Lainaa (pecha @ Syys. 07 2009,18:58) kirjoitti
Periaatteessa ihan samat lainalaisuudet pätee kadulla ja radalla.

Silti vain toisessa löytyy väärää kaistaa ´lainaavia´ vastaantulijoita, eteen tunkevia autoilijoita, asfaltille yön aikana ilmestyneitä ylläreitä, metsän siimeksestä ykskaks eteen pomppaavia elukoita, jne.

Eli ympäristöinä niissä on aika paljonkin eroa, rataolosuhteet tiedetään ainakin hyvin pitkälti etukäteen. Kadulla ei oikeastaan ikinä tiedetä mitään etukäteen. Radalla saattaa olla varaa jopa kaatua. Kadulla taasen voi pienetkin lipat olla kohtalokkaat, jos törmää johonkin kovaan (ja kadulla niitä törmäyskohteita riittää).

Esim. juuri ajolinjaharjoittelussa, sekä siinä, miten pyörä käyttäytyy mutkissa jarrutuksessa/kiihdytyksessä, rata vaan ihan simppelisti on paras paikka, ja siellä oppimaansa voi soveltaa myös kadulle.

Tietenkin tästä opista saamansa turvallisuuslisän voi myös itse ulosmitata ajamalla vastaavasti kovempaa, ja siten taas lähellä omaa ´limiittiään´, mutta tämäkin on täysin valinnaista.
Taisi löytyä yksi niistä harvoista asioista joissa ollaan pechan kanssa samaa mieltä.

Radalla ajamisen voi mieltää että ajetaan vain yhtä kaistaa yksisuuntaisella tiellä. Kaistan leveys on jonkinverran leveämpi kuin kadulla, mutta samantyylisiä ajolinjoja siellä treenataan koulutusryhmässä kuin mitä olisi ihannetilanteessa syytä käyttää kadulla. Myöhään sisään ja silleen...

Vaikka itsekin tullut ajettua jo kilometri tai kaksi, niin ekalla ratakeikalla opin paljon tärkeitä juttuja. Ei katseenkäyttöä, ajoasentoa tai ajamisen rentoutta ole tullut harjoiteltua ennen. Väittäisinkin että yksi päivä org-kouluttajien opissa opetti suurinpiirtein saman verran kuin parin viikon reissu alpeille. Ratapäivän aikana opit vaan oli huomattavasti turvallisempaa ottaa vastaan kuin kaiteettomalla ja suoja-alueettomalla serpenttiinitiellä.

Normaalin suomalaisen maantien mutkat ovat niin loivia, ettei niissä kovin kummoista ajotekniikkaa tarvita jos ei yllättäviä tilanteita eteen tule. Rataharjoittelussa oppii viemään pyörän lähemmäksi pyörän rajoja ja samalla tulee maantieajoon lisää turvamarginaaleja. Esim. allekirjoittanut ei ollut koskaan kallistanut jalkatappeja maahan. Vei kolme ratapäivää ennen kun luottoa rupesi riittämään kallistaa pyörää tarpeeksi ja silloinkin asia korjaantui helposti ajoasentoa muuttamalla. "Urheilullisessa matka-ajossakaan" ei enää hyppää mutka silmille vaikka vauhta olisi hieman liikaa. Se ns. "säikähdys" on jäänyt siitä pois kun on enemmän luottoa pyörään ja (katteetonta sellaista) kuskiin. Toisaalta maanteillä ei enää kiinnosta edes ajaa kovia nopeuksia kun mikään ei enää tunnu niin kivalta kuin ennen ratailua...

Ja joo. Kyllä ne ylpeys ja luulot omista taidoista karisee aika nopeasti kun vertaa omaa ajamistaan keskinopean, nopean tai kouluttajien ajosuorituksiin.

E: pari kirohäröä.