Ostin pyörän alkuvuodesta 2007. Jo tuon talven aikana löytyi pyörästä hieman omituinen vika, eli pyörä lämmettyään sylkäisee jäähdytysnesteet pihalle niiden kiehahdettua. No, asiaa tutkailtuamme havaitsimme, että flekti itsessään kyllä toimi (ei vain käynnistynyt ajoissa), joten vaihdoimme flektin anturin. Ongelma ei poistunut, ja saamani vinkin perusteella seuraavaksi vaihdettiin painekorkki ja tämä korjasikin vian. Flekti lähti viime kesän ajan hienosti käyntiin aina kun pitikin...
Mutta ...
Nyt talven jälkeen ongelma on palannut. Kevään ensimmäiselle ajolle lähtiessä tapahtui siten, että pyörä räkäisi jäähdytysnesteet pihalle, ja kun sammutin moottorin ja käänsin virrat takaisin päälle, flekti lähti silloin pyörimään.
Kokeilin uudelleen, ja jälleen jäähdytysnesteet ehtivät kiehahtaa ennenkuin flekti käynnistyi, ja pyörä kärsi uudelleen jäähdytysnesteyliherkkyydestä. Erona aikaisempaan on, ettei flekti lähtenyt käyntiin edes koneen sammuttamisen / virtojen takaisin käännön jälkeenkään....
Osaisikos joku minua fiksumpi ehdottaa, mikä pyörässä nyt voisi olla vialla? Olisiko flekti kuitenkin viallinen? En oikein jaksa uskoa, että painekorkki olisi jälleen vaihtovalmis...
Mitäs jos vaihtaisit siihen termarin? Vika meinaan jo alkujaan vaikuttaa sellaiselta että sulla on termari jumissa => päästää vedet koneessa about kiehumaan ennen kuin virtaus syylariin aukeaa. Ja se flektin anturikin kun on (kylmän) syylarin kyljessä, niin... Itsellä tuossa meinaan mitä Reiska muutaman vuoden oli, niin sitä piti tosiaan pitkään ja hartaasti lämmitellä että sai konetta niin lämpöiseksi, että flekti pyörähti. Normaali ajossa lämpömittari hyvä että 1/2 väliin asteikkoa juuri koskaan kapusi
No voihan siellä toki olla muutakin, esim. vesipumppu entinen tai vain yksinkertaisesti tukos jossain. Mutta vaihto- ja selvitystyön minimoimiseksi itse tosiaan lähtisin tuosta termarista liikkeelle. Muistaakseni se vieläpä sijaitsi heti siinä tankin alla, ylävesiletkun juuressa, niin vaihtokaan ei ole suuren suuri operaatio (pitäisi tarkistaa tuosta Haynesista...). Sen wanhanhan tietty voi myös testata esim. vesikattilassa aukeaako se ja missä lämpötilassa, mutta...
Syy on tosiaan termostaatissa, tai vesipumpussa. Tolla painekorkilla ei varmaan kovin suurta vaikutusta ole muutoin kuin kiehumispisteen suhteen. Aika korkealla on lämmöt jos neste alkaa kiehumaan, vaikka korkki olisi viallinenkin.
Tuli vielä mieleen sellainen asia, että kun niiden jäähdytysnesteiden kanssa lorailet, niin et kait ole mennyt vahingossa sekoittamaan punaista ja vihreää keskenään.? Ne nimittäin sekoittuessaan hyytelöityvät. Kannattaa siis huuhdella koko järjestelmä, ja vaihtaa koko neste. Joko punaiseksi tai vihreäksi. Molemmissa on varmaan sopivaa laatua alumiinijäähdyttäjälle ja moottorille.
Voin vastata tuohon jälkimmäiseen kun olemma ollut itsekin vekottimen käyttäytymistä livenä ihmettelemässä: Oikeaa jäähdytysnestettä onpi käytetty...ellei joku sitten historiassa ole väärää käyttänyt, mutta mitään jälkiä siitä ei ole havaittavissa eli vanhatkin nesteet viime vuoden keväällä olivat oikeaa tyyppiä (viime keväänä vaihdettu uudet nesteet).
Uusi termari tuohon härveliin kustantaa sen 42 euroa Brandtin hyllystä, joten eiköhän sen voi noin ensitöikseen vaihtaa. Vesipumppua en ihan heti tohdi mennä vaihtamaan "kokeeksi" ;-).
"Keväthuolto" tehty, ja samalla tarkistettiin termaria. Ei ollut jumissa, mutta vähän vaikutti siltä ettei avaudu tarpeeksi. Päätimma siis vaihtaa uuteen...
Huollon yhteydessä testattiin flekti, ja se toimi ok.
Ja testatessa kuten ennenkin, kone käytettiin lämpimäksi ja mittarin näyttäessä karvan yli 3/4 kiehahtaa nesteet ja alkaa puskea pihalle. Kun siitä sammutti koneen ja väänsi virrat takaisin päälle, flekti lähti jääeen kiltisti käyntiin.
Putket kuumat flektin molemmin puolin, eli maallikkomaisesti voisi todeta veden kyllä kiertävän ok. Ulos tuleva neste on puhdasta, ei mitään ylimääräisiä hyytymiä tai vastaavia havaittavissa...
Illalla tutkaillaan johdotuksia vielä tarkemmin. Vaihdeltiin jo huollon yhteydessä flektin liiitin, kun se näytti vähän omituiselta. Ei toki sekään sitten auttanut.
Puuuuuuuh... Mitähän seuraavaksi keksis kokeilla. No, noita johdotuksia nyt ainakin vähän mut melkoisen dilemma tää alkaa olla.