Typerä laki on kyllä, mutta poliisi jolla juoksee päässä muutakin kun kusta, luultavasti päästää sakoitta jatkamaan jos nyt edes huomaa/tietää huomauttaa heijastimista. Kunhan koko pyörä ei ole yksi iso sirkus
Kun tuota omaa pyörääni virittelin ja aiheesta juttua tein, eräs varsin korkeassa asemassa oleva poliisimies minulle kertoi, etteivät nuo heijastimet voi olla sakon peruste, vain huomautuksen.
Tällä en tietenkään kannusta ketään ryhtymään laittomuuksiin.
![]()
![]()
![]()
Se on silloin kuitenkin laitonta.(Kunkku @ Syys. 24 2008,09:13) kirjoitti
Ihan semmainen perustavaa laatua oleva kymysys: Miksi moottoripyörässä(kin) on heijastimet?
No laki edellyttää vähintään sen yhden punaisen peräloosteriin ja senkin vain siksi jos fillari jää tien varteen niin ei ole ihan musta möntti tien vieressä yllärinä muille. Ajossa ollessaanhan motossa(kin) palaa aina edes joitain valoja sekä eteen- että taaksepäin ja siten nuo heijastimet muuttuvat ikäänkuin turhiksi, valojen hoitaessa jo em. havainnoitavuus-vaatimuksen. Ainoa suunta johon ei valoja ole on sivuille, mutta joissain mopoissa sekin suunta on katettu jonkinlaisen keltaisen heijastimen turvin jo ihan valmistajankin toimesta. Mitä ihmeen virkaa siis noilla lisäheijastimilla muka on?
Jos ajatellaan taasen sen moposterin näkyvyyttä esim. edellämenijän taustapeilissä, ei se heijastin siihen mitään auta sillä se paitsi peittyy ajovalon loisteeseen, mutta myös tarvitsisi katsojan suunnasta jonkin valolähteen jonka se sitten heijastaisi takaisin. Mutta tätä valoahan ei ole edellä menijän takavaloja lukuunottamatta ole, jotka taasen ovat onnettomat tuikut moposterin halogeniin verrattuna. Mitä ihmeen virkaa siis noilla lisäheijastimilla muka on?
Viranomaisten toimesta tuollainen joulukuusi-koristelu on heijastimin kielletty ihan samalla tavalla kuin valojen kanssa pelleilykin (esim. maata valaisevat alustavalot tai 10x "parkit" nokalla tai...). Joten vielä kerran: Mitä ihmeen virkaa siis noilla lisäheijastimilla muka on?
Ei mitä. Miun puolesta jokainen rakennelkoon mopostaan oman mielensä mukaan vaikka millaisen heijastin-härpäkkeen, mutta niitä ei tosiaankaan pidä yrittää mennä toisille perustelemaan jollain lisäturvalla tms. sillä kun se yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa. Kuljettajan oma heijastinvarustus onkin sitten jo kokonaan toinen juttu, sillä aika harvalla meistä kuitenkaan on etuvaloa otsassa tahi takavaloa persuuksissa![]()
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Eihän nyt niin voi tehdä. Laki kun on laki(Kunkku @ Syys. 24 2008,09:13) kirjoitti
Vaikkapa olisikin täysin järjetön!
Honda cr 125 er5/05, *cb seven fifty/02, *Suzuki sv1000s/04, *cbr 600 f/98, *zx-6r/04, sv1000s/07 gsx-r750/08
m 72 projekti
Kaikille ketkä tarvitsevat mustaa heijastavaa teippiä (tai muitakin värejä) voi laittaa minulle YV:tä, pystyn hankkimaan niitä työni puolesta![]()
Vähän kuulostaa turhan yksioikoiselta näkemyksesi. Miten paljon olet matkaillut moottoripyörällä tyystin erilaisen liikennekulttuurin maissa, etenkin itäisessä Euroopassa?(HiTec @ Syys. 25 2008,10:40) kirjoitti
Minä olen auttanut yhden suomalaisen motoristin kuolemaan Liettuassa johtaneen peräänajon jälkiselvittelyssä. Auton kuljettaja ei vaan huomannut tien laitaan pysähtynyttä motoristia vesisateessa. Yksi parkkivalo ei ollut riittävä varoitus takaa tulevalle. En välittäisi itse kokea samanlaista kohtaloa.
Joissakin maissa autoilijat eivät ole tottuneet, tai eivät arvosta moottoripyöriä mitenkään tasavertaiseksi liikenteessä. Eivätkä monetkaan heistä odota sellaista pimeällä kohtaavansa. Siksi näissä maissa lisänäkyvyys on selvä turvallisuuslisä.
Lisäheijastimien kohdalla kysymys voidaan kääntää myös toisinpäin, mitä haittaa niistä on? Jos niiden avulla saadaan lähellä olevien autoilijoiden huomio kiinnitettyä, silloin niistä on hyötyä. Suomen syksyn pimeissä, märissä ja kuraisissa keleissä eivät kaikkien moottoripyörien vakiovarusteiset valot ja heijastimet kummoista näkemistä ja näkyvyyttä takaa. Se, että yhteiseurooppalaisia valaisin- ja heijastinasetuksia on noudatettu, ei takaa turvallisia olosuhteita aina kaikissa olosuhteissa. Moottoripyörillä kun voidaan liikkua kovin eri tavalla. Sunnuntai-, kura-, ja matkamotoristin tiellä liikkuminen ja siihen liittyvät riskit voivat olla hyvin erilaisia.
Monissa maissa esim. itse ajamassani kotarissa on USD-keulan putkissa/suojissa heijastimet. Antaa lisänäkyvyyttä sivuille, kun auton valot (tai mikä tahansa valo) osuu siihen. Suomessa ko. heijastimet on poistettu. Saanen esittää kysymyksen, että mikäs hiton järki siinä on.
Mielummin isken siihen mustaan putkeen pätkän mustaa heijastinteippiä ja elän elämäni tyytyväisenä loppuun saakka (tulkoon se loppu millon tulee ja jos auto ajaa päälle, niin oonpahan tehny kaikkeni). Onneksi nyt on sitä teippiä.
Yamaha YZF-R6 (-04) --> KTM 690 SM (-07/08) --> fillarilla jokunen vuosi --> Husqvarna TE-450 (-05)
Aika huomaamaton oli tänään iltapäivällä Hyvinkäälle päin radanvarsitietä pitkin ajanut motoristikin. Musta pyörä, mustat/tummat ajokamat, eikä valoja! Varjon kohdalla oli kyllä aika vaikea huomata, varsinkin kun aurinko puiden välistä pilkahteli, ettei vanhan silmät ehtinyt tottua varjoon.
Valot päälle siis, lähivalot kuitenkin vain.
Punainen Honda ST1100 PanEuropean -97 -> Lue: Heterosohva!
mitenkäs noi heijastimet auttaa päivällä. kun autoilijat ei tahdo nähdä silloinkaan.
optikolla käynti olis monelle tarpeen.
liekö enää kaupoissa myytävänä niitä strech heijastinnauhoja mitä voi hihoihin laittaa. eiks sellaset ois hyvät jos vetäsee takin hihoihin kiinni sillon kun lähtee hämärässä ajelemaan..![]()
Honda CBF 600S