Sivu: 1 / 8:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 230:sta
  1. #1
    Noniin eli ostin juuri -97 vuoden tonniäffän mittarissa 51tkm ja nyt kyselisin mielipiteitänne ja kokemuksianne pyörästä. Itse kun olen kaikenlaisia palstoja ja foorumeita selaillut läpi niin ainakin tuo nokkaketju ja kiristin ovat olleet pääosassa mutta muuten pitäisi olla idioottivarma tekniikka vai? Itselläni on vielä alle 25 vuotta lasissa ja aika aloitteleva motoristi olen mutta kokemuksia loytyy lähinnä piikkisistä ja pienemmistä aprilioistakin vähäsen. Pyörän käyttötarkoitus on lähinnä matka-ajoa mutta todennäköisesti myös liikuskelen paljon kaupungissakin. Ainakin ajoasento tuntui istuvalta ja emäntä kehuskeli matkustajan tiloja. Ennen valintaa käytiin kokeilemassa mm. XX:sää, GSX 1100G sutsukia ja 1200 bandiittia eli teinkö nyt tyhmästi kun tuon menin ostamaan? Kiitoksia mielipiteistänne jo etukäteen!
    Normaalin ihmisen unentarve on keskimäärin 10 minuuttia lisää.
  2. #2
    Faijalla tuommoinen muistaakseni -99 mallia. Eli käsittääkseni täysin sama peli, voin olla toki väärässä. Mitään vikaa ei ole ollut, mittarissa 40tkm. Itsekkin sillä ajaneena mielestäni hyvä peli varsinkin reissaamiseen. Kyllä sillä kulma-ajookin voi tietysti vetää, mutta paino pienissä nopeuksissa tekee siitä pikkuisen epämukavan. Hyvä peli. Tekniikasta en sitten oikeastaan mitään tiedäkkään...
  3. #3
    hyvän ostoksen teit, ei huolta.
    Itsellä oli ensin -91 vastaava ja nyt -01 CBR1000F.
    Ei varsinaisia ongelmia kummassakaan. edellisen myin kun mittarissa 96tkm ja varmasti paljon vielä edessä.

    edelliseen vaihdettiin kiristin ja nykyiseenkin varmaan jossain vaiheessa. takaiskarin vaihdoin vanhaan ja sen siirsin tähän nykyiseen. se saattaa jossain vaiheessa sullakin kypsyä. helppo vaihtaa ja kohtuullinen ostaa.
    mittarin näyttö loppuu silloin tällöin, siis ei näytä mitään.
    vikana nopeusmittarin alapäässä oleva muovimutteri.

    huolettomia kilometrejä!
    jussi
  4. #4
    Meillä on perheessä -97 mallinen ollut vuodesta -98 lähtien. Kilometrejä takana reilut 110tkm eikä mitään ongelmia ole ollut. Nokkaketju ja eka kiristin vaihdettiin 80tkm kohdalla ja nyt viime syksynä kiristäjä uudelleen. Muuten pelaa kuin Buick:ki.
    Honda CBR1100XX
  5. #5
    Lainaa (jussiupn @ Helmi. 20 2008,10:20) kirjoitti
    Itsellä oli ensin -91 vastaava ja nyt -01 CBR1000F.
    huomasitko mitään suurempaa eroa vanhemman ja uudemman välillä painopisteessä tai ajettavuudessa? Ovat kuulemma ketaleet muuttaneet keulan kulmaa yhdellä (!) asteella -93 malliin ja painopisteeseenkin on kuulemma tehty joitain pieniä muutoksia.

    Itsellä kokemusta -00 mallista ja omasta -91 vasta koeajojen verran, enkä silloin huomannut mitään suurempia eroja. Ajattelin kysellä, jos pidempi siivu molemmilla olisi paljastanut jotain eroja yhdistelmäjarrujen lisäksi.

    Japelille onneksi olkoon "uuden" pyörän johdosta ja tervetuloa Hondakuskien joukkoon *
    Joke's Garage - elämää KiloKawan ja museo-Fourin kanssa
  6. #6
    Mun ajolla en huomanut mitään merkittävää eroa noiden -91 ja -01 mallien välillä. Toisaalta mä en edes huomaa sitä eroa niissä jarruissa...
  7. #7
    Lainaa (Japeli @ Helmi. 19 2008,13:27) kirjoitti
    Noniin eli ostin juuri -97 vuoden tonniäffän mittarissa 51tkm ja nyt kyselisin mielipiteitänne ja kokemuksianne pyörästä. Itse kun olen kaikenlaisia palstoja ja foorumeita selaillut läpi niin ainakin tuo nokkaketju ja kiristin ovat olleet pääosassa mutta muuten pitäisi olla idioottivarma tekniikka vai? Itselläni on vielä alle 25 vuotta lasissa ja aika aloitteleva motoristi olen mutta kokemuksia loytyy lähinnä piikkisistä ja pienemmistä aprilioistakin vähäsen. Pyörän käyttötarkoitus on lähinnä matka-ajoa mutta todennäköisesti myös liikuskelen paljon kaupungissakin. Ainakin ajoasento tuntui istuvalta ja emäntä kehuskeli matkustajan tiloja. Ennen valintaa käytiin kokeilemassa mm. XX:sää, GSX 1100G sutsukia ja 1200 bandiittia eli teinkö nyt tyhmästi kun tuon menin ostamaan? Kiitoksia mielipiteistänne jo etukäteen!
    Siitä voipi alkaa rakentamaan tollasta Hontra
  8. #8
    Vaihtakaa joku mun SV tommoseen matka-ammuun..
  9. #9
    ...oli ekana "isona" pyöränä -92 vuosimallinen CBR1000F liki 20 vuojen tauon jälkhen...aivan loistava ajettava niin yksin ku kaksinki, kulki ku juna tienpäällä. Ja se joka väittää sitä raskhaksi väännellä ja käännellä niin on luultavasti "kukkakeppi", riittävästi kun on painoa ja voimaa niin kyllä taittuu ...

    Voimaa, vääntöä ja kulkua riittävästi, mutta ennenkaikkea hulppea ajella toistatuhannen kilometrin päivähuikosiaki; ei tunnu mishän!

    Ajelisin varmasti vieläki, ellen olis teheny yhtä ainuaa virhettä: kun sattu soppelisti tyrkylle, niin kävin seku-vain-koeajamassa Hayabusaa. Ja siitä se CBR sitten lähti kierthon. Mutta hieno pyörä oli kaikinpuolin.
    Hayabusa -01 mm. Norjanreissusta albumilinkki! kuva s. 7

    319km/h Hallin kentällä 2014 liki 160tkm ajetulla tourinki-Busalla
  10. #10
    Lainaa (toimeve @ Helmi. 21 2008,15:10) kirjoitti
    ...oli ekana "isona" pyöränä -92 vuosimallinen CBR1000F liki 20 vuojen tauon jälkhen...aivan loistava ajettava niin yksin ku kaksinki, kulki ku juna tienpäällä. Ja se joka väittää sitä raskhaksi väännellä ja käännellä niin on luultavasti "kukkakeppi", riittävästi kun on painoa ja voimaa niin kyllä taittuu * ...
    Juu itsellä elopainoa 115kg ja ilman sen suurempaa egon kohotusta niin penkistä nousee enemmän.
    Normaalin ihmisen unentarve on keskimäärin 10 minuuttia lisää.
  11. #11
    Lainaa (toimeve @ Helmi. 21 2008,15:10) kirjoitti
    ...oli ekana "isona" pyöränä -92 vuosimallinen CBR1000F liki 20 vuojen tauon jälkhen...aivan loistava ajettava niin yksin ku kaksinki, kulki ku juna tienpäällä. Ja se joka väittää sitä raskhaksi väännellä ja käännellä niin on luultavasti "kukkakeppi", riittävästi kun on painoa ja voimaa niin kyllä taittuu * ...

    Voimaa, vääntöä ja kulkua riittävästi, mutta ennenkaikkea hulppea ajella toistatuhannen kilometrin päivähuikosiaki; ei tunnu mishän!

    Ajelisin varmasti vieläki, ellen olis teheny yhtä ainuaa virhettä: kun sattu soppelisti tyrkylle, niin kävin seku-vain-koeajamassa Hayabusaa. Ja siitä se CBR sitten lähti kierthon. Mutta hieno pyörä oli kaikinpuolin.
    Sama tausta, tosin vähän nuorempi olen... mut ennen 1000 cepari f . hyvä peli. mut busalla mennään..
    SUZUKI GSX-1340R L1 black chrome
  12. #12
    Onnea uuden pyörän omistajalle. Hyvän pyörän ostit, mulla on ollut aikojen saatossa kolme tonnista cebaria ja ei pahaa sanottavaa löydy.
    Tuossa sun pyörässä on dual-jarrut ja ne onkin tosi hyvät. Pyörä on muutenkin hyvä ja luotettava matkakumppani. Radalle sillä ei kuitenkaan kannata lähteä kisailemaan, mutta se ei kaiketi sulla ole tarkoituskaan. Kyllä sillä silti mutkatietäkin on hyvä päästää menemään kun vähän tottuu.
    Suzuki A100
    Suzuki GT250
    Honda VF 750F
    Honda CBR1000F
    Yamaha virago 1100
    Honda CBR1000F
    Suzuki GSX 600F
    Suzuki Gsx 1300R
    Suzuki Gsx 1300R gen2
    Suzuki GSX1400
    Harley Davidson flstci
    Kawasaki VN 1700
    Honda ST1300A
    Honda GL1800
  13. #13
    Lainaa (juice67 @ Helmi. 21 2008,21:00) kirjoitti
    Onnea uuden pyörän omistajalle. Hyvän pyörän ostit, mulla on ollut aikojen saatossa kolme tonnista cebaria ja ei pahaa sanottavaa löydy.
    Tuossa sun pyörässä on dual-jarrut ja ne onkin tosi hyvät. Pyörä on muutenkin hyvä ja luotettava matkakumppani. Radalle sillä ei kuitenkaan kannata lähteä kisailemaan, mutta se ei kaiketi sulla ole tarkoituskaan. Kyllä sillä silti mutkatietäkin on hyvä päästää menemään kun vähän tottuu.
    Juu eikös ne dual-jarrut oo noissa vuodesta -93 lähtien? Matkakumppaniksi (emännän kera) tosiaan hain että jääkööt nuo ratarevittelyt niitä naulapäitä varten * Moottoripyöräilyssähän on (ainakin omasta mielestäni) ideana ajella rauhaksiin pieniä ja mukavia mutkateitä ja ihailla maisemia. Tarvii varmaan kyllä totuttelua ensin kun olen enemmän kustomi-miehiä ajomieltymykseltäni ja tää on nyt eka kunnon "iso ja kyykympi" pyörä. Ostovalintaan vaikutti isosti myös tosiaan se että miten se emäntä jaksaa siellä takapallilla istuskella. Varmasti on mukavampaa istua tonniäffän kyydissä kuin esim. viragon takana kun cebarista löytyy vielä kolmen laukun sarja *



    Normaalin ihmisen unentarve on keskimäärin 10 minuuttia lisää.
  14. #14
    Lainaa (Japeli @ Helmi. 21 2008,15:27) kirjoitti
    Lainaa (toimeve @ Helmi. 21 2008,15:10) kirjoitti
    ...oli ekana "isona" pyöränä -92 vuosimallinen CBR1000F liki 20 vuojen tauon jälkhen...aivan loistava ajettava niin yksin ku kaksinki, kulki ku juna tienpäällä. Ja se joka väittää sitä raskhaksi väännellä ja käännellä niin on luultavasti "kukkakeppi", riittävästi kun on painoa ja voimaa niin kyllä taittuu ...
    Juu itsellä elopainoa 115kg ja ilman sen suurempaa egon kohotusta niin penkistä nousee enemmän.
    Siitä huolimatta että moottoripyörän käsittely on pääosin tekniikkalaji, olen ylläolevasta samaa mieltä. Jotkut pyörät olen itse kokenut raskaaksi käsitellä pikkupyörityksessä vaikka muuten olen niistä pitänytkin kovasti.

    Samoin muiden liian pehmeäksi moittima satula saattaa tuntua joko aivan sopivalta tai jopa liian kovalta.

    Johtunee ehkä siitä, että ajokamppeissa meillä on emännän kanssa painoa yhteensä suunnilleen tuo 115 kg

    Mutta KiloCebarin hintatason tarkistettuani tuli mieleen villi ajatus olisiko kellään kokemusta sellaisesta 25 kW väliluokkaan kuristettuna? Kevari on vuoden kuluttua jäämässä nuoremmalle lurjukselle ja väliluokan kortille sopivasta moposta on alustavasti keskusteltu. Olisihan tuo aivan eri peli kuin ER-5, jonka hinnat alkaen on kalliimpi. Ruiskuvehkeen voi kuristaa sivistyneesti minne tahansa tyhjäkäynnin ja maksimitehon välille, mutta toimiiko noin paljon kuristettu kaasutinkone enää huonostikaan?

    t. Kukkakeppi & pojat
    CB500 -> Bandit 1200S -> BMW R1150RT -> Honda Pan European
    moposivut: www.elisanet.fi/hannu.hietalahti
  15. #15
    Lainaa (Hannu59 @ Helmi. 22 2008,12:04) kirjoitti
    Mutta KiloCebarin hintatason tarkistettuani tuli mieleen villi ajatus olisiko kellään kokemusta sellaisesta 20 kW väliluokkaan kuristettuna?
    Tutkin eilen pitkästä aikaa oman pyörän Saksan rekisteriotetta, pyörä on viettänyt siellä yhdellä omistajalla vuodet 1992-2000. Hondan maallinen matka vapaiden nopeuksien luvatussa maassa on alkanut 20Kw tehoilla, huippunopeutta paperissa seisoo 135 km/h *

    Kuristus on otteen mukaan tehty 12,5 mm supistuksilla imukanavissa ja saman kokoisilla kuristeilla pakoputken päissä. Otteeseen merkattu melukin on laskenut 89->84 dB ja huippukierrokset 9500->5500 rpm. No, tätä hissuttelua ei onneksi kestänyt kun vuoden verran, sitten teho on nostettu huimaan 72 kW:iin, tällä kertaa imukanavissa oleville 16,5mm supisteilla. Muutaman viikon päästä nähdään, onko ne vieläkin paikoillaan *

    e: muisti prakaa, 24->20kW



    Joke's Garage - elämää KiloKawan ja museo-Fourin kanssa
  16. #16
    Lainaa (Japeli @ Helmi. 19 2008,13:27) kirjoitti
    Noniin eli ostin juuri -97 vuoden tonniäffän mittarissa 51tkm ja nyt kyselisin mielipiteitänne ja kokemuksianne pyörästä. Itse kun olen kaikenlaisia palstoja ja foorumeita selaillut läpi niin ainakin tuo nokkaketju ja kiristin ovat olleet pääosassa mutta muuten pitäisi olla idioottivarma tekniikka vai? Itselläni on vielä alle 25 vuotta lasissa ja aika aloitteleva motoristi olen mutta kokemuksia loytyy lähinnä piikkisistä ja pienemmistä aprilioistakin vähäsen. Pyörän käyttötarkoitus on lähinnä matka-ajoa mutta todennäköisesti myös liikuskelen paljon kaupungissakin. Ainakin ajoasento tuntui istuvalta ja emäntä kehuskeli matkustajan tiloja. Ennen valintaa käytiin kokeilemassa mm. XX:sää, GSX 1100G sutsukia ja 1200 bandiittia eli teinkö nyt tyhmästi kun tuon menin ostamaan? Kiitoksia mielipiteistänne jo etukäteen!
    Hyvän pyörän ostit
    Honda CBR 1000F -97, Honda VFR 800 -09
  17. #17
    Voi peijjooni et sormet syhyy!!! Tätä syksyä kun on jo kestänyt 7kk nii vois tuo luontoäiti aloittaa ne kauniit keväiset ilmat!! Ei viittis enää seebraa siellä liikkeessä seisottaa kun vois ottaa sen jo tohon jalkojen väliin ja lähtee baanalle
    Normaalin ihmisen unentarve on keskimäärin 10 minuuttia lisää.
  18. #18
    Onnittelut hyvästä valinnasta! Tuntuvat nuo CBRrät olevan varsinaisia ikiliikkujia ja varmoja matkajuhtia.

    Eilen (23.2.) näin länsiväylällä CBR 1000 F:n taustapeilistä jolloin oli ihan pakko suoralla hiljentää vauhtia hieman, raottaa ikkunaa auki ja seurata ohitusta... on se komia pyörä!
    Ajuri ei sääennusteita kattele!
  19. #19
    Cebari-tonni on meikän lapsuuden haave, samoin kuin on VFR 750 RC 36:kin. Jälkimmäisen omistan ja ikäväkseni (rahattomuuttani) joudun siitä luopumaan uuden Firebladen tähden. Harmittaa niin vietävästi. Onneksi tässä on sellainen varasuunnitelma, että vaimoni tahtoisi alkaa itsekin ajamaan (jahka toinen perillinen saadaan maailmaan ja hieman varttumaan), joten eiköhän joko CBR tai VFR saada hyvällä tekosyyllä hankittua tähänkin talouteen... Kerkesin kyllä miettimään -92 vuoden Firebladeakin perheen kakkospyöräksi, mutta jotenkin olen kiintynyt noihin kahteen edellä mainittuun.
    Honda CBR 1000 RR -08
  20. #20
    Hyvä moppe on tuo tonniäffä. Meillä on talouden toinen pyörä tuollaanen. Mittarissa rapiat 80 tkm ja nokkaketju se vähän rasailee, ensi kesäksi sille jotain tehdään. Kataloogi-MP-maailmassa oli koeajo käytetystä (60tkm), siinä yksilössä meni takahaarukka huoltoon, oli klappia. Meidän ceparista se katsottiin muistaakseni toissakesänä, ja oli timmissä kunnossa. Se etenee kyllä kuin juna, taittaminen kurviin tuntui allekirjoittaneelta aluksi vähän raskaalta. Ja believe me, kyllä se radallakin taipuu ja ilman muuta kannattaa käydä siellläkin. Ite en ole sillä kokeillut, mutta kyllä ukko vie sitä aika hyvin!Mainio matkajuhta, mielestäni katteet ovat kyllä yhdet kaikkien aikojen parhaista, jos ihan matkamatkapyöriä ei oteta lukuun. Kahvanlämppärit kun on, niin no problem vähän kylmemmilläkään keleillä! Ja takapenkkiläinenkin varmasti kehrää...ainakin matkustusolojen puolesta .
    *Honda VFR 800 V-tec 2004 ABS DCBS PGM-FI H.I.S.S Staintuned & Honda XL650V TransAlp 2002*
    *Does my bike make my butt look fast?*
  21. #21
    Noniin nyt kun ymmärsin asian ytimen eli miten tuohon viestiin saadaan kuva liitettyä niin laitetaanpa se tuohon. Eli tuossa se meidän perheen uusi beibi on * sivulaukut vielä kuvasta puuttuu kun on liikkeessä otettu.
    Normaalin ihmisen unentarve on keskimäärin 10 minuuttia lisää.
  22. #22
    Itellekki eksyi tollanen -98 mallinen talliin joulunpyhien aikaan odotteleen kesää. Tottakai on vähä kaasuteltu ja huollettu viime viikkoina mutta kovastio tekis mieli kokeilee tielle.
    Paikallaan pystyssä pideltynä tuntuu että painopiste ja istumakorkeus on matalemmalla kuin toisessa mopossa (CBR600F -93) ku niiden päällä peräkkäin istuu, mutta huomaa että on raskaampi. Kesällä sitten näkee millanen on ajaa 3 laukun ja emännän kans verrattuna tohon kusiaseen 1 laukulla varustettuna. Jos "huono" tuuri käy niin molemmilla voi ajella vaikka vuorotellen. Ostakaa joku toi 600F pois seisomasta tallista ja näyttämään sille lisää maantietä....
    Kaikki on siistiä minkä itte tekee!!

    Honda CBR600F -98
    ex-Honda CBR1000F -98
    ex- Honda CBR600F -93
  23. #23
    Hiukan tässä tosiaan jo polttelis päästä ajeluttamaan tota matkalehmää * Talven aikana ehkä sata kertaa miettinyt syksyn koeajoa ja että miltä se nyt sitten oikeasti tuntuu. Taas on suu hymyssä, kun ensi viikoksi lupasi kevättä, päivällä +6 ja aurinkoa *

    Kirjoittelin tonne Joke's Garageen pitkät tarinat kilocebarin ostosta, *klik

    E: Japeli, siistinnäköinen peli *



    Joke's Garage - elämää KiloKawan ja museo-Fourin kanssa
  24. #24
    Itselläni oli vuoden 97 malli ja oli ihan ok laite.

    Minulla oli aiemmin myös XX, laitteena F on hieman kankeampi, mutta tien päällä mielestäni jopa hieman mukavampi.

    Nämä siis omia mielipiteitäni.

    Mieluummin mopolla sateeseen, kuin kotona tossun alla )

    http://www.meikamotoristi.com
  25. #25
    Lainaa (Spelaaja @ Maalis. 07 2008,13:36) kirjoitti
    Itellekki eksyi tollanen -98 mallinen talliin joulunpyhien aikaan odotteleen kesää. Tottakai on vähä kaasuteltu ja huollettu viime viikkoina mutta kovastio tekis mieli kokeilee tielle.
    Paikallaan pystyssä pideltynä tuntuu että painopiste ja istumakorkeus on matalemmalla kuin toisessa mopossa (CBR600F -93) ku niiden päällä peräkkäin istuu, mutta huomaa että on raskaampi. Kesällä sitten näkee millanen on ajaa 3 laukun ja emännän kans verrattuna tohon kusiaseen 1 laukulla varustettuna. Jos "huono" tuuri käy niin molemmilla voi ajella vaikka vuorotellen. Ostakaa joku toi 600F pois seisomasta tallista ja näyttämään sille lisää maantietä....
    Ethän sinä koskekaan enää kusiaiseen kun tonnisella ekan lenkin olet heittänyt..
    Itselläni myös tuollainen -98 tonninen ja kun kokeilin kaverin kuussatkua, niin tuli sellainen fiilis että ei tarvi uudelleen sitä kokeilla. Se oli suorastaan mopon oloinen isoveljen rinnalla.
    Liian pieni allekirjoitus poistettu.
  26. #26
    Tänään kävin taas kuolaamassa ceepparia liikkeessä Ei taida tulla mitään siitä suunnitelmasta et pääsiäisviikonlopul olisin sen kotiin hakenu ku on tuo Mette Mannonen luvannu niin kylmää ilmaa...
    Normaalin ihmisen unentarve on keskimäärin 10 minuuttia lisää.
  27. #27
    Munat tankkiin ja matkaan,ei ainaskaan itellä kädet väsy ko istuu tankis kii.Mut taitaa ajurin pituus vaikuttaa tohon ajo geometriaan,itellä 190.
    m HONDA v
  28. #28
    itellä kans oli -93 1000f aivan mahtava peli 80tkm ajettu ja nokka ketju rallatti.
    nykyään tuo -05 xx ja uutena ostettu nyt 32tkm ajettu ja mielestäni parempi tuon sporttisuuden ansiosta.
    eli taittuu mukavammin pikkutiellä mutta on sitä matkapyörääkin
    mahtavia pelejä kummatkin

    harmittaa vaan kun ei tiedä tulevaisuutta xx:stä mitä meinaavat tehdä.jos lopettavat xx eikä tilalle tule samaa tasoa täytyy vissiin vaihtaa leiriä koska blade ei istu ollenkaan meikäläiselle 185 ja 110kg
    ehkä 1400 hayabusa hyi mikä ajatus

    tuo 600 allekirjoituksessa vois olla myytävänä jos kiinnostaa
    talliin vois kattella tuoreempaa



    tallissa nyt
    yamaha rd125 -80
    Pitbro 125 -07 4t crossi
    hondacbr 1100xx -05
    yamaha fz1 -10
    ex
    cbr600 -99
  29. #29
    Mulla -91 mallinen ja ongelmia on ollu. Pyörääni on entinen vähä viritelly dynojet, syttypyörä, vapari ja yoshimura. Ostin pyörän ilman koeajoa ja äänestä kuulin että keju rallattaa. Ostin uudet ketju+kiristin, jonka jälkeen ei saanu venttiilejä säätöihin. Kansi irti ja kaikki imuventtiilit kuluneet täysin piloille, venttiilien reunat niin terävät että haavan sai. Uudet imut ja kansi koneistamolle ja oli vieläpä tosi kiero ja jäljistä päätellen vuotanut painetta vesikiertoon. Nyt pitäis olla yläpää hyvä. Onko kokemuksia toimiiko kyseiset viritykset??
  30.  
  31. #30
    Omasta mopottimesta on Takatalolla säädetty venat ja ketju+kiristin vaihdettu 2500km sitten. Eli taidan kyseisiltä ikävyyksiltä välttyä. Onhan se aina paskamaista huomata omasta vehkeestään jotain tollasta...
    Normaalin ihmisen unentarve on keskimäärin 10 minuuttia lisää.
Sivu: 1 / 8:sta 123 ... ViimeinenViimeinen