Tulokset 1:stä 12:een 12:sta
1. #1
Mistähän kannattaisi lähteä etsimään uutta (mieluiten ihan originaalia) tuulisuojaa vuosimallinen 2002 bemariin? Hienoinen etsiminen ei toistaiseksi paljastanut ainakaan nettikauppoja joista tuota olisi löytynyt, paitsi rapakon takana. Malli saisi olla edelleen korkea.

Tuulisuoja ei ole rikki, mutta naarmuuntunut. Tuota voinee kokeilla hioa vielä jollain tahnalla, mutta uuden ostaminen ei olisi välttämättä sekään huono vaihtoehto mikäli sellaisen järkihinnalla voi jostain löytää.

2. #2
Jos aivan välttämättä uutta ja originaalia halajat, niin soita lähimmälle ystävälliselle BMW-kauppialle, eiköhän heiltä löydy.

Jos taas käytetty originaali kelpaa, niin luulisin niitä lojuvan aika monen LT-kuskin nurkissa, päättelen siitä missä määrin tuolta Kaliforniasta *on noita CeeBailyn ikkunoita Suomeen rahdattu. Noiden CB-lasien päälle on esim R.M. Heino myynyt vielä Z-Techinkin yhden koon sukahousuja jonkin verran.

Jos käyt BMW-kerhon foorumin LT-osastolla, niin sieltä löydät aika paljon tarinaa noista LT:n laseista.

Itsellänikin on ylimääräisenä (mutta ei välttämättä myytävänä) yksi kirkas Ceebailey with wings -3 tuumaa, euro cut. Lasi passaa parhaiten yli 182 cm pitkille kuskeille Jos haluat, niin voit joskus ohiajaessasi kokeilla ja ihmetellä miksi noita orkkiksia on vaihdettu kalifornialaisiin...

t. pozo

-04 K 1200 LT

Amerikan kierros 2006:
http://finnishcurvecowboys.blogspot.com/

Amerikan kierros 2010:
http://finnstoccr3.blogspot.com/

Amerikan kierros 2011:
http://finnstoccr2011.blogspot.com/

Moponparantelukuvia:
http://picasaweb.google.com/pozoizquierdo
3. #3
Multa saa mäyräkoiralla alkuperäisen korkean. * *Suattaahan tuossa naarmuja olla, mutta jos välttämättä alkuperäisen haluat, niin tuosta edullisesti.

P.S Provokatiivisena mielipiteenä kyllä kysyn että miksi ihmeen kummassa joku haluaa (uuden) alkuperäisen? * BMW:n alkuperäispleksien en ole ikinä kuullut sopivan kenellekään. No joo... Kait sitten jollekulle...

2002-2014

4. #4
Ja vastatakseni provoon: originaali vain toimii esimerkiksi minulla paremmin. Kaiken maailman jenkki härpäkkeet aiheutti aivan järjettömiä pyörteitä ja muuta epämukavaa jotka loppuivat heti kun laittoi originaalin takaisin.
https://www.juvander.me/ilpo

AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FL-FIN-F-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT-M
MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
MAN
5. #5
Lainaa (C-A-D @ Maalis. 24 2010,21:57) kirjoitti
P.S Provokatiivisena mielipiteenä kyllä kysyn että miksi ihmeen kummassa joku haluaa (uuden) alkuperäisen? * BMW:n alkuperäispleksien en ole ikinä kuullut sopivan kenellekään. No joo... Kait sitten jollekulle...
Pyörä ei ole omani, mutta sain "määräyksen" etsiä siihen nyt uutta tuulilasia. Originaali on etusijalla, mutta paremminkin sen takia että perinteisesti ne ovat olleet yksinkertaisesti hyviä. Se ei toki tarkoita sitten sitä että vaikka joskus tarvikeosiin olisi pettynyt, ne kaikki olisivat automaattisesti huonoja. Näin ollen kyselyä lähti myös AT-Plexille, josko he voivat tarjota jotain tähän tarpeeseen.

Kotimainen BMW kauppias on vielä kokeilematta lähinnä sen vuoksi että ennakkoasenteet ovat kalliin puoleiset.. Siksi tässä vinkkejä haetaankin! Katsomme siis vielä vähän tarjontaa ja mikäli tuntuu että pleksin hinta hirvittää, niin sitten täytyy palata edullisempiin vaihtoehtoihin. Hyväkuntoisen käytetyn osto ei sekään ole kokonaan pois suljettu vaihtoehto.

6. #6
Tarkennellaan nyt sen verran tätä hämmennystä, että iaj:n originaali, joka sopii hänelle on tehtaan LYHYT malli ja PPi:n kaverin etsimä ja haluama on tehtaan KORKEA malli. Ihan eri laseja siis...

Ja kaiken lisäksi nämä lasimieltymykset ovat paljolti maku- ja anatomia-asioita. Itselleni tehtaan orkkislyhyt sopi niin hyvin, että olin jo kahden kuukauden kuluttua pyörän ostamisesta vakavissani suunnittelemassa koko pyörän hukkaamista aivan infernaalisen niskavedon ja muun kypärän pyörityksen takia. Kunnes löysin tuon "järjettömän jenkki härpäkkeen", joka pelasti tilanteen.

BMW:n orkkiskorkeaakin olen kokeillut ja se oli MINULLE lyhyttä hiukan parempi, mutta ei kumminkaan "jenkkihärpäkkeen" veroinen.

Kuten sanoin, Tampereen Heinolta saat Z-Techinkin korkean ja se maksanee noin pari sataa tai jotain päälle. Eli noin puolet originaalista.

Ylipäänsä, jos nämä BMW:n tehtaan tuotokset olisivat kaikille sopivia ja parhaita kapineita, niin ei luulisi silloin enää noille tarvikelasien tai -penkkien tekijöille enää jäävän elintilaa. Kummasti noitakin vaan riittää...

t. pozo

-04 K 1200 LT

Amerikan kierros 2006:
http://finnishcurvecowboys.blogspot.com/

Amerikan kierros 2010:
http://finnstoccr3.blogspot.com/

Amerikan kierros 2011:
http://finnstoccr2011.blogspot.com/

Moponparantelukuvia:
http://picasaweb.google.com/pozoizquierdo
7. #7
Tähänkin tapaukseen sopii hyvin se tosiasia, että jos originaali toimii, miksi se pitäisi vaihtaa johonkin jonka toimivuudesta ei ole mitään takeita?

Itse kun näitä foorumiviisaita kuuntelin niin tulin siihen uskoon että tämä jenkki härpäke on pakko olla tosi hyvä kun kaikki siihen vaihtaa ja kehuu sen maasta taivaisiin ja niinpä sitten päätin myös minä sellaiseen investoida (eli olin mainosten uhri jota yleensä ei tapahdu ja nyt tapahtuu vielä harvemmin...).

Tuo investointi kesti jonkun sata kilometriä kunnes originaali vaihtui takaisin. Ei yksinkertaisesti toiminut. Suhinaa, pauketta, rympytystä ja vetoa oli millä tahansa asennolla aivan järjettömästi.

Heti helpotti nuo kun sai originaalin takaisin.
https://www.juvander.me/ilpo

AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FL-FIN-F-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT-M
MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
MAN
8. #8
Lainaa (PPi @ Maalis. 25 2010,08:35) kirjoitti
Lainaa (C-A-D @ Maalis. 24 2010,21:57) kirjoitti
P.S Provokatiivisena mielipiteenä kyllä kysyn että miksi ihmeen kummassa joku haluaa (uuden) alkuperäisen? * BMW:n alkuperäispleksien en ole ikinä kuullut sopivan kenellekään. No joo... Kait sitten jollekulle...
Pyörä ei ole omani, mutta sain "määräyksen" etsiä siihen nyt uutta tuulilasia. Originaali on etusijalla, mutta paremminkin sen takia että perinteisesti ne ovat olleet yksinkertaisesti hyviä. Se ei toki tarkoita sitten sitä että vaikka joskus tarvikeosiin olisi pettynyt, ne kaikki olisivat automaattisesti huonoja. Näin ollen kyselyä lähti myös AT-Plexille, josko he voivat tarjota jotain tähän tarpeeseen.

Kotimainen BMW kauppias on vielä kokeilematta lähinnä sen vuoksi että ennakkoasenteet ovat kalliin puoleiset.. Siksi tässä vinkkejä haetaankin! Katsomme siis vielä vähän tarjontaa ja mikäli tuntuu että pleksin hinta hirvittää, niin sitten täytyy palata edullisempiin vaihtoehtoihin. Hyväkuntoisen käytetyn osto ei sekään ole kokonaan pois suljettu vaihtoehto.
Minulta löytyisi joutilaat Cee Baileys "jenkki härpäke" ja AT-plexin "kotimaan härpäke" .
Molemmat pitkälle 185cm++ sopivia.
Siistiä ovat molemmat.

t. Sami
IsoPoika
R1200GS"ADV" -05
9. #9
Lainaa (iaj @ Maalis. 25 2010,11:35) kirjoitti
Tähänkin tapaukseen sopii hyvin se tosiasia, että jos originaali toimii, miksi se pitäisi vaihtaa johonkin jonka toimivuudesta ei ole mitään takeita?

Itse kun näitä foorumiviisaita kuuntelin niin tulin siihen uskoon että tämä jenkki härpäke on pakko olla tosi hyvä kun kaikki siihen vaihtaa ja kehuu sen maasta taivaisiin ja niinpä sitten päätin myös minä sellaiseen investoida (eli olin mainosten uhri jota yleensä ei tapahdu ja nyt tapahtuu vielä harvemmin...).

Tuo investointi kesti jonkun sata kilometriä kunnes originaali vaihtui takaisin. Ei yksinkertaisesti toiminut. Suhinaa, pauketta, rympytystä ja vetoa oli millä tahansa asennolla aivan järjettömästi.

Heti helpotti nuo kun sai originaalin takaisin.
No näin minäkin olen tuon ceebaileysin tiimoilta täällä itkenyt, ei toiminut mullakaan.

Alkuun oli se originaali bemun korkea ja en voi sanoa että "siipeilisillä" olis huonommaksikaan mennyt mutta ei kyllä parantunutkaan tilanne, sama prkleellinen niskaan puhallus ja pyörteily jatkui.

Matalaa orkkista en koskaan kokeillut.
MP-Rata
www.avecci.fi / www.cbrxx.fi / www.bmwsportbikes.fi / www.kawarb.fi / www.panfun.fi / www.ducatibikes.fi
10. #10
Minulla oli matala orkkis, ja kyllä minulla tuo nykyinen CeeBaileys toimii paremmin. Ei mitään valtavaa eroa, mutta takaisinkaan en pysyvästi vaihtanut kun kerran kokeilin mielenkiinnon vuoksi vanhaakin.
11. #11
On ollut alkuperäistä ja vaikka mitä eurooppalaista härpäkettä käytössä mutta ei ole minunlle sopinut .
Amerikan tavara on ollut paras vaihtoehto .Napaapiirin pohjoispuolella on hyvä olla sääskiseinä edessä .
On pitkää ja pätkää alkuperäistä sekä tarviketavaraa hyllyllä .

T: Zoltan
12.
13. #12
Minulla on ollut 2 LT:tä.
Molemmissa korkea orggisplexi. Ehdottomasti paras vaihtoehto minulle.
Toiseen LT:hen jopa ostin uuden BMW dealeriltä. Vaikka oli hintava, oli hintansa väärti.

Tuota alkuperäistä plexia ei voi hioa. Se on kovapinnoitettu ja kiilloituksessa pinnoite menee puhki, jonka jälkeen kiilloitus vain syö alla olevaa pehmoisempaa muovia kuopalle ja plexi tulee vain huonomman näköiseksi.

t. Repa
Tehoahan ei voi korvata millään muulla kuin lisäteholla!