Tulokset 1:stä 15:een 15:sta
  1. #1
    Liittyy otsikolla 'Thaimaa on motoristin taivas' aloittamaani keskusteluun toisella foorumilla.
    Matkakuvia (näkyy myös varusteita) http://picasaweb.google.com/jolandaaaa

    Ennen viime jouluista pohjois Thaimaan moottoripyöräreissuamme yritin etsiä tietoa matkalle sopivista ajovarusteista. Tietoa löytyi niukalti ja naisnäkökulmasta ei lainkaan. Auttaakseni muita pohjois Thaimaaseen aikovia naiskuljettajia pakkaamisessa, laitan alle listan tavaroista joita itse, kokemukseni pohjalta, päätin ottaa mukaan ensi jouluna, kun taas lähdemme samalle suunnalle.
    Lista on siis laadittu naisnäkökulmasta, mutta sisältää toki myös miehille hyödyllistä varustetietoa. Matkalla kirjaamani listan perään olin myös kirjoittanut: Tästä listasta ei sitten lipsuta, muuta et matkalla tarvitse!
    Toivottavasti en nyt väsyneenä unohda jotain listasta!

    - iso vesitiivis putkikassi kantokahvoilla ja olkahihnoilla.
    - vesitiivi putkilo ajovarusteille ym.
    - vyölaukku
    - pieni kevyt reppu iltakäyttöön
    - kypärä (tummennetulla visiirillä)
    - kilpipaita
    - polvisyndit
    - hämähäkki tavaroiden kiinnittämisen
    - kaksi kiinnitysremmiä
    - kartat
    - kompassi
    - puffi
    - erittäin ohuet ajohanskat
    - kynsikkäät, umpinainen kämmenselkä (iho palaa muuten)
    - kahdet housut
    - ohut tuulitakki ilman vuorta, crossipaita ajaa saman asian
    - lenkkarit pienellä varrella
    - shandaalit
    - fleece
    - kolme T-paitaa
    - ryppyhame hellemekoksi
    - ohut villatakki
    - lämmin aluskerrasto
    - lippahattu *(jos tukka on ihan kamala)
    - kolmet alushousut
    - sukkia
    - uimapuku
    - rantaliina
    - mikrokuitupyyhe
    - kynsiviila
    - pinsetit
    - peili
    - kampa
    - deodorantti
    - kasvovoide
    - aurinkovoide
    - huulirasva
    - huulikiilto värillinen
    - kuorinta-aine
    - shampoo
    - hammasharja/tahna
    - partahöylä
    - pumpulipuikot
    - talkkia
    - käsien desinfiointigeeli
    - niskatukityyny
    - lentosukat
    - aurinkolasit, silmälasit, varalasit
    Listassa on tavaroita joita voisi vielä ihan hyvin ostaa paikanpäältäkin.

    Älä unohda myöskään rahaa, luottokorttia, passia, passikopiota (skannaa myös sähköpostiin). Hanki autoliitosta kansainvälinen ajokortti. Tarvittavat hotelli ym.osoitteet ja puhelinnumerot Thaimaassa.

    Ota mukaan matkalle sellaisia vaatteita jotka näyttävät ryppyisinäkin hyviltä. Jos olet pieni tai keskikokoa saat ostettua itsellesi pilkkahinnalla uudet vaatteet matkalla, siksi sinun ei kannata kantaa vaatteita Suomesta. Jos olet vähän isompaa kaliberia, et niin helposti löydä pohjois Thaimaasta vaatteita, joten pakkaa laukkuun sen verran millä arvelet juuri ja juuri pärjääväsi. Aina kuitenkin jotain ostettavaa löytyy meille vähän isommillekin.
    Vaikka olisit kuinka paatunut meikkaaja, jätä meikit suosioilla kotiin. Ainakaan itse en tuntenut mitään tarvetta meikata Thaimassa.
    Värillinen huulikiilto illansuussa riitti tyydyttämään meikkaustarpeen.
    Äläkä ainakaan ota mukaan fööniä tai muuta kiharrinta. Ihan turhaa kun kypärä on kuitenkin kokoajan päässä.
    Pohjois Thaimaan vuoristossa oli, ainakin meidän reissumme aikana joulun ja uudenvuoden aikoihin, lämmintä. Shortseissa ja T-paidassa olisi ollut liian kylmä ajaa. Lenkkarit pienellä varrella, T-paidan päällä kilpipaita ja sen päällä ohut vuoreton tuulitakki (tai crossipaita) olivat juuri oikea ajovaruste jokaisena päivänä.
    Päivät olivat kuin parhaimmat kesäpäivät Suomessa.
    Tilaa vievät vaatteet ja jalkineet olivat päällä meno- ja paluu lenoilla.

    Hanki puhelimeesi halpa Prepaid liittymä Seven Eleven kioskista.
    Saat puhua edullisesti lomasi aikana.

    Malaria lääkkeet ovat halpoja Thaimaassa, Suomessa kalliita. Jos viivyt muutamia päiviä ensin vaikka Chiang Maissa tai Bangkokissa ehdit syödä lääkkeitä ennen vuoristoseudulle lähtöä.
    Muukin lääkitys hoituu paikanpäällä. Mm. penisiliinit saa Farmacystä ilman reseptiä. Aloittakaa kotimassa hoitamaan vatsaanne maitohappobakteereilla.
    Ja MUISTAKAA ettette syö mitään mikä ei ole edessänne paistettu tai keitetty. Sushin syönnistä seurasi allekirjoittaneelle kolmenpäivän vatsatauti ja sulkeutuminen hotellihuoneeseen. Välttäkää myös salaattien syöntiä.
    Kirjoitin tämän puoleksi jo unessa, joten pidätän itselläni oikeuden muutoksiin jahka olen taas pirteä.



  2. #2
    Kilpipaita on ollut itsellänikin ihan hyväksi havaittu tuolla suunnalla. Olen ollut niin onnekas, ettei ole tarvinnut testata niiden todellista suojaavuutta, vähän epäilen että tuommoiset enskakäyttöön tarkoitetut kamat ei asfaltilla suojaisi kaikista parhaiten, mutta on se silti varmasti sata kertaa parempi kuin ns."normaaliajovarustus", mitä Aasiassa käytetään, eli sortsit ja t-paita...

    Matkatavaroiden määrä kannattaa mitoittaa siten, että ne mahtuu kiinni takapenkille + mahdolliseen tankkilaukkuun. Kaksipäällä ajavat tarvitsevat pyörään myös jotain pehmeitä tai kovia laukkuja, selkärepussa ei viitsi ainakaan mitään painavaa kanniskella pitkään.

    Varsinaisia vatsatautiongelmia, jos nyt ei pieniä kiertämisiä lasketa mukaan, itselläni ei kumma kyllä ole ikinä osunut kohdalle ei Thaimaassa, Kambodzassa, Laosissa, Malesiassa eikä Indonesiassa. Näissä maissa on myös monesti tullut syötyä melkein missä vain, myös katukeittiöiden tuotoksia. Yleensä pakki on silti pelittänyt aivan loistavasti.

    Kun taas Intiassa olen ollut 2 kertaa, ja tuntuu, että siellä on jatkuvasti ongelmia masun kanssa. Ystäväni palasi ihan vastikään Intiasta, ja joutui Suomessa tiputukseen, kun pöpö oli kuivattanut elimistön niin täysin.

    Eli yleinen hygieniataso Thaimaassa on kyllä aasialaisittain hyvä. Käsipuhdistusgeeli on silti fiksu olla mukana, putsaa sillä lapaset aina ennen syömistä. Malariariskikään tuskin on kovin suuri, mutta se ei toisaaalta ole tauti, jonka kanssa kannattaa leikkiä. Pistetyksi joutumisen ehkäiseminen on tropiikissa silti #1 puolustuskeino, koska hyttyset voivat levittää myös mm. denguekuumetta, johon ei ole estolääkitystä.

    Jos pitäisi valita yksi alue maailmasta, missä yhdistyy kauniit vuoristoalueet, lämmin ilmasto, lukuisat nähtävyydet, ja hyväkuntoiset asfalttitiet, Pohjois-Thaimaa olisi kyllä minun listallani erittäin korkealla (ja itse asiassa siellä on kyllä myös tosi upeita päällystämättömiä teitä!)

    Kaikista hekumallisimmat ajoreitit, joille itse olen osunut, tuntuu löytyvän Laosin ja Myanmarin rajojen välittömästä läheisyydestä. Myanmarin rajan lähellä on passi syytä olla aina mukana, pysäyttelevät joskus tiesuluilla, ja kysyvät sitä. Aivan tien vieressä Mae Sotin lähellä on valtavia burmalaispakolaisten leirejä.

    Hyvä, tarkka, tiennumeroilla varustettu, ja ´bilingual´ eli sekä meidän- että thaikielen aakkosilla oleva kartta on myös yksi ehdoton varuste noille teille. Voi ainakin vertailla, onko kylteissä samannäköisiä koukeroita kuin kartassa, tai osoittaa paikallisillle, minnepäin haluaisi. Karttoja saa Thaimaasta, mutta käyttäisin ehkä silti ennemmin aikaa hyvän kartan löytämiseen jo Suomessa, ennemmin kuin reissun päällä. Berndtson&Berndtsonin North Thailand oli ainakin joku vuosi sitten ihan hyvä.

    Ellei ole tuolla P-Thaimaan suunnalla tullut käyneeksi, niin suosittelen kyllä jokaiselle upeista mutkateistä pitävälle erittäin lämpimästi. Varsinkin keskitalvella elämä hymyilee siellä vähän toiseen malliin kuin Härmässä. www.gt-rider.com ja erityisesti foorumit siellä on hyvä tiedonlähde tuonne aikoville.



    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  3. #3
    Jäsen Terhi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Sep 2005
    Tuusula
    Lainaa (jolanda @ Maalis. 02 2009,23:26) kirjoitti
    Malaria lääkkeet ovat halpoja Thaimaassa, Suomessa kalliita. Jos viivyt muutamia päiviä ensin vaikka Chiang Maissa tai Bangkokissa ehdit syödä lääkkeitä ennen vuoristoseudulle lähtöä.
    Muukin lääkitys hoituu paikanpäällä. Mm. penisiliinit saa Farmacystä ilman reseptiä. Aloittakaa kotimassa hoitamaan vatsaanne maitohappobakteereilla.
    Tähän sitten kannattaa suhtautua suurella varauksella. Saatat saada jopa siististä apteekista jotain ihan muuta, kun sitä mitä ostat. Eli jos todella menee malaria-alueelle, ja haluaa sen estolääkityksen popsia, ne lääkkeet hankitaan jo Suomesta (tähän vielä korostan, että mä olen tällaisissa asioissa äärettömän pihi, ja monesti vielä "hälläväliä"-asenteinen, mutta silti olen tätä mieltä).
    Ja maitohappobakteerit on tietty jees, tai siis, haittaa siitä nyt tuskin ainakaan on. Ite en jaksa moisia popsia.

    Lainaa (jolanda @ Maalis. 02 2009,23:26) kirjoitti
    Ja MUISTAKAA ettette syö mitään mikä ei ole edessänne paistettu tai keitetty. Sushin syönnistä seurasi allekirjoittaneelle kolmenpäivän vatsatauti ja sulkeutuminen hotellihuoneeseen. Välttäkää myös salaattien syöntiä.
    Liiaksi ku välttelee, niin ei se oman mahan puolustuskyky kehity.
    Ite oon vetäny kaikkialla katukeittiösafkaa, ja safkaa jonka valmistusta en oo nähny (tai oon nähny, että kokki sitä omin kätösin siellä katukeittiössä sekottelee tms, tietämättä koska ne händyt on viimeks pesty). Ties kuinka pitkään on siinä jo lojunut. Samoin on tullu vedettyä salaatteja, maitotuotteita ja mitä milloinkin.
    Ja ei, ei oo ollu mahan kanssa ongelmia.
    Mm. tässä "ravintolassa" oon syönyt. Sormin. Ja pysynyt terveenä. Ja tuo kuva ei tosiaan kerro koko totuutta. (Tosin tää kuva ei oo Thaimaasta, vaan Intiasta.)
    <a href="http://www.youtube.com/watch?v=0eDMHyfezxM&feature=related" target="_blank">One of these mornings
    Won't be very long
    You will look for me
    And I'll be gone</a>
  4. #4
    Lainaa (Terhi @ Maalis. 03 2009,09:31) kirjoitti
    Liiaksi ku välttelee, niin ei se oman mahan puolustuskyky kehity.
    Viime joulun reissu oli seitsemäs Thaimaan matkani, mutta ensimmäinen mp-matka sinne (mutta ei viimeinen). Myös ensimmäisen kerran olin vatsataudissa Thaimaassa, en ole itsekään aiemmin varonut mitä suuhuni olen työntänyt.

    Erityisesti kun on kyse ryhmänä tehtävästä moottoripyöräreissusta kannattaa olla varovainen syömisen suhteen. Ei todellakaan olisi kivaa jäädä porukasta vatsataudin vuoksi!
    Jos vatsa menee sekaisin rantakohteessa ei vahinko ole niin suuri, ainahan voi vetää aurinkotuolin vessan seinän viereen ja näin pysyämuiden seurassa, lukuunottamatta sitä päivää tai päiviä kun on niin kovassa kuumeessa ettei pääse sängystä ylös.

    Meidän tapauksessa pöpö siirtyi minulta vielä miesystävääni ja ajamaan lähtö viivästyi yhteensä viisi päivää. Vähän kyllä harmitti.
  5. #5
    Jäsen Terhi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Sep 2005
    Tuusula
    ^Joo, vaan se voi mennä sekaisin mistä vain. Eli jos siis säkään et oo aiemmin moista saanut.
    Se voi tulla ihan sun edessä valmistetusta ruuastakin, vaikka näkisit, että se on valmistettu oikein.. Tai sinä oot voinut saada sen pöpön joltain ihmiseltä. Tai jos oot huomaamattasi laittanut sormen suuhun tms.
    Mutta joo, ei ne maitohappobakteerit pahaksi ole tosiaan.

    Pakko muuten kysyä, mikä on salaatissa se, josta voisi erityisesti sairastua (mielenkiinnosta kysyn, kun en oo moista varoitusta ees kuullut)..?
    <a href="http://www.youtube.com/watch?v=0eDMHyfezxM&feature=related" target="_blank">One of these mornings
    Won't be very long
    You will look for me
    And I'll be gone</a>
  6. #6
    Salaatti, kuten kaikki muukin mikä ei ole kunnolla keitetty tai paistettu, on aina vähän riskaabeli juttu. Ja vaikkei itse salaatti olisi, se on voitu esim. huuhtoa vähemmän puhtaalla vedellä, tai se on ollut leikkuulaudalla, jossa on jotain pilaantunutta, jne....

    Myös salaatinkastikkeet voi tuoda ongelmia, jos ne on seisseet lämpimässä, +30-35C lämmöissä ruokatarvikkeet pilaantuu äkkiä.
    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  7. #7
    Nancy f**king Drew Kriisi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Dec 2003
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Salaatista, vihanneksista ja hedelmistä joita et itse pysty kuorimaan tai kunnolla pesemään muistan varoituksia kuulleeni/lukeneeni usein.

    Lähinnä valmiissa salaateissa riski on siinä ettei tuotteita ole puhdistettu kunnolla, jolloin on mahdollista saada esim. salmonella, kampylobakteeri, norovirus, yersinia tai muita mukavia taudinaiheuttajia.

    Jos taas itse teet salaatin ja puhdistat/kuorit aineet niin pitäisi olla turvallisempaa.

    Itse en reissuillani ole varonut syömisiäni/juomisiani, herkkävatsaisena kun aina sen perus turistiripulin kärsin kuitenkin. Maitohappobakteereista huolimatta *
    Kambodzassa pyöräreissulla saatu Kampylobakteeri olikin jo astetta turistiripulia pahempi ja pidempi (2,5 viikon jälkeen kävin Suomessa lekurissa ja sain antibiootit), mutta pyörän päällä silti mentiin joka päivä.

    E: hidas, ja korjattu typot



    -nomen est omen-
  8. #8
    Jäsen Terhi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Sep 2005
    Tuusula
    Kriisin vastaus hyväksytty.
    Enpä oo koskaan miettinytkään tolleen noita. Mutta tossa on joo järkeä.

    Toi keitetty/paistettu-homma taas ei kyllä ihan tolleen mene kaikkien mahdollisten ruoka-aineiden kanssa. Ja mitä tulee huuhtomisiin vähemmän puhtaalla vedellä.. Heparokotteet ku on kunnossa, ei niin pienestä määrästä pitäis sairastua (enemmän sä saat pöpöjä suuhun monesta muusta jutusta).

    Salaatinkastike taas ei tietääkseni ole osa salaattia.

    Mutta mitä tohon salaatinkastikkeeseen tulee, niin samasta syystä on neuvottu välttämään kaikkia maitotuotteita, kun ne ei oo välttis olleet kokoajan kylmässä, vaikka nyt kaupassa olisivatkin. No, siltipä on tullut surutta niitäkin kiskottua.
    <a href="http://www.youtube.com/watch?v=0eDMHyfezxM&feature=related" target="_blank">One of these mornings
    Won't be very long
    You will look for me
    And I'll be gone</a>
  9. #9
    Tämä ei nyt liity ajovarusteisiin, mutta Thaimaassa matkustamiseen kylläkin, joten pari kommenttia keskusteluun:

    Lainaa (Terhi @ Maalis. 03 2009,09:31) kirjoitti
    Lainaa (jolanda @ Maalis. 02 2009,23:26) kirjoitti
    Malaria lääkkeet ovat halpoja Thaimaassa, Suomessa kalliita. Jos viivyt muutamia päiviä ensin vaikka Chiang Maissa tai Bangkokissa ehdit syödä lääkkeitä ennen vuoristoseudulle lähtöä.
    Muukin lääkitys hoituu paikanpäällä. Mm. penisiliinit saa Farmacystä ilman reseptiä. Aloittakaa kotimassa hoitamaan vatsaanne maitohappobakteereilla.
    Tähän sitten kannattaa suhtautua suurella varauksella. Saatat saada jopa siististä apteekista jotain ihan muuta, kun sitä mitä ostat. Eli jos todella menee malaria-alueelle, ja haluaa sen estolääkityksen popsia, ne lääkkeet hankitaan jo Suomesta (tähän vielä korostan, että mä olen tällaisissa asioissa äärettömän pihi, ja monesti vielä "hälläväliä"-asenteinen, mutta silti olen tätä mieltä).
    Jos Thaimaassa tarvitsee lääkkeitä, voin suositella englantilaista Bootsia. Kyseessä on todella iso apteekkiketju, jonka myymälöitä löytyy joka puolelta Thaimaata. Tuolta tuli haettua kaikki puolen vuoden vaihto-opiskelureissun aikana tarvitut pillerit, mukaanlukien malarialääkkeet - jotka tosin jäivät syömättä vaikka Pohjois-Thaimaassa ja Laosissa tulikin käytyä.

    Hygieenian taso thaimaalaisissa katukeittiöissä tuli myös todettua matkan aikana riittäväksi. Vaikka katuravintoloissa söi lähes päivittäin, pakki meni sekaisin vain kertaalleen roti-pannukakuista.
    CBR600RR -07
    If you're not confused, then you don't know what's going on.
  10. #10
    Epäpuhdas vesi on kaikkein yleisin taudinaiheuttaja. Toki tämä asia ei koske meitä hyväosaisia, kuten minua taikka sinua, ollenkaan niin läheisesti, kuin se koskee valtaosaa maailman väestöstä, joilla ei puhdasta vettä ole saatavilla, tai varaa siihen. Siksi emme ehkä kiinnitä siihen paljonkaan huomiota.

    Jos nyt ei ihan näkkärinjärsintälinjalle halua lähteä, niin yleisesti kaikkein turvallisimpia syödä ovat kunnolla keitetyt tai paistetut ruoat, ja salaatit, osterit tms. tuorekamat eivät ole yhtä turvallisia. Itse valmistamalla nekin varmaan olisi ihan ok.

    Oma kokemukseni on, että Thaimaassa ja siellä suunnalla on voinut melko huoletta syödä melkein missä vain, kun taas Intiassa ihan vastaavannäköisissä paikoissa kannattaa käyttää paljonkin harkintaa (Goa, ym. hieman siistimmät "länkkärien" alueet voi toki olla poikkeus).
    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  11. #11
    Jäsen Terhi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Sep 2005
    Tuusula
    ^On kovasti eri asia syödä sillä vähemmän puhtaalla vedellä huuhdeltuja rehuja, kun juoda sitä.

    Ja mitä tulee Intiaan.. Me tosiaan safkattiin missä sattuu, ja mitä sattuu. Syötiin sormin (toki käsidesiä käytettiin) mitälie riisimössöjä banaaninlehdestä tehdyltä alustalta yms yms täysin ongelmitta.
    Sittenpä vikana iltana käytiin hienossa (paikallisesta näkökulmasta tosi kalliissa) ravintolassa syömässä. Ja tädää.. Molemmat sai vesiripaskan.
    Että jos noita hysteerisenä pelkää, ei kannata lähteä Suomesta pois.
    <a href="http://www.youtube.com/watch?v=0eDMHyfezxM&feature=related" target="_blank">One of these mornings
    Won't be very long
    You will look for me
    And I'll be gone</a>
  12. #12
    Keskivertoturistin ei huonoa vettä tarvitse paljoa juoda, jotta voi saada pöpön. Siksi ei edes hampaita suositella noissa maissa pestäväksi kraanavedellä.

    Ja yhä väitän, että tällaisten ongelmien todennäköisyys on Intiassa aivan toista luokkaa kuin esim. Thaimaassa. Tälle on täysin loogiset perustelut olemassa - ihan silkka väestöntiheyden ero, ja myös elintasoero, ja sitä kautta hygieniaolosuhteet ovat aivan toisella tasolla.

    Toki Intia on noin 10 kertaa Suomen kokoinen, joten riski riippuu erittäin paljon myös siitä, missä päin ´subcontinentia´ liikkuu. Itse olen viettänyt siellä aikaa yhteensä n.4 kk, ja vatsapöpö on haitannut tänä aikana merkittävästi ehkä yhteensä 2 viikkoa, suurin osa ajasta siis ei ongelmia. Monella matkailijalla kuitenkin tulee juuri siellä ongelmia pakkinsa kanssa, eikä tämä ole sattumaa.

    Mutten suinkaan halua kääntää keskustelua Thaimaan matkatavarapakkaamisesta tällaiseen jonninjoutavasta kiistelyyn. Jos olet selvinnyt Intiasta vailla vatsatautia, niin hieno juttu. Siitä olemme täysin samaa mieltä, ettei noista kannata liian isoa stressiä ottaa, taudinhan voi saada vaikka Suomessa.



    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  13. #13
    Jäsen Terhi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Sep 2005
    Tuusula
    Lainaa (jolanda @ Maalis. 02 2009,23:26) kirjoitti
    - iso vesitiivis putkikassi kantokahvoilla ja olkahihnoilla.
    - vesitiivi putkilo ajovarusteille ym.
    - vyölaukku
    - pieni kevyt reppu iltakäyttöön
    - kypärä (tummennetulla visiirillä)
    - kilpipaita
    - polvisyndit
    - hämähäkki tavaroiden kiinnittämisen
    - kaksi kiinnitysremmiä
    - kartat
    - kompassi
    - puffi
    - erittäin ohuet ajohanskat
    - kynsikkäät, umpinainen kämmenselkä (iho palaa muuten)
    - kahdet housut
    - ohut tuulitakki ilman vuorta, crossipaita ajaa saman asian
    - lenkkarit pienellä varrella
    - shandaalit
    - fleece
    - kolme T-paitaa
    - ryppyhame hellemekoksi
    - ohut villatakki
    - lämmin aluskerrasto
    - lippahattu *(jos tukka on ihan kamala)
    - kolmet alushousut
    - sukkia
    - uimapuku
    - rantaliina
    - mikrokuitupyyhe
    - kynsiviila
    - pinsetit
    - peili
    - kampa
    - deodorantti
    - kasvovoide
    - aurinkovoide
    - huulirasva
    - huulikiilto värillinen
    - kuorinta-aine
    - shampoo
    - hammasharja/tahna
    - partahöylä
    - pumpulipuikot
    - talkkia
    - käsien desinfiointigeeli
    - niskatukityyny
    - lentosukat
    - aurinkolasit, silmälasit, varalasit
    Listassa on tavaroita joita voisi vielä ihan hyvin ostaa paikanpäältäkin.
    Hei, tulipa mieleen muuten tuosta viimeisestä lauseestasi.. Jos panit merkille, minkä kaiken paikanpäältä saapi iisisti hankittua, niin saisitko niitä merkattua tuohon viestiin jotenkin?

    Ja pecha, jo pelkkä bakteerikannan vaihtuminen saa yleensä mahan vähä alkuun "reistaamaan". Eli siis toimimaan vähä eri tavalla ku normaalisti. Ei siis vaadi sen suurempaa "pahaa pöpöä".
    <a href="http://www.youtube.com/watch?v=0eDMHyfezxM&feature=related" target="_blank">One of these mornings
    Won't be very long
    You will look for me
    And I'll be gone</a>
  14. #14
    Lainaa (Terhi @ Maalis. 03 2009,18:28) kirjoitti
    Listassa on tavaroita joita voisi vielä ihan hyvin ostaa paikanpäältäkin.
    Hei, tulipa mieleen muuten tuosta viimeisestä lauseestasi.. Jos panit merkille, minkä kaiken paikanpäältä saapi iisisti hankittua, niin saisitko niitä merkattua tuohon viestiin jotenkin?[/quote]


    Chiang Mai on isohko kaupunki n. 700km Bangkokista pohjoiseen.
    Hyvä paikka lähteä mopoilemaan.
    Kaiken muun paitsi ajovarusteet voi hankkia paikan päältä kaupoista, ja yömarkkinoilta, jotka pursuavat vaatteita ja muuta tavaraa. (Kaveri muistutti myöhemmin: Olihan Chiang Maissa kypäräkauppa jossa oli hyvä valikoima kypäriä.) Muita ajovarusteita ei sitten ollutkaan kaupan.
    Jos olet pieni tai keskikokoinen löytyy vaatteita joka lähtöön. Isomman ihmisen kannattaa ottaa vaatteet matkaan Suomesta.
    Kyselimme vuokraamoista moottoripyörävarusteita myyviä liikkeitä, mutta huonoin tuloksin. Ei kannata jättää sen varaan että periltä löytäisi ajovarusteita. Kaikki ajoon liittyvät varusteet, remmit ja rensselit siis matkaan jo Suomesta.
    Iso putkikassi (esim. vesitiivis Ortlieb) on siitä hyvä että sen saa kiinnitettyä pyörään. Laukun jaksaa kyllä retuuttaa lentokentällä ne lyhyet matkat jotka on tarpeen laukkua käsivoimin siirrellä.
    Matkalaukku on jätettävä joko vuokraamoon reissun ajaksi tai sitten hotelliin. Meillä oli matkalaukku, reput sekä putkilot mukana. Huomasimme että helpommalla olisi päästy jos mukana olisi ollut vain putkikassi ja toinen putkilo sekalaiselle tavaralle, molemmat saa pyörään hyvin kiinni.



  15.  
  16. #15
    Hyviä listauksia Pohjois-Thaimaassa Chian Raissa mopoilleena voin tosiaankin suositella aurinkovoidetta. Lisäksi kannattaa ottaa mukaan pitkät ja kylmät hermot, sen verran kaoottista liikenne on ennen kuin pääsee maaseudun rauhaan.