http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010...32126_uu.shtml
Tämä kyllä taisi olla valtatiellä mutta heti off oman topicin pakko sanoa että U-käännösten tekijät moottoritiellä ovat suurimpia kusipäitä mitä tiellä liikkuu. Sen valmistelemisenkin näkeminen saa eniten kuumenemaan liikenteessä, joka kerta kun näkee jonkun odottamassa moottoritien välialueella U-käännöksen tekemistä tekisi oikeasti mieli pyyhkäistä jos vaan olisi tilaisuus. Siinä kun odotellaan väliä niin samassa ajassa olisi useimmiten käyty kääntymässä seuraavassa liittymässä.
Muuhun tieliikenteen rangaistusasteikkoon suhteutettuna U-käännöksestä moottoritiellä voisi tuomita viisi vuotta ajokieltoa ja auton valtiolle (selvästi enemmän kun taustapeilistä meikkaamisesta). Muistelen että jokunen vuosi sitten yksi kaveri päätti moottoritiellä tehdä sellaisen rekalla surullisin seurauksin ja monta muutakin ikävää tapahtumaa ja joka kerta on katastrofin mahdollisuus. Ja ei pitäisi voida jälkikäteen sanoa ettei millään olisi voinut tietää että näin voi käydä.....
Ajaminen on tärkeintä
Itse ymmärtäisin tuosta jutusta, että on tapahtunut tässä risteyksessä. Linkki
Kuva siis auton alkuperäisestä kulkusuunnasta ja tuosta riteyksestä lähtenyt takaisinpäin.
Kawasaki ER-5 --> Suzuki GSX 750 + BMW R1100GS
Tais olla vaimon duunikaverin mies kun oli Turusta päin ollu tulossa töihin Helsinkiin ja henki tosiaan lähti rekan u-käännöksen johdosta. (jos oli siis sama tapaus)(Bear @ Syys. 11 2010,23:11) kirjoitti
T7
Jokunen viikko sitten moottoritiellä, Lahden paikkeilla joky ryssä peruutti autoaan vasemmalla kaistalla. Siis tehdäkseen U-käännöksen kohdalla, josta keskikaiteet puuttuvat
Painoin torvea melkoisen pitkään...
S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
Route 66 - 2006.
Ei h**vetti mitä porukkaa. Eihän tommoseen voi varautua mitenkään että joku peruuttaa GT-kaistalla sun alle! *(J@ck @ Syys. 12 2010,09:28) kirjoitti
![]()
Sattuuko kellään olemaan ihan faktatietoa siitä, mikä on
"rikosnimike"ja sanktio uukkarista motarilla....
olettaen ettei tempauksesta seuraa kuin pystytukkaisia
vittuuntuneita tienkäyttäjiä ?
Tuo asteikkojen tulkinta ja käytännöt kun jaksavat aina
logiikaltaan kummastuttaa..... enkä nyt ole lähtökohtaisesti
hyssyttelemässä ylinopeuksia.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Pienoisbussi törttöili motarilla(BadToThe Bone @ Syys. 12 2010,11:34) kirjoitti
Tässä tapauksessa ainakin rikosnimikkeenä oli "liikenneturvallisuuden vaarantaminen" ja rangaistuksena iso sakko... Aika pienehkö rangaistus, minun mielestä kun tuossakin oli ainekset paljon suurempaan onnettomuuteen.![]()
Suomalaiset opettelee liikennesääntöjä kantapään kautta.
Näköjään suomalaisella moottoritiellä on kaikki mahdollista.
Hesari 1.12.2008
"TURKU. Viikontakainen lumimyrsky aiheutti uuden, yllättävän ja vaarallisen ilmiön Muurla–Lohjanharju-moottoritien vasta avatulla osuudella.
Autoilijat pysäyttivät autonsa sisällä tunnelissa moottorintien pientareelle, nousivat ulos autosta ja alkoivat skrapata auton laseja puhtaaksi lumesta ja jäästä. "
Linkki
Puolassa kävi mielessä tehdä uukkari moottoritiellä (varsova - poznan), kun käännyin epähuomiossa väärään suuntaan ja ei siellä ollut sitten ensimmäistäkään ramppia ennen tietullia. Aika paljon kyrsi ajaa n. 50 km sivu ja maksaa tuemaksut, kun heti ekalla kilometrillä tajusin kääntyneeni väärään suuntaan..
<p>Näinkö meille aina täällä käy käy käy..</p>
Venäjällähän tuo moottoritieltä vasemmalle kääntyminen toimii edelleekin monin paikoin vähän toisin, kun ei ollut varaa rakentaa siltoja..(J@ck @ Syys. 12 2010,09:28) kirjoitti
Äsken tulin Teollisuuskadulta Kulosaaren sillalle niin eikös perkele ollu pappa tekemässä U- käännöstä. Pappa tuli alhaalta Sörnäisten rantatien ramppia ja heti siitä lähti taittamaan Teollisuuskadulle. Nämä ovat niitä ihka oikeita tappajia.....
tai no, eihän toi ihan uukkari ole, mutta jos kohdan tietää niin melkeinpä jopa pahempi. Siinä ei voi kuvitella, että joku siitä heittäis....
T7
Tapahtui varmaan parikymmentä vuotta sitten, jolloin Lahden motaria riitti vain Järvenpäänän saakka..(lario @ Syys. 12 2010,13:33) kirjoitti
Pimeä ilta, pakkasta oli melkoisesti, muistelen kahdeksaa astetta ja satoi alijäähtynyttä vettä. Koko moottoritie oli kuin sokerikuorrutettu ia aivan järjettömän liukas. Lähes kaikkien autojen täytyi pysähtyä skrabaamaan laseja, sillä tuulilasiin kertyi niin paksu jääkerros, ettei lämppärin tehot riittänee sulattamaan sitä.
Mulla oli siihen aikaan 99 Saab, jonka lämmityslaite ei ollut huonoimmasta päästä. Ei auttanut, sillä jäätä kertyi niin paljon, että lopulta lasissa oli vain kämmenen kokoinen läpinäkyvä aukko. Oli pakko pysähtyä, vaikka se kiellettyä onkin.
S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
Route 66 - 2006.
No entäs nämä autonraadot motarin varres?
Osa jopa virkavallan toimesta sinne pitkäaikaisparkkeerattu![]()
Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
-Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.
Ego sum rex Romanus et supra grammaticam
Kuustonenki sen tietää
-Gut-
Tuossa näin yksi päivä Lahdesta tullessani hauskan näyn. Tyyppi ajaa jollain fjr matkasohva yamahalla ja HUOMIOLIIVI lepattaa kuin viimeistä päivää.
Eipä siinä mitään, tyyppi päättää motarilla sitten mennä siihen välikköön josta pääsee vastaantulevien kaistoille niin korjaileen huomioliiviänsä kondikseen. Liikennettä tulee kahta kaistaa pitkin koko ajan ja kyllä se sitten tyyppi kohta selkäsuorana paahtaa taas huomioliivi kireänä kohta ohitte.
Noh, eihän siinä mitään ihmeellistä ole mutta silti mitä vi**ua?!
Acme Motorsport blogspot
-Gotham Squad-
Siinäkin tapauksessa, että on pakko pysähtyä, moottoritien tunneli on paikoista otollisimpia, mikäli haluaa päästä hengestään.(J@ck @ Syys. 13 2010,08:58) kirjoitti
Eipä ihme, että näihin Suomen varsin lyhyenläntiin tunneleihin ´tarvitaan´ aivan järjetön määrä kaikenlaista seuranta- ja tiedotusteknologiaa, jos kerran löytyy noin pässejä tienkäyttäjiä.
- Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
Lienekö nähnyt valosassa ajella vähän huuruisella ja jäisellä lasilla, mutta pimeässä tunnelissa ollut pakko pysähtyä, kun ei nää eteensä ollenkaan.
Venäjällä tosiaan on mahdollistettu U-käännöksen teko täysin laillisesti myös moottoriteillä. Siellä on sitä varten aukkoja kaistojen välissä ja liikennemerkein sallitaan uukkarit. Itsekin olen siellä usein U-käännöksiä harrastanut. Kuvittelevat raukat tänne tullessaan, että meillä on samanlainen meno kuin heillä.
Tänään muuten Oulun ja Haukiputaan välillä ajeli pari ikivanhaa papparaista yariksella moottoritietä väärään suuntaan kävelyvauhtia. Olihan se melko hurjan näköistä.
Pan European 1300
Nono, onhan toi paha paikka mut paljon pahempi paikka on pysähtyä tolpan kautta keskelle moottoritietä poikittain ; pimeässä kaikki valot paskana.(pecha @ Syys. 14 2010,12:41) kirjoitti
Ainakin mun mielestä.....![]()
T7