Huoh. Mikä avuksi kun käsittelykoe aiheuttaa lievän paniikkihäiriön? Tehtävät on hallussa ja kaupunkiajo ei huimaa. Kaksi epäonnistunutta yritystä on takana ja kolmas hirvittää niin ettei henki kulje. Inssi on rento kaveri, eli siitäkään ei kiikasta. Oikeastaan en tiedä mistä kiikastaa. Mitä ihmettä pitäisi tehdä ettei sillä kolmannella kerralla tutise katsastusaseman pihalla kuin kofeiiniyliannoksen saanut kääpiö?![]()
Sometimes being a bitch is the only thing a woman has to hold on to.
Kun tehtävät on jo hyvin hallussa, niin nyt vaan pitää kerätä se itseluottamus esim. mielikuvaharjoittelun kautta. Käyt vaikka ennen nukkumaan menoa läpi päässäsi jokaisen osa-alueen, varsinkin ne joissa on kehittämistä. Lopulta, kun ne tuntuu päässä helpolta, niin ei muuta kuin tulta päin ja hyvin se menee!
Ihmiset kokee esiintymisjännityksen, jota tuokin tietyssä mielessä on, monella eri tavalla. Itse muusikkona näen työssäni jatkuvasti eri tapoja ja myös eri ratkaisuja. Jotkut tekevät parikymmentä punnerrusta tiukkaan tahtiin, että saavat adrenaliinin virtaamaan, toiset taas haluavat olla silmät kiinni rauhassa ihan viimeiseen asti. Hengittele syvään ja rauhallisesti, sama koskee myös ajatuksia. Ajattele vain onnistumista tai jotain ihan muuta, mutta älä epäonnistumista.
Nämä avut ensimmäisenä tulevat mieleen. Myös ulkoisia tapoja on, mutta valitettavasti betasalpaajat vaarantavat liikenneturvallisuuden ja heikentävät tarkkaavaisuutta, joten niitä ei pidä eikä saa liikkuessa käyttää.
Onnea kokeeseen! Kyllä se siitä!
BMW K1200GT -07
konjakkiryyppy rauhoittaa
JT
kannattaa muistaa, että se inssi on aika helppo verrattuna oikeaan liikenteeseen, joten jos sitä ei läpäise, niin ei kannata ehkä rattiin ryhtyäkkään.
we cannot tolerate zero tolerance!
BMW R1200GS & Speed triple 1050
Heh, näinhän se on, siis tuo konjakki, tosin ei välttämättä sovi tähän tilanteeseen...(jaket @ Syys. 10 2010,13:15) kirjoitti
Nythän ei ilmeisesti ole kyse siitä, etteikö osaisi, vaan siitä, että on paine niskassa, kun joku valvoo tapahtumaa. Se on kaikille omakohtaista, missä tilanteissa sitä tulee, mutta lähes kaikki jännittävät joskus esiintymistä. Vai pitäisikö puheenpitäjän lopettaa puhuminen kokonaan osaamattomana, jos sattuu jäätymään 1000 hengen yleisön edessä? Tähän jäätymisen aiheuttamiseen riittää myös yksi ihminen esim. työpaikkahaastattelussa.
BMW K1200GT -07
Kossua meinasin ehdottaa, kuten kaverin kaverin isä hirvikokeessa - kuivin suin ei meinannu kokeesta selvitä, vaikka mettällä oli kuulemma hyvinkin varma kaataja - koetilanne jännitti.(jaket @ Syys. 10 2010,13:15) kirjoitti
Mut oikeesti - ei - alkoholi ja moottoripyörät (tai autot) ei sovi yhteen. - alkoholi ja motoristit menee oikein hyvin ilman pyöriä.
Mut jokin jännityksen siirto olis varmaan paikallaan.
Itse joskus käyttäny suklaata - patukka suklaata kaikessa rauhassa siinä ootellessa, ajatukset hetkeksi muualla - viime hetken kertaaminen ei tuossa auta. toimii parhaiten kun antaa oppien tulla rauhassa pintaan.
<"I needed a clue and a drink, one of them I knew where to find">
McJäykät
No siitä se varmaan tuleekin, turhasta jännittämisestä. Sitä on jo valmiiksi piukka kuin viulun kieli => haparointia käsittelyssä ja jos kerrankin (edes omasta mielestään) kämmää, piukkuus eikun pahenee ja se kämmit sitä myöten lisääntyy => hylky
Itsellä aikanaan inssissä oli vähän sama juttu. Perhosia maha täynnä ja niinhän siinä sitten kävi että jo heti konttuurin pihasta lähtiessä pysäytin muita väistääkseni ja liikkeelle lähteissä sammutin autonTuosta omaan päähäni ajatus jotta pas2 meni, niin kunhan tässä sitten vaan cruisitaan lenkki loppuun, rennolla fiiliksellä ja katsoo sitten seuraavalla kerralla kun inssi on ensin haukkunsa saanut lenkin päätteeksi mulle ladella. Sattuipa tuossa lenkillä yksi tasa-arvoinen risteyskin, jossa minä + 2 tultiin kaikki samaan aikaan. Ja tietty nämä kaksi, toinen minusta oikealta, toinen vasemmalta ja kaikki kolme menossa suoraan. No tietty se oikealla oleva lähti ekana kun hänenhän ei tarttenut ketään väistää. Mutta samaan aikaan myös se vasemmalta puoleltani lähti liikkeelle, johon meigä tuuppas keulan eteensä jotta per! Se on mun vuoro ny! Hiukka inssi mulkaisi, mutta ei sanonut mitään
No lenkin päätteeksi konttuurin pihalle vielä parkkiin ja kuuntelemaan inssin "kehuja". Milloinkahan heillä on seuraava mahis? Montako lisätuntiä ukko rämpäsee? Ja varsinainen yllätys olikin kun hää sano jotta läpi meni! Mainitsi kyllä että siinä yhdessä risteyksessä olisi kohteliaasti voinut antaa kyllä tietäkin, mutta ei siitä mitään rikettä kuitenkaan voi kirjoittaa
Eikös tuolta huoltsikan pistoolista kohta jo 10% viinaksia saa ihan vakkarina(specka @ Syys. 10 2010,13:25) kirjoitti
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Kiitos asiallisesta kannustuksesta.
Toisaalta, odotinkin, että tällainen pakollinen "jos et pärjää inssissä ei sinusta ole tien päälle" - vastausta.
En ole vähä-älyinen siinä mielessä ettenkö käsittäisi tätä faktaa. Jos inssiä ei pitäisi läpäistä enne kadulle siirtymistä, niin inssiä ei varmaan olisi, eihän?
Se, onko inssi helppo oikeaan ajotilanteeseen nähden on aika subjektiivista. Henkilökohtaisesti koen, että käsittelykoe on täysin perverssi ja lavastettu tilanne jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa normaalielämään. Ja kuten sanoin ja tarkoitin, käsittelytaidoissa ei näiden tehtävien osalta ole mitään ongelmaa, ainoastaan tilanteessa.
Sometimes being a bitch is the only thing a woman has to hold on to.
Jos jännitys häiritsee koetta niin paljon ettei siitä tule mitään niin lääkäriin vaan, rauhottavien kanssa ei ahista
Koulussa joskus kokeiltiin kun piti auditoriossa esitelmöidä. Toimii
Tietty jos sivuvaikutuksena on jotain motoriikan heikentymistä niin ehkei sitten kannata..
ZX-10R '04 - "Think Han Solo and making the jump to lightspeed." - Motorcyclist
Pari buranaa rauhoittaa kummasti. Toimii myös ennen hammaslääkäriä tai muuta vähemmän hauskaa tilannetta.
Ei riemulla rajaa, kun pappiksella ajaa!
Käytä beetasalpaajaa. Ei pääse syke nousemaan adrenaliinin vaikutuksesta, ja siten vaikuttamaan suoritukseen.
Esim. esiintymispelkoiset käyttävät tätä menestyksellä.
Kysymys, eikai tää nyt ollut liikenteessä kiellettyä?
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Tiedän itse paremmin kuin hyvin mitä jännitys voi suoritukselle tehdä... mutta ei muuta kuin luottoa itseesi ja pyörään, ajattelet sen niin että ittellesi teet sen suorituksen, et kenellekään muulle... ja miun inssi piti suunsa kiinni koko käsittelykokeen ajan, antoi vaan tehdä niin jännitys unohtui ja suorituksesta tuli hyvä kokonaisuus sitten![]()
Jos kenkä puristaa, kulje avojaloin XD
Nykyinen ~ Hayabusa K9 ~ alias haisuli
Ex "Darth Wader" GSX-R 1000 K8
Koitat vaan keskittyä pyörään ja sen hallintaan, etkä tilanteeseen.
Älä tuijottele ennen omaa vuoroasi muiden puuhia käsittelykokeessa. Jos täytyy ootella, koita järjestää niin että voit vaikka itseksesi treenailla käsittelyalueen ulkopuolella. Pyöritellä pyörää ja ottaa tuntumaan.
Sitten vaan itse asiassa muistat pitää ittesi rentona, älä roiku stongassa hartiat jäykkinä. Muista että pyörä tekee suurimman työn väistöissä jne niissä nopeuksissa mitä käsittelykokeessa, sinä annat vain ajatuksen ja suunnan.
Suljetulla tai syrjäisellä alueella kovaa reeniä niin että alkaa olla varmuutta ajamisessa niin kyllä se osaamisen kautta jännäkakkakin alkaa loitontua...![]()
![]()
![]()
Jos pääset treenaamaan omalla ajalla, niin pyydä 10 kaveria/kaverin-kaveria katsomaan harjoituksiasi. Opettelet unohtamaan sen, että sinua seurataan ja keskityt vain omaan suoritukseen. Pyydät vaan, että kaverit on kokoajan hiljaa eikä esim. naura, jos mokaat.
xxx
Itselleni tärkein apu oli autokoulun ulkopuolinen treenaus. Hommaa tein niin kauan, että kaikki käsittelykokeessa tarvittavat oli takaraivossa, eikä sitten suorittaessa tarvinnut edes ajatella tekemäänsä.
Ainoa mikä meni tällä taktiikalla pieleen; harjoittelin väistöä lähes poikkeuksetta aina oikealle, joten kun inssi sanoi että väistä vasemmalta niin tämä neiti meni vaistomaisesti oikealta
Eihän siinä, sitten toistin saman vasemmalle, ekalla koko kortti läpi. Kaikessa jännittämisessä olen aina todennut, että tarpeeksi asiaa toistettua kertyy itsevarmuuskin
Tsemppiä!
Honda VTR SP1 (2. kuski)
ex Kawasaki z750
ex Kawasaki er-5
Ajele muutama kymmenen tankillista metsissä, hiekkakuopilla, tyhjillä parkkiksilla, jääradoilla ja metsäautotiellä niin tulee rutiinia.
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Ei kyse olekaan siitä liikenteen stressaamisesta, vaan tuosta koetilanteesta. Jos oikein ymmärsin.(jaket @ Syys. 10 2010,13:15) kirjoitti
Kaveri veti beetasalpaajia kun jalat tärisi inssissä niin, että eivät pysyneet polkimilla. Läpi meni.
-Mielipiteet ovat niinkuin perseenreijät - kaikki joilla on eri mielipide kuin mulla, ovat perseenreikiä-
-If You Can't Be A Good Example, Be A Terrible Warning-
Hälläväliä asenne voisi myös auttaa. Jos ei mene läpi, niin mitä siitä. Kertoja voi ottaa vaikka tuhat. Kunhan lompakko kestää. Itellä kävi aikanaan hyvä tuuri, kun eka yritys kusi, niin toiseen löytyi aika parin tunnin päähän. Puolen tunnin treeni, pieni odottelu ja sit uusiksi, niin läpi meni, vaikka ei kovin vakuuttavasti. Kyllä se sullakin menee. Lääkkeitä en nappaisi ollenkaan.
CBR600F 2004
Z750 2009
MT-09 2014
1290 Super Adventure S 2017
^tuota pitikin tarjota. tarpeex useasti kun käy ni lakkaa jännittämästä.
tuo beeta on kans toimiva ja ajaa saman asian kuin konjamiini
vaikkakin käyhän tuokin turhuuden ja kukkaron päälle.
hassuinta tuohon jännittämiseen on siinä ku homma ei kiikasta osaamisesta vaan itse tilanteesta.
eräänlainen mielikuva harjoitus vain etukäteen. tervettä uskomista itteensä ja läpi menee
Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
-Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.
Ego sum rex Romanus et supra grammaticam
Kuustonenki sen tietää
-Gut-
Ota esimerkkiä yleisurheilijoista, jotka parhaimman suorituksen saamiseksi läpsivät pienen kiukun itseensä. Siten jännitys jää kätevästi kakkoseksi. Siihen miten itseään pitäisi rankaista en ota kantaa.![]()
Ducati 750 SS -04
(Kawasaki ZZR-1100 -93, Suzuki PV50 -90)
Itselle auttoi aikoinaan ekan pieleen menneen käsittelykokeen jälkeen kun ajattelin juuri ennen uutta inssiä että mikä kaikki mahdollinen voisi mennä pieleen. Sieluni silmin näin itseni mokaamassa ja kaatuilemassa inssin silmien alla. Kun oli kuvitellut kaiken mahdollisen surkeuden niin inssi menikin sitten täydellisesti kun ei tarvinnut enää mielukuvien jälkeen mokailla![]()
Eiköhän se mielenvireys ole se paras apu. Sopivasti liikuntaa ja terveellinen ruokavalio varmistanevat sen, nimenomaan kun sitä on pohjustettu viikko pari ennen. Edellisenä päivänä kannattaa tehdä jotain joka ei uuvuta liikaa, mutta mikä pitää pois murehtimasta sitä ajokoetta.
Koita keskittyä vain siihen pyörään ja ota tehtävä kerrallaan. Jos jälkeenpäin pitäisi omaa käsittelykoetta analysoida, niin muistaakseni en kertaakaan päässäni hokenut mitään ajo-opettajan oppeja. En ajatellut kertaakaan onko katse korkealla tai mitään muutakaan "sääntöä". Moottoripyörällä ajaminen tapahtuu pikkuaivojen käskytyksellä. Ne eivät osallistu pätkääkään meidän tuntemaan "ajatteluun", joten turhaan niitä liialla murehtimisilla häiritset. Se on hieman kuin muutenkin pyörällä ajaminen. Ei se ole järkipeliä, vaan tunnetta siinä tarvitaan.
Onnea inssiin!
CB1000R
Hallitse hengitys, Stressitilanteessa syke nousee, ja rauhallisella hengityksellä + hengityksen pidättämisellä voi alentaa sykettä. Esim. pidätä hengitystä ja laske vaikka kahteenkymmeneen ja puhalla keuhkot tyhjäksi ja siitä sitten rauhallisesti ilmaa sisään. Muutamaan kertaan toistettuna voisi toimia.
Tätä voi kokeilla vaikka sykemittarilla (tai muuten mittaamalla sykkeen) kotioloissa miten hengityksen pidättäminen laskee sykettä. Tässäkin tietenkin järki mukana, tarkoitus ei ole vetää päätä siniseksi, eikä muutenkaan tavoitella sitä hapen loppumisen tunnetta, vaan alentaa sykettä rauhoittumalla.
(Anfiska @ Syys. 10 2010,13:28) kirjoitti
Se nyt onkin paskapuhetta joka ei pidä paikkaansa.
Itse sain kortin heti inssien lakon jälkeen. Käsittely meni ensimmäisellä, liikennekoe toisella. Ovela inssi johdatti motarilta erkanemiskaistaan joka levenee juuri ennen risteystä kahden kaistan levyiseksi noin metrin pituiselta matkalta. Tiessä ei mitään merkintöjä. Reputti sitten kun ryhmityin keskelle kääntyäkseni vasemmalle, vaikka pysähdyin ja käytin vilkkua sekä katsoin ettei kummastakaan suunnasta tule autoja. Kuulemma auto olisi voinut ryhmittyä viereeni ja kääntyä päälleni tai jotain. Paskanmakuhan siitä vähän jäi suuhun kun omasta mielestä huomautus olisi riittänyt kun muita virheitä ei tullut, varsinkin kun oli venaillut kortin saamista josta pelkkä ajokoe puuttui nelisen viikkoa, ja seuraavalla kerralla jännitti entistä enemmän. Mutta kyllä se sitten läpi meni, inssikin oli eri.
Ajellut siitä lähtien kunnes eilen vein pyörän huoltoon venttiilinvälyksien säätöön. Ei mitään ongelmia liikenteessä, muuta kuin että autot tuntuvat hitailta (1000cc 145hv FZR ekana pyöränä) ja hermot tahtoo olla sen takia kireällä, ja muutama eteen kolmion takaa kääntynyt pakettiauto. Onneksi tunnen henkistä mielihyvää joka kerta kun saan painaa töötin pohjaan.
Kannattaa vaan ottaa semmonen asenne että jos ei mene läpi niin sitten ei mene, eiköhän sitä kaikki parhaansa kuitenkin yritä ja siitä on turha rankaista itseään jos ei onnistu. Kyllä se joku kerta läpi menee. Onnea yritykseen ja rauhassa vaan.
Ensimmäinen pyörä: https://goo.gl/aPxy7d
Tiedän aika tarkkaan miltä aloittajasta tuntuu..olen itse myös taipuvainen saamaan paniikkikohtauksia, ja niin ennen käsittelyä ja inssiä oksennus lensi, mutta mulla auttaa yleensä se, että antaa itsensä sen yhden kerran oksentaa (joo, kuulostaa aika karulta, mutta sillä selviän).
Otin ennen kokeita 2 x 75 min ajokerrat ihan vain saadakseni rutiinia, ja ilmeisesti se auttoi, koska niin käsittely kuin inssi meni ekalla läpi. Tein myös ihan kävellen tehtäviä, esim pujottelun tein ihan kävellen MONTA kertaa ja hain ne kiintopisteet, joihin katseen kohdistamalla sen pyöränkin saa käännettyä mukaan. Sitä ei koskaan voi terottaa tarpeeksi, että se pyörä tosiaan kääntyy katseen mukana ihan siinä sivussa.
Ja minä ihan vain ajelin ja tein ne lisätunnit käsittelytehtäviä. Välillä ope leikki inssiä, mutta suurimman osan ajasta ope vain katseli ja antoi ohjeita. Tutustuin ja tutkin pyörää: mitä se tekee kun mä teen näin tai noin, pyöritin ja pelleilin. Kun sain sen tietyn "ystävyyden" rakennettua pyörän kanssa, niin päästessäni pyörän päälle mut valtas tietty rauha sen paniikin sekaan..
sori pitkä eepos, mutta tsemppiä, sä osaat kyllä. Ja sä tiedät sen.![]()
Älä huoli, kyllä se siitä vielä vituiksi menee..
Jos tämän ylität, niin sit unohda koko homma.
Ei muuta ku tsemppiä seuraavaan, kolmaskerta toden sanoo.![]()
<p><strong> </strong></p>
Ole oma ittes ja ajat vaan sääntöjen mukaan, älä kato siihen takanatulevaan inssiin vaan tee omat johtopäätökset niin varmaan toimii!!
Boxeriukko
Jotenki arvelen että sulla on menny nimenomaan ne pujottelut vituiks. Siinä auttaa semmonen pikkujuttu kuin pyörän kallistaminen. Itsekin inssissä ajoin siten että pyörä oli pystyssä ja tanko mahd. vinossa ja rajoittajaanhan se toppas ja sitä kautta jalka maahan. Onneksi inssi anto uuden mahdollisuuden ja läpäsin testin. Nyt myöhemmin oppinu kääntämään pyörän melkein omalla kaistalla kun rohkeesti kaataa pyörän vinoon ja itse yrittää yläkropalla tasapainottaa toiseen suuntaan. Pyörä kääntyy melkein paikallaan.
Saman vaikutuksen saa sillä että tosiaan tempaisee parikymmentä kertaa tutun kyykkyyn-ylös-hyppy rutiinin tai etunojapunnerruksia. Sen jälkeen elimistössä on valmiiksi syke ja adrenaliini korkealla joten jännittäminen ei aiheuta enään muutoksia elimistön toimintaan vaan voi keskittyä täysillä suoritukseen eikä oman kehon tuntemuksiin.(Seenakki @ Syys. 10 2010,16:50) kirjoitti
Suzuki GSF1250SA Bandit
Paniikkihäiriö (tai siihen verrattavat voimakkaat adrenaliinipiikit ) kestävät yleensä vain hetken. Minuutin, ehkä viisi, mutta harvemmin kymmentä minuuttia. Keksi keino saada se aikaan ennen käsittelykoetta. On varsin epätodennäköistä, että saisit toista hyvin pian perään.(Anfiska @ Syys. 10 2010,13:02) kirjoitti
Tunturi Supersport '82, Honda CBR 600f '03, Yamaha YZF-R1 '07, Yamaha XT 660X '04, KTM smc 690 '09, KTM exc 300 '10 -> Suzuki GSX-r 1000 '07