Kyllä se tieto kysymyksestä löytyy. Merkki ja jopa mallikohtainen ketju, niin oletin RN12 riittävän kertomaan vuosimallin. Ainakin sille kohderyhmälle ketä asiaan osaa vastata.
Täytyypi käydä varmuudeks vielä letkut läpi, ettei oo punokset rikki ja herkistellä mäntiä. Paloina on ebc peruspalaa ratasemmat(en muista mallia). Mitään silkkaa ratapalaa ei viitsi laittaa kun kadulla tulee myös ajeltua. Halvin ratkaisu olis totutella jarruttamaan kahdella sormella, mut koitetaan nyt ensin moposta ettiä lääke ongelmaan.
Viimeksi muokannut: _JK_; 20.03.2022 klo 21:59.
Yamaha R1 -05
Moro,
Olen ajanut jo vuosia Brembo RCS 19 kahvalla sekä R1 2000 ja 2008 vuosimallilla. Toimii oikein hyvin, ei tarvi paljon voimaa käyttää kahdella sormella. Lisäksi kahvassa voi tarvittaessa vaihtaa välitystä.
Tulee mukavan tunnokas jarru. Ainut vika, ettei enää muut kahvat kelpaakaan.
Oleellista on jarruja muuttaessa miettiä mäntien kokoja ja muistella koulun fysiikan tunteja. Jos pääsylkän kokoa muutetaan vaikka 3mm isommaksi, niin jarrua saa painaa kovemmin kuin pienemmällä ja tuntuma on ns.puinen.
Jos esimerkiksi jarrusatuloissa olisi 30mm männät, 4kpl per satula ja kaksi satulaa, optimi pääsylkkä ollee siinä 16-17mm tuntumassa.
Liitän oheen Galespeedin sivun jossa aika käyttökelpoinen laskuri pääsylkän koon valntaan, kun syöttää satuloiden ja niissä olevien mäntien koot. http://www.acv.co.jp/galespeed_en/01...r_ratio_d.html
- Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän ymmärrän. -
Okei, hyvä tietää että 19mm myös toimii. Onko sun ajot enempi rataa vai katua? Toiveena kun olis sellanen jarru mitä jaksais radalla loppupäivästäkin jarrutella yhdellä sormella.
Niinpä tietty, mutulla isompi kuulostaa aina paremmalta, mutta ei se niin näköjään aina olekkaan![]()
Eli vakio 16mm vois kuvitella olevan ihan käypänen koko, mutta ratkaisu taitaakin piiletä välityksessä.
On muuten viksu laskuri, tolla jos ei löydä haluamaansa kahvaa niin ei millään![]()
Yamaha R1 -05
Äkkiä tutkien, carpimoton suositus RCS 17 on käypäsin jos bremboa laittaa satuloihin joissa 30/27mm männät kuten tässä aiheessa. 19mm pääsylkkä on taas optimimpi 32-34mm männille. Mutta minkälaista tuntumaa ite haluaa...
Mulla on 19x18 pääsylkkä ja satulat 32mm männillä. 19 x 18 ja aluks olleet satulat (M50 brembo) 30mm männillä oli omaan makuun turhan työläät ratamopooni.
- Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän ymmärrän. -
[QUOTE=_JK_;6723594]Okei, hyvä tietää että 19mm myös toimii. Onko sun ajot enempi rataa vai katua? Toiveena kun olis sellanen jarru mitä jaksais radalla loppupäivästäkin jarrutella yhdellä sormella.
Nyt on tullut ajeltua pelkästään radalla.
Nim. Ratakokeilu pilasi hyvän matkamotoristin
Käytän jarruissa kahta sormea. Menisi varmaan bremboilla yhdelläkin, mutta näillä kilometreillä on turha yrittää enää tehdä muutoksia.
Minulla on Gixerissä Brembon RCS19 ja Nissin satulat 30/34 männillä. On tunnokas ja hyvä. Jarrutehoa on enempi kuin riittävästi omiin tarpeisiin.
-- Brake later and open the gas earlier --
Tuli hommattua tuollainen vm-07 Yamaha. Miten moottorin luonne muuttuisi katalysaattorien poiston myötä? Ecun säätö tietysti Vittaniemellä. Onnistuuko nykyään Yamahan oman ecun säätö,vai vieläkö pelataan power commanderilla (pc löytyy pyörästä)? Imusuppiloiden servo oli myös poistettu käytöstä,eikös näiden tarkoitus ollut alunperin lisätä alakierros vääntöä?
Suzuki Hayabusa -08 319,6 km/h
Kawasaki kx 450 f
Yzf-R1 -07
Ainakin woolichilla pääsee pyörän omaan ecuun sisään, joten voi heittää vesilintua sillä PC:llä. Kannattaa laittaa ne imusuppilot pelaamaan, moottorin luonne on paljon ajettavampi niiden kanssa. Toisaalta ajettava moottori tuntuu tylsemmältä kuin kulmikkaasti toimiva, joten tuo voi olla taas jonkun pelle pelottoman pers-dynon perusteella tehty melkosen turha modaus.
Superbike #7
Pitää laittaa tilaukseen tuo katin poisto putkisto ja varata säätöaika Vittaniemeltä. Tuo servomoottorin kuoletus osui heti silmään huollon yhteydessä ja laitoinkin tuon heti toimimaan.Edellisellä pyörällä ajelin käännetyllä vaihdekaaviolla 8 vuotta,joten Yamahakin tuon vaatisi,saisiko Cordona anturin naittetua yamahan ecun kanssa,kuten Hayabusan ecun kanssa?
Viimeksi muokannut: jarno73; 02.04.2022 klo 15:52.
Suzuki Hayabusa -08 319,6 km/h
Kawasaki kx 450 f
Yzf-R1 -07
Moro,
Cordana onnistuu yec-ecuun. Tarvitset siihen sopivan sarjan, johon tulee Cordonan shifterin ohjain. Ohjain tarvitsee oman virran, ja kytkennän ecuun. Itse olen ollut erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun.
Flässättyyn ecuun kytkennästä ei kokemusta.
-Jarkko
Ok,pitää soitella Vittaniemelle,joten eiköhän nuo selviä ajallaan,kiitos kaikille vastanneille.
Suzuki Hayabusa -08 319,6 km/h
Kawasaki kx 450 f
Yzf-R1 -07
Moro!
Pyörä on siis - 01 vuosmallin R1:nen ja nopeusmittarin anturi pitäis vaihtaa mutta ongelma on että en löydä sitä mistään, onko kellään antaa hyvää vinkkiä? Aiemmassa keskustelussa oli että löyty alaosasta pyörää mutta onko se jonkun kopan alla vai mistä helpoiten löytää?
Moottorin takana, moottorin ylä- ja alakiinnityspisteen välissä. Takaswingin kiinnityskohdan yläpuolelta kun katsoo, niin pitäisi näkyä. Johto todennäköisesti vedetty sieltä tankin alle.
Piti oikein tallin vintillä käydä moottorin lohkoista varmistamassa, ei näitäkään enää muista ulkoa![]()
The Lakkivaari
Yamaha ei pamaha
Tuleeko jollain mieleen mitä kannattaisi kokeilla vielä ennen kuin vie asiantuntijalle... Pyörä vm.2004. syksyllä hetken seisoi paikallaan ja silloin takkuili pyörän starttaus, jätin silloin kevään ongelmaksi. Nyt hommasi uuden akun ja pyörä lähti käyntiin. Pääsin nätisti töihin ja ajettua sellainen noin. 50km. Bensan tankkaus meni vähän viime tippaan, valo paloi sellaisen 20km ja pienen nykimisen jälkeen hyytyi huoltoaseman risteykseen. (Tuntui että vähän turhan nopeasti loppui bensa valon syttymisestä?)
Tämän jälkee ajoin motarilla noin 50km (siinäkin hetkittäin hieman nykien) jonka jälkeen alkoi nykiä enemmän. Mittarista hävisi muutamat kerrat virta kokonaan (käytännössä alle sekunniksi) ajossa mutta pyörä pysyi käynnissä/käynnistyi itsestään. Tuntui että jos tasaisella kaasulla ajoi niin meinasi alkaa nykimään ja sammuilemaan. Kiihyttäessä ja korkeammilla kierroksilla ei niinkään. Tätä teki noin 25km.kunnes simahti kokonaan. Parin minuutin huilin jälkeen jaksoi pysyä taas käynnissä. Viimeiset 25km ajoin että kiihdytin aina ja annoin kytkin pohjassa rullata. Tällä tavoin tuntui toimivan melko "normaalisti" ja pääsin perille.
Onko kellään ollut samantyyppistä ongelmaa omansa kanssa aikaisemmin? Mistä voisi johtua.
Akun kenkä huonosti kiinni (akussa tai piuhassa) tahi maapiuhalla huono kontakti?
Superbike #7
Heelou.
Eihän kellään satu olemaan originaalia oikeanpuoleista jalkatapin runkoa jemmassa 07-08 pyörään? Kaveri kippas pyöränsä risteyksessä ja katkes tuo runko.
2006 mallin R1 lakkas lataamasta.
Alan nyt purkaan ja ettiin vikaa, mutta ennakkoon jo kyselyä tänne onko jollain Tampereen alueella regulaattoria ja/tai staattoria myyrä?
Ja onkos samat lelut 04-08 malleissa vai onko 07-08 eri osat?
EDIT: Luulin jo staattorin vastusmittauksella, että staattori on ehjä, mutta ei annakaan mitään jännitettä ulos..
Eli taitaa nyt tarvia avata staattori ja kattoo, että mitähä sinne kuuluu. Vähän oudolta tuntuu, että käämien vastukset löytyy, mutta ei anna ulos![]()
Yamaha R1 -06
Ex Yamaha Thunderace -00
Ex Yamaha TZR 125 -90
Tunturi Tiger -88
Ettei vaan olis tyyppivika iskenyt ja magneetit irti…
https://riderscorner.co.nz/2020/01/2...agnet-failure/
Jos tuota artikkelia oikein tulkitsin, niin ne voi irrota ”kertapamauksella” eikä sieltä välttämättä mitään isompaa sen jälkeen kuulu kun magneetit tarraavat sinnetänne tai murskautuvat. Jotain vihjettä saattaa saada jo koppaa avaamatta laskemalla öljyt ulos, jos tulee mukana epoksi- ja metallisilppua niin peli lienee melko selvä.
Yamaha R1 -06
Ex Yamaha Thunderace -00
Ex Yamaha TZR 125 -90
Tunturi Tiger -88
Aukeshan se kun varovasti koputteli irti tiivisteestä, mutta toi service manuskan (ja Haynes) tapa pitää roottori paikallaan on kyllä mahdoton tai ainakin tarpeettoman hankala kun voi ottaa koko roskan ulos roottoreineen.
Sieltähän sitten paljastu mukava yllätys ja tosiaan magneetit irti roottorista, prkl
Se vähän kyrsii kun toi roottori oli toissa kesänä lapasessa muista syistä. Näytin sitä Yamaha Centerissä ja kysyin mielipidettä pitäiskö se vaihtaa. Pitivät sitä hyvä kuntosena (mitä varmaan sillo olikin) ja sanoivat ettei yhtään ole Suomessa tullu vastaan mistä ois magneetit irronnu ja turha vaihtaa..
Nopee fiilis on, että kaikki magneetin palaset on roottorissa mutta ”väliliha” lienee jossai alakerrassa / vaihteiston seassa.
Mites tässä kannattaa edetä? Pakoputki pois ja öljypohja auki, mutta riittääkö se?
9D3FD757-3805-454D-AB93-1E0DF8488A21.jpg
Yamaha R1 -06
Ex Yamaha Thunderace -00
Ex Yamaha TZR 125 -90
Tunturi Tiger -88