Joten, Minulla on Hondan VT 125cc Shadow pyörä. Olen halukas vaihtamaan sitä suurempaan, kun ikää kertyy 18w alle kk päästä. Olen 187cm pitkä, joten nykyisessäkin pyörässä polvet tahtovat olla harallaan ja mulla on jalat koko ajan polvesta 90 asteen kulmassa. Eli toisin sanoen minulla ei ainakaan tule sellaista "letkeää ajotunnelmaa" omalla pyörälläni ajaessa, vaikka hyvä pyörä onkin. *Alunperin ajattelin muunnella pyörääni, jotta vaihtaisin moottorin ym., kunnes tuli mieleen tämä pituuteni, että "kärsinkö" ajella sillä pitempään. Olen etsinyt uutta pyörää jo aika pitkän aikaa, mutta vasta vähän aikaa sitte oli tullut mieleen tämä meikäläisen pituus. Olen koeajanut muutamaa ystävieni pyöriä ja jokainen niistä on tuntunut hieman pienelle minulle. En ole mikään kukkakeppi, 90kg painoisena olen pystynyt hallitsemaan sylikummini samaisen merkin Hondan Shadow 1100 kuutioisen pyörän ja serkkuni, muistaakseni 650 Suzukin joku cruiseri. Joten kysymykseni on enemmän näille isoille kuskeille, joilla olisi enemmän kokemusta pyöristä joiden selässä olisi isommankin kuskin helppo olla, eikä pyörän tila tuntuisi pieneltä. Merkki olisi enemmän vähän sama et muidenkin merkkien omistajat saavat sanoa mielipiteensä ja kokemuksensa, mutta suosin cruiseri malleja. Yli 25kw pyörät käy myös, kun niihin voi laittaa kurit jotta "pikku a:an" omistavat voi niitä ajaa. Yhteen aikaan mietin myös Hondan F6C GL1500C "Valkyrie" merkkistä pyörää
Joten lyhyesti; kuka tietää ison pyörän joka on myös tarkoitettu n 190cm pituiselle joka ei myöskään tunnu pieneltä. Risut ja ruusut myös kerrottuna *
Honda VT 125cc Shadow
Olen myös 188 ja noin 110 joten olet kukkakeppi.
Olen kyllä sopinyt hyvin kaikkiin yli 800cc sport/touring Hondiin. Ei noilla custom päkättäjillä ole koskaan hyvä ajaa...
Ensimmäinen iso pyörä kannattaisi hommata ns "yleiskäyttöpyörä" kategoriasta.
Toi varsinkin sopii piikkisen Showelin seuraajaksi...(^^Anzku @ Tammi. 02 2009,16:20) kirjoitti
![]()
BMW R1200RT
Hyvät kaupat tehdään ostaessa ei myydessä.
olen samaa mieltä! Todella hieno pyörä on ja oon käyny myös kyseisen pyörän " suomalaisilla kotisivuilla". Olen kattellut nettimotosta sitä pyörää ja suomessa myytävät makso reilusti yli 10 000e... *(Toippari @ Tammi. 02 2009,16:43) kirjoitti
kävi sit silmään et virosta saisi tax freenä 7 000e saman laisen pyörän mut sit kyljessä ei oo niitä tunnuksia *
---> http://www.nettimoto.com/viewVeh....+%3E%3E
Honda VT 125cc Shadow
Onko vtr 1000f millainen kulutus? Mitä haeskelin googlesta nii sielä sanottas kulutuksen olevan 7.5-8l/100km![]()
Honda VT 125cc Shadow
maantiellä rauhallisessa ajossa 5,5-7l
radalla vie sitten kaikki mitä antaa.
VeTuRi,Bussi
ei tietenkään saa unohtaa vfr:n eri malleja varmasti mukavia yleispyöriä myös, vaikka kokemusta ei olekaan niistä
VeTuRi,Bussi
Mitä luin niin Honda CBR 600F olisi myös hyvä vähä kulutteisuudeltaan myös, mutta en ole nyt täysin varma noista kyykkypyöristä. Tekis mieli sellaista vähä enemmän matkapyörää, jossa ois letkeä ajoasento.
Honda VT 125cc Shadow
voin kertoa kokemuksesta että ajat 600 kesän ja ensi kesänä sulla onkin sitten isompi![]()
VeTuRi,Bussi
Jos hondaa ja letkeää niin NT650, 700 deauville. kulutus 3.7 rauhalliseti 4,4 sakkorajaa hipoen. tämä 700sen ajotietokoneelta ja pitänee aikalailla kutinsa mittarilla lorottaessa. Helppo ajaa ja parempia = tunnokkaampia jarruja ei ole minun ajamissani värkeissä tullut vastaan. Pystyy jarruttamaan ihan pidon rajoille ilman pelkoa lukituksesta. Yhdiselmäjarrut toimii kohtuullisen hyvin myös hiekkatiellä kun pitää mielessä että etupääkin jarruttaa polkimesta.
Onhan ne katteet vähän papat mutta viimekesän vesisateissa niitä oppi arvstamaan, samoten kahvalämppäreitä.
Tollanen yleishyvä on myös 650 transalp joka oli allek. ensimmäinen iso sitten mtx päivien. Helvetin luotettava vehje.
En tiedä saako noihin kuristuksia pikkukilowateille mutta voisivat olla hyviä vaihtoehtoja ekaksi isoksi.
Minun mielestä sillä koolla ei nyt oikeastaan mitään väliä ole. Tuttavani eka iso on Fjr sitten 50 luvun tunturin. Hyvin taittaa mutkaan ja joskus häviää horisonttiinkin.
a
BMW R1200RS
Life is for the living. Never waste a minute of it on regret.
Mittaa on, niin kyllä iso enska/adventure puoltaa paikkaansa, Honda Africa Twin, Yamaha Super Tenere, KTM Adventure esimerkiksi...kirjoitti
Näillä voi mennä leppoisasti tai sitten vähemmän leppoisasti ja soratiet ei ole ongelma, avartaa maailmaa..![]()
<p>Suzuki DR 650 SE 1998 Suzuki RM 250 2008 Suzuki PV 80cc Pappa-Tunturi 1974 Solifer SM 1980</p>
Niin, oikeasti tarkoitin (mielessäni) tuota Adventurea oikeaksi mopoksi kooltaan 190 senttiselle jässikälle ja vieläpä S versiona mutta tää on hondatalk.(jiiässä @ Tammi. 02 2009,22:08) kirjoitti
heh, kuristuksia siihen ei ole tarjolla.
a
BMW R1200RS
Life is for the living. Never waste a minute of it on regret.
soranorsu onkin melkein sama kuin customi![]()
SUZUKI B-KING
merkinvaihtokin avartaa maailmaa...ja ei kustomilla mennä sellasiin paikkoihin joihin taitava kuski pääsee soranorsulla..![]()
<p>Suzuki DR 650 SE 1998 Suzuki RM 250 2008 Suzuki PV 80cc Pappa-Tunturi 1974 Solifer SM 1980</p>
Soranorsut menee minne vain niitä vie. Alla oleva tie ei rajoita niinkuin kyykkyjä ja kustomeja. No Itteasiassa toi Deauville on aika yllättävän hyvä soratielläkin kun nousee tapeille seisomaan. Jarrutuksessa pitää sitten olla vähän tarkempana.
Ei tartte olla kääntymässä takaisin kun tasainen ja harmaa tie loppuu ;)
a
BMW R1200RS
Life is for the living. Never waste a minute of it on regret.
Kun pyörä tulee vain sinulle.. käy koe ajamassa liikkeessä mahdollisimman useita malleja ja eri tyyppisillä. Eri ihmisten jalkojen ja selän pituus vaihtelee paljon, joten on tärkeää että oma pyöräsi sopii juuri sinulle. Kyllä ne myyjät auttaa.
Mielipiteeni vain omiani, eikä minua kiinnosta mitä muut niistä ajattelee. Tietoisesti en kuitenkaa loukkaa ketään tai mitään.
Yamaha FJR 1300A -08
... on yhdyssana.![]()
990 SM-T -11
FZ1-N -07
ZX-9R F2P -04
CBR 600 F4 -00
NSR 125R -94
Ja parannus keinoa ei ole, oireita voi vain lievittää.(Seeber @ Tammi. 02 2009,23:01) kirjoitti
![]()
Mielipiteeni vain omiani, eikä minua kiinnosta mitä muut niistä ajattelee. Tietoisesti en kuitenkaa loukkaa ketään tai mitään.
Yamaha FJR 1300A -08
Meikäläinen asuu periaatteessa jumalan selän takana eikä näin talvella ole kyytejä ks. liikkeisiin testailee, mutta eihän tolla vielä nii älytön kiire ole. Autokortin saaminenki saattaa kyseisen syyn takia lykkääntyä, kun opiskelen eri paikkakunnalla millä asun eikä siellä ole autokoulua. Mulla kaupunki olisi vastakkaisessa suunnassa eikä täältä ole kunnon kyytejä sinne.(ilkka75 @ Tammi. 02 2009,22:44) kirjoitti
Eli suoraan sanottuna mulla kyyditys on perseestä![]()
Honda VT 125cc Shadow
josta tulikin mieleeni...(maneesi @ Tammi. 03 2009,00:41) kirjoitti
![]()
990 SM-T -11
FZ1-N -07
ZX-9R F2P -04
CBR 600 F4 -00
NSR 125R -94
Eikun MP messuille hämmästelemään...
T
Jussi
---
"Jääkiekko on raju peli. Osallistumalla peliin pelaaja hyväksyy siihen liittyvän tapaturmavaaran"
Mutta kun saat sen uuden mopon, niin sulla on siinä Oriveden(?) ympärillä kadehdittavan hyvät mutkatiet mopoiluun.(^^Anzku @ Tammi. 02 2009,23:07) kirjoitti
itseasiassa Liperissä läheltä joensuuta mutta meiltä Varkauteen on myös todella hyvät mutkatiet(zpete @ Tammi. 03 2009,01:06) kirjoitti
![]()
kesäisin ajan yleensä kouluun kevarilla, nii sitä väliä tulee runkattuu tosi paljon. Tie on tuttu joka kurvista ja niihin mutkiin kärsii ajaa satasta eikä oo vaarassakaa mennä pyörä pois alta
![]()
Saa nähdä tulisko porukat taas rahan kaa vastaa pyörän ostossa, niiku kevarin kaa, et isä omistaa puolet sitä ku maksoki puolet. Isän nimissähän se on mut mie sitä käyttelenki enemmän![]()
Honda VT 125cc Shadow
Juu, ja siitä myös Savonlinnan suuntaan on mukavia teitä. JA eikös se joku Orivesi ole se järvi siinä Savonrannan kohdilla?(^^Anzku @ Tammi. 03 2009,09:14) kirjoitti
Kyl 600cbr on vaan helkkarin hyvä ajettava vakionakin jo.Ei väsy selkä eikä jalat.Tuolla stuntticebarillakin olen ajanut pitkää matkaa fat bar tangolla ja stunttiväleilllä niin en voi muutakuin ylistää cbr.Itse olen 183cm.Etsi itsellesi joku pc31 tai uudempi niin jo rokkaa ja hintapyynnötkään ei päätä huimaa.Ja samaan rahaan saat Hondan pommin varman tekniikan![]()
Ei ole sellaista vikaa mitä ei jeesusteipillä korjattaisi
Honda Cbr600 Pc 25 Stunt Edition
"Honda mies"
ei tietoo ku en käy sielä päin(zpete @ Tammi. 04 2009,00:22) kirjoitti
Minä oon jo vähä kallistunu ton Valkyn puolelle, mutta en ole vieläkää tehny lopullista päätöstä. Yhä otan vastaan ehdotuksia.
Honda VT 125cc Shadow
Itellä cb sevenfifty f2.. Helvetin hyvä ja luotettava peruspyörä.. Sopii isommillekin.. Hyvä rakentelu aihio ja pienet kulut..
käytössä:
Honda VT1100 ACE
vanhat:
Yamaha FZR600
Honda CB750 SevenFifty
Honda XL600V Transalp
Yamaha FJ 1100
Suzuki TS250
Suzuki DR600
Suzuki GSX750F
Yamaha XT600
Yamaha XTZ660
Honda VTR1000f
Honda VT750 ACE