Menipä syksyiseksi ilmat. Syyskuussa vettä satanut melkein joka päivä. Tulee miettineeksi, että oliko viime syksy totta ollenkaan, kun syyskuun alun jälkeen tuli ajetuksi vielä tuollaiset 1600 km. Nyt ei ole tehnyt edes mieli ajelemaan kun on niin hemmetin kylymä ja märkä keli joka päivä.
Näin siis Oulun korkeudella. Miten te muut kestätte tämän syksyn?
(saa tähän toki muutkin vastata kuin maxiskootteristit, mutta laitoinpa avainsanan otsikkoon ettei tähän kukaan vahingossa eksy)
Täällä ainakin oli hyvä ilma vielä. Tänä syksynä tulee pyörään vielä 10000km täyteen. Nyt 8000km. Hyviä ajokelejä vielä sinnekkin!![]()
![]()
Asennevammainen.
Tänäkin aamuna rapsuttelin penkin päältä ja pleksistä jäät pois ja lähdin ajelemaan töihin. Muut ajot ovatkin sitten jääneet, kun on kuitenkin ollut aika koleat ja tuuliset säät. Hartiaseutu ja niska kylmettyivät edellisessä kokoontumisajossa. Jotenkin sitä vain tuntuu siltä, ettei enää viitsi lähteä iltasella töiden jälkeen, kun alkaa olla hämärää jo aika varhain illasta ja täällä päin on aika tavalla tiheä hirvikanta. Autolla otimme tuntumaa hirveen jokunen vuosi sitten. Vaikka pahempaa jälkeä ei tullutkaan, kun rikkoontunut valaisinumpio ja etusäleikkö, tuli pienoinen pelko takaraivoon. Skootterin tai moottoripyörän ympärillä kun ei ole mitään suojaa törmätessä hirveen, todennäköisyys menehtyä mahdollisessa hirvikolarissa on melkoinen. Perhettäkin kun on ......
Mutta töihin ajan niin kauan, kunnes katujen pinta on jäässä ja sitten ostan talveksi kortin parkkiluolaan autoa varten. Toivottavasti lämpimiä säitä riittäisi mahdollisimman kauan, koska tuo auton parkkeeraaminen maksulliseen parkkitilaan on aika hintavaa, ettenkö sanoisi kallista.
Turvallista ajoa kaikille, jotka tien päällä ovat vielä!![]()
Aikuinen nainen nexusti
Eteläsä (=pääkaupunkiseudulla) kelit on vielä aivan suviset ja eikun
No juu, olihan tuossa aika märkäkin jakso ja laiskuuttani kuljin töihin sitten autolla, mutta nyt on taas tämä viikko ollut kuivaa ja jopa suht. lämmintäkin. Taloudellisesti tosin jos ajattelisi, kannattaisi tuo mopotti panna jo talviteloille sillä "rokulipäivistäkin" kun pitää vakuutukset maksaa => tulee tuolla ajokilometrille näin loppukaudesta hiukka liikaakin hintaa![]()
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Sadepäivät mopo huilaa tallissa mutta eilenkin aamupäivällä tuli pyörähdettyä katsomassa syksyn ruskaa lähikuntien alueilla.
Nahkafarkut tuntuivat jo eilen olevan liian kevyt vaihtoehto, joten siirryn vuorillisiin goretex-pöksyihin tällä päivämäärällä ja luonnehtisin syksyn alkaneen em. syystä johtuen.
Ajella aion niin kauan kunnes lumi ja jää pakottavat miehen mopottimineen talviunille. Toivottavasti vasta joulun jälkeen.
Varokaa traktorin kakkaa ajellessanne peltojen lähettyvillä.
Tietty myös niitä hirvityksiä, etenkin kun jahti alkaa taas huomenna.
No totta hemmetissä tarkenee. Eilen vasta napittelin sisävuoria GRRtex-housuihin.
Ensi viikko on kauan odotettu lomaviikko, ja silloin olisi tarkoitus mennä vanteet soikeena kohti Turun saariston mutkateitä. Ei siellä saaristossa mitään elollista toimintaa enää ole, mutta ne mutkat, ne mutkat, ne on tallella.
Termariin kahvia ja pari voileipää mukaan, niin johan siinä päivä menee.
Tänään aamulla(05:30) oli lämpömittarissa huikeat 11 astetta lämpöä, joten ei vielä anneta syksyn tulla.
Exä: Suzuki Burgman 650 Executive ABS
Nyxä: Honda CBR 1100XX Super Blackbird -07
No niin, nyt on sitten SilverWing laitettu "naftaliiniin" odottamaan ajokautta 2008. Turvallisia ajokilometrejä vielä ajokauttaan jatkaville!
Ohhoh, jäätä jo.kirjoitti
Minä olen hyvinkin tarennut kaupunkiajoa, moottoritienopeuksia ei ole tullut ajeltua, kun ei lyhyille matkoille ole viitsinyt laittaa ajohousuja, farkut vaan. Takki kyllä on. Katteet ja täyspleksi tuntuvat torjuvan viimaa kivasti. Tarkoitus olis kokeilla, kuinka pitkälle pystyy mopoa käyttämään kakkosautona. Liukkailla en tohdi ajjaa.
Plootu
Burgman 07 400
Bandit (GSF) 1250 SA
Mopon on jo tallissa odottamassa kevättä...
Kun asuu ja työskentelee keskustassa, niin ns. "hyötyajelut" tahtoo jäädä vähiin. Viikonloppuisin on kalenteri täynnä tai sitten sataa vettä.
Kevättä odotellessa...
++++++++++++++++++++++++++
isä Tapio
pastori ja motoristi Jumalan armosta!
Honda CBF 600 S, vm. 2009
++++++++++++++++++++++++++
Nyt on taas lämpimämpää. Vielä eilen ajattelin viedä Nexuksen talvisäilytykseen, mutta jos seuraava viikko on vielä lämmin, niin voisihan tuota vielä jatkaakin. Se on kuin rahaa pankkiin panisi, ei tarvitse ostaa pysäköintikorttia ja kun on jatkuva vakuutus ilman seisonta-aikaa, voi ajella niin kauan kuin lystää. Harmi, kun ei ole omaa lämmintä tallia, niin voisi hyvien ilmojen sattuessa ajella myöhemminkin ja ottaa pyörän esille satunnaisesti keväälläkin, kun ensi merkit uudesta ajokaudesta alkavat näyttäytyä.
Kait tarvitsee vielä skootteri pestäkin ja ehkä vahata myös ennen säilytykseen vientiä....
Aikuinen nainen nexusti
Eilen katselin Vantaan Bike-world:ssä seisovaa sellaista 3-pyöräistä skootteria (Piagio?), jossa oli vähintään metrin mittainen pleksi. Sen alle olis voinut mennä hieman kumartuen. Ei kastuisi edes lahkeet liikennevaloissa, kun ei tarvi laittaa jalkaa maahan. :-)
Honda ST1300A
Husqvarna TE250, kuntoilutarkoituksiin ainoastaan...
Joo, MP-messuilla viime helmikuussa otin Piaggio MP 3 skootterilla kylmät tyypit ja kyllähän se aika vekkuli laite tuntui olevan.(Sjuggen @ Loka. 03 2007,13:55) kirjoitti
Se korkea tuulisuoja ei välttämättä ole kaunis, ainakaan allekirjoittaneen silmään mutta kauneushan on katoavaista....![]()
Näyttääpä olevan kahta eri sorttista pleksiä valittavissa; pitkää ja pätkää.
Aikuinen nainen nexusti
Kyllä on persoonallisen näköisiä ajokkeja. Päät kääntyy taatusti. Vaatii kyllä pokkaa ajaa noilla. Ei niissä siis mitään vikaa, mutta kun ovat niin omaa lajiaan.![]()
Plootu
Burgman 07 400
Bandit (GSF) 1250 SA
Niin, jos kolmipyöräiseen skootteriin mennään, kyllä minä ottaisin Gilera Fuocon, joka on 500cc ja aika menevän näköinen peli. Siitä on ollutkin keskustelua jossain toisessa viestiketjussa.
Aikuinen nainen nexusti
Samanlainen lenkki suunnilleen tuli ajeltua ja mukavaa oli vaikka lämpömittari näytti ajelulle lähtiessä vain +5 asteen lukemia.(r5street @ Loka. 07 2007,18:48) kirjoitti
Ajovarusteita toki pitää asteittain vaihtaa vähän lämpimämpään.![]()
Tarkeniko se söpö koirakin olla vielä mukana?
Niin ja aamulla taas mennään töihin. Toivottavasti ei sada vettä kovinkaan rankasti. Alkaa silloin olla huvi tuosta kyydistä jo kaukana ja maistuu pikkuhiljaa pakkopullalta. Kohta laitetaan skootteri odottamaan uutta kevättä.
Aikuinen nainen nexusti
Huomasin orgin sivuilta, että viime vuonna urheimmat ajelivat vielä marraskuussakin. Varustekysymyshän se on niin kauan kun ei ole liukasta. Mopopojat vetävät kyllä ympäri talven koulumatkojaan. 50 kmh on tietty eri asia kun 100 kmh. Itse olen vielä ihan hyvin päässyt kaupunkivauhteja, tosin lyhyitä matkoja: työmatkalla villapaita, ajotakki ja farkut.
Plootu
Burgman 07 400
Bandit (GSF) 1250 SA
Eilen en ottanut kämppistä mukaan sillä taivas enteili mahdollista sadetta ajelemaan lähtiessäni. Toki koirallani on lämmin siellä topatussa repussa ja mm. oma puffi joka on tehty lämpösukasta mutta pieni pää olisi mahdollisen sateen sattuessa kastunut, joten hauveli oli talonvahtina. Toki "hän" edelleen ajelee lyhyitä matkoja kanssani ihan siihen asti kun jää ja lumi pakottavat meidät kevään odotukseen.(Trinity @ Loka. 07 2007,21:39) kirjoitti
Morjens,
Kyllä piti villeviluisen luovuttaa jo ja laittaa Burgeri talviunille.
Mites muuten muilla tuo talvehtiminen; (iha ite) laitoin tankin täyteen,
vähän jäänestoa sekaan, akku irti täydessä latingissa ja pärrä
kuivaan & viileään varastoon. Onkos kellään varoituksen sanoja mistään mikä olisi
epäonnisesti kostautunut keväällä? Onhan tästä
juttua varmaan .org:in sivulla mutta ku oon niin laiska.....
..sen olen kuullut että se "suoja-aine" bensan seassa ei olisi
oikke hyvä ja senpä takia sitä en ole laittanutkaan...
-P
HamBurger 400 -00
Tänä aamuna vielä skootterilla töihin, mutta aamuksi on ennustettu teiden pintojen olevan jäässä, neljällä pyörällä sentään pysyy pystyssä ja kieli keskellä suuta ajaen pitäisi ilman kolinoitakin. Justiinsa sain lämpöiset IXSin goretexhanskatkin hankittua ja kolmesti ne ovat sormia lämpöisinä pitäneetkin. No, keväällä ne varmaankin ajavat asiansa jälleen.
Aikuinen nainen nexusti
Kuten myös. Mutta toistaiseksi on vielä ihan suoraan vain ajosta seisomaan laitettu, lämpimässä autotallissa, ilman mitään mömmöjä tms. missään. No Ctek on kyllä kiinni, mutta sen laitan yleensä muutenkin jo jos on tiedossa että hamppari seisoksii enemmän kuin pari päivää(Purkki @ Loka. 11 2007,19:33) kirjoitti
![]()
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Upealla Atlanticilla oli joku Hyrylän jäähallilla tänään. Pelin jälkitohinassa meni senverran aikaa, että juuri lähti kun ulos hallista pääsin.Jututtamatta jäi. Periaatepäätös maksiin siirtymisestä on kyllä tehty.
Tänään oli upea aamu ajella *duuniin. Aurinko paistoi välillä pilvien lomasta, tie oli kuiva, lämpötila +12.
Pääkaupungin kelit toistaiseksi alkusyksyiset.
Vielä kulkee X8 400, niin kauan kuin kelejä riittää, jäiden tullessa alkaa talvilepo, toivottavasti vasta marraskuun lopulla, ja maaliskuussa taas liikenteeseen.
Skootta liikkuu vielä toistaiseksi.
Piaggio X8 400
Tänään keskiviikkona oli myös upea iltapäivä, joten töiden jälkeen releet päälle ja hanaa.
Vajaa 100 km lenkki tuli tehtyä, ai että kun oli mukavaa kääntää kahvaa kun lämpömittarikin näytti +8 - +10 asteen lukemia. Ihan kivasti oli matkamotoristeja liikkeeellä, ja lapa pystyssä kaikilla.
Tuo jokasyksyinen ilmiö nimeltään raktorimiesten kakka pelästyttää kyllä aina yhtä ilkeästi, kun pyörän alle osuu.
Exä: Suzuki Burgman 650 Executive ABS
Nyxä: Honda CBR 1100XX Super Blackbird -07
Jahka aamu tästä kunnolla valkenee, niin ajelulle lähden sillä sateita ei ole tänne etelärannikolle nyt luvassa.![]()