Fillari oli viikolla huollossa ja homma toimi, eli voin suositella. Kumi vaihdettu myös tänään ja pakko kehua palvelua. Oli oikein asiantuntevaa porukkaa.
Kiitos ja kuitti.
<p>KTM640 Nykyinen</p><p>exät Z1000, R1, 600RR, Monstrer</p><p> </p>
Myös tuolla käyttänyt, sekä Jammua että Suzukia. hyvin on toiminut, aion käyttää jatkossakin.
Palveluun tyytyväinen.
Mielipiteeni vain omiani, eikä minua kiinnosta mitä muut niistä ajattelee. Tietoisesti en kuitenkaa loukkaa ketään tai mitään.
Yamaha FJR 1300A -08
Aivan loisto mesta. Kolmatta vuotta tuolla pyörääni huollatan eikä tule mieleenkään vaihtaa paikkaa![]()
xxx
Käytin Jl Bikessä pyöräni 24tkm huollossa viime viikolla. Kuluneita etujarrupaloja vaihdettu koska niitä ei ollut, joten lupasin hakea ne myöhemmin. Kotiin saavuttuani ensimmäiseksi jouduin voitelemaan kuivat ketjut sekä narisevan kytkinkahvan. Seuraavana lauantaina sain sitten öljyt housuilleni sillä toisesta öljyä koneen alta nostavasta putkesta oli jätetty tiiviste pois. Öljyä poistui arvioni mukaan ainakin 3 desiä kovalla paineella pitkin pyörää ja varusteitani. Puhelimessa sekä pyörää takaisin noudettaessa erikseen sovittiin että pyörä saatetaan siihen kuntoon kun se oli huoltoon toimitettaessa ollut, nimenomaan puhdistuksen osalta myös. Tiistaina soitettiin että öjjyvuoto oli korjattu ja jarrupalat vaihdettu. Pois haettaessa veloitettiin jarrupalat ja luvattiin tuoda pyörä ulos. Maksun jälkeen nähtyäni pyörän totesin että sitä ei oltu puhdistettu lainkaan ja kysyin toki miksi. Syytä ei osattu sanoa, mutta jos odottaisin niin haettaisiin rätti. Minulla ei ollut aikaa jäädä odottelemaan rätin löytymistä joten poistuin paikalta. Nyt minä sitten yritän saada kiinni palanutta öljyä pestyksi varusteistani ja pyörästäni ihmetellen miksi vein pyöräni oikein Suzukin merkkihuoltoon.
Kokemuksensa kullakin
JL Biken kavereilla mäkin olen pyöräni huollattanut. Niin nykyisen, kun edeltäneenkin. Ei valittamista tähän päivään mennessä. Niin ja tänään se oli viimeksi hoivassa. Nyt taas kovaa *![]()
BMW K1300GT
Edellisen kerran kesäkuussa kun tarvitsin vara-avainta tilasin avaimen, hain sen pois ja käytin lukkosepällä. Sen jälkeen palasin ohjelmointia varten ja 1,5 tunnin jälkeen todettiin että ei onnistu. Komas käynti sitten toden sanoi ja sain vara-avaimen. Hommassa oli kuitenkin yritystä minkä vuoksi vein pyöräni sitten oikein merkkihuoltoon...
JL Bike on kaksi kertaa ollut kärkisijalla Tekniikan Maailman mp-korjaamotesteissä. Olen itse käyttänyt Hondiani aina siellä ja homma on toiminut. Ei mitään valittamista, päinvastoin! Ammattilaisia ovat.
Ei kokemusta huolloista (vielä), mutta pikku-sussun moottorinposkeen nyt kolmesti käynyt tilaamassa uuden suzuki-lätkän...
Ei tunnu tulevan millään jaappaniasta tänne asti![]()
Siellä meidänkin perhe huollattanut pyörät ainakin 4 vuotta ja palvelu on ollut aina sitä parasta mahdollista
Honda CBR1100XX
Tuonne sitä Kawan kanssa Ti iltana suunnataan, jotta saavat Ke aikana tehdä 24tkm iso-huollon rauhassa. Eihän tuossa vasta ole kuin 75tkm mittarissa = just sisäänajettu![]()
- Pyörä myyty jo pois -
Juttu jatkuu täällä
you say i'm a bitch like it's a bad thing..!?