Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 49:sta
  1. #1
    timo1:n avatar
    Liittyi Sep 2007
    Matkalla jossain Suomessa...
    Että olin typerys. Vaihdoin takarattaan kaksi piikkiä pienemmäksi ja ajattelin että ketjusta myös kaksi lenkkiä pois. Siis 112 tehdään 110 lenkkiseksi. Vaan eipä niin ollutkaan. Vituttaa vähän, vaikka jouduinkin jatkamaan uudet ketjut takasin 112 lenkkiseksi. Mutta typeryys on ...niin ...kivaa kun on rahaa. Ja ratas oli 47 ja nyt 45. Ja se on totinen tosi.
    Kertokaa "asentajat" omat pahimmat mokanne...
    GHOSTWRITER
  2. #2
    Menee autopuolelle 70 luvulle. Teimme kaverin kanssa Corona Mark II kansiremppaa, venttilit oli hiottu ja sovitettu tahnan kanssa, piti laittaa vähän jämäkämmät venttiilinjouset paikoilleen. No eipä sattunut konekorjaamoon muuta kuin vähän isomman pelin venttiilipihdit, ne ei tietenkään ylettäneet puristamaan jousta että olisi saanut lukkoprikan paikoilleen.

    Heureka, 10 millin hylsy pystyyn oli juuri sopiva täytepala venttiilin lautasta vasten. No minä pitämään alapäätä paikoillaan ja kaveri puristamaan venttiilinjousta varten. Tietysti se täytehylsy luiskahti välistä pois ja meikäläisen peukalo venttiillautasen ja venttiilipihdin väliin. Sormenpää littana, verta niin p....keleesti. Onneksi ei mennyt luita rikki mutta peukalonkysi kokonaan pois ja tuppo peukalossa viikkotolkulla.

    Sen jälkeen on ollut vähän kunnioitusta erilaisia puristinpihtejä kohtaan...

    BF
    <p>R1200RT-2008</p>
  3. #3
    viime keväänä vaihtelin mopottimeen ketjut ja rattaat.
    aina ennen niitannut vasaralla/vastineella. nytpä investoin ketjunkatkasutyökaluun,kun olin nähnyt että helpottaa hommaa.

    into piukassa rattaat paikalleen ja sitten koittamaan niittauskalua. meni he...tin hienosti.....
    kunnes huomasin ja muistin että aina pitänyt lyhentää neljä lenkkiä.

    no tulipa testattua samalla katkaisuominaisuutta,joka toimi sekin hienosti.
    seuraavana paivänä hakemaan uusia ketjulukkoja.



    vauhti korjaa virheet.
  4. #4
    harrikkaan moottorin yläpään tiivisteremppa, etupytyn alatiiviste alkoi vuotamaan ja takapytyn kannesta pakoventtiili uusiks. remppa oli siis aiheellinen ja tästä on nyt jo viitisen vuotta aikaa. no asiaanhan kuuluu tietty projektiolut muttakun nämä bisset menikin sitten loppumaan juuri ennen takapytyn ja kannen kasaamista niin siinä kohtaa iski tämä typerä moka joka aiheutti paljon lisää purkamista. korkkasin pullon terävää.

    seuraavana aamuna heräsin sepelit suussa, tyhjä koppa olutta ja kossulesti -tyhjentyneenä sekin. no moottori oli kasassa ja kun tallikaverikin siinä jo heräili niin asianmukasesti kahvit putoon, rokit soimaan ja kone käyntiin. eka käyttö kuumaksi, päätäkin hieman juili kun se keksintö piti kauheeta meteliä tallissa. sitten jäähdytys huoneenlämpöön ja taas käyttö kuumaks.. hienoo, toimi ja piti öljyt sisällään.

    no tarinan varsinainen huippumoka tuli sitten ekoilla kojareilla, tässäkohtaa todistin silloiselle tyttöystävällekin että ei me siellä tallilla aina ryypätä.. mimmi kyytiin ja baanalle. no ekat liikennevalot ja pyörä alko savuumaan niin perkeleesti.. ei eteensä nähny, mutta tunsin kuinka muijaa kiukutti ja muut liikenteessä olevat kiinnittivät huomiota meihin. eipä siinä.. lähdin vedättää kun huomasin valojen vaihtuvan, suoraan tallille. oltiin kumpanenki ihan öljyssä, muija ja mä. muijan farmarit ja buutsit tuli siinä rasvattua samalla, hah. itselläni farkut öljyssä vyötäröstä polviin ja naama ja rotsi ja kaikki. siinäpä sitten himaan ja seuraavana päivänä tomerasti tallille ottaan selkoo.. takapytyn kannen välistä tuuppaa aika rajusti öljyä. no eikun palasiksi. pakoputki, imusarja, venttiilikoppa, keinut, tönärit ja moottorinkiinnike auki, ja lopulta kansi pois.. noniin.. siä oli puolikas vanhaa kannentiivistettä uuden peltitiivisteen kans päällekkäin..

    ei ikinä enää väkijuomia remontissa... *
    Tyyli ennen tarkoitusta.
  5. #5
    pv suzukin männäntapin sokka kampikammioon. ei tietenkään ollu mitään riepua suojana oppia ikä kaikki

    edit: hauskinta oli se että sain sokan ongittua pois puolen tunnin ähräämisen jälkeen ilman moottorin irroitusta saati purkua. hiukan magneettinen meisseli ja kova tahto keulimaan sai ihmeitä aikaan. sivustakatsojilla ei tosin meinannu usko riittää



    "My final offer is this: nothing"
    -Il Bastardo-
  6. #6
    Pari vuotta sitten mopon öljyjä vaihtaessa tuli kone huuhdeltua...kaikki muu meni hyvin paitsi proppu unohtui pohjasta ja uudet öljyt meni jäteöljyjen sekaan
    ZZR 1400 -08
    CBR XX 1100 -06
    GSX 750F -03
    ER-5 -97
    +100tkm/120kmh




  7. #7
    Lainaa (suzuki03 @ Loka. 26 2010,20:52) kirjoitti
    Pari vuotta sitten mopon öljyjä vaihtaessa tuli kone huuhdeltua...kaikki muu meni hyvin paitsi proppu unohtui pohjasta ja uudet öljyt meni jäteöljyjen sekaan *
    eikait se ny yks huuhtelu mihinkään riitä. viimeinen huuhtelu sitten synteettisellä öljyllä
    "My final offer is this: nothing"
    -Il Bastardo-
  8. #8
    Lainaa (fiuri @ Loka. 26 2010,20:43) kirjoitti
    pv suzukin männäntapin sokka kampikammioon. ei tietenkään ollu mitään riepua suojana oppia ikä kaikki
    Sama PV keksintö ittelläkin aiheena ja sama moka , vaihdoikko säkin vielä moposportin virimäntää

    Tosin sillä erotuksella että huomasin itte sokka propleeman vasta seuraavana päivänä kun männän tappi liikku ja osu "johonkin".Ihme ettei alakerta hajonnu ton pamauksen jälkeen.
    Damagesta viisastuneena sitten läppäpytty kiinni ja johan kulki

    Ton jälkeen jättänyt öljyn ja tulppienvaihtoa vaativammat homma muille.
  9. #9
    Kyllähän tuo kalja / alkomahooli asennushommissa aiheuttaa joskus rutkasti ylitöitä, toinen paha juttu on kiire.
    Jos talliin menee aikomuksena tehdä jotain hyödyllistä ja juoda kaljaa, niin kannattaa ensin tehdä se hyödyllinen ja sitten juoda ne kaljat. Siinä kaljan juonnin yhdeydessä voi sitten tehdä jotain helppoa ja yksinkertaista esim. suoristella nauloja ruuvipenkissä tai lueskella moottoripyörälehtiä.
    Vaikka mitä ajatuksia tulee jurrissa mieleen, niin älä missään nimessä ala siivoamaan ja laittelemaan tavaroita hyllyyn.
    Jurrissa näkemys tavaroiden ja työkalujen uusista paikoista saattaa erota voimakkaasti seuraavan iltaapäivän näkemyksestä.
    Itse olen pahimmat törppöilyt tehnys jurrissa ja oman henkisen hyvinvoinnin takia en niitä pysty tässä enempää ruotimaan.
  10. #10
    Pahin moka, kaljat loppu kesken prkle...
  11. #11
    Lainaa (JaZZo @ Loka. 26 2010,20:12) kirjoitti
    ei ikinä enää väkijuomia remontissa... *
    Tässä on muuten isot riskit. Auta armias jos homma jää jotenkin kesken. Uusiksihan se teettää kun ei ihan tarkkaan muista että mitä olikaan meneillään.
    Common sense - so rare, it's a goddamn superpower.

    RC36 > RC51
  12. #12
    Lainaa (lario @ Loka. 26 2010,21:01) kirjoitti
    Kyllähän tuo kalja / alkomahooli asennushommissa aiheuttaa joskus rutkasti ylitöitä, toinen paha juttu on kiire.
    Jos talliin menee aikomuksena tehdä jotain hyödyllistä ja juoda kaljaa, niin kannattaa ensin tehdä se hyödyllinen ja sitten juoda ne kaljat. Siinä kaljan juonnin yhdeydessä voi sitten tehdä jotain helppoa ja yksinkertaista esim. suoristella nauloja ruuvipenkissä tai lueskella *moottoripyörälehtiä.
    Vaikka mitä ajatuksia tulee jurrissa mieleen, niin älä missään nimessä ala siivoamaan ja laittelemaan tavaroita hyllyyn.
    Jurrissa näkemys tavaroiden ja työkalujen uusista paikoista saattaa erota voimakkaasti seuraavan iltaapäivän näkemyksestä.
    Itse olen pahimmat törppöilyt tehnys jurrissa ja oman henkisen hyvinvoinnin takia en niitä pysty tässä enempää ruotimaan.
    Ja auta armias jos rupeet siivoamaan tallia viinapäissäs niin et löydä puoliakaan tavaroista kun joskus selviät ja jopa tarpeellistakin tavaraa on lentänyt roskiin
  13. #13
    Purin joskus puoli pyörää Juhannuspäivänä kesämökillä jonkun muun työkaluilla vain huomatakseni, että sulake oli palanut
    Mutta kantapään kautta oppii...
    Nykyään aina sähkövian korjaus alkaa sieltä sulakepoksilta
    Mikä ihmeen vastaohjaus??
  14. #14
    Kai näitä on jokaiselle sattunut,kerran korjasin hankalasti koottavaa Sachsin seitsemänpykäläistä konetta ja kun kone oli kasassa ja rungossa kiinni keräilin työkaluja takaisin tauluun ja katso,siinä oli yksi vaihteensiirtäjä pöydällä työkalujen seassa. Meni muutama päivä ennenkuin aloitin taas homman alusta.
  15. #15
    Joskus Suzuki PV:n kiinnileikannutta pyttyä vaihtaessa oli kampikammioon jäänyt männänrenkaan palanen. Toisella pytyllä pääsikin sitten muutaman sataa metriä kunnes keksintö leipoi taas kiinni... nykyään asialle osaa jo nauraa itsekkin
    Hornet 600cc.

    Jos Harley-Davidson tekisi lentokoneita, lentäisitkö?

    M: Street-Rod/V-Rod speciaali kuitulokari taakse.
  16. #16
    Ei nyt varsinainen virhe, mutta oppirahojen "tuhlaamista"...onko järkeä hitsata/kunnostaa vm. 84 900i saabia? Sain tuhlatuksi varmaan 700 euroa kasaan paskaa, jonka sitten möin 250 euroon pois...hyvää jälkeä ja oppi ainakin hitsaamaan (sitä riitti parin pikkukaasupullon verran).

    Myöskin juuri täysin kunnostetun 127 Fiatin koneen olen saanut palasiksi 2 tkm jälkeen, oli hieman tullut viritysmielessä kairattua pakoaukkoja kannesta suoremmiksi ja siinä sivussa vetäistyä seinämää hiukka ohueksi sillä seurauksella, että sehän meni sitten puhki...
    No, netistä Tekno-weldiä osteskelemaan, kun on niin kehuttua ja hyvää/ihmeellistä/taivaallista ja pysyy missä vaan kiinni...taisi siellä tuoteselosteessa olla maininta ihan sylinterinkannestakin.
    Reikä saatiin paikattua ja kone kasattua, jne. pari viikkoa meni oikein kivasti.
    Sitten tuli lähdettuä käymään Imatralla...kukin voi itse miettiä, mitä sitten kävi
    Sinne päästiin ja hiukan matkaa kotiokin, kunnes pysähtymisen jälkeen starttasin taas jatkaakseni...kilkalkilkal*kräks*...
    Kotiin tultiin loppumatka trailerikyydillä, oli se perkeleen Tekno weld-paikka lähtenyt kuumuudessa irti ja jonkun sykäyksen imaisemana mennytkin palotilaan päin ja päätti taittaa pakoventtiilin mennessään...
    Toivottavasti ei enää tarvitsisi moista käyttää.
    C-luokan meininkiä vuodesta 84
    Kai muuten tiesitte, että nykyään kaikki on kiellettyä?
    Suzuki GS 450S -87
    Kawasaki GPX 500R -88
    Ducati Monster 696 -11 -RIP-
    Suzuki RF 600R -96
  17. #17
    Lainaa (fiuri @ Loka. 26 2010,20:43) kirjoitti
    pv suzukin männäntapin sokka kampikammioon. ei tietenkään ollu mitään riepua suojana oppia ikä kaikki

    edit: hauskinta oli se että sain sokan ongittua pois puolen tunnin ähräämisen jälkeen ilman moottorin irroitusta saati purkua. hiukan magneettinen meisseli ja kova tahto keulimaan sai ihmeitä aikaan. sivustakatsojilla ei tosin meinannu usko riittää

    Hehheh. Sama vika täällä joskus mopoaikoina. Pistin pyttyä takaisin ja kuului pling. Tapin sokka kirposi johonkin. Hetken sitä etsin ja kun en löytänyt, niin annoin olla ja otin toisesta männästä sokan.

    Se kadonnut sokka löytyi parin päivän päästä männän ja sylinterin välistä. Aika pitkästi muuten PV piirtää mustaa tiehen kun 50km/h vauhdista leipoo takarengas lukkoon.

    Br,

    -tuomas-
    <p>1986 Honda Z50J, 1975 Honda CB125, 1977 Honda CB750K, 2007 Honda CBR1000RR</p>
  18. #18
    Liittyi Jun 2007
    Helsinki by the Grace of God
    Lainaa (fiuri @ Loka. 26 2010,20:43) kirjoitti
    pv suzukin männäntapin sokka kampikammioon. ei tietenkään ollu mitään riepua suojana oppia ikä kaikki

    edit: hauskinta oli se että sain sokan ongittua pois puolen tunnin ähräämisen jälkeen ilman moottorin irroitusta saati purkua. hiukan magneettinen meisseli ja kova tahto keulimaan sai ihmeitä aikaan. sivustakatsojilla ei tosin meinannu usko riittää
    Mulla lähti lukkorengaspihdeistä rengas karkuun *sproing* ja aikani etsittyäni sitä totesin ettei se nyt ainakaan kampimonttuun mennyt...
    Kone käymään ja sadan metrin ajon jälkeen se lukkorengas löytyi mukin ja pytyn välistä = mäntä irti pytystä lekan ja puutapin kanssa, pytty uudelleen porattavaksi ja sitten vaan remppa alusta... *

    edit: aika moni näköjään rahoittanut sorvaamoja tuon homman kanssa....



    Dirty Nasty Furriner
  19. #19
    piikkihondaan just toi männäntapin sokka karkas pihdeistä ja sinnehän se kampikammioon.. no, ei siinä viittiny alkaa lohkoja halkomaan vaikka murkula oli pöydällä.. roudasin koneen tuvan puolelle ja liruttelin tippakannulla öljyä kampikammioon ja kone ylösalasin pytyn päälle. sieltä tuli sokka yön aikana pois... kevyttä ressiä oli kyl tuolla hetkellä kun se sokka putos, enkä ollu edes humalassa.
    Tyyli ennen tarkoitusta.
  20. #20
    Lainaa (JaZZo @ Loka. 26 2010,22:33) kirjoitti
    piikkihondaan just toi männäntapin sokka karkas pihdeistä ja sinnehän se kampikammioon.. no, ei siinä viittiny alkaa lohkoja halkomaan vaikka murkula oli pöydällä.. roudasin koneen tuvan puolelle ja liruttelin tippakannulla öljyä kampikammioon ja kone ylösalasin pytyn päälle. sieltä tuli sokka yön aikana pois... kevyttä ressiä oli kyl tuolla hetkellä kun se sokka putos, enkä ollu edes humalassa. *
    MBX:stä aikoinaan tuommoinen samainen sokka ampui itsensä tallin puolelle... Kolmella miehellä meni pari tuntia löytää se pölyn ja paskan ja rojun seasta
    563+
  21. #21
    Joskun vuonna 1980 avasin -78 mallin Tunturi Super Sportin koneen vanhempien kesämökin kuistilla kampuran laakereiden vaihtoa varten ja sain tiputettua vaihteiston laakerineulat lautojen raosta alussepelille. Ropinaa kuunnellessa alkoi melko nopeasti herne imeytymään hengittimeen. Seuraavana aamuna lainasin kaverin mopoa ja ajoin Vesilahden perämetsistä Tampereelle Piipun luo (vai olisiko ollut se toinen liike siinä nykyisen Mixein kohdalla...) hakemaan uusia neuloja. Paluumatkalla petti Raisusta kytkin ja jäinpä vielä vanhemmille kiinni mopoilusta kaupunkiin; ikää oli vasta 14.
    hooondaaa
  22. #22
    Mä en ikinä tunaroi,ja jos tunaroisin ja siitä tänne kirjoittelisin niin ei riittäis palstatila *

    Mitäs nytt joskus tullut kännissä rakenneltu jottain mopottimeen ja seuraavana päivänä purkanu koko komeuden jostain kumman syystä
    Ja....
    Ja.....
    Ja......



  23. #23
    Piikkijammun kaasuvaijeria vaihtaessa ruuvasin kaasarin kantta paikalleen. Ihmettelin, kun oli niin jäykkä. Ei muuta kun isompia pihtejä. Sitten huomataan, ettei vaijeri liiku Kansi auki ja huomasin vasta nyt luistille tarkoitetun ohjuritapin ja uran luistissa. Nyt oli sitten toinen uusi vähän ahtaampi ura alkuperäisen vieressä, mutta ei muuta kun
    KTM MX 80cc -89 -> Yamaha RD 125 LC -84 -> Kawasaki ZZ-R600D -90

    Sisko tahtoisin näädän, mutta moottoritiel' on puuma
  24. #24
    mopojen kanssa tuli kyllä opeteltua kantapään kautta monikin asia, niistä ei sen sen enempää... nolottaa liikaa (mm ajoin monta viikkoa tuntsan sportilla ennen kuin huomasin että siinä on kolmaskin vaihde, porasin suuttimia isommaksi porakoneella jne)

    pahimpia "sössimisiä" sitten on autojen kanssa ollut nuorempana jokunenkin (en jaksa luetella kaikkia mokia):

    - ekaan peltoautoon piti vaihtaa laatikkoon öljyt, (jostain kumman syystä) mutta päästettiinkin öljyt moottorista...ja lisättiin silti laatikkoon. no...proppu kun proppu.

    - pullikkeeliseen mk1 "viri-viri" eskoon palikoin 1.6 kenttiläisen koneen vimpan päälle (nokat hiotettiin silloisella urjalan erikoismoottorilla, sähkösytkä tehtiin itse, alakerran kevennykset ja tasapainoitukset, puristukset, isoventtttiilienen avarrettu kansi ym.ym.) "Haimakaisen" viritysoppaan mukaan nostin myös öljynpaineita sorvaamalla prikan ö-pumpun venttiilin jousen alle. prikasta tuli kuitenkin väärän kokoinen ja ekalla startilla ö-painemittari tappiin, suodatin palloksi ja öljyt pitkin kattoa ja konehuonetta. loppuviimeeksi viritys onnistui melko hyvin - kulutus oli vain 16l/100km ja tehoa perstuntumalla ehkä noin max. 100hp. penkityksiin ei siihen aikaan ollut rahaa.

    moottoripyörien säätöhommat, sen vähän ajan mitä olen harrastanut, olen suosiolla jättänyt suosiolla alan ammattilaisille. perusjutut silti teen mieluummin vielä itse...ja säästän. * *



    * Who's General Failure and why's he reading my disk? - Anon.
    * Tuubi
  25. #25
    Lainaa (Staga @ Loka. 26 2010,22:16) kirjoitti
    Lainaa (fiuri @ Loka. 26 2010,20:43) kirjoitti
    pv suzukin männäntapin sokka kampikammioon. ei tietenkään ollu mitään riepua suojana oppia ikä kaikki

    edit: hauskinta oli se että sain sokan ongittua pois puolen tunnin ähräämisen jälkeen ilman moottorin irroitusta saati purkua. hiukan magneettinen meisseli ja kova tahto keulimaan sai ihmeitä aikaan. sivustakatsojilla ei tosin meinannu usko riittää
    Mulla lähti lukkorengaspihdeistä rengas karkuun *sproing* ja aikani etsittyäni sitä totesin ettei se nyt ainakaan kampimonttuun mennyt...
    Kone käymään ja sadan metrin ajon jälkeen se lukkorengas löytyi mukin ja pytyn välistä = mäntä irti pytystä lekan ja puutapin kanssa, pytty uudelleen porattavaksi ja sitten vaan remppa alusta... *

    edit: aika moni näköjään rahoittanut sorvaamoja tuon homman kanssa.... *
    Khyyllä. Mullakin oli todella hieno raisu aikoinaan. Jostain syystä piti ruveta turhaan konetta purkamaan, kun kulki niin hienosti. Noh männäntapin sokka sinne koneeseen kilahti ja piti testata polkimesta, että menikö se nyt varmasti sinne. Nirsk ja jumiin. Eipä tullut ulos kuin alakerta halkaisemalla. Noh sitähän ei sitten koskaan saatu kunnolla kasaan ja välimallin alakertaa ei koskaan löytynyt vaikka kuinka yritettiin. Ikää ja vuosia tuosta on kulunut yli 15, mutta silitikin vielä harmittaa :-D Otti se vaan silloin niin pahasti päähän.

    Jos se toimii, älä korjaa sitä.
    CBR 1000F -89
  26. #26
    Kaveri teki ladaansa jarruremonttia ja lopuksi kaatoi kaljansa jarrunestesäiliöön..
    BMW R1200RT
    Hyvät kaupat tehdään ostaessa ei myydessä.
  27. #27
    Pitää itseki uskaltautua avautumaan täällä. Nickin mukaisessa mopossahan on öljynsuodatin patruuna mallia tähän mennessä olen kahdesti onnistunut saamaan sen pesän huonosti paikalleen. Eli kun kaataa öljyt koneeseen kaikki on OK mutta kun käynnistät ne öljyt on tallin lattialla. Onneksi molemmilla kerroilla laski vaan vähän sieltä välistä (1-2 litraa) niin kone ei kuitenkaan öljyittä käynyt.

    Tuoreempi tapaus kahden viikon takaisesta traktorin kannentiiviste remontista. Kaikki oli saatu takaisin kasaan ja eikun koeajolle, vajaan kilometrin ajon jälkeen kone hyytyi tielle. Tässä vaiheessa alkoi kiroileminen, kunnes jonkun ajankuluttua hokasin että polttoainehana on vielä kiinni. Eikun ilmaamaan ja taas vanha massikka kulkee.
    <br /><br type="_moz" />
  28. #28
    xj750:seen tein jotain pikkuhommaa ja olin nostanut tankin sivuun.
    laittoi tankin takaisin ja lähti ajelemaan niin vajaan kilometrin päässä kone vain hyytyi, ei ottanut enää käynnistyäkseen joten ei muuta kuin työntämään kotiin, matkaakaan ei ollut loppujen lopuksi paljon, mutta ylämäki pisti hikoilemaan kummasti ja hengityskin tiivistyi.

    otsa kosteana sitten mietti hetken ja nosti tankin pois, huomaten että polttoaineletkku oli taittunut ja esti löpön menemisen koneeseen.
    hetken kiivasta kiroilua koska tuon korjaus olisi ollut helppo, sitten repesi nauramaan kuntoilun puolesta.
    2010- Yamaha FJR1300 -04
    -90-92 Kawasaki Gpx750r
    -89-90 Yamaha XJ750
  29. #29
    Vaihdoin nykyiseen pyörään keulaiskareihin öljyt. Parin ajokerran ihmettelin kun keula on kova kuin kivi. Pumput uudestaan auki ja olin eka kerralla jotenkin sekoittanut ne tallissa ja öljyt (1l) olin lorauttanu yhteen iskariin.
    FLHTCUSE4
  30.  
  31. #30
    Omia ja muiden herkkuja:

    * TLS:n kampiakselin vaihdon yhteydessä laitoin kakkossylinterin männän väärin päin. Onneksi oli kone vielä pöydällä.
    * Laitoin kaasareiden huohotinletkut bensahanalle meneviksi. Pieni tulva.
    * Tuttava laittoi takajarrupalat samalle puolelle jarrulevyä.
    * Samainen henkilö kisamekatsuna vaihtoi K3:een jarrupalat eteen, 8 kpl, irroittamatta jarrusatuloita. Ajosetin jälkeen yksi paloista putosi maahan.
    * Eräs toinen koneremontin yhteydessä laittoi GSXR:ään vaihdevivun väärin päin. Kommenttina ensimmäisessä liikkeellelähdössä "Voi luoja, vaihteisto rikki".
    * Tapana oli kauden ensimmäisen ajon jälkeen käydä tippakannulla ruiskimassa öljyä muiden moottoreiden alle. Vuotoa etsittiin kuulemma joskus kauankin...
    * Johtosarjan ollessa levällään laitettiin liittimen vapaaseen paikkaan johto. Vastakappaletta ei oikein löytynyt.
    2.11.2012, rookie94: Ei maailmanmestaruus tarkoita että on huippukuski.
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen