Tulokset 1:stä 2:een 2:sta
  1. #1
    Syksyllä 2008 kävi selväksi, että seuraavan kesän muotina on mopoilla Mongoliaan.
    Kaikki kunnioitus niille, jotka sinne myös pääsivät. Mutta minä käänsin pyöräni aivan toisaalle, ja sain ajella rauhassa patonkimaan kukkuloilla.
    Samalla tuli testattua lauttojen ihanuutta(?) Ruåtsin läpiajoon verrattuna.

    Viikoilla 30-33 (19.7.-15-8-2009) ajoin Juralla ja Savoin Esialpeilla (onko tuolle suomenkielistä nimeä?).
    Matkan tavoitteisiin kuului käydä läpi alueen passoja, ja etsiä mopoiluun sopivia teitä turistireittien ulkopuolelta.

    Ensimmäinen viikko matkakertomuksesta löytyy osoitteesta www.iki.fi/mpuputti/Moottoripyora/2009_kesa/index.htm.
    Loput lisään lähiaikoina, kunhan ehdin *
  2.  
  3. #2
    Lisäsin matkakertomukseen toisen viikon.
    Tuon viikon aikana kävin 39 eri passolla - Juralla, Savoin Esialpeilla ja Bernin Alpeilla.

    Katsoin Google Mapsistä samoja reittejä. Tosin ovat ajaneet vain joillakin minun kulkemistani teistä.
    Googlen kuvat ovat hyvätasoisia. Mutta monissa paikoin eivät näytä samoilta kuin mitä minä kesällä näin. He ovat ajaneet alueen keväällä, kun luonto on vielä kovin toisennäköistä. Heidän kuvissaan näkyy vain muutama matkamopoilija, ja jsotakin syystä polkupyöräilijöitä ei juuri lainkaan.