Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 36:een 36:sta
  1. #31
    Lainaa (HiTec @ Kesä. 08 2009,08:58) kirjoitti
    Lainaa (AJoe @ Kesä. 08 2009,01:00) kirjoitti
    Se vaan että toi vaikuttaa kyllä aika isolta, just XJ:n kokoluokan masiinalta ja ihan pikkaisen kevyempi ja näppärämpi laite oli vielä hakusessa.
    Tuossa nyt menee niin klassisesti halut ristiin sen kanssa mikä ne pystyy toteuttamaan. Pieni ja näppärä kun ei välttämättä ole se paras vaihtoehto 3x laukun ja kyytiläisen kanssa loma-turneella Omalla kohdalla kallistuin tuohon reippaampaan runkomitoitukseen, 2000-luvulle piti päästä ja hintalappuakin sai olla max. 5ke. No pienen hakemisen jälkeen viime syksynä sopiva ZR-7S lopulta osui kohille ja sillä mennään
    Hei!

    Samalla tavalla kuin en haluaisi ostaa äärimmäistä katukyykkyä sitä varten että voin pari kertaa vuodessa pommittaa radalla, en haluaisi myöskään isoa touringpyörää sitä varten että kerran pari vuodessa käyn jossain pidemmällä matkatavaramäärän kanssa.

    Käyttö kuitenkin tulee olemaan suurimmaksi osaksi sitä että pyörällä mennään töihin, treeneihin, maitokauppaan, juhannustansseihin ja muihin menoihin, eli sitä ihan arkipäiväistä lyhyen matkan meininkiä, plus sitten sopivina iltapäivinä ja viikonloppuina satunnaista kiukkuista räimintää mutkapätkällä, ja ex-tempore-matkoja sukulaisten luo.

    Eli mieluiten valitsisin pyörän siihen tarkoitukseen mihin se kuitenkin
    suurimman osan ajasta tulee, ja siihen suurempi matkapyörä vaikutti vähän hassulta ja omituiselta.

    Toisaalta, kyllä 900:sen moottoriluonne oli ihan miellyttävä. Uskon teidän sanojanne että herhiläismäinen kierrosulvoja-600nen ei varmaan oo mulle se oikea, mutta laajoja vaihtoehtoja tässä haetaankin eli aika laimealla kädellä minä näitä tässä vaiheessa karsin, otan mieluiten paljon ehdotuksia ja käyn sitten ajamassa ja katson mihin suuntaan siitä mennään.

    Tällä hetkellä nuo FZS:t, ZRX:t ja muut just "varttikatteelliset" peruspyörät vaikuttaa aika luontevilta, ja alan uskoa että se hiukan suurempi moottorikokokin vois olla tavoittelemisen arvoinen. Mutta kokeillaan sitäkin sit vielä lähempänä. Otan jonkun kaverin mukaan koeajoille, mulla on kuitenkin parikin ylimääräistä kyytiläisen kypärää.

    EDIT: Ja kylläpä muuten kutkuttaa... Tänään oli ensimmäinen työpäivä.



  2. #32
    Iskiköhän nyt joku mielisairaus kun Pikkuhannun tarinan innoittamana aloin huvikseni selailla CBR-1000Fiä, Kawa ZZ-R 1100sia, Yamaha FJ 1200sia ja Suzuki GSX 1100 Fiä?

    Ja jokin niissä alkoi tuntua todella houkuttelevalta

    Ne on vanhoja, hiukka rumia mutta omalla tavallaan todella sympaattisia.. Ja samalla ainakin muutamia yksilöitä löytyy kirjoitusten, kuvien ja ajomäärien perusteella todella nätisti pidettyjä...

    On tää hölmöily yhdenlaista kyllä
  3. #33
    Ei tässä muuta kuin väliaikaraporttia:

    Koeajettu Kawa ER-5 2000, Yamaha FZS 600 2003, Honda CBR 1000 F '90.

    Kawan otin ihan vuoden ensimmäiseksi kokeiluksi, että sai verestettyä vähän ajotaitoja. Kävin heittämässä mutkalenkin, ja olihan se nyt aivan kammotta ritsa - ei pahalla kawattelijoille, kyllä tuolla työmatkat zuumailisi ihan mielellään, kevyt ja näppärä. Ei kyllä todella tekis mieli lähteä tuolla kuitenkaan pidemmälle kyytiläisen ja tavaroiden kanssa, oli se aika lelun tuntuinen.

    Yamahaa ja Hondaa ajamaan hainkin sitten mukaan kaverini, tuollaisen 50-60kiloisen tyttösen.

    Yamaha oli oikein mukava, eikä siitä hirveästi pahaa sanottavaa keksi. Kytkimen, kaasun ja vaihteiden toiminta ei jotenkin ihan natsannut, oli pikkaisen vaikeaa liikkua sulavasti. Muuten sen sijaan matkanteko oli ihan mukavaa eikä kuussatasen väännöttömyys hirveästi haitannut.

    Voiton vei kuitenkin, yllättäen, Honda CBR 1000 F, vaikka se oli 13 vuotta Yamahaa vanhempi, yli puolitoista tuhatta euroa halvempi ja 40 000km enemmän ajettu, oli meillä kertakaikkiaan vaan mukavampaa Hondan kanssa ajaessa: vaihteiston ja kytkimen toiminta oli sulavampaa, voimaa ja vakautta riitti. Moottoritienrampista kakkosella suhistiin jo lähemmäs sataaneljääkymmentä. Kaasukahvan liike tuntui myös lyhyemmältä - yamahassa täyskaasulla kiihdyttäminen oli ikävää kun ranne oli aivan lintassa.

    Mutta vielä tässä ei lopussa olla - koeajettavaa ja valittavaa on ihan älyttömästi. Heti ensimmäisenä tulee mieleen Hondan CBR 600 - pärjäisköhän pikkumoottorilla sitten kuitenkin? Ja tietysti Kawan ZZ-R, vanhemmat ZX-R:t, jokerina se GSX-F ja mitähän näitä nyt keksii.

    Tää on kyllä ihan järjetön savotta, kokeiltavaa olisi vaikka hautaan saakka ja mieli muuttuu joka päivä että mihin suuntaan ollaan menossa. Pitäisi vaan rakastua johonkin pyörään tai jonkun tulla tarjoamaan just sopivasti jotain
  4. #34
    Lainaa (-ahven- @ Kesä. 06 2009,23:31) kirjoitti
    Lainaa (Goofy S @ Kesä. 06 2009,22:55) kirjoitti
    Lainaa (-ahven- @ Kesä. 06 2009,22:39) kirjoitti
    Suzuki SV650S? Viidellä tonnilla saa jo hyvän ja toimintavarman kamppeen. Ei taatusti jätä kylmäksi. Halpa ja helppo ylläpitää.

    Muistutetaan vielä että ostajan markkinat ovata syksyllä/ talvella, tähän vuodenaikaan käytettyjen hinnat ovat hieman liian kuorrutettuja.
    On muuten oikeesti hyvä vaihtoehto!

    Ei hauskanpitoon aina tarvita tonnikyykkyä ja 180+ tehoja.

    Lisään: alkaa muuten se kallis aika olla mennyttä. Saattaapi olla ihan hyvä aika ostaa...
    Uudemman mallin SV on itselläni kanssa seuraavana ostoslistalla, olisikin jo tallissa jos ei olisi tullut tämä taloudellinen laama ja ilmainen loma. Jos sitä ensi kaudeksi saisi tuo oman pikku *lypsyjakkaran myytyä ja päivitettyä isoveljeen *

    Mitä tuohon 5k€ hintaluokkaan tulee niin Sv650 alkaa olla aika optimi, ~600cc rivineloset putoavat automaattisesti pois, ainakin jos hyvän haluaa? Hyosung Cometteja tuolla samalla koneella saa samalla rahalla vielä uudempia ja vähemmän ajettuja mutta Suzuki on kuitenkin Suzuki.
    600 Bandit, GSX600/750F ja ehkä vanhemmat RF:t ovat myös oivia valintoja.

    Siinä vuodatusta Suzuki-rintamalta, mitenkään muita valmistajia syrjimättä
    Suzuki SV650s ja 600 bandit on iha mahtavii pyörii... Itellä oli banditti viime kesänä ja nyt on toi sv650s alla suosittelen ja varmasti täyttää sun vaatimukset Molemmat on mukavii pyörii ajella mutkapätkää ja menee kaks päälläkin vaik on pikku pyöräst kyse :P

    Lainaa (-ahven- @ Kesä. 06 2009,23:31) kirjoitti
    Uudemman mallin SV on itselläni kanssa seuraavana ostoslistalla, olisikin jo tallissa jos ei olisi tullut tämä taloudellinen laama ja ilmainen loma.
    Offtopic, mutta Gladiustako meinasit?

    Samaa pyörää haaveilen itsekin seuraavaksi

    Offtopic:
    Liityn tässä samaan kerhoon Gladius itelläkin haaveena seuraavaksi
    Ducati Hypermotard 1100 -07 2014->
    Ducati Hypermotard 798 -10 2012-2014
    KTM Super Duke -06 2010-2011
    Suzuki SV650s -00 2009-2010
    Suzuki GSF600n -01 *2008
  5. #35
    Jaa'a.

    Tulipa aika kaivella tämä threadi "naftaliinista".

    Nimittäin nyt se pyörä sitten löytyi, eli ostin itselleni viime perjaintaina n. 7000 euroa velkaa. Hintaluokassa mentiin siis reilusti korkeammalle kuin oli tarkoitus, mutta luulisinpa että kauppa oli aika hyvä.

    Pihalla istuu nyt, minun alla ensimmäiset 300km perjantain jälkeen kulkenut Kawasaki ZRX 1200 S. Vuosimalli on 2004, ja hienoin osa kaupasta on pakko olla mittarilukema. Myyntihetkellä se nimittäin oli 5600km.

    Täytyy sanoa että tuossa yhdistyy aika mahtavasti juuri se mitä kaipaan. Vakaa, riittävän iso muttei liian iso, älyttömän mukava, hyvännäköinen... Myös kerta kaikkiaan loistava jekyll and hyde-tyyppinen luonne. On iso, mukava satula, leppoisa, hyvän hallinnan antava ajoasento, ilman rintakehän yli heittävä kate, hyvät mittarit mukaanlukien moottorin lämpötila- ja bensamittarit (kello puuttuu, mutta se onkin helpoin lisäillä itse), jne... Mutta sitten tuon moottorin järjetön vääntö... Millä tahansa nopeudella, millä tahansa vaihteella kun kääntää kahvaa niin kulkua riittää. Hemmetin helppo ajaa jouhevasti ja nopeasti liikenteessä.

    Että jepa jee ja kausi avattu!
  6.  
  7. #36
    Hieno homma! (vaikken Kawasakeja olekaan koskaan tajunut...)
    Retired
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12