No huh huh.
Työpaikkani vieressä on Tullintorin pysäköintitalo, johon minulla on kuukausihintainen sopimuskortti.
Joskus kesälomien jälkeen alkoi olla ajoittaisia ongelmia: en pääse kortilla
puomilta sisään. Vehje sanoo KÄYTTÖVIRHE. Valvomon mukaan korttini
on jäänyt kirjatuksi P-taloon sisään, vaikka ulos ajaessa se aukeni ihan normaalisti.
Jossain vaiheessa syyskuuta ongelmat alkoivat olla päivittäisiä,
ja eräänä päivänä havaitsin, että se on Attilan puoleinen ulosajo,
jonka puomilla käy joka kerta niin, että pääsen ulos mutta kortti "jää sisään".
Sen sijaan eteläpäädystä ulos ajaessa näin ei tapahtunut.
Otin yhteyttä P-talon ylläpitopäällikköön. Lupasi panna asentajia tarkistamaan tilanne.
Jonkun ajan kuluttua tästä korttini lakkasi toimimasta tykkänään, puomilla
tulee ilmoitus LIPUKE KESKEYTETTY. Hieno homma, systeemit ovat
mitätöineet sopimuskorttini kokonaan.
Yritän soittaa ylläpitopäällikölle uudestaan. En tavoita.
Soitan asiakaspalveluesimiehelle (nainen). Nyt alkaa uskomaton osuus.
Täti toistaa moneen kertaan, miten moottoripyörät ovat hyvin pieni
asiakasryhmä, ja tulee vahva vaikutelma, että ongelmat eivät paljoa kiinnosta.
Kuitenkin saman tädin mukaan moottoripyörien kanssa on ollut
"koko kesän" vähän kaikissa heidän hoitamissaan Tampereen
pysäköintitaloissa "jatkuvia ongelmia".
Selviää myös, miksi puomi aukeaa ja päästää ulos, mutta kortti "jää sisään".
Se johtuu siitä, että ulosajossa puomilla on kaksi tunnistavaa silmukkaa,
toinen puomilla ja toinen sen jälkeen. Jos jälkimmäinen silmukka ei havaitse,
sopimuskortilla ei ole laitteiden mielestä ajettukaan ulos eikä näin ollen
korttia kuitata ulos ajetuksi. Syntyy ongelma.
Ehdotin tädille, että eikö sitä kakkossilmukkaa voisi kytkeä pois päältä,
kunnes se saadaan toimimaan luotettavasti. Saan taas kuulla, miten pieni
ja merkityksetön asiakasryhmä motoristit ovat. Täti jopa ehdottaa, että
miksen hankkisi pysäköintipaikkaa jostain lähitienoon taloyhtiöstä.
Suomeksi siis: "mene pois häiritsemästä, ei paljoa kiinnosta".
Kakkossilmukkaa tarvitaan siihen, ettei autoilija voisi "käyttää väärin"
tai "huijata" pysäköintisysteemiä. Aspa-tädin mukaan huijaamista
yrittävät autoilijat ovat paljon isompi ryhmä kuin motoristit, ja siksi
tätä motoristeille riesaa aiheuttavaa toimintoa ei voi kytkeä pois!
Voi jumalauta.
Täti kuitenkin aikani painostettuani ja vängättyäni erehtyy antamaan
laitteiden asennuksista ja säädöistä vastaavan firman asennuspäällikön
nimen ja puhelinnumeron. Tämä setä osoittautuu paljon paremmin
asiakaspalvelusta ymmärtäväksi, kuin se täti, jonka piti olla asiakaspalvelun
esimies. Hyvin jännittävää.
Asennuspäällikkö kuuntelee selostukseni viasta ja totetaa, että tämä
näyttää hyvin selvältä ja helpolta tapaukselta: toista silmukkaa pitää
vain säätää herkemmäksi. Kerron, että asiakaspalvelun mukaan näissä
on ollut pitkin kesää tosi paljon ongelmia moottoripyörien kanssa.
Asennuspäällikkö huokaisee ja toteaa, että nämä ongelmat on helppo
korjata, jos joku viitsii heille kertoa, MISSÄ pitää korjata asetuksia.
Onko ihme, että asiakaspalvelupäällikön mukaan moottoripyörien
kanssa on "jatkuvia ongelmia", jos niitä ei edes viitsitä YRITTÄÄ korjata.
Ei edes ilmoittaa sille taholle, joka säädöt ja korjaukset pystyy tekemään.
Tampereen P-talon asiakaspalvelu ei siis ole kiinnostunut motoristien
ongelmista. Sen sijaan hallintopäällikkö, jolle soitin tämän jälkeen,
sanoi itsekin olevansa motoristi ja totesi melko ykskantaan, että
laitteiden PITÄÄ toimia myös MP:n kanssa yhteen.
Katsotaan nyt parin päivän päästä, jatkuvatko ongelmat.
Kysymys kuuluu: onko muilla motoristeilla ollut ongelmia Tampereen
P-taloissa, vai ajatteko rutiinilla puomien ohi mennen tullen? :)
Jos on ollut ongelmia, oletteko yrittäneet raportoida ja mikä on ollut suhtautuminen?
Mites muissa kaupungeissa? Kuulemma ainakin Helsingissä on joissakin
isoissa P-luolissa moottoripyörät KIELLETTY kokonaan?!?
Olisi kiva kuulla, miksi ja millä perusteella.
-- sjm
Yritys saa valita asiakkaansa. Siinä yksinkertainen syy.(sjm @ Loka. 02 2007,14:06) kirjoitti
Jos vielä olet keski-ikäistyvä vaaleaihoinen heteromies, niin sinua saa syrjiä aivan vapaasti.
Toisaalta, asiakaskin saa äänestää jaloillaan.
Miksiköhän niitä ei voi säätää aina lähtökohtaisesti "herkemmiksi", vaan vaatii yleensäkin moisen puhelirallin?![]()
Kawasaki ZZR1400SP 2016
(Ex: Yamaha RD125 '75, Suzukit RG125 '86, GSX600F '95, RF900R '96, TL1000S K1, GSX-R1000 K5, R1 '05, Z900 '22)
Kato ei motoristi ole mitään, tiet saa paikata liukkailla materiaaleilla, parkkitaloihin porttikielto ja mitä muuta vielä. Pitää mennä vissiin lakkoon![]()
...and music? Well, it's just entertainment folks.
Olis autoilijat paniikissa kun ne ei tietäis kenet sitä kiilais(freerider70 @ Loka. 02 2007,18:25) kirjoitti
![]()
Kirjoitit, että sopimuskortti. Eikö sopimus ole sopimus, vaikka pysäköisit kengurukeppiä?
Kun kyseessä on tavanomainen moottoriajoneuvo, porttien pitää toimia. Lähetä sille asiakaspalvelupäällikölle lasku ajanhukasta ja puhelinkuluista. Segmentoi siitä sitten hän.
Toi täti tais olla ihan sellanen aito kukkahattutäti, kun tolla tavalla suhtautu moottoripyöriin.![]()
-08 Kawasaki ZX-6R
-07 Honda Hornet 600 (ex)
-99 Suzuki GS 500 (ex)
Noin se menee eli jos sinulla on ennakkoon tehty sopimus pysäköintipalveluiden käyttämisestä, niin reklamoit kirjallisesti ja vaadit hyvitystä kuukausimaksuista.(hra1150 @ Loka. 02 2007,18:54) kirjoitti
Kannattaa lukea ne sopimusehdot ja jos siellä ei rajata moottoripyöriä, leikkuupuimureita ym. pois pysäköitävien ajoneuvojen joukosta, niin periaatteessa kaikki katukäyttöön tarkoitetut kikottimet ovat sallittuja.
Ensimmäinen mielipiteeni koski lähinnä satunnaisen käyttäjän näkökulmaa.
...kyllä...(sjm @ Loka. 02 2007,14:06) kirjoitti
![]()
Hayabusa -01 mm. Norjanreissusta albumilinkki! kuva s. 7
319km/h Hallin kentällä 2014 liki 160tkm ajetulla tourinki-Busalla
Joskus on tullut vaan mentyä puomin ohi, mutta yleensä kyllä maksan. Satunnainen käyttäjä siis olen.
jamaha 02 --> riumppi 11
Blue's brother
Mopo parkkiin ulosajoportille jos portit ei aukene meille ja odotellaan toimenpiteitä. Otetaan yhteys kukkahattutätiin ja odotellaan. Löytyy varmaan intoa selvittää ongelma, jos 20 seuraavaa autoilijaa ensin soittaa suutaan motoristille ja sen jälkeen kukkahattutädille.
Näin tekisin, jos omalle kohdalle sattuisi.
Täytyy kokeilla Vaasan Toriparkissa.
Pysytään hengissä kesä kerrallaan
Tampereen parkkitaloja on tullut töiden puolesta käytettyä aika paljon mp:llä. Aseman parkkitalossa täytyy varoa, ettei saa puomista päähänsä, kun sinne ajaa sisään. Ei pidä sitä mp:lle auki kuten autolle. Ulos sieltä pääsee paremmin.
Frenckelissä taasen nosto-ovi on erittäin ikävä mp:n kanssa, kun se ei aina tunnista autoakaan. Nosto ovi on alaspäin viettävän kapean rampin alapäässä ja alkaa avautumaan vasta puolivälin jälkeen kun sinne ajaa. Autolla on muutaman kerran käynyt siten, että ei ole avautunut ja on joutunut pakittamaan uudestaan ylös "tunnistesilmän" kohdalle. Mitäs jos mp:llä käy sama juttu?! Ylös ei pakilla pääse ja ympärikään ei mahdu kääntymään saatikka kaltevalla rampilla ole kauhean hauska edes yrittää! Plevnassa jää helposti kortin kanssa sisään, kun silmukat ei tunnista ulosajavaa. Seuraavan kerran sisään mennessä vaan ei puomi aukene, kun olet jo koneen mielestä sisällä...
Nauru nuorentaa, rakkaus kaunistaa.
Lady, Sexy Lady.
Jos suhtautuminen korjaukseen on todella tuollaista, niin kyllä. Ohi vaan, jos mahdollista. Eihän kerran moottoripyöräilijät ole kuin marginaaliryhmä, joka ei täten kiinnosta heitä ollenkaan.(sjm @ Loka. 02 2007,14:06) kirjoitti
Harvoissa p-taloissa on enää lyhyitä puomeja, joista mahtuu ajamaan ohi. Eli eipäs onnistu.(kaikas @ Loka. 03 2007,07:55) kirjoitti
Nauru nuorentaa, rakkaus kaunistaa.
Lady, Sexy Lady.
Joo. Tullintorin P-taloon pääsee puomin ohi jopa tällä:(Athene @ Loka. 03 2007,09:29) kirjoitti
Plevnassa taisi myös olla puomin vieressä tilaa.
Toinen juttu on, että parkkitalo on hyvä olla ennestään tuttu,
ja myös ulosajon tilanne tiedossa tai tarkistettavissa,
ettei tule yllätyksiä. :-)
-- sjm
Tämä muuten on Saksassa aika yleistäkirjoitti
Honda CBR1100XX
Kukin tyylillään.(kaikas @ Loka. 03 2007,07:55) kirjoitti
Kannattaa muistaa, että parkkitalosta ajokkinsa maksamatta ulos keplotteleva syyllistyy petokseen.
Jos haluaa itselleen oikeutta, siis toimivan parkkipaikan, niin ensin kannattaa pitää huolta siitä, että oma pesä on puhdas.
Heh, vai petokseen... Ei siinä sitten mitään. Mä oon musta lammas, pitäisköhän antautua vai jatkaa pakomatkaa.(lavikainen @ Loka. 03 2007,10:37) kirjoitti
![]()
Tänään kollega raportoi nähneensä tämän ongelmapuomin luona
jonkun asentaja/huoltosedän. Pitääpä ajaa illalla taas Attilan puomilta
ulos ja katsoa pääsenkö aamulla enää sisään P-taloon...
-- sjm