Tuo on tosiaan vaarana.(The Legend @ Touko. 06 2009,07:55) kirjoitti
Itse tässä lomalla ollessani kokeilin oikein kahtena päivänä ajella rajoitusten mukaan kotilolla. Laitoin vakkarin päälle ja totesin, että silti on pakko ohitella, jos ei halua alinopeutta pumpata jonkun perässä vaihtelevalla nopeudella. Ennenhän en ole moista kokenut, koska en ole kenenkään perässä ajellut muuta kuin ohitustarkoituksessa.
Näin ollen kantatiesiirtymillä pitäisi laskea omaa nopeutta edelleen 10-20km/h, jotta voisi ajella vakkarilla rauhallisesti jonossa ilman ohitustarvetta. Tällöin olisi pääsääntöisesti hitain tielläliikkuja ja turvaväli pysyisi hyvänä. Ajo olisi siis kaikinpuolin rentoa. Muut saisivat ohitella, mikäli nollatoleransseiltaan haluaisivat.
Samaa on helppo soveltaa myös moottoritielle. Ajellessa n.80km/h eli rekkojakin hitaammin, takaisi ettei tarvitse alkaa vasenta kaistaa skannailemaan väliin päästäkseen ohitustilanteessa.
Tuohon voisi jopa tottua kun huomaa miten rentoa ajaminen voikaan olla. Päivittäinen matka-aika pitenisi vain minuuteilla ja polttoainettakin säästyisi muutama desi.![]()
zx10r -04 + gs1000g -80, gs850g -79 + gs550e -78 + kz440 ltd -80 + gt380 -73 + yz250 -91 + kx80 -94 + XL600 -85, Gas Gas JT250 -96
Sulla on vain wanha vakkari(svahnm @ Touko. 06 2009,10:10) kirjoitti
Uudet osaavat pitää sen välimatkan edelläajavaan vaikka hän hiukka hitaamminkin ajelisi
![]()
- Pyörä myyty jo pois -
Puhut asiaa, mutta mitähän tästäkin on oikein tulossa, kun kyllähän jollain on aina kiirus ja jonot matelee. Ja siitä sit, jos tää vielä töitä tässä maassa tekevä ressukka lähtee ohittelemaan, poimii pojat sen kortin pois alta aikayksikön. Käy jo nyt etukäteen sääliksi, mutta eipä nää virkamiehet nyt tajua millaiseksi tää homma vielä menee ja, että heidän pitää myös elää tässä maassa.(svahnm @ Touko. 06 2009,10:10) kirjoitti
- Ylläoleva kirjoitus on suojattu tekijänoikeuslainsäädännön mukaisesti ja sen muuttaminen, kopiointi tai muu jäljentäminen, myyminen tai muu luovuttaminen tai muunlainen käyttö on ankarasti kielletty.
- Länsimaalaisen miehen seurustelu musliminaisen kanssa on tabu eikä siitä saa edes keskustella. Kyseessä on pipari, johon länsimaalaisella nysväkullilla ei ole oikeutta kajota.
Nimenomaan, hiukan pilke silmäkulmassa kirjoittelinkin asian kääntöpuolta. Matelijat itse asiassa on mielestäni yhtä itsekästä porukkaa kun törkeät ohittelijatkin.(The Legend @ Touko. 06 2009,11:32) kirjoitti
Joustava liikenne olisi kaikkien etu.
Hitec,
Totta, saa hyvän syyn päivittää auto uudempaan, ettei tartte painella plussaa ja miinusta..![]()
zx10r -04 + gs1000g -80, gs850g -79 + gs550e -78 + kz440 ltd -80 + gt380 -73 + yz250 -91 + kx80 -94 + XL600 -85, Gas Gas JT250 -96
Tosiaan mielenkiintoista seurata minkälainen vääntö tästä on syntynyt, kun aiheen aloittajana menin ottamaan esille tuon tutkanpaljastimen ihan mielenkiintoisena laitteena(rico @ Touko. 05 2009,19:11) kirjoitti
![]()
suzuki rf 600r -96
http://www.moottoripyora.org/kuva-al...php?pos=-18895
Olen kerran erehtynyt, silloin luulin olevani väärässä.
Olisihan se hyödyllinen laite, mutta riittävätkö varustelukierteessä tavallisten ihmisten resurssit Isoaveljeä vastaan vai onko koko laiteruljansssi tuhoon tuomittu jo alkuunsa? (Retorinen kyssäri vaan.)
-hh-
Ehkä tuollainen on tylsää teidän mielestänne, jotkut siitäkin kuitenkin nauttii... Ehkä heillä on suomen tiestölle sopivampi kalusto jolla voi kiksit saada lain sallimissa puitteissa? Saati että eri ihmiset nauttivat eri asioista.(vetomies @ Touko. 06 2009,08:47) kirjoitti
Ymmärrän kyllä että kyykyillä on kiva ajaa lujaa, ne on oikein tehty sitä silmällä pitäen. Suomessa vaan nuo rajoitukset ovat niin matalat että nauttimaan ei laillisesti pääse, eikä edes turvallisesti(paitsi ne moottoritiet yöllä).
Esimerkkinä: Syheröllä jääradalla ei varmaan ole kivaa ajaa Ferrarilla mutta jollain vanhalla takavetoritsalla on. Onko siis yhteiskunnan syy että suomessa ei ole sopivia puitteita minun hienolle laitteelleni?
Paras ratkaisu lienisi että järjestetään keräys jolla rakennetaan suora, suljettu "moottoritie" Suomen halki. Siellä saisivat vetomiehet kepittää 300km/h ylhäisessä yksinäisyydessä. Me muuta taas jurrattaisiin mutkapätkää se 80km/h lasissa ja kaikki olisivat onnellisia?![]()
Tuota olen autoon suunnitellut. Varsinkin talvella, kun ajelee pitkää matkaa, hajottaa jurnuttaa sulalla tiellä 80km/h(Laikkakone @ Touko. 04 2009,23:33) kirjoitti
Entäs ne hypoteettiset yksilöt, jotka tykkäävät ajaa mutkaisia teitä reippaasti?(Röllixv @ Touko. 06 2009,12:44) kirjoitti
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
Heille pitäisi keksiä varmaan jotain uutta... Mitä jos rakennettaisiin sellainen suljettu alue missä olisi mutkia mutkan perään? Niitä voisi käyttää vaikka autotkin välillä ja nimeksi sopisi vaikka "moottorirata"(PoS @ Touko. 06 2009,14:00) kirjoitti
![]()
![]()
Hyvä idea. Ja jotta harrastaminen ei olisi liian kivaa/helppoa, laitetaan nämä ehdotetut "moottoriradat" jonnekin ihan kuuseen, jonne saa ajaa tuntikaupalla nauttien matalista ylinopeustoleransseista, jotta pääsee ajamaan mutkia. Ja koska muut eivät arvosta/ymmärrä "moottoriradalla" ajamista, pitää ehdottomasti myös näillä syrjäkylillä sijaitsevilla radoilla katulailliset laitteet tehdä vielä hiljaisemmiksi. Se syrjäkylän viimeinen asukas saattaa vaikka häiriintyä. Eihän se nyt vaan käy, että kaupan hyllyltä olevilla laitteilla pääsee "moottoriradalle" suhailemaan, vaikka niillä yleisellä tiellä saakin ajella.(Röllixv @ Touko. 06 2009,14:12) kirjoitti
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
Täälläkin päivitetään Suomen rajoitusten mataluutta muihin maihin verrattuna. Jos jätetään ne Saksan muutamat moottoritiet pois laskuista, kertokaapa missä maassa on OLEELLISESTI Suomea korkeammat rajoitukset vastaavilla teillä. Joku 20:n ero ei minusta ole vielä oleellinen.
Kokeilkaapa vaikka pohjois Italiassa mennä pois moottoritieltä ja ajaakaa rajoituksen mukaan. Siitä ei tule yhtään mitään. 0-toleranssi riittää oikein hyvin siinä suljussa.
Joku rahamies voisi rakentaa omille mailleen jonkun about 5km mutkaisen ja mäkisen lenkin ihan normaalina yksisuuntaisena tienä. Asfalttia päälle ja siinä sitten vetelis omaa privaattia mini-nurburgringiään *(Röllixv @ Touko. 06 2009,14:12) kirjoitti
Tai ottaa pientä tietullia ja saisi rahoitettua ko. hanketta.
Ei se nyt ihan noinkaan ole ratojen suhteen. Kyllä moottoriradan voi perustaa lähemmäksikin. Siitä vaan kokoamaan sijoittajia jotka ostavat vaikka Vantaan lentoaseman vierestä kymmenen hehtaariaa maata tarkoitukseen. Melukaan tuskin häiritsee jettien jyristessä päällä.
Ongelma on se, ettet saa millään keinolla ketään sijoittamaan kymmeniä miljoonia rahaa pelkkään läntiin maata kun tuo ei ikinä tuottaisi sijoitusta takaisin.
Minua kyllä vähän ihmetyttää tuo kukkahattutäti-mussutus. Minä alan heti päästelemään 40 ylinopeudella kun joku palstalainen sitoutuu maksamaan sakotSiihen asti se 10 mittariylinopeutta (+4 todellista) saa riittää.
On aivan eri asia maksaa maksaa sakot jos on lapseton sinkku kuin perheenisä joka on perheen ainoa töissäkäyvä ja kun niskassa on talon lainat ynnä muut perheen kulut. Siinä kuule joku tonnin ylimääräinen paukku vie äkkiä pohjan koko taloudelta.
Ennemmin kuin morkata muita tiellä liikkujia, olisi tehokkaampaa miettiä mitä keinoja olisi saada jotian järkeä liikennepolitiikkaan.
Se on kuitenkin fakta, että poliitikkoja ei nykyään kiinnosta kuin mediaseksikkäät asiat millä kuvitellaan saatavan irtopisteitä joltain kohderyhmältä. Tuolle ei voi mitään koska poliittinen eläin on ihminen ja aivan kuten täälläkin urputtajat, hänkin ajattelee vain omaa etuaan.
Siis, mitä olisi tehtävissä?
Ensimmäinen voisi olla se, että gallupeissa käytetty kohdeyleisön tyyppi julkaistaisiin. Tulos vaikkapa keskustan nopeusrajoituksia kyselyssä on ihan eri meneekö kyselemään jalankulkijoilta vai autoilijoilta.
Tämä voisi olla ensimmäinen askel, eli saada gallupit oikeasti kattamaan koko kansa.
Mitäs muuta?
Pitää mennä varmaan niinkin kauas kuin Ruotsin Lappiin. Siellä meikäläisellä 80-tiellä on 110.(Tyyppi @ Touko. 06 2009,15:10) kirjoitti
Jos et pysty ajamaan rajoitusten mukaan koska ne ovat liian korkeita, aja hiljempaa tai opettele ajamaan.
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Se on nykyään ylinopeus, koska useimmat mukavat mutkaiset pätkät on pudotettu 60:n.(Röllixv @ Touko. 06 2009,12:44) kirjoitti
636 -> 998
On ihan mielenkiintoista että suuri osa pohjoisruotsin hiihtäjäveijoista joiden kanssa olen asiasta tarinoinut pitää ihan normaalina että ei ole pakko ajaa suurinta sallittua mitä rajoitus antaa myöten jos vallitsevat olosuhteet eivät moista tue.(vetomies @ Touko. 06 2009,15:22) kirjoitti
Siis voi harrastaa omakohtaista harkintaa tilannenopeuden suhteen !!!!!!!
Tämä on tietysti jotain johon suomen sosialistisen tsaarin Urho I vallanperijät eivät usko metsäsuomalaisen kaskiviljelijän jälkeläisten vajaan älynsä takia kykenevän...
Niinpä rajoitukset asetetaan meidän puolella rajaa niin alas että silestoneilla Barumeilla varustettu iskariton ladakin menee talvikelissä mutkan kuin mutkan läpi rajoituksen mukaisilla nopeuksilla - koska tieuria pitkin tölväävä aivoton karjahan on opetettu siihen että kun mitään ei voi harkita itse ei tarvitse olla myöskään mistään itse vastuussa - kyllä IsoVeli tietää ja päättää puolestasi !
Tämän edesvastuuttomuuteen kannustavan asennekasvatuksen hedelmät sitten huomaa sen harvan kerran kun etelään roilahtaa vaikkapa alijäähtynyttä vettä ja semmoinen ihme pääsee tapahtumaan että ei voikkaan ajaa niiden rajoitusten mukaan.
Sopulilauman lailla kitkarenkaillaan tölväävien VelkaVolvojen ja Audien kuskeilta leikkaavat Espoolaisen Demarin ™ aivot kiinni samantien - mitä helvettiä IsoVelihän on kertonut että tässä tiellä voi ajaa XXkm/h, donitsikeulaa varten on otettu vielä enemmän lainaa kuin naapurin Masa otti omaansa ja esitteessä oli pitkä rivi kaikenmailman DTC, ATC, ESP *jne.sähköflipperien kirjainyhdistelmiä - sillä on ihan pakko pystyä ajamaan AINA, AINA, AINA rajoituksen mukaan koska isoveli EI erehdy...
Ja hip hurraa *taas kerran "talvi yllätti autoilijat!"...
"To live so close to the possibility of dying You will learn what really is important and what not - and this makes You a better person" -Stefano DeBenedetti-
Kyllä minunkin mielestä juuri tuollainen "harrastaminen" aiheuttaa ennemminkin sen kallonkutistajareissun...(maketku @ Touko. 06 2009,08:18) kirjoitti
![]()
R1300Gs, Te300i, 748r, 990 Adv ,Hp2 Sport, S1000rr
Ex
Rsv Mille, 1200 GSA, R1250 GSA, Ss750ff, Monster S4r, 1098 sf, 999 Xerox, HDSgs, F6B, Fe450, Te300 Te300i, Zx6r, Zx10r, exc450, Superduke r x2, Supermoto 950, Gsxr 750, Rocket 3R, Fz1n, Yzf R1
Niimpä.(Puksuttaja @ Touko. 06 2009,15:16) kirjoitti
Mutta kysytäänpäs myös niin päin, että kuinka monta kulddyyritaloa, musiikkitaloa, oopperataloa, hyppyrimäkeä, jalkapallokenttää, koirapuistoa, venesatamaa, uimahallia ja ulkoilualuetta on meidän verorahoilla tuettu? Mikä on syynä, ettei pääkaupunkiseudulle saada kunnon moottorirataa, vaikka sinne on saatu esimerkiksi motocrossrata?
Nyt tällä hetkellä on taloudellinen tilanne heikko ja yrityksiä olisi varmasti vaikea saada mukaan, mutta luulisin, että yritysten tuella ja oikean miehen vetovastuulla saataisiin melkoisen kelvollinen rata aikaiseksi olettaen, että maapohja saataisiin kaupungilta ja valtiolta.
Eri asia on se, että olisiko rata enää tavallisten kerhojen vuokrattavissa (eli järkevään hintaan) jos sellainen saataisiin pääkaupunkiseudulle.
Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
Ei kait se kyttääminen mitään lisäänny. No ehkä siltä osin kun työttömät poliisit pääsee "tosi miehen töihin".
Aika vapaaehtoinen valinta, niin kuin ennenkin, että ajaako ylinopeutta vaiko ei.
Ennen tuollaisen kalliimman puoleisen tutkanpaljastimen hankintaa kannattaa viritellä se oma mittari näyttämään todellista. Melko pian ymmärtää, että eihän sitä oikeastaan ole mitään ylinopeutta ajettu ennenkään.
Ja näillä suomen teillä jos joku viitsii tai vaivautuu sellasiin lööppisuorituksiin, niin mitä sitten. Oma on jokaisen valinta. Ehkä hyväkin, että nykymaailmassa myös, lopulta laki tule ennen Darwinia. Aika pahaksi on koko suomalainen liikennekulttuuri muuttunut noin yleensäkin. Ihan kuin oltaisiin vaipumassa aikaan jolloin suomessa autoilu ja muukin kulkeminen oli lasten kengissä.
Ymmärrän kyllä että -50 luku oli muotia...mutta että -20 lukukin ja silleen.?
-70 luvussa ei mitään hyvää ollutkaan. Perseestä kaikkine aatteineen ja muotikuteineen
Hyi helvetti.....eikö joku alkais lämmitellä -70 lukua eloon...![]()
GHOSTWRITER
Ei se Suomen poliitikoista tai viranomaisista ole kiinni vaan niistä tämänkin palstan jepeistä jotka on heti takapuskurissa valittamassa kukkahattutädeistä jos joku ajaa alle 20 ylinopeutta.(Teuwo @ Touko. 06 2009,16:33) kirjoitti
Onkos siellä Svedulassa lapissa Suomipojjaat heti nuuhkimassa Svedu-Volvon takapuskuria jos paikallinen kukkhattutäti ajelee alle rajoituksen?
Kyllä se on se ns. liikennekulttuuri mikä tekee sen eron ja se kulttuuri lähtee jokaisesta tiellä liikkujasta.
Hienoa, kuinka sitä osataan jo toisten puolesta sanoa, mikä on kivaa ja mikä ei.(Midas @ Touko. 06 2009,16:53) kirjoitti
Esimerkiksi matkailuun tämä moottoroitu 2-pyöräinen on kerrassaan mainio vempele, ja kyseisen touhun harrastaminen on tässä reilun 15 vuoden aikana laajentanutkin omaa maailmankuvaani enemmän kuin mikään muu tähän saakka.
Mutta en vissiin sitäkään ole osannut tehdä oikein, kun en ole painellut kaikkien maiden halki keula pystyssä kuuttasataa. Olen saakeli soikoon pysähdellyt ja seuraillut maailman menoa kaikessa rauhassa. Mikä _kukka_hattu_täti_!!
Toinen hirmu hauska puuha on käydä vähän kuntoenskaa ajamassa. Siinäkään ei ropise maksumuistutuksia, ja saa ajaa ihan niin kovaa kuin osaa ja uskaltaa. Talvikaudellakin voi ajella jos mieli tekee (no, miksei tietysti kadullakin voi, muttei se ole yhtä kivaa)...
Puhukaa siis vain ihan omasta puolestanne, älkää muiden puolesta, kun julistatte, että ainoastaan kadulla kovaa ajaminen voi olla hauskaa.
- Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
Vakavasti harkitsen tuote beltronicsin sti:tä. Miten pirussa sen vaan prätkään virittäisi kiinni...
98% of all statistics are made up
Honda CBR1100XX - 2005 / 29tkm
Tässä asiassa olen kyllä kanssasi samaa mieltä.(pecha @ Touko. 06 2009,19:51) kirjoitti
R1300Gs, Te300i, 748r, 990 Adv ,Hp2 Sport, S1000rr
Ex
Rsv Mille, 1200 GSA, R1250 GSA, Ss750ff, Monster S4r, 1098 sf, 999 Xerox, HDSgs, F6B, Fe450, Te300 Te300i, Zx6r, Zx10r, exc450, Superduke r x2, Supermoto 950, Gsxr 750, Rocket 3R, Fz1n, Yzf R1
Jaa miksi pitais ajaa 80k/h on sielä matkalla nopeampiakin pätkiä(Midas @ Touko. 06 2009,16:53) kirjoitti
voittehan te hommata myös laittoman aseen ja mennä ampumaan syyttömiä, siitähän sitä kiksiä saa iha yllin kyllin![]()
MUSTA GSX-750 F 2006
Jos lähden tästä ajelemaan vaikka Rondaan päin, niin Marbellaa vievällä rantatiellä on suurimmaksi osaksi 100 rajoitus. Välillä on 120 ja välillä 80 oikein tiukkojen kurvien vuoksi. Tiehen ei ole juuri kiihdytyskaistoja, vaan tielle vaan ajetaan ja vedetään lämä tiskiin. Lisäksi siinä on bussipysäkkejä, bensa-asemia ym. Suomessa tuon tien rajoitus olisi korkeintaa 60km/h. Vastaavat rajotusmerkit ovat Espanjassa ja Suomessa, mutta Espanjassa on paljon järkevämmin lätkitty niitä merkkejä. Käytännössä täällä voi ajaa taajamien ulkopuolella joka tiellä jotain 50km/h vauhdikkaammin kuin vastaavalla Suomessa. Kyllä Suomi on aivan naurettavan paska maa - hyi helvetti. Mädäntyköön helvetissä kaikki nutturapääriivinraudat, jotka noita suomen alinopeussuosituksia arpoo.(Tyyppi @ Touko. 06 2009,14:10) kirjoitti
Dixi et animam levavi
Kouraiseshan, "pecha", itseäsi jalkovälistä ja kerro meille tuntuiko siellä munat?? Ei muuten, mutta sä oletat ja kuvitat asioita kuin ämmät!(pecha @ Touko. 06 2009,19:51) kirjoitti
Ja nämä meidän naurettavan alhaiset nopeusrajoitukset johtuu valtioneuvoston (lähinnä Matti "uuniperuna69" Vanhasen) täysin epärealistisesta periaatepäätöksestä tiputtaa liikennekuolemat alle 250. Siihen ei haluta käyttää rahaa, joten käytetään halpaa (itse asiassa varsin tuottavaa) tapaa tiputtaa ensin nopeusrajoitukset alle luontevan nopeuden ja lätkäistään päälle 0-toleranssi. Liikenneturvallisuus ei kasva, mutta sakkotulot kasvaa.
Esim. Gotlannissa on nopeusrajoitukset luokkaa 20-30km/h suuremmat mitä meillä täällä vastaavissa paikoissa. Poislukien moottoritiet, joita siellä ei ole.
Italiassa rajoitukset tai "0-toleranssi" tarkoittaa käytännössä sitä että keskiverto autoilija ajaa motarilla 140-160km/h, ja mopot pyyhkii ohi.(Tyyppi @ Touko. 06 2009,15:10) kirjoitti
ZX-10R + ZX-6RR
Erittäin hyvin rinnastettu ylinopeuden ajaminen ihmisten ampumiseen. Ihan samanlaisia tapahtumiahan nuo..(Smokdiver @ Touko. 07 2009,00:09) kirjoitti
636 -> 998
Pyreneiltäkin löytyy normaaleita maanteitä, joilla mutkaan ajaminen rajoituksen mukaan on lähes haasteellista. Suomessa niillä olisi 40 km/h rajoitus.(ek@ @ Touko. 07 2009,00:56) kirjoitti
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.