Sivu: 3 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123
Tulokset 61:stä 85:een 85:sta
  1. #61
    noni. nyt on kawa ajossa, ja pikkulenkkien jälkeen tuntuu, että noilla nykyisillä putsareilla toimii aika hyvin, moottoritie sitten näyttää....

    Eli sinne Paippisiin menoa vois alkaa puuhaamaan, vähän vois tietty vielä lämmetä, ettei tarvii olla kuin joku Michelinukko

    Jack
  2. #62
    Minäkin avasin tänään W-kauden kun oli siedettävän lämmin ja muu kalusto ajokelvottomassa tilassa.
    Itse tehty venttiilinsäätö ei aiheuttanut koneen pamahdusta vaan kaasu kulkee edelleen toisista luukuista sisään ja toisista ulos
    Uudet Avon Roadriderit tuntuvat mainiolta, kävin pari sataa kilometriä mutkapätkiä kurvailemassa.
    Vilkkukauppaan seuraavaksi. Viime kauden temppuillut takavilkku on sanonut sopimuksensa lopullisesti irti, ja heti alkumatkasta toisen etuvilkun oranssi lasi putosi *
    Nyt ei voi kääntyä kuin oikealle (samalta puolelta vielä menivät).
    Tai voisi olla raggari ja ottaa kaikki pois, mutta se viittominen tuntuu niin tyhmältä kun ei ole mikään 30-luvun risukeulahärveli tuo kuitenkaan.
    Jos ei Delvac ja tissit auta, tauti on kuolemaksi.
  3. #63
    Se viittominen on ihan luonnollista. Ainakin mulle, kun W on eka fillari missä on vilkut. En mä niitä luontevasti osaa käyttää.

    Minkäslaiset vilkut meinasit? Katto sitten tyyliin sopivat.

    nää on pienet, hyvä valoteho, tyylikkäät/ajattomat, vois sopia sunkin tyyliin. Kromi eteen, musta taakse
    http://www.motoplaza.org/mp-tuot....t-Cromi

    Jack
  4. #64
    Tilasin Saksanmaalta kun Gyntterillä on melkoisesti valikoimaa ja postikulut 3,95. Joku muistaakseni väitti tuolta tilanneensa onnistuneesti.

    Kun eivät nuo muoviset näköjään kestä niin tilasin oikein kalliita aluminjumista veistettyjä, mutta edelleen 21W halogeenejä eikä ledejä.

    Eri paria tulee taas eteen ja taakse, eikä luotimaisia lain.
    Jos ei Delvac ja tissit auta, tauti on kuolemaksi.
  5. #65
    joo alumiinia noikin, noi bulletit, ja 21W polttimo. Ihan hyvin wörkkii. Mulla on tollaset.

    J
  6. #66
    Jaa vilkkusuunnitelma muuttui taas jo sattuneesta syystä, taakse tuleekin nähtävästi nuo suosittelemasi mustat bulletiinit. Jos nyt joskus jostain tulevat.

    Pitäisikö nyt heittää joku ehdotus tuohon yhteentörmäämiseen.
    Se Paippisten moottorikahvila aukeaa siis helatorstaina 13.5.
    Meinasin ehdottaa perjantai 14.5. mutta siellä on jokin VW-miitti silloin. Vaikka melkeinhän sinne luulisi muutaman ylimääräisen Veettömän Ween mahtuvan joukkoon?
    Tai jospa seuraavalla viikolla to tai pe (20/21 päivä), silloin ei ole mitään muuta häppeninkiä merkitty paikan kalenteriin? Sehän on auki 16-20 arkisin.
    Kannanottoja?



    Jos ei Delvac ja tissit auta, tauti on kuolemaksi.
  7. #67
    periaatteessa käy helatorstai tai sitä seuraava perjantai ehkä paremmin. (siis molemmat käy, paitsi to 20.5, olipa kierosti ilmastu)
    Kaatosateessa ei viitti. Eli kuunnellaan muita ja kattellaan säätä

    J

    Ps. noista alubulleteista pystyy sitten aika helpolla pienellä väsäämisellä lyhentämään ton varre, saa ihan kiinni pyörään.



  8. #68
    Löytyy muuten W650 Service Manuaali ihan laillisesti netistä:
    http://www.slideshare.net/guest36f20...service-manual
    If you ride like there's no tomorrow, there won't be. ~Author Unknown
  9. #69
    ja sit kun toi häviää tuolta, mulla on toi ollu koneella jo piiitkään,,,

    mutta nythän se on teilläkin
  10. #70
    No pitäisikö tarkentaa kaavailu tuohon 21.5. kunnes selviää ettei se sovi kenellekään muulle. Säävarauksellakin toki.
    Jos ei Delvac ja tissit auta, tauti on kuolemaksi.
  11. #71
    Toi helatorstain jälkeinen perjantai ei käy mulle ollenkaan. 21.5 perjantai sopii mulle mainiosti. Kerkee sitten vielä La tai Su Petrol Sirkukseen. Onko kukaan tulossa huomenna stadin starojen avaukseen ajattelin itse mennä jos ei sada räntää.
    F#<k This, Lets Ride
  12. #72
    kyllä tuo 21.5 käy, säävarauksella.

    Huomenna duunia/kurssia illalla
  13. #73
    Ollaanko menossa perjantaina?

    Mihin aikaan?

    J
  14. #74
    Sää näyttää oikein suotuisalta näillä näkymin jotta mikä ettei.

    Tuleekohan monikin töiden jälkeen? Minunkin pitää käyttää toinen pyörä pikahuollossa(?) iltapäivällä.
    Olisiko joku 17-18 kertaluokka sellainen että luulisi ihmisten ehtivän?
    Jos ei Delvac ja tissit auta, tauti on kuolemaksi.
  15. #75
    mulle sopisi vaikka klo 19 kun pitää kusettaa noi koirat. (mun lenkkipäivä)

    J
  16. #76
    Yksi tyytyväinen W650 kuski ilmoittautuu jälleen. *Alla on juuri yksi niistä JU-29? pyöristä. Ostin 5000km ajettuna v. 2004. Nyt on kilometrejä kertynyt n. 20000. Ei siis vielä hírveästi. Pyörä on pelannut ihan hyvin, viime kesänä alkoi sähköt temppuilemaan kun oli huono akku, ajovalot välkkyivät ja kiekkamittari meni villiksi. Tuli kuntoon akun vaihdolla. Nyt muutama sata km. ajoa alla tänä keväänä. Yhtenä aamuna oli pyörän sähköt ihan kuolleet, piti polkaista about sata kertaa ennen kuin käynnistyi. Lähdin tielle, mutta yks kaks sammui tien poskeen. Kipinä hävisi jonnekkin.... Kotona purin pyörää ja akku ihan ok, puolet sähköistä vaan ei toimi. Startti ei inahdakkaan vaikka solenoidille tulee sähköt ja vaikka laittaa piuhat "oikariin", niin ei starttaa. Myös LCD näyttö ei pelaa. Muut sähköt näyttäs toimivan. Lähti myös käyntiin polkaisemalla kun yritin. Pitää vielä tutkia onko virtalukossa vikaa tai maadoituksessa, vähän sellainen olo, että niissä voisi vika piileä. Siis muuten ihan oikein mukava pyörä.
    "THE OVERTAKER GETS THE UNDERTAKER"
  17. #77
    Tulossa ollaan. Tulen varmaan vähän ennen klo 19.
    Mulla on kanssa pientä pulmaa pyörän sähköjen kanssa. aina kun pyörä seisoo pari kolme päivää ja sen jälkeen starttaa niin ei lähe käyntii. mutta jos muistaa käännellä virtalukkoa etenkin jos käyttää avainta ääri oikealla auttaa paljon.
    F#<k This, Lets Ride
  18. #78
    Scheisse,

    Saatan joutua feidaamaan....Pitäis mennä Nummelaan käymään just huomenissa. Pitää kattoa kerkeenkö ollenkaan.
    On tää saatanaa kun kalenteriin tulee pakollisia päällekkäisyyksiä.

    J
  19. #79
    Kukas oli eilen Bemböle/Muurala akselilla W'llä? (beige/ruskee)

    Vai oliko se tuntematon 5. W Uudellamaalla?

    Jack
  20. #80
    Huomasin myynnissä olevan -67 WR SS 650 hintaan 7700 eeroo VMPK:n myydään palstalla. Ei minun -Olen hondamies... vaan on se nätti tuo Kawa...
    virkamies
  21. #81
    Onko kiinnostusta pitää uudelleen miittiä? Viimeks oli 3 pyörää.
    F#<k This, Lets Ride
  22. #82
    jossain vaiheessa...katotaan miten on aikaa...

    Jack
  23. #83
    Oon nyt ajellu tänä vuonna n. 5000 km. nyt on mittarissa 30tkm. Tuossa joku hetki sitten W meni ekan kerran rikki. Toinen pakari oli ratkennu poikki. Ei muuta kun TIGiä ja RST puikkoa ja taas mentiin. mutta nyt näyttäs, että se ratkeaa taas. Ens talvena täytyy puuhastella uudet putket. Mistä muutens tietää onko pärrä Eu-tyyppihyväksytty? onko se merkitty otteesseen vai runkoon?
    Yks kumma juttu on myös ihmetyttäny jo hetken. Miksi W650 harrastajille ei ole kunnon forumia englanniksi. Okei toi yahoon systeemi on, mutta se on aika pökäle. foorumit löytyy kyllä saksaksi, ranskaksi & italiaksi.
    http://www.armbell.com/kz400/index.php?mforum=kz400
    tuossa on yksi footumi mutta siellä ei ole montaa W harrastajaa.
    F#<k This, Lets Ride
  24. #84
    Näyttää siltä että ensi vuonna saadaan sitten markkinoille W800! Pitää kyllä käydä koeajolla sitten kun siihen tulee mahdollisuus.

    Pyörää voi katella vaikka tuolta:
    http://www.advrider.com/forums/showthread.php?t=614615
    If you ride like there's no tomorrow, there won't be. ~Author Unknown
  25.  
  26. #85
    Kun esite on käännetty englanniksi niin voipi olla että jopa tulee eurooppaan. Aluksi kun kuulin huhuja että kyseinen peli on tulossa luulin, että se olis vain japsien omaa herkkua.
    Teho tietoja en vielä esitteestä löytäny, mutta eiköhän siinä ole suunilleen saman verran kun bonnessa.
    F#<k This, Lets Ride
Sivu: 3 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123