Moro!
Tallista löytyy kilvellinen Yamaha r6r ja olisi tarkoitus sillä mahdollisesti osallistua jokkikseen. Säännöistä luin että pitää öljyä mahdollisesti vuotavat kohdat varmistaa. Miten olette pyörissänne toteuttanut varmistukset?
En viitsisi mitään rumia virityksiä tehdä kun katukäytössäkin pyörä on ja silmä tykkää
Entä ns. hainevä, mikä malli toimii vai kaikki yhtäläisiä?
Ja täysin off-topikkia; Ottaako joku vielä tänä vuonna vastaan kuljettajatutkinnon käytännön osuuden?
Kiitos ja anteeksi.
Lähetäthän ratapäiviin liittyvät kysymykset ja muutokset osoitteeseen ratavastaavat@moottoripyora.org
Ilman reikien poraamista taitaa olla hankala selvitä. Eli öljyntäyttökorkkiin ja mahdolliseen erilliseen öljynmittatikkuun reiät ja siitä varmistuslanka sopivaan kohtaan. Öljynsuodattimen kanssa on montakin mahdollisuutta. Esimerkiksi kiristyspanta, jolla estetään suodattimen aukipääseminen. Tai klemmari, jonka alta varmistuslanka, tai K&N filtteri, jossa varmistuslankareiät valmiina.
Sittenhän joutuu vielä varmistamaan jarrusatulat. Pultit tosin ovat sen verran kovaa ainetta, josta syystä poranteriä pitää olla useampia, jotta tehtävässä onnistuisi. Itse porasin yhden reiän, jonka jälkeen luovutin ja vein loput pultit metallipajaan. Oli kuulemma sielläkin tuhottu muutama terä.
Triumph Speed Triple 1050 -05 raato
BMW R45 -79
Yamaha rd 250 lc -81
K100:sen listaan lisää vielä öljyproppu.
Ja vinkki noihin reikien poraamiseen. Ota 2 tai 2,5 mm terä, jolla poraat. Liian isoa terää ei kannata ottaa, ei jä muuten pultteihin seinämiä jäljelleAkkukone, jossa on säädettävä momentti ja säädät sen momentin niin että se alkaa lyömään yli heti kun terä tarttuu liian lujaa kiinni, esim. silloin kun on juuri läpäisemässä pulttia. Yleisin tilanne, missä tuo terä menee poikki, on juurikin se kun terä on läpäisemässä pulttia ja jumittuukin liian tiukkaan kiinni.
Haineväksi joku valmis hiili / lasikuituinen tai sitten leivot sen itse jostain hiukan kovemmasta muovista. Mikään muovipurkin kuori ei oikein ole tarpeeksi tukeva.
Toivottavasti noista oli apuja.
"Starvin' Marvin"
Tylsimpinä hetkinä poikkea osoitteessa: http://www.janipartanen.com
Ei tarvitse vilkkua käyttää, jos oot jo ojassa....
Tuossahan nuo edellisessä viestissä tulivatkin.
Eli proput ja tulpat josta mahdollisesti öljyä voi vuotaa sekä öljynsuodatin ja jarrusatulan pultit.
Jarrusatulan pultteihin pääsee hyvillä poranterillä, esim. koboltti tai muu teräsarja. Myös pylväsporakone helpottaa hommaa ja vähentää terien katkeamista.
Four wheels move the body, two wheels move the soul.
GSX-R 1000 K3 Chameleon Fighter/Sport
harkitsin jo tähtäämistä jokkikseen tms parin vuoden sisään mutta varmistuslankoihin ja umpinaisiin 5 litraa vetäviin alakatteisiin päästessä loppu mielenkiinto.
täytyy vaan kisata mielikuvitusolentoja vastaan ajoharjoitteluissa.
Jos sulla on kilpipeli niin ei tartte olla umpinaista alakatetta. Ja kohtahan tässä on useampi kuukausi aikaa porailla reikiä pultteihin, ei pitäisi olla liian kova homma jos koko talvelle jaksottaa 5-6 pultin/mutterin poraamisen.(Twini @ Elo. 04 2010,23:22) kirjoitti
2012 Aprilia Shiver 750
2021 Beta RR 250 racing
Esim. allekirjoittanut. Tähän mahdollisuus seuraavan kerran Alastarolla reilun parin viikon päästä la ja su sekä kilpailuviikonloppuna pe ja la samalla radalla.(Hookala @ Elo. 04 2010,22:21) kirjoitti
Jos mielenkiinto hyytyy jo varmistuslankojen reikien porailuun johon menee kädettömälläkin korkeintaan puoli tuntia eikä moisesta operaatiosta suoriudu parin vuoden aikana, niin ehkä joku vähemmän työläs harrastus on paikallaan, esim. sohvalla makaaminen.Tosin siinäkin on omat haittapuolensa. Ainakin kerran päivässä pitäisi jaksa ponnistaa vessaan, muutoin alkaa sohva haisemaan, mutta toisaalta siihenkin tottuu ja muutaman kuukauden jälkeen varmaan valtiovallan palkkaamat tulevat ja kantavat pois. (Tämä kuitti ei ollut sitten topicin aloittajalle).
Ja offtopiccia tämäkin. Tänään vaihdoin slicksit katurenkaisiin, pistin valot ja kilvet ym. kiinni. Renkaiden vaihdon (samoille vanteille siis) kanssa aikaa meni 35 min vaikka käytössä ei ollut edes kompuraa vaan polkupyörän pumpulla pumppailin. Ei siis mikään aivan ylivoimainen projekti ja tuli sitten TeknoShellit ja muut pakolliset amistopaikat kierrettyä ja kaarrettua. Katumopoilukiintiö tuli taas täyteen, eipä tuo kovin hauskaa ole sahata flekti huutaen soraisilla kaduilla juoppoja väistellen.
Jukka
Saako udella minkä ihmeen takia porasit kuusi reikää per pultti? Itse olen pärjännyt nämä vuodet aika hyvin yhdelläkin. Pakko tulla kyllä katsomaan millaisiksi reikäjuustoiksi olet pulttisi kovertanut.(scuuba @ Elo. 05 2010,00:34) kirjoitti
Jukka
Siis täh? Kuus reikää / jarrusatulan pultti?(scuuba @ Elo. 05 2010,00:34) kirjoitti
Millä sä meinaat noi joskus saada ehjänä irti tai uudestaan momenttiin kiinni? Meinaan ennemmin tai myöhemmin noi pettää ja sulta jää ajot kesken... *huhhuh*
Yksi reikä / pultti riittää.
"Starvin' Marvin"
Tylsimpinä hetkinä poikkea osoitteessa: http://www.janipartanen.com
Ei tarvitse vilkkua käyttää, jos oot jo ojassa....
Tätä odotan kyllä itsekin innolla(Moottoripyorailyn_tuki_ry @ Elo. 05 2010,00:52) kirjoitti
Ja alkuperäiselle kysyjälle semmoinen kommentti, että kyllä ne varmistuslangat voi laittaa kilpipeliinkin. Itsellänikin on moisessa lankoja ja ei ne mitään erityisen rumia ole.. Suurin osa on vielä piilossakin. Kannattaa merkata reikien paikat jo ennen, kuin ottaa pultit pois. Saa ne suuremmalla todennäköisyydella oikeisiin kohtiin sitten.
Ja niillä saa uusia ystäviä. Ohessa dialogi Pukinmäen ABC:ltä viime yöltä n. 23.50.(Lauri_S @ Elo. 05 2010,09:33) kirjoitti
Rastafa: Jou maaan. Aar juu reisingmaan?
M: Ööö...kind of or something
Rastafa: Veri nais paik and your taiers wou juu häv biin in träck ääm ai raikt?
M: Thänks. Jes. Got tu gou nau.
Pitäisiköhän munkin käydä vähän solkussa, myssytellä hieman ja pistää rastat (näihin hapsuihin saisikin hienot), niin muuttuisi elämä positiivisemmaksi ja RR (tässä yhteydessä Road Rage) vaihtuisi vaikkapa kukkakuvioisella rättisitikalla ajeluun ja iloiseen vilkutteluun.
Jukka
Ei niitä pultteja tosiaan kannata turhaan porailla. 1 reikä per pultti riittää aivan hyvin. Kaikenlaista sitä netissä onkin, toivottavasti kukaan ei ala apinoimaan tuollaista porailua työohjeena.![]()
Tuossa pulttien reiättämisessä ole mitään järkeä. Yks per pultti, joko vinoon tai läpi. that´s it.kirjoitti
Katuvehkeisiin ihan hyvä kanssa laittaa varmistuksia niin ei tartte öljypohjan pulttia kiriä hampaat irvessä ja kuten foorumilta voi lukea niin korjailla kierteitä![]()
Acme Motorsport blogspot
-Gotham Squad-
pari lisä muistutusta:
1. hainevä siten että se peittää kohdan josssa ketju kohtaa rattaan - usein katsastuksessa näkee eviä jotka ruuvattu liian eteen eli evän takaa saa vielä sormet tuikattua rattaan ja ketjun väliin...
2. kisaan tullessa glykolit ulos ja vedet tilalle
-jussi-
Ensimmäistä kertaa näen/kuulen kun insinööri alkaa tekniikan tohtoria idiootiksi kutsumaan, etenkin kun muutaman pykälän pidemmälle itsensä lukenut henkilö osaa myös käytännössäkin asioita eikä vain elä utopioiden värittämässä maailmassaan.(scuuba @ Elo. 05 2010,12:28) kirjoitti
Näitä lukeneena olen harkinnut vakavasti jos alkaisin karaokea laulamaan. Vuosien raakkumisen jälkeenkään tuskin uskaltautuisin edes Idolsiin, mutta voisin kyllä alkaa neuvomaan kuinka oopperalaulajaksi päästään. Meriittejähän minulta löytyy. Oopperajuhlakaupunkiin on synnytty ja musiikkiluokat käyty.
Poraile ihmeessä noita reikiä ja nosta kytkinkahva pystyyn. Viritykset ovat vaikuttavan näköisiä, joidenkin mielestä jopa vaarallisia, mutta joidenkin unimaailmoissa niillä päästään huippusuorituksiin. Tuollaiseen uskoakseni kykenee vain synnynnäinen johtaja, ei tällaiset mistään mitään tajuamattomat idiootit.
Mutta onnittelut hyvästä bisnesideasta. Empiiristen havaintojeni perusteella olen antanut itseni ymmärtää, ettei ne aikaisemmat mahdolliset bisnesideat ole vielä kovin paljoa ottaneet tuulta purjeisiin, mutta parempia puhureita odotellessa. Ei se purjeen vika ole jos vene ei kulje, on vain liian huonot tuulet.
Jukka
Kokeile kahdeksalla reiällä niin saattaa joku yllättyä vielä enemmän(scuuba @ Elo. 05 2010,12:28) kirjoitti
![]()
Ktm 1290 SAS 06/2022
Honda Forza 350 09/23
Kymco MXU 700 12/2022 lumitöissä
No ensimmäinen kerta kun kuulen että moisia 6 reikäisiä olisi myynnissä.(scuuba @ Elo. 05 2010,12:21) kirjoitti
Voisitko kertoa missä tai vaikkapa laittaa linkin kyseisen firman kotisivuille / nettikauppaan?
P.S. Luit ja ymmärsit tekstini väärin. En missään sanonut että ne vaaralliset olisivat, sanoin vain että nuo ennemmin tai myöhemmin hajoavat ja ajosi jää kesken.
"Starvin' Marvin"
Tylsimpinä hetkinä poikkea osoitteessa: http://www.janipartanen.com
Ei tarvitse vilkkua käyttää, jos oot jo ojassa....
Mulla löytyy useampiakin tuollaisia pultteja joissa on 6 reikää, eivätkä ole kotitekoisia. Ei mullakaan sellaisia ole jarrusatuloissa, mutta muistaakseni ainakin Ducsun takarattaan pikakiinnityksestä löytyy tuollaiset M8 pultit kuusiokannalla. Reiät noissa mitä olen käyttänyt on kylläkin on 1-1,5mm.(parjan_fin @ Elo. 05 2010,14:46) kirjoitti
Tasty Nuts
Esim. Tuolta löytyy pultteja '"Race Spec" joissa on useampi reikä.
Mutta kyllä sillä yhdelläkin pärjää, turhaa hifistelyä muu...
Four wheels move the body, two wheels move the soul.
GSX-R 1000 K3 Chameleon Fighter/Sport
Ok.(Ride- @ Elo. 05 2010,15:38) kirjoitti
No noissa ottaisin jo huomioon sen että ovat pikkasen eri materiaalia kuin orginaalit, joten tuollainen varmasti kestääkin. Titaani on meinaan, ainakin mun tajun mukaan, pikkasen kestävämpää kamaa kuin ruostumaton teräs.
"Starvin' Marvin"
Tylsimpinä hetkinä poikkea osoitteessa: http://www.janipartanen.com
Ei tarvitse vilkkua käyttää, jos oot jo ojassa....
Ei tarvitse olla insinööri ymmärtääkseen kuusireikäisten pulttien ylivertaisuuden. Ajatelkaa huomattavaa säästöä jousittamattomassa massassa kun on enemmän turhaa materiaalia porattu pois. Tuonkin painonsäästön vaikutuksesta kierrosaikoihin on varmaan jonkinlainen käppyrä olemassa.
juhvelström
Jaa, täälläkö ei ole ketään joka olisi vaihtanut pyöränsä pultteja kevyemmiksi/vahvemmiksi, kun tuntuu asia olevan niin outo...(parjan_fin @ Elo. 05 2010,15:41) kirjoitti
Ei siinä mitään; jatkakaa Skuuban mollaamista, siinä sitä huvia piisaa koko porukalle. Seuraavalle banaania![]()
<br />
Tälläisellä insinöörin perstuntuma arvauksella sanoisin, että sopivaan paikkaan porattuna noilla rei'illä ei ole mitään käytännön merkitystä pultin lujuuteen.(parjan_fin @ Elo. 05 2010,15:41) kirjoitti
Turvallisuuden kannalta kriittisin paikka pultissa on kannan ja varren liitoskohta tai muu mahdollinen lovi pulti varressa.
Kannan nylppääntymisen kannalta ajateltuna: Pieni reikä kuusiokolon sivun keskellä ei ole avaimen aiheuttaman suurimman jännityksen kohdalla, joten nylppääntymiseenkin riski lienee aika pieni mikäli käytettävät kiristysmomentit pysyvät järkevällä tasolla.
Superbike #7
Vaikka scuubaduuba on aika saatanan keke jätkä, niin ei se tossa nyt kovin pahasti oo mokannu. Kunhan ei poraa noita reikiä liian "alas" niin nou hätä, sanois tämmönen IlmaTorjunta-alan kaveri *Itselle riittää yhdet reiät kyllä...
Heebo meinas muuten pannuttaa KemorassaTosin varikolla
Liekö liikaa jousittamatonta massaa keulassa
"Jos viistoistavuotiasta sais."
990 KiloaTurhiaMuttereita....Supersellaisia
Hondassa on vakiona tehdastekoisesti etujarrusatuloiden pulteissa yksi reikä.
Mitään en tunnusta!
1000RR YCC #141
Vitut. Testasin vain kallistusvaroja ja hain jännitystä kun radalla oli helvetin tylsää.(uijui @ Elo. 05 2010,17:16) kirjoitti
No, ensi kerralla joka pultissa on 12 reikää, niin ei tule moista.
Jukka
On ihan pakko laittaa ilmailuihmisenä linkkivinkki.
Oikeaoppisesti tehdyt lankavarmistukset vaativat juurikin ne kuusi- tai useampireikäiset pultinkannat tai sitten jokainen pultti pitää olla yksilöllisesti porattu. En ainakaan muista nähneeni ilmailuvehkeissä muita kuin noita kauttaaltaan porattuja.
Itse en tosin ratapyörään jaksa tommoisia vääntää, pysyy ne kiinni vähemmälläkin..
- T -
The Lakkivaari
Yamaha ei pamaha
Itseasiassa seostamattoman titaanin ja normaalin hiiliteräksen lujuusarvot on jotakuinkin samat (~500N/mm2). Suomeksi 1x1mm kokoinen lanka on katkeamaisillaan kun siihen ripustetaan 50kg:n paino.(parjan_fin @ Elo. 05 2010,15:41) kirjoitti
Titaanilla on "superlujan" materiaalin viitta harteillaan ilmeisesti sen "sitä käytetään lentsikoissaki, niin sen täytyy olla TOSI KOVAA KAMAA!!! WOWZ!!!" -maineen takia. Terästä parempaa kamaa toki siinä mielessä, että samat lujuusominaisuudet saadaan pienemmällä painolla.
Noiden nettikaupassa olleiden pulttien seos on lujuudeltaan oletettavasti noin 800N/mm2 luokkaa, mikä on vähemmän kuin tavalliset ns. "kovat" pultit, eli luokka 10.9 (lukee pultin kannassa). Niiden vetomurtolujuus on luokkaa 900N/mm2.
Tämä vain selventämään sitä, että titaani ei ole _lujuudeltaan_ ylivertainen teräkseen verrattuna.
Eikä näin toisenkaan insinöörin silmään noi scuuban pultit mitenkään pahalta näytä. Jos haluu hifistellä, niin hifistelee pois![]()
No eipä se outo asia ole. Itse vaan katselen noitakin asioita kisamielessä, sillä noiden pulttien vaihtaminen on kiellettyä, sääntöjä kun tulkkaa.(peppoone @ Elo. 05 2010,16:49) kirjoitti
En ole metallurgiankaan asiantuntija, mutta näemmä täällä on muita, jotka osasivat kertoa asian laidan ja ilmaisuni turhaksi. Ei muuta kuin porailemaan reikiä.
Mitä scuuban mollaamiseen tulee, niin osaa hän sen ihan hyvin itsekin.
"Starvin' Marvin"
Tylsimpinä hetkinä poikkea osoitteessa: http://www.janipartanen.com
Ei tarvitse vilkkua käyttää, jos oot jo ojassa....
En nyt ala itse tähän keskusteluun ottamaan kantaa.(MadMan @ Elo. 05 2010,19:45) kirjoitti
Mutta titaanista, joku minulle joskus väitti että juurikin titaanipultit jarruissa ja esim akselit on kielletty, koska titaani saattaa "leikkautua" huomattavasti terästä helpommin. Ymmärsin tässä keskustelussa että se olisi vähä niinkuin lasi, kovaa mutta haurasta.
Ei mitään käryä pitääkö paikkansa, aattelin että kysympä vaikkakaan ei ole vastauksella sinänsä ei mitään käyttöarvoa minulle olekaan.