin erisuuruisen osan eri maissa sekä toki autoveron osuuden.
Repiikö ne multistradasta oikeasti yli 3000e enemmän katetta kuin Saksassa?? EI tarvitse ihmetellä jos ei oikein Ducatin kauppa käy Suomessa *
Edit: Mukana olevassa linkissä on esimerkki ja ohjeita myös uuden pyörän ulkomailta tuomisesta ja Suomeen verottamisesta. Sen mukaan pitäisi onnistua, tosin opas on vuodelta 2005. Onko sen jälkeen taas jokin muuttunut, no alvit ainakin.... Mutta siis ainakin upouuden koneen hakijan pitäisi saada ostettua mp alvittomana. Vaikkapa juuri Saksasta kun on mukana todistus, jolla osoitetaan että se aiotaan viedä pois maasta.
Tuontiopastusta takavuosilta
xz6r-636->gsxr1000k6->KTM SM 950->Gsx-r 1000K7->Bmw f800r"tuned"
Jos tarkasteltaisiin asiaa vähän toiseltakin kantilta:
Kaikille niille maille, joilla on omaa ajoneuvoteollisuutta on tyypillistä alhainen ajoneuvovero ja joissakin tapauksissa siten rakennettu käyttömaksu, että se suosii ajoneuvojen vaihtamista tietyn ajoin. Tämähän johtuu luonnollisesti siitä, että näin hoidettuna se lisää ko. maan elinkeinoelämän aktiviteettia.
Vastaavasti maissa, kuten esim.Suomessa, jossa ei ole omaa ajoneuvoteollisuutta, jokainen tuotu ajoneuvo tarkoittaa eurojen *lähtemistä maasta ja vähintään vastaava määrä pitää tienata viemällä Suomessa valmistettuja tuotteita ulkomaille.
Muutoin lopputuloksena on "Kreikan tie".
Valtiovallan osalta tässä ei todellakaan ole kiusanteko kansalaisille vaan vastuullinen taloudenpito.
Toisaalta:
Virallisella maahantuojalla on mm. velvoite hoitaa varaosa- ja huoltopalvelut myymiinsä tuotteisiin ts. pitää varastoa jossain laajuudessa, hankkia tarvittavat erikoistyökalut ja kouluttaa sekä omaa että jälleenmyyjän henkilöstöä.
Samaten maahantuoja ilmeisesti joutuu tilaamaan etukäteen arvioimansa määrän kutakin mallia ja tästä johtuen jossain tapauksissa varaston kiertonopeus ei ole kovin hyvä. (Oululainen jälleenmyyjä myy tälläkin hetkellä vm.-09 ajamattomana)
Tuotteen lopullisessa myyntihinnassa on maahantuojan ja jälleenmyyjän kate, joka on syytä pitää mielessä.
Se kait lienee luonnollista, että myytyjen yksiköiden lukumäärän kasvaessa tarve saada katetta myytyä yksikköä kohden vähenee katettaessa tietyt kiinteät kustannukset.
Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että jos halutaan marginaalimerkilläkin olevan sama palvelutaso kuin suuremmillakin, niin on hyväksyttävä pienellä markkina-alueella, kuten Suomessa, suhteellisesti suurempi hintaero verrattuna suuriin maihin, kuten esim. Saksaan.
Ymmärrän täysin, että meillä kullakin on halu säästää muutama tuhat euroa kaupan yhteydessä, mutta pitkällä aikavälillä tämä tarkoittaa paikallisten palvelujen näivettymistä ja silloin meidän jokaisen on pärjättävä "täysin omillamme".
Selvennykseksi mainittakoon, etten edusta valtiovaltaa sen paremmin kuin mitään kulkuneuvoja maahantuovaa tai myyvää organisaatiota.
” It's like a Harley, except it's a great motorcycle. Ugly, though”
"Not ugly anymore, now I have a Ducati."
Kiitoksia kommenteista, vaikka ne eivät juurikaan tuoneet kokemusperäistä tietoa uuden pyörän ulkomailta tuonnista *
On juu Ducatilla sit kalliimpaa tää meininki Suomessa kuin muilla merkeillä, eipä noita myyntipisteitäkään ole sen tiheemmässä ku kärpäsenpaskoja ikkunassakaan. Dealer locatorilla kun kattelee ni Suomi on kyllä kunnon peräpohjolaa satunnaisilla pisteillänsä. Saksassa vaikkapa koko maa on pääasiassa punaisena, tai Italia *Eipä täällä muitakaan pyöräliikkeitä ole kovin tiheässä sen puoleen.
Asiaa selviteltyäni kokemuksia autontuonnista löytyy (yllättäen enemmän). On ilmeisesti jälleenmyyjäkohtaista, kuinka he haluavat myydä ulkomaille alvittomana. Kuuleman mukaan mersua on myyty siten, että ostettaessa talletetaan myös paikallista alvia vastaava summa autoliikkeen tilille, jolta sen saa takaisin lähetettyään sinne kopion rekisteröintitodistuksesta Suomen maalta mukaanlukien tullin kuitin maksetusta alvista (näitä on myös tehty ihan oikeastikin). Ei sen kummoisempaa. Mutta tosiaankin täysin myyjän päätettävissä on se, millä keinoin myyvät, jos ollenkaan. Jotkut ovat saaneet ihan suoraan ostaa alvittomana (ainakin jos myyjä hoitaa ajoneuvon rahtauksen Suomeen) tämä söisi kyllä näissä hintaluokissa kannattavuusedun jo pois.
Käytännössä täytyy kysellä jälleenmyyjiltä, millä keinoin siellä myydään menopelejä. Ehkä näin alkuun suurin haaste on kielimuuri, kun Englantia ei niin laajalti puhuta/osata nahkahousulandiassa.
Eihän näissä "tavismerkeissä" eroa niin suurelti edes olekaan, on vähän Ducatin ja ns.parempien merkkien ongelma. Bmw:ssä tosin on Suomessa enemmän varusteita vakiona, kuin vaikkapa Saksassa, joten täytyy suhteuttaa täysin samanlaiseen pyörään tuo arvo.
Ehkä hupaisasti Suomalaista verotusihannetta kuvastaa se, ettei yksityishenkilön mahdollisuutta ostaa alvittomana uutta ajoneuvoa toisesta Eu-maasta, ole juurikaan tiedossa yleisön keskuudessa tai sitä ei ainakaan avoimesti mainosteta menetettyjen eurojen varjolla *
Ostipa uuden Mp:n Suomesta tai ulkomailta niin joka tapauksessa tulee kannettua suuri määrä rahaa valtiolle tekipä kummin tahansa. Fiksu vaan voi päästä vähän halvemmalla ja tehdä erotuksella vaikka yhden Euroopanturneen *![]()
xz6r-636->gsxr1000k6->KTM SM 950->Gsx-r 1000K7->Bmw f800r"tuned"
Kohdallani olet aivan oikeassa, kirjoitukseni ei tuonut mitään kokemusperäistä uutta tietoa uuden pyörän tuonnista ja oli siinä mielessä hieman "asian sivusta".
Markkinatalous on sillä lailla hieno systeemi, että se on itse itseään korjaava ts. jos joku yrittää pitää yllä epärealistisen korkeaa hintatasoa, tulee joku toinen ja tarjoaa samaa palvelua halvemmalla.
Kuluttajan pitää vain ostaessaan miettiä, mistä tuo edullisempi hintataso johtuu. Joskus on kyseessä ns. "välistä veto" l. poimitaan pullasta vain rusinat. Tästä voisi olla esimerkkinä vaikkapa tarvikeosien kauppa, myydään vain niitä hyvin kiertäviä kulutus- ja huolto-osia. Mitä enemmän alkuperäisosia korvataan tarvikeosilla, sitä suurempi kate pitää sitten saada niistä harvemmin kysytyistä osista joita ei saa muuten kuin alkuperäisosina.
Samaa lainalaisuutta noudattaa uusien pyörien tuonti ohi virallisen maahantuojan, mikäli edellytetään heiltä vastaavia huolto- ja varaosapalveluja kuin heidän itse tuomilleen moottoripyörille. Näinollen ei myöskään ole syytä ihmetellä, jos virallinen maahantuoja ei hypi riemusta pyytäessäsi heiltä mainittuja palveluja uutena itsetuomaasi pyörään.
Vähäinen määrä "ohituotuja" suhteessa virallisen maahantuojan tuomiin on vielä ilmeisesti siedettävää, mutta laajemmassa mittakaavassa se tarkoittaa korkeampia huolto- ja varaosahintoja.
Jostainhan se elantokin on palveluntarjoajan tehtävä.
Ehkäpä se fiksuus ei olekaan niin suoraviivainen juttu kuin hetkellinen säästö![]()
” It's like a Harley, except it's a great motorcycle. Ugly, though”
"Not ugly anymore, now I have a Ducati."
Jälkimarkkinointi on se, millä se tulos tehdään. Ja sitä varaosa- ja huoltomyyntiähän riittää vaikkei ajoneuvoa uutena Suomesta ostaisikaan. Eli merkkiliikkeet pärjäävät kyllä.
Ja uuden ostamisesta ulkomailta ei juurikaan pidetä meteliä ihan siitä syystä, että se harvoin on kovin kannattavaa. Käytetyn tuomalla tekee paremman tilin.
Honda CB 600 FA Hornet 2007 --> Suzuki Intruder M1500 2010
"Bmw:ssä tosin on Suomessa enemmän varusteita vakiona, kuin vaikkapa Saksassa, joten täytyy suhteuttaa täysin samanlaiseen pyörään tuo arvo".
BMW S1000RR:n kohdalla: Suomessa myytävässä mallissa on Race-ABS/DTC ja "vaihdeasistentti" vakoina. Saksalaisessa hinnastossa Race-ABS/DTC maksaa 1220,- ja "vaihdeasistentti" 360,-, rahti 425,-
Kesällä 2010 valko/puna/sininen maksoi 17.980,-€ (alvia 19%) käteisellä olisi saanut 17.500,-€
Kuitenkin olen sitä mieltä, "asiaan perehtyneenä", että uuden tuomisessa on enemmän järkeä kuin käytetyssä. Toki pitää olla ly-tunnus ja olla rekisteröitynyt asiamieheksi (1400,-€). Kun olet hoitanut tämän pyrokratian niin sitten vaan tuomaan uusia ja myymään niitä. Helppoa.
Taidan olla lukenut ristiriitaista tietoa tuosta tunnuksen omistamisesta. Ellei täyttä palturia ole tullut luettua, niin useita uusia mersuja on mm. haettu Suomeen ihan yksityishenkilöinä, uskoisin että tämä tarkoittaa myöskin ihan oikeasti yksityishenkilönä eikä yrityksen nimiin. Saatika yritykselle myytäväksi ansaintamielessä. Siinä vaiheessa taitavatkin astua jo muut verokuviot kehiin.(psi @ Marras. 07 2011,21:57) kirjoitti
Ilta tullut kuolattua uutta 1199 Panigalea. On se vaan uskomaton laite. Innolla odotan hinnaston julkaisua, mihin mahtavatkaan asettua eri versioiden hinnat Suomessa sekä muualla. Yksi on varmaa. Se on luultavasti kallein kyykky mitä nyt on kaupan (normi sarjatuotantopyörät, ei nimikoituja erikoiseriä). Eikä sellaisen ostamisessa Suomeen ole minkäänlaista järkeä muutoinkaan, mutta on se varmaan parasta mitä nyt saatavilla tulee olemaan.
1199 Panigale S kiitos.![]()
xz6r-636->gsxr1000k6->KTM SM 950->Gsx-r 1000K7->Bmw f800r"tuned"
En tunne ko. bisnestä riittävän hyvin, että voisin väittää jotakin siitä, missä tulos tehdään. Tein vain sen johtopäätöksen uusien myynnin merkityksestä perustuen alkuperäisen aloittajan ihmettelyyn verottomien hintojen lähes 20% eroon.(3JJ @ Marras. 07 2011,20:18) kirjoitti
Samaten on myönnettävä, ettei minulla ole myöskään käsitystä, onko uuden tuominen itse taloudellisesti kannattavaa.
Mielenkiinnosta: *1198SP
Hailac ilmoittaa: veroton hinta 26 ke, vero 8 ke ja jälleenmyyntihinta 34 ke.
Jos tuon esim. Saksasta uuden 1198SP:n maksaen ALV:n sinne, niin joudunko maksamaan Suomessa muuta kuin tuon 8 ke saadakseni pyörän rekisteröityä Suomessa?
” It's like a Harley, except it's a great motorcycle. Ugly, though”
"Not ugly anymore, now I have a Ducati."
Ainakin autokaupan puolella kate on selvästi kovempi jälkimarkkinoissa, mutta tulos tulee myynnistä.(jyrkis @ Marras. 08 2011,09:25) kirjoitti
Honda ST1300A
Husqvarna TE250, kuntoilutarkoituksiin ainoastaan...
Jos toisit Saksasta uuden 1198 SP:n, niin sinne ei kannattaisi maksaa alvia, kuten normaalisti ostettaessa tehtäisiin. On sitten jälleenmyyjästä kiinni, millä keinoin haluaa myydä, jos ollenkaan.(jyrkis @ Marras. 08 2011,09:25) kirjoitti
Ducateista en tiedä, mutta autoja sieltä on ostettu uusina, esimerkkinä vaikkapa mersu. Homma on mennyt jotakuinkin seuraavasti.
1. Ostat menopelin sieltä normaaliin/tingittyyn hintaan alvittomana. Myyjän tilille talletetaan samalla alvin suuruinen "vakuusosa", ikään kuin vuokravakuus. Samalla tulee myös todistaa että ajoneuvo on ostettu maastaviemistarkoituksessa.
2. Viet ajoneuvon maasta Suomeen.
3.Tullaat ajoneuvon Suomeen. Maksat alvin maksamasi verottoman hinnan päälle (kuitti). Maksat autoveron kunhan päätös tulee.
4.Rekisteröit pyörän Suomeen.
5.Toimitat alkuperäiselle myyjälle kopion rekisteröintitodistuksesta, kuittikopion maksetusta alvista ja vaikkapa autoverostakin.
6.Lähetettyäsi em.dokumentit myyjälle, hän näkee ja voi todistaa että ajoneuvo on käytössä ja verotettu Suomeen. Täten myyjä vapautuu osaltaan alvista, kun paikallinen verottaja kuitenkin kyselee kuinka on alvittomana myyty.
7.Myyjä maksaa alvin takuuosuuden takaisin tilillesi. Näin on myös tapahtunut...
Tämä oli siis yksi vaihtoehto, jolla on tuotu ajoneuvoja uutena Suomeen. Jostakin saattaa saada ostettua suoraan ilman alvia, tämä ei ole kuitenkaan kovin todennäköistä saatika yleistä.
Jos myyjä ei suostu myymään tuotettansa tavalla, jossa jo otetaan huomioon ajoneuvon maastavientitarkoitus ja verottomuus, niin homma kannattaa skipata. Edessä odottaa Saksan veroviranomaiselta perittävä alvin takaisinmaksu vaikeuksineen. Takaisinmaksun onnistumisesta en ole lukenut/kuullut. Se ei ole ainakaan suosittu/varmin tapa yrittää.
Selvennökseksi vielä. En ole aikomassa alkaa harmaatuojaksi yritysmielessä. Vaan yksityishenkilönä, omaan käyttööni tulevaa menopeliä varten selvitän eri vaihtoehdot. Jos saan jonkun jälleenmyyjän myymään pyörän vaikkapa juuri takuumaksulla (alvi) niin hommassa ei pitäisi olla sen ihmeellisempää kuin käytetyn pyörän tuonnissakaan. Se paikallisen alvin suuruinen osa vaan täytyy löytyä tililtä, koska sen saisi takaisin vasta kaikkien Suomeen maksettujen verojen jälkeen.
Tuonnin kannattavuuden ja mielekkyyden voi jokainen arvioida sitten itse.
Otetaan kuitenkin karkea esimerkki. Jos pyörä maksaa Saksassa noin 22000e ja Suomessa 26000e (alvillinen, autoveroton hinta) niin Suomeen alvitettaessa hintaero kutistuu hieman. Jäljelle jäisi vaikkapa 3500e ero. Tällä rahalla vaikkapa; lentäisi Saksaan halpalennolla max.100eur. Siellä muulla kyydillä liikeeseen, hinta ihan itsestä kiinni millä menee. Kaupat tehty ja Suomeen päin ajamalla/pakulla/millä vaan. Kotireitti ratkaisee, Ruotsin kautta vaiko merten yli Lyypekistä.
Tälläiselle hakureissulle voi laskea hintaa vaikkapa sen 500e jos ei kovin leveästi ja pitkään oleile siellä. Maksettuasi Suomeen alvit ja autoverot sekä saatuasi takaisin ulkomaan alv-osuuden
jäljelle on jäänyt noin 3000e ero. Sen voi käyttää kuten haluaa, tai jättää tyytyväisenä säästöön lomareissua varten.
Pahoittelen eksaktin laskuesimerkin puuttumista. Senhän voi jokainen katsoa ihan itse haluamansa mallin kohdalta helposti.
Niin ja...... Eipä taida kannattaa Suzukia, Hondaa, Yamahaa tmv. tuoda koska niiden hinnoissa erot ovat selkeästi pienempiä. Taitaa nyt lähinnä koskea Ducatia tämä suurehko ero. Se ainakin itseä tällä hetkellä eniten kiinnostaa.
Edit:Jyrkis:lle. Kuten varmaan huomaatkin. Niin joutuisit maksamaan Saksasta ostamaasi Ducatiin myös Suomessa alvin, tällöin olisit toki oikeutettu saamaan saksaan maksamasi alvin takaisin. Tässä häviäisit alvien erotuksen suuruisen osan (19vs 23%). Tältä ei voi välttyä millään kun tuo UUTTA Suomeen. Käytetyssä tämä homma poistuu.
xz6r-636->gsxr1000k6->KTM SM 950->Gsx-r 1000K7->Bmw f800r"tuned"
Siinä uuden tuonnissa on pari normikansalaisen kannalta perusongelmaa... toinen on että käytännössä vaan käteinen raha kelpaa. En nyt ole varma että poistiko tuo SEPA maksusysteemi tuon pankkikorttiongelman, mutta kortilla maksu ei onnistunut ennen kuin luoton kautta ja luotossa on ne turvallisuuskattonsa. Ja kerran omasta mielestä ison sekin kanssa matkustaneena tuntu että lentokoneessakin pitää naapuria varmuuden vuoksi vetää kuonoon heti lähdössä.
Toinen on takuu. Käytetyissähän se ei haittaa, kun suomessakin joka tapauksessa ollaan lähestulkoon perävalotakuilla. Suomessa uutena myytävissä pyörissä on valmistajan takuu maahantuojan kautta... mutta jos tuot itse uuden, niin tuotteella on kyllä luonnollisesti valmistajan takuu, mutta mitenkäs saat vian tai vaurion selvittettyä itse... lähtökohtaisestihan ensimmäinen yhteydenotto takuuasioissa menee tuotteen myyjän kautta, jolla on myyjän vastuu. On hiukka hankalaa rueta keskustelemaan takuuasioista saksalaisen liikkeen kanssa saksaksi ja sopia missä tuotteen virheellisyyttä voi tarkastella. Jos sitävarten joutuu työntymään saksanmaalle voi korjaus kestää...
Peruspyörien kohdalla ongelmana on vieläkin kakskilpisyys, ei välttämättä kelpaa kaupaksi yhtä hyvin kuin yksikilpinen. Mutta pyörämallit joita ei täältä syystä tai toisesta saa, menee kyllä kaupaksi. Ite sekaannuin aikoinaan Vmaksiin eikä vaihtoinnon iskiessä ollu mitään ongelmia, sain vielä reilusti maksamani pois 3 vuoden käytön jälkeen.
Jos kerta mikään ei tartu TEFLONIIN, niin miten se saadaan tarttumaan pannuun?
Kawa ZZR1400 ABS -09
Vmax -93 -> Vmax Blackmax -97 -> Susuki GSX-R1000 -03 -> Honda CBR1000RR Repsol Special edition -05 -> Honda CBR1100XX -07 -> Kawa Z1000 -09
Noo, mites jos ajaa sillä (uudella) mopolla 6000km ja pitää tallissa 6kk, silloin sen voi verotuttaa käytettynä ja alvi menee ostomaan mukaan??
Eikös näin mene autoissa?!
T765 RäsSi
GSX-R750 K8 =ex
CBR600F -00 (Manki)=Dö. R.I.P.
6-Horo 2005=ex
Kuulostaa kätevältä, paitsi jos ostat sen uutena. Silloin sitä ei ainakaan voi rekisteröidä Suomeen ennen tuota 6kk/6000km pyykkiä, eli jossain ulkomailla pitäisi ajella kilometrit ja pyöräkin varmaan olla rekisteröitynä sinne ja vakuutettuna. Tämä säästö on kuitenkin aika pieni, tietenkin muutama satanen.(Baltic @ Marras. 08 2011,14:01) kirjoitti
Vai tajusinko ollenkaan mitä hait takaa *
Edit: Zetorimiehen kaksikilpisyydestä, anteeksi tyhmyyteni mutta jos ostan uuden Mp:n ja olen sen ensimmäinen omistaja ja se on rekisteröity Suomeen ensimmäistä kertaa, niin missä vaiheessa siitä tulee kaksikilpinen??
xz6r-636->gsxr1000k6->KTM SM 950->Gsx-r 1000K7->Bmw f800r"tuned"
Voit ajella myös Suamessa sen 6kk, jos olet "ammatinharjoittaja", kaikkihan me ollaan...
Trafi neuvoo:
"Samoin Suomessa vakinaisesti asuva ammatinharjoittaja, joka on sijoittautunut ulkomaille tai tarjoaa siellä palvelujaan, voi käyttää siellä vakinaisesti rekisteröityä ajoneuvoaan Suomessa liikenteeseen väliaikaisesti veroa suorittamatta. Käyttö katsotaan väliaikaiseksi Suomessa, jos mainittu henkilö käyttää ajoneuvoa päivien mukaan laskettuna vähemmän Suomessa kuin ulkomailla kunkin 12 kuukauden pituisen ajanjakson aikana. Jos ajoneuvoa käytetään saman päivän aikana sekä Suomessa että ulkomailla, ajoneuvoa katsotaan käytettävän ulkomailla. Käyttöpäiviksi lasketaan myös päivät, joina ajoneuvo on henkilön käytettävissä, vaikkei sillä tosiasiallisesti ajettaisikaan."
T765 RäsSi
GSX-R750 K8 =ex
CBR600F -00 (Manki)=Dö. R.I.P.
6-Horo 2005=ex
Kiitos Contest hienosti jäsennellystä esityksestä. Olet ilmeisesti hiukan tutkinut asiaa
Jostain syystä minulle on jäänyt käsitys, ettei EU: sisäisessä kaupassa ALV:tä makseta kuin kerran, tässä tapauksessa Saksan ALV olisi edullisempi. Toki kahteen kertaan sitä ei kannata maksaa.
Mitä veroja tuohon Hailac'in ilmoittamaan 8 ke sisältyy?
"3.Tullaat ajoneuvon Suomeen. Maksat alvin maksamasi verottoman hinnan päälle (kuitti). Maksat autoveron kunhan päätös tulee."
Lopussa päädyt 3 ke säästöön, mistä sait autoveron määrän?
” It's like a Harley, except it's a great motorcycle. Ugly, though”
"Not ugly anymore, now I have a Ducati."