Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 31:sta
  1. #1
    Olen tässä työpaikalla saanut seurata tänä keväänä erään bomper (ehkä tuleva Pampers) kuskin edesottamuksia katselemalla keulimista ja etupyörällä ajoa yleisellä tiellä keskellä päivää. Väitän että tämä toiminta ei kasvata yleistä hyväksyntää muiden ei pyöräilijöiden keskuudessa pätkän vertaa vaan päinvastoin. Parikertaa on tehnyt mieli soittaa virkavalta paikalle jotta homma loppuisi ennenkuin sen lopettaa onnettomuus mutta en ole ilennyt sitä tehdä...vielä.
  2. #2
    Pienet on Sullakin murheet. Keskittyisit omaan ajamiseen.

    On varsin kummallista, että jotenkin pitäisi samaistua kaikkiin moottoripyöräilijöihin, olla hyvien tapojen lipunkantaja, kokea myötähäpeää muunlaisten toimijoiden toimista ja ennen kaikkea toimia ilmiantajana. MP populaatiota on nykyisin niin paljon, että se häviää erilaisiin alasegmentteihin.

    Mun puolesta toiset saavat ajaa miten lystäävät ja voin todeta, että on se omakin etupyörä noussut kiihdyttäessä. Kavereiden kanssa puhuttiin viimeksi aiheesta ja todettiin, että keulimista ja kovia kaupunkinopeuksia näkee harvoin.
    DT125[82] -> (yli 20v. tauko) -> Versys[07] -> FZ-1-SA[07] -> K1200S[08] -> cbr600rr[08] -> (+ S1000RR[10] Varastettu Hollannissa, Vttu!) -> (S1000RR[11] Lunariin, ajettu päin ajokoiraa,V*2!) -> (S1000RR[12]) vaihdettu,
    S1000RR[21]+(KTM 690 Enduro r[14])
  3. #3
    Eipä silti, mulle riittää jo kun nuo vapaalla olevat pärräkuskit käy tuossa tien toisella puolella kaupassa ja putkista lähtee desibelejä. Ärsyttää kovasti tuommoinen toiminta. Saisivat käydä muualla kaupassa. Eikö ne ymmärrä, että kumppanimotoristi kärsii toimistokopissa, kun ei pääse tienpäälle!

    Mutta empä minä onnettomuuksia heille silti toivo. Ajelkoot, minä tuijotan nyt ruutua.
    CBR 1000F -89
  4. #4
    Onneksi oma työpiste sijaitsee ikkunattomassa kellaritilassa. Ei pääse muiden liikennetoilailut ahdistamaan.
    Suosittelen muillekin.
  5. #5
    Meidänkin kulmilla asustelee joku nöösipoika, joka on nyt sitten saanut piikin jälkeen alleen kuussatasen... ja sen kyllä kuulee.

    Erityisen hersyttävää on mielestäni se, kun nutipää vetää tuossa 40 alueella, missä on paljon liikennettä niin ajoneuvoilla kuin jalan, ja koko ajan risteyksiä ja suojateitä, lähes päivittäin arviolta 120-140. Tiedän, ettei toisen nopeutta ole helppo arvioida, mutta perustan väitteeni siihen, että ykkösellä jengat nousee lähelle rajoitinta, ja kakkostakin saadaan tupaan hyvän matkaa, ennen kuin siirrytään moottorijarrun puolelle.

    En ole itse moista tuossa kohti kokeillut, mutta siitä kuitenkin aika usein ajan, ja veikkaisin, että suurin osa risteyksistä alkaa siinä vaiheessa olemaan kokolailla sokeita. Liikenteenjakajatkin siellä on, eli hiukan paha oikeastaan väistelläkään mihinkään suuntaan. Onneksi noilla on aina Super-manin vaistot ja yli-inhimilliset reaktioajat. Ja pyöränkäsittelytaitokin laittaisi vaikka Rossin häpeämään, jo heti ekana kesänä isomman pelin puikoissa.

    Ja rauhoittaa myös suuresti, kun olen käynyt täältä lukemassa, että moottoripyöräilijä ei koskaan aiheuta mitään muuta kuin abstraktia vaaraa kenellekään muulle kuin itselleen. Moiset tieosuudetkin lienevät päivänselvästi vain puutteellisesti suunniteltuja, jos ei niillä kestä avata vaivaista satasta kovempaa kuin tikkarissa. Niin vähäisiä "yli"nopeuksiahan ei pitäisi edes laskea.

    Hassua, juuri pari kesää sitten oli eräs toinenkin tapaus, joka harrasti ihan täsmälleen samaa tuolla 40 kmh tiellä, se tosin loppui juhannuksen tienoilla, kun palasin lomilta, ei pyörän ulinaa enää kuulunutkaan. Joku väitti, että sedät olivat eräänä iltapäivänä pitämässä tutkaa, ja ajolupa oli pojalta peruttu pitkäksi aikaa.

    Todella hienosti jotkut osaavat valita nuo paikat harrastuksilleen.



    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  6. #6
    Lainaa (Anatooli @ Kesä. 02 2009,15:04) kirjoitti
    Toivottavasti Pecha toivut siitä (ilmiantamasi?) nuoren aiheuttamasta vaarasta. Helposti käy niin, että traumatisoiviin tapahtumiin takertuu väkisinkin.

    Keskustelussa onkin jo sivuttu älykkäästi ikäkysymystä. Hivenen ihmettelen, että miten sujuvasti osa keski-ikäisistä odottaa "nuorisolta" samanlaista käytöstä kuin itsellä on nyt? Tulee helposti mieleen, että jos ymmärrys ihmisen elinkaaresta puuttuu on elämä jäänyt ilmeisesti elämättä kun ei ole edes empiirisiä kokemuksia hölmöilyistä.

    Lisää kieltäviä lakeja ja sakkoja!
    Minä en sitä kaveria ilmiantanut. Tuolla tiellä on muutaman kerran vuodessa jeparit kellottamassa nopeutta (ja jos minulta kysytään, siinä on esimerkki sellaisesta paikasta, missä valvonta EI ole pelkkää rahankeräystä, vaan sille on oikeasti perusteluitakin olemassa).

    Erikoinen maailmankatsomus tämä ´annetaanpas nyt vaan kaikkien tehdä ihan mitä lystäävät´. Yhteiskunta nyt vaan valitettavasti asettaa tiettyjä rajoituksia tämän toteuttamiselle. Ja kaikilla ei se oma järki sano paljonkaan, minkä tämäkin tapaus mielestäni osoittaa.

    Yksi vaihtoehtohan on tietysti sanoutua 100% irti yhteiskunnasta. Sitten se ei vaan käy laatuun mm.ajella yhteiskunnan rakentamilla teillä.
    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  7. #7
    Aika hyvä ketju, enteilee pitkää ikää taas useimmille viesteille... Mutta onhan tuossa asiaakin, ei tarvi yhtään ihmetellä miksi tietn päällä sitten liikkuu niitä mulqquja kotilokuskeja jotka ruikkivat pissinesteet silmille ja kiilaavat yms yms. Pojat on poikia, mutta järjen käyttökin on sallittua ja jopa suositeltavaa.
    ...and music? Well, it's just entertainment folks.
  8. #8
    Joillekin noille voi mennä jopa perille, ku sanoo asiallisesti, et kandeis vähän kattoo mis päästää menemään...ja kyllähän se toki kuuntelee, ku eka oot saanu sen pysähtymään jollain pingotetulla narulla tai työntämällä autolla sivutieltä sen eteen niin et kaveri keräilee jonkun aikaa kamojaan.
    Myöskin olemalla hyvää pataa kriminaalin kanssa voi päästä haluamaansa lopputulokseen, kertomalla sille toisena bomberina, et täs ei kande vetää naru kireellä eikä yhellä pyörällä ku paskalakeille on ilmotettu ja ne on ottanu tehtäväkseen kriminaalin bustaamisen, voit vielä höystää tarinaa, et ite pääsit just linnasta ku kytät pysäytti sut harmittoman ja ketään vaarantamattoman reilun parinmarkan nopeudesta piikkimatolla ja muuten et ois saanu muutaku ajokieltoo, mut heroiinit valu hanurista ku nahkapöksyt oli antanu periks...
  9. #9
    Kyllä sitä mopoiljaa taitaa sattua enemmin omaan leukaan kun keulitelee ja ja peräpystyssä jarrutteleee. Viime kesänä seurattiin kuinka mopopojat hienosti keulitteli ja nosteli mopon perää jarrutuksissa Seinäjoen Areenan parkkipaikalla. No eikö jotakuta Framin tai Epecin työntekijää kyseinen homma häirinnyt niin paljon että piti poliisit siihen kutsua. Mopopojalta lähti moposta kilvet ja varmasti sai sopivan lapunkin käteen. Kyllä meidän toimiston väki Framista oli ainakin sitä mieltä että miksi piti niin tehdä. Onko se kauteutta vai vi..ttaako vaan jos ei ite osaa tai uskalla kokeilla. En minäkään sitä hyväksy että taajamassa torpedoi sata lasissa. On omaakin jälkikasvua joka voi olla yliajettavana. No jo tämmöstä jonnin joutavaa vääntämistähän tämä on. Plääh...........
    -Bmw S1000RR 2021-
    http://www.jaha.fi/
  10. #10
    Lainaa (Anatooli @ Kesä. 02 2009,14:36) kirjoitti
    Mun puolesta toiset saavat ajaa miten lystäävät
    Onko näin ihan oikeasti? Sinua ei siis yhtään haittaa mitä vauhtia ja miten sinun/lastesi piha/kulku/koulu-yms. kaduilla ajellaan, kunhan se vain tehdään kaksipyöräisellä? Todellinen Solidarnosc-mies, sanoisin! *
  11. #11
    Jauhamisen seassa pilkahti ilmeisen toimiva keino. Olen itse rauhoitellut tässä lähellä olevan koulun ympäristöä periaatteella "käyn sanomassa että hyvä homma mutta paree tehdä jossain muualla". Paikka nimittäin olisi aivan loistava monipuoliseen harjoitteluun, on hyvän näkyvyyden suoraan, pari pikku mäkeä, asfaltti- ja hiekkakenttää jne. Ainoa huono puoli on se että kerho- ja pilttitoiminta huomioiden väkeä tulee pimeistä kulmista ja pihojen poikki aamuseitsemästä iltakymmeneen, ja iso osa kulkijoista on lapsia.

    Erityisesti jos menee itse pyörällä paikalle niin ei ole ollut mitään ongelmaa asennepuolella. Oppimispisteitä jaettakoon siis näille 15-25 -vuotiaille. Nyt ei ole ollut muutamaan viikkoon uusia kokeilijoita tässä, ja paikallisen marketin asfalttikenttään on ilmaantunut iltaöisin lukuisia mustia munkkeja. Liekö yhteys, en tiedä mutta parempi näin.
    Nuori setä, melkein yhtä nuori bemari ja riuskat otteet kuin sukututkijalla
  12. #12
    Lainaa (nipo @ Kesä. 02 2009,16:10) kirjoitti
    Lainaa (Anatooli @ Kesä. 02 2009,14:36) kirjoitti
    Mun puolesta toiset saavat ajaa miten lystäävät
    Onko näin ihan oikeasti? Sinua ei siis yhtään haittaa mitä vauhtia ja miten sinun/lastesi piha/kulku/koulu-yms. kaduilla ajellaan, kunhan se vain tehdään kaksipyöräisellä? Todellinen Solidarnosc-mies, sanoisin! *
    Täähän se ns. bottom line on.

    Luulenpa, että mielipiteet on övereimmästä päästä semmoisilla henkilöillä, jotka ovat hieman nuorempia ja joilla tuo pienemmistä tai vaikka vanhuksista huolehtiminen ole tuttua. Kyllä mä toisaalta sen ymmärrän: nuorena* ei ymmärrä sitä, mihin omat teot voi johtaa. Siinä kahdenkympin molemmilla puolin on sellainen mä-en-kuole-koskaan-fiilis.

    Mukana on tietenkin vielä sellaista uhoa, että kaikkia sääntöjä pitää vastustaa, koska ne rajoittaa MUN elämää. Oon itsekin sitä mieltä, että kyseenalaistaminen on hyvä asia, MUTTA on hyvä kyseenalaistaa myös itseään, ei pelkästään lakia.

    *joskaan en itsekään mikään ihan eläkeläinen ole
    Honda XL600V Transalp

    Jotkut tahtoo rahaa
    jotkut tahtoo valtaa
    mä en tahdo muuta kuin
    dingdong-kellon
    dingdong-kellon
    soittaa saa
    pimpeli pom
  13. #13
    Itellä ainakin tollanen tiettyjen ihmisten vahtiminen vaa alkaa v******maan. Viimeks kun sakot poliisit anto nii sanoivat että ei ois muuten pysäyttäny mutta joku oli taas aamulla kerenny poliiseille jo soittaa ja poliisit sanoki että on kuulemma jo tullu yli 20 ilmotusta poliisille, voin kyllä veikata keiltä ne on tullut, ei siihen montaa ihmistä tarvita. Keskustassa ei kertaakaa oo menny yli 60, nii en ymmärrä mikä niitä risoo. Keskustan ohi kyl menee suora mut siinä ei oo yhtää taloa ja 80 rajotus.

    Elikkä mun puolesta voitte kyllä ilmotella poliisille jos siellä keskustassa vetää tuppinurin, mutta jotain rajaa. Jos työpaikan ohi menee suora missä ei asutusta eikä paljoo liikennettä nii mitä välii vaikka vähä avaa. Mut enpä tiiä, jos jatkavat ilmottelua nii pitää vetää entistä kovempaa
    --GsxR:iä--
  14. #14
    Niin tai sitten nuo jutut tajuaa kun on omia lapsia..

    Ja ei kaikki saa kiksejä siitä että vedetään 40 alueella paria markkaa, se voi olla hienoa kertoa paikallisen yläasteen pihassa että "minä uskalsin". En ainakaan minä.
    Toiset saa kiksejä vaikka tuollaisen viemisestä metsään:
    Supersepari
  15. #15
    frozen man:n avatar
    Liittyi Mar 2008
    Etelä-Mäntsälä
    Viitaten ketjun ensinmäiseen viestiin niin olen saanut seurata useita vuosia bombereiden ajotaidonnäytteitä työpaikkani ohi kulkevalla suoralla. Niitä voi olla paikalla kerralla useita kymmeniäkin eikä v..tuta yhtään, päinvastoin minusta on hyvä että käyvät syrjässä teollisuusalueella temppujaan tekemässä eikä tuolla muun liikenteen seassa. Toisinaan sedät käy ajamassa ne pois kun joku ahdasmielinen tekee ilmoituksen. Useinmiten taitavat poliisitkin tulla tyhjää tienpätkää katsomaan koska bomberit on tajunneet ettei kannata olla kovin pitkään samassa paikassa. Muutama veto ja sitten toiseen paikkaan jatkamaan harjoituksia
    Z 750
  16. #16
    Toisaalta...pakkoko sitä on nuorenakaan mennä sinne missä ärsytyskynnys varmasti nousee?

    On paikkoja ja sitten ei ole. Ennen asiat sovittiin ns. paikallisesti ilman poliisin apua ja foorumeita. Intoa kotikulmien asutusalueiden lähellä vetelyihin rauhoitti kummasti tietoisuus siitä, että nyrkkeilymailaa olisi tullut useammaltakin taholta.
    Kannatti herätä.
    Hypermotard 950
  17. #17
    Lainaa (pecha @ Kesä. 02 2009,14:43) kirjoitti
    Tiedän, ettei toisen nopeutta ole helppo arvioida, mutta perustan väitteeni siihen, että ykkösellä jengat nousee lähelle rajoitinta
    Kävitkö siinä kuskin vieressä katsomassa, paljonko kierroksia oli koneessa tapahtumahetkellä kun tiedät, että oli lähellä rajoitinta? Mikä on lähellä rajoitinta, 100 kierrosta, 1.000 kierrosta, 5.000 kierrosta vai 10.000 kierrosta alle? Esim. GSX-R600:ssa se punaraja on 16.000 kierroksessa.
    Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
  18. #18
    Mitenkään ottamatta kantaa joihinkin episodeihin täytyy mainita että NOxin kuvaama paikallisen sopimisen malli on joissakin nurkkakunnissa vielä voimissaan.

    Varsinaiseen kaupunkiympäristöön tai matkareittien varrelle taitaa sopia vaikeammin, kun ei ole ajomiehellä kosketusta yhteisöön johon vaikuttaa.

    Se on kyllä mietityttänyt että miksi suurimmaksi osaksi tyhjyyttä humisevassa Suomessa pitää possutella kotinurkilla. Ei kovin monta minuuttia tarvitse mennä suuntaan X niin alkaa jo honka humisemaan. Pk-seutu on oikeastaan ainoa poikkeus, ja sielläkin on kyllä tyhjää yllin kyllin - eilen viimeksi menin merenrannalta muutaman mutkan kautta kotiin eikä tosiaan tarvittu kehä viitosta väljyyden merkiksi.

    Vai mahtaakohan se olla sama järkähtämätön peruste miksi tytöt sujauttelevat kesämekkoja ja huulikiiltojaan oikeaan asentoon näin keväällä... Itseään varten!
    Nuori setä, melkein yhtä nuori bemari ja riuskat otteet kuin sukututkijalla
  19. #19
    Kylläpä teillä on murheita.. miten te ikinä selviätte


    636 -06
  20. #20
    Ja taas käytetään tehokasta työaikaa ihan väärin. Varo vaan ettei se keulija ärsyynny ja soita sun pomolle, ennenku jää kokonaan työt tekemättä *
    Sinisiä kirjaimia --> Harmaita kirjaimia
    Honda CBR600RR -08 --> Honda CRF250L -13
  21. #21
    Täytyy sanoa että kyllä jokainen motoristi vaikuttaa omalla ajamisellaan yleiseen mielikuvaa. Esim. omat vanhempani pitivät ennen kaikkia motoristeja hulluina kaahareina ja olivat kauhuissaan kun ajoin kortin ja hankin pyörän. Sittemmin on käsityksen vähän muuttuneet

    Suomeen pitäs saada vähän enemmän tätä italialaista asennetta et ei se oo niin justiinsa ja suvaitsevaisuutta. Täällä ku oon seurannu tätä liikennettä kohta 5kk ni se on sujuvaa ja ennemminkin sääntö ku poikkeus et kakspyöräset menee esim valoissa ekaks. Kukaan ei yritä kiilata ketään tai muutakaan. Kaikki ehtii.

    Milanossakin saman verran ihmisiä melkein kun Suomessa ni on se jännä et täällä liikenne tuntuu sujuvan paljon paremmin ku kotona vaikka siellä sitä tilaa piisaa. Vaikee sanoo missä vika. Asenteissa todennäköisesti. Mutta niin kuin se jossain todettiin että vain Suomessa kateus voittaa kiiman ja se tuntuu niin paikkansa pitävältä kun kuulee näistä jotka soittelee poliisille ymsp. Näkeehän täälläkin hulluja kaahareita mutta jokainen menee omalla vastuulla. Ainuttakaan kolaria en ole nähnyt btw.

    Toivoisin siis sinne kotiinkin lisää suvaitsevaisuutta ja kärsivällisyyttä liikenteessä kaikille, niin pysyis rauha maassa ja kaikilla hyvä mieli
    Suzuki SV650, -06
    Suzuki GS500E, -97 -reppana meni ruttuun-
  22. #22
    Lainaa kirjoitti
    Mun puolesta toiset saavat ajaa miten lystäävät ja voin todeta, että on se omakin etupyörä noussut kiihdyttäessä. Kavereiden kanssa puhuttiin viimeksi aiheesta ja todettiin, että keulimista ja kovia kaupunkinopeuksia näkee harvoin.
    ottamatta sen enempää kantaa keskustelun kovin antoisaan sisältöön voin olla tässä kaupunkinopeusjutussa reilusti erimieltä. Lahdessa sataman pillurallaajat kyllä vetää viidenkympin rajotuksella kohti keskustaa tai satamaa aivan saatanan kovaa joka ilta. Jos kolmosella vetää niin paljon että naukuu kuin räikkösen formula niin täytyy siinä jenkaa olla jo lähellä punarajaa vauhdista puhumattakaan. No anyway, omapahan on kortti (ja henki..) täytyy vaan ite lenkkeillessä kahtoa niiden paksumpien valotolppien paikkoja minkä taakse maastoutuu tarvittaessa...!!
    KTM
  23. #23
    Lainaa (Bomber @ Kesä. 02 2009,17:19) kirjoitti
    Kävitkö siinä kuskin vieressä katsomassa, paljonko kierroksia oli koneessa tapahtumahetkellä kun tiedät, että oli lähellä rajoitinta? Mikä on lähellä rajoitinta, 100 kierrosta, 1.000 kierrosta, 5.000 kierrosta vai 10.000 kierrosta alle? Esim. GSX-R600:ssa se punaraja on 16.000 kierroksessa.
    On ollut itselläkin ceeppari, tosin 900-kuutioinen. Rata-ajoa tuli sen kanssa touhuttua aika usein. Ja jotenkin tässä vaan on reilun 15 vuoden aktiivisen harrastamisen aikana muodostunut jonkinasteinen käsitys siitä, milloin kone kiertää korkeilla kierroksilla.

    Kerrataan vielä: sen kaverin tapoihin kuuluu siis vetää lähemmäs 100km/h kovempaa kuin rajoitus (40km/h) on, tiellä, jossa on vajaan puolen kilometrin suoralla 4-5 sivutien risteystä, ainakin yhtä monta suojatietä, ja huonosti näkyvyyttä risteyksissä mm. korkeiden piha-aitojen takia.

    Mutta onneksi se nyt omaa piikin sarvista kuussataseen ohjaimiin tänä keväänä päästyään jo varmasti niin paljon enemmän taitoa kuin tahtoa, ettei tuossa varmasti voi mitään ainakaan sattua.
    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  24. #24
    Lainaa (Anatooli @ Kesä. 02 2009,14:36) kirjoitti
    keulimista ja kovia kaupunkinopeuksia näkee harvoin.
    Hmm, joka päivä.
    All you´ve got is time - living is takin´ it.
  25. #25
    Kyllä ehdottomasta kannattaa soittaa virkavalta paikalle, ettei mokoma huligaani aja jonkun kunniallisen kansalaisen päälle (esim. minun päälleni), joka on juuri kaupasta tulossa kantaen seitsemää kaljakoria sylissään ja jää tämän hulttiomotoristin yliajamaksi.

    Jos oikein sapettaa, kannattaa kokeilla piikkimattoa tai espanjalaista ratsua. Mutta pitää muistaa, että nämä kuten pekkaericauvismaiset lähestymistavat saattavat olla ns. laittomia ja aiheuttaa närää esivallassa.
    Marko P aka Rode

    Suzuki GSF 1200S -03
  26. #26
    Lainaa (pecha @ Kesä. 02 2009,18:40) kirjoitti
    Lainaa (Bomber @ Kesä. 02 2009,17:19) kirjoitti
    Kävitkö siinä kuskin vieressä katsomassa, paljonko kierroksia oli koneessa tapahtumahetkellä kun tiedät, että oli lähellä rajoitinta? Mikä on lähellä rajoitinta, 100 kierrosta, 1.000 kierrosta, 5.000 kierrosta vai 10.000 kierrosta alle? Esim. GSX-R600:ssa se punaraja on 16.000 kierroksessa.
    On ollut itselläkin ceeppari, tosin 900-kuutioinen. Rata-ajoa tuli sen kanssa touhuttua aika usein. *Ja jotenkin tässä vaan on reilun 15 vuoden aktiivisen harrastamisen aikana muodostunut jonkinasteinen käsitys siitä, milloin kone kiertää korkeilla kierroksilla.
    Iski piikillä silmään ihan sama asia tuolla aiemmassa pechan kirjoituksessa. Rivikoneellisten kusiaisten kierrosten tarkka arvioiminen on varsin vaikeaa puuhaa eikä siihen vaikuta 15v kokemus moottoripyöristä oikein mitenkään. Kuuntelin viime kesänä 2008:n 600cc GSR-suskan kierroksia 300m kohdalta Kalajoen kiihdytyskisoissa. Jo tuollainen laite kuulostaa kiertävän lähestyessään aivan per ke lees ti. Ero tonnisiin kympin tienoille vetäviin on valtava. Tähän lisätään se, että hyvinkin moni kusiainen kulkee vakiona todellista kahta puolen satkua ja jollain -1p/+2p -välityksillä ei sitäkään. Jos sitä rajoitinta ei kakkosella kuulu, niin jätetään se 140km/h nyt laskuista kuitenkin.

    En yritä perustella, että kaveri ajelisi järkevästi tai vaaraa ei olisi, mutta teon "kauheutta" on turha korostaa liitoittelemalla tai mutuilla.

    Esimerkki
    Tunturi Supersport '82, Honda CBR 600f '03, Yamaha YZF-R1 '07, Yamaha XT 660X '04, KTM smc 690 '09, KTM exc 300 '10 -> Suzuki GSX-r 1000 '07
  27. #27
    Lainaa (mjtee @ Kesä. 02 2009,19:04) kirjoitti
    Iski piikillä silmään ihan sama asia tuolla aiemmassa pechan kirjoituksessa. Rivikoneellisten kusiaisten kierrosten tarkka arvioiminen on varsin vaikeaa puuhaa eikä siihen vaikuta 15v kokemus moottoripyöristä oikein mitenkään.
    Ole huoleti, en ole pelkkien kuulohavaintojen varassa, vaan olen toki nähnyt tämän wannabe-ghoustriderin vetoja tuolla tiellä ihan livenä pariin-kolmeenkin otteeseen. Vaikeahan se on toki sanoa, paljonko sitä vauhtia ihan tarkalleen on ollut, mutta kohtuullisen reippaasti tuntuu etenevän, varsinkin mahdolliset liikenteelliset haasteet huomioiden.

    Sinä päivänä, kun joku ei kuule vetomiehen saapumista, ja tuikkaa sivutieltä eteen, saamme selville, osaako kaveri ihan oikeasti ajaa vai ei, ja löytyykö supermanin reaktiot.
    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  28. #28
    Oi voi, kannattaa kyl käydä kuiskaamassa niille koltiaisille, että tiellä 1835 olis paljon parempi mennä keula pystyssä tuhattakuuttasataa?

    Jotenkin, kun lukee näitä juttuja, niin tulee mieleen, että on ihmisiä jotka uskaltaa elää ja niitä jotka ei uskalla elää, eikä se siltikään tarkoita mitään laitonta?
    "People are more violently opposed to fur than leather
    because it's easier to harass rich women
    ..... than motorcycle gangs." - Unknown

    Mikä se on tässä Uralissa...kun ei se vaan toimi?
  29. #29
    Lainaa (Anatooli @ Kesä. 02 2009,14:36) kirjoitti
    Mun puolesta toiset saavat ajaa miten lystäävät ja voin todeta, että on se omakin etupyörä noussut kiihdyttäessä. Kavereiden kanssa puhuttiin viimeksi aiheesta ja todettiin, että keulimista ja kovia kaupunkinopeuksia näkee harvoin.
    Sinä tiedät tuon, kaverisi (moottoripyöräilevät sellaiset?) tietävät sen ja minä tiedän sen. Ongelma onkin että Tauno T. Tavis tai Kyylä K. Kukkis eivät tiedä. Ihminen on valitettavasti laumaeläin, ja kun yksi reikäpää jossakin taloalueella koheltaa niin kaikki sen alueen moottoripyöräilystä ei-yhtään-mitään tietävät samaistavat sen yhden dorkan meihin kaikkiin, ihan riippumatta siitä ovatko oikeassa vai ei. Ja sellainen taas v*tuttaa minua suunnattomasti. Sekä se että tuollaiset tilastoihin päätyvät aina vaan korottavat minunkin vakuutusmaksuja, ilman että siihen itse pystyn vaikuttamaan.

    Olen varmaan hlvetin itsekäs antisosiaalinen hylkiö, kun vielä totean että koheltakoot kaikki liikenteessä (minä itse mukaanlukien) ihan miten haluavat, mutta jos ajattelemattomuuttaan hankaloittavat *minun* elämääni tai harrasteitani, niin silloin protestoin vahvasti.

    /MarcusB
    nyt: Suzuki GSX-1300R Hayabusa -08
    ennen: Tunturi Supersport -84, Hondat VF750F -83, VFR750F -93, XR400R -98, VTR1000F -02, CBR1100XX -00
    "I hope for nothing, I fear nothing, I am free"
  30.  
  31. #30
    Lainaa (MarcusB @ Kesä. 02 2009,20:18) kirjoitti
    Lainaa (Anatooli @ Kesä. 02 2009,14:36) kirjoitti
    Mun puolesta toiset saavat ajaa miten lystäävät ja voin todeta, että on se omakin etupyörä noussut kiihdyttäessä. Kavereiden kanssa puhuttiin viimeksi aiheesta ja todettiin, että keulimista ja kovia kaupunkinopeuksia näkee harvoin.
    Sinä tiedät tuon, kaverisi (moottoripyöräilevät sellaiset?) tietävät sen ja minä tiedän sen. Ongelma onkin että Tauno T. Tavis tai Kyylä K. Kukkis eivät tiedä. Ihminen on valitettavasti laumaeläin, ja kun yksi reikäpää jossakin taloalueella koheltaa niin kaikki sen alueen moottoripyöräilystä ei-yhtään-mitään tietävät samaistavat sen yhden dorkan meihin kaikkiin, ihan riippumatta siitä ovatko oikeassa vai ei. Ja sellainen taas v*tuttaa minua suunnattomasti. Sekä se että tuollaiset tilastoihin päätyvät aina vaan korottavat minunkin vakuutusmaksuja, ilman että siihen itse pystyn vaikuttamaan.

    Olen varmaan hlvetin itsekäs antisosiaalinen hylkiö, kun vielä totean että koheltakoot kaikki liikenteessä (minä itse mukaanlukien) ihan miten haluavat, mutta jos ajattelemattomuuttaan hankaloittavat *minun* elämääni tai harrasteitani, niin silloin protestoin vahvasti.

    /MarcusB
    Mitäs tohon lisäämään. Siinähän se tuli. (oliks tää parempi vastaus kuin +1? )
    Tosimies saa salaatista ripulin.
    Birra finito propello stoppo.
    Kawasaki ZZR 1400 Turbo
    Sipoo 260MPH club
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen