Taas on EY-tuomioistuimessa todettu (muille kuin alan virkamiehille) päivänselvä asia. Saapa nähdä, montako vuotta vielä mennään ennen kuin käytäntö muuttuu. Oman osani tästä systeemistä sain v. '03, jolloin katsastuskäytäntö oli tasan yhtä laiton kuin tänään. Käytäntö koskee myös moottoripyöriä.
TekstiTV:
Tuontiautokatsastus rikkoo EU-sääntöjä
Käytetyiltä tuontiautoilta Suomessa vaadittava kuntokatsastus rikkoo EU:n sääntöjä. EY-tuomioistuimen mukaan yhdessä EU-maassa tehdyn katsastuksen pitää päteä myös muualla.
Euroopan unionin sääntöjen soveltamista valvova EY-tuomioistuin antoi tänään tuomion, jonka mukaan moninkertainen katsastaminen on vastoin EU:n lakia. Tuomio ei koskenut suoraan Suomea,vaan Alankomaita, jossa katsastetaan kaikki yli kolme vuotta vanhat tuontiautot. Suomessa syyni on vielä tarkempaa, sillä meillä katsastetaan kaikki autot.
1000
Eipä tuota tarvi kun katsoa ympärilleen, niin huomaa, että ihan tavallisia ryssiähän me ollaan sielultamme mekin.
Autoveromuuri alkaa pikkuhiljaa murtumaan Ey-tuomioistuimen ansiosta... vatiolta on silkkaa tyhmyyttä toimia jääräpäisesti ja odotella tuomioistuimen päätöksiä jotka aiheuttavat valtiolle vaan lisäkuluja ja kansalaisille takaisinmaksua vuosien takaa koska tappio on varmaa....
Tässä kuvastuu hyvin kuinka avuttomia virkamiehiä meillä on:
http://www.hs.fi/kotimaa....0464495
herra liikenneuvokselta taisi loppua aseet
Suomen hallitus on haluton luopumaan rekisteröintikatsastuksista, koska se ei halua teille huonokuntoisia autoja.
"Jos tuontiauto esimerkiksi ajetaan kaukaa Suomeen, sille on voinut matkalla tapahtua jotain", liikenneneuvos Kari Saari liikenneministeriöstä selvittää.
Saaren mukaan Suomi on ehdottanut komissiolle, että muiden EU-maiden katsastukset voitaisiin jatkossa ottaa jollain tavoin huomioon. Tällöin katsastus voisi esimerkiksi olla pintapuolisempi. Katsastusta ei kuitenkaan voisi Suomessa silti kokonaan välttää.
Yamaha FZS 600 -02
"Ajokausi" 12kk/vuosi ;)
Juuh,muistaisin hämärästi vastaavia puheita tuolta -90 luvun alusta kun suomen kansalle kerrottiin eu.n liittymisen tuomista eduista,mm. ruoan hinta,autoverotus,alkoholi ja niin edelleenkin.. olinkohan tuolloin ns. filmi poikki ja elin unimaailmassa,vai olenko hullu ja kuvittelen omianino,aika pitkä on demokraattisen tasavallan tie kun on kuitenkin liittymisestäkin jo kulunut 11 vuotta? Höh? Moniko silloin äänensä puolesta antanut kuvitteli saavansa halpaa ruokaa tai halvalla auton ja elävänsä leveämmin kuin aiemmin? Ja nyt suuri osa noista kasvaa jo koiranputkea,loppu tuli lada persiin alla ja kotitekoista kiljua juodessa.
Lopuksi kirosana joka on pannassa: Sosiaalidemokraatti valehtelee aina.
-on samantekevää,rakastavatko he meitä,kunhan kunnioittavat.On samantekevää,vihaavatko he meitä,kunhan pelkäävät-
-Casere weold Creacum ond Caelic Finnum-
Juu, toihan on vissiin muotia tällä foorumilla haukkua demareita(adrenaliini @ Syys. 21 2007,04:18) kirjoitti
tuskin demarit kuitenkaan yksinään ovat kaikkeen pahaan syypäitä
Totta kuitenkin on, että turhaan käydään viivytystaistelua joka asiassa. Aika naurettavaa pelleilyä viedä jotakin vanhaa vehjettä, jota vielä tyyppihyväksyttynä liikkuu maamme teillä, katsastukseen ja hommata vielä joku idioottomainen vastaavuustodistus kovalla hinnalla. Lopputuloksena saa vain päin h***vettiä tehdyn rekisteriotteen ja liian suuren verolapun, joka sekin on älyttömyyden huippu, kun vehkeestä on kuitenkin verot jo kertaalleen maksettu.
![]()
Demari?(kale @ Syys. 21 2007,05:51) kirjoitti
![]()
![]()
HD Electra Glide Ultra Limited
Tempore Nihil Sanat
Näin on. Ennen oltiin sellasia "kansikuvaryssiä", nyt ei enää sitäkään.(hra1150 @ Syys. 20 2007,23:31) kirjoitti
![]()
GHOSTWRITER
aivan totta. keskusta on kaiken pahan alku ja juuri. kertakaikkisen munatonta sakkia (tai siis en ole jälkimmäisestä ihan varma kun ei ole tullut luettu Susanna jonkin paljastuskirjaa)(kale @ Syys. 21 2007,05:51) kirjoitti
![]()
Osittain kaveri on oikeassa, sillä Suomessa on myös mm. Sos. Kokoomus ja Sos.Keskusta ts. agraarikommunistit ent. nimeltä Maalaisliitto.(TeeVee @ Syys. 21 2007,06:54) kirjoitti
Suomessa on kyllä vaikea löytää puoluetta, jolla olisi jonkinlaista älykkyyttä porukassaan...
Honda Monkey Z50J - Honda CB 125 K - Honda CB 125 T - Kawasaki Z 650 - Yamaha FJ 1100 - Kawasaki ZZR 1100 - Kawasaki ZZR 1100 ...(10v. taukoa)... Suzuki GSX 1300 Hayabusa...(14v. taukoa)... Honda CRF 1100 Adventure Sports - Honda GL 1800 Goldwing DCT
-> Mursu
Joogalentäjät ?![]()
ZZR-1400
yksi epäkohta johon odotan mielenkiinnolla eu oikeuden päätöstä, on se, että vero pitäs saada autosta pois jos sen myy ulkomaille. Suomalainen auto /mp ei ole tasavertaisessa asemassa tavaran liikkuvuuden takia, koska autoja voi tuoda suomeen, mutta käytännössä niitä ei voi viedä pois maasta, koska se ei voi kannattaa koska veroja on hinnan päällä ja niitä ei saa pois. Jotta tavaran liikkuminen toimisi, vero olisi saatava pois vietäessä auto ulos.
Suomen autovero on vääristänyt suomen lainsäädäntöä niin laajasti, että sen poistaminen olisi enemmän kuin toivottavaa. Esim autoveron kierron pelossa autojen ja mp rakentaminen ns itse on täysin jäissä. Ruotsissa rakentamista pidetään lähes kansallisen identiteetin osana(juttelin ruotsalaisen kanssa tästä), jopa poliitikot tukee sitä ja se on luonut työpaikkoja paljon shopper yms pienteollisuutta. Suomen lainsäädännön vaikutusta voi etsiä siitä tosiasiasta, että vaikka suomi on maailman huipulla tietotekniikassa(nokia), niin missä on ruotsin tyyliset autotehtaat? Ruotsissa on Volvo ja Saab, lisäksi on pieniä Könign yms urheiluautotehtaita. Moottoripyöräpuolella on maailmankuuluja Tolle yms osavalmistajia. Kun taas suomessa nämä puuttuvat lähes täydellisesti. Tietokonepuolen pärjääminen johtunee siitä, että sillä osalla ei ole lainsäädäntöä, joka tekisi asiat helvetin vaikeiksi.
Veronkierron pelossa on muuttoautoilla käsittämättömiä karensseja, esim suomen perustuslaissa lukee, että yksityinen omaisuus on suojattu. Tietä sitten mitä tarkoittaa, mutta mielestäni on erikoista, että jos tuo maahan auton muuttona, niin miksi sitä ei voi antaa kaverinsa käyttöön? miten voi omistaa jotain, mitä ei voi lainata? mikä omistussuhde se on? tai myydä. eli vapaassa suomessa voi olla omaisuutta mitä ei voi myydä, eikä lainata.
tämän ylläpitämiseksi on valtava määrä tulliporukkaa ja verohallintoa valvomaan, ettei vain joku keksi jotain kiertoreittiä näiden kiertämiseksi. Autot maksaa enemmän veron takia kuin olisi tarpeen.
Hyvä esimerkki on tilanne jossa veroton auto maksaisi 15000tonnia, mutta veroineen esim 25 tonnia. Autoa ostaessa ihminen ottaa siis 10tonnia ylimääräistä lainaa maksaakseen veroa. Ja koska voi ajatella tämän 10 tonnin olevan viimeinen maksattava osa, niin kuluu pari kolme vuotta, joista ihminen maksaa pelkkää korkoa veroista, normi korko halvimmankin mukaan on noin 5% 10000eurosta = 500euroa. Eli ihminen voisi maksaa 500euroa käyttömaksua vuodesssa jos autot olisivat verottomia. 500euroa käyttömaksulla pystyisi kattamaan kaikki verotulot mitä autoverolla on saatu(koska verotettaisiin kaikkia, ei vain uusia). Samalla autokanta uudistuisi, saasteet vähenisivät, turvallisuus paranisi, kuolonkolarit vähenisivät. Kaikki tullin autoverojuttuja tutkivat jätkät olisivat tarpeettomia, autoja voisi viedä ja tuoda maiden välillä miten lystää ja kyttäyksen voisi lopettaa. Veropäätöksiä ei tarvitsisi. Vanhojen autojen pitäminen kävisi entistä kannattamattomaksi, koska uusiakin saisi kohtuuhinnalla.
JakeT.
we cannot tolerate zero tolerance!
BMW R1200GS & Speed triple 1050
re:edelliseen viestiin.
Suomi on Suomi. Ainoa laatuaan. Ei täällä päde mitkään arvot jotka sivistysmaissa ovat itsestäänselvyyksiä. Suomessa byrokraatit työllistävät toinen toistaan. Saavat näin tuntemuksen, että olisivat jotenkin korvaamattomia. Suomessa on virkakoneisto joka vaatisi ja jolla voitaisiin hoitaa 50 miljoonan kansalaisen asiat. Mutta kun täällä on vain se kymmenesosa tuosta, niin jotainhan niiden on keksittävä jotta eivät tyhjänpanttina niitä papereitaan pläräisi. Samoin on laita asiassa kuin asiassa. Työttömät työllistää jumalattoman määrän näitä virkaihmisiä. Siksi työttömiäkin pitää olla se tietty määrä. Ja jos ei ole, niin aina päättäjämme jotain keksii jotta niitä on.
GHOSTWRITER
Älkää turhaa morkatko kyllä meillä on monta eu direktiiviä jo hyväksytty. Taitaa vaan olla juuri ne direktiivit jotka tekee elämän entistä vaikeammaksi.
![]()
Tukka putkella pitkin baanaa,
kyllä vauhti korjaa virheet.
Kaverin kanssa aiheesta tsättäiltiin ja häneltä tuli hauska kommentti:
"kun keväällä volkkarin toin ja sitä rekisteröintikatsastettiin niin inssi vaan kehu että miten on hyvässä kunnossa vaikka parin kuukauden takaisessa saksan katsastusraportissa oli korjauskehoitus. Ei siis edes katota autoa läpi mutta 125 euroo kelpas kyllä."
br, Mikko
KTM 1290 SAS. Suits You, Sir!
Oletkos koskaan miettinyt, miksi suomessa otetaan heti käyttöön ja noudatetaan kirjaimellisesti mitä EU-direktiivi määrää? Siksi tietysti, että tämä järjettömän suuri virkahenkilökoneisto saisi työllistettyä itsensä. Oikeastaan toi EU,hun liittyminen pelasti nämä yhteiskunnan loiset. Nyt ne voivat aivan vapaasti valita sen "työmääränsä". Suurin osa tuosta sakista joutaisi takaisin sinne "lieden" ääreen.(suzufani @ Syys. 21 2007,10:45) kirjoitti
![]()
GHOSTWRITER
"Jos tuontiauto esimerkiksi ajetaan kaukaa Suomeen, sille on voinut matkalla tapahtua jotain"
Shit, täytyykin viedä auto katsastukseen aina kun ajan vähän pitemmän reissun. Mistä sitä voi tietää mitä sille sattui matkalla. Pohja voi helposti ruostua puhki yli 1000km matkalla.
Eiköhän tuo ajoneuvon pakollinen katsastaminen Suomessa johdu siitä, että olisi aivan liian työlästä virkamiehelle selvittää eri maiden katsastusdokumentit ja sitten tulkita Suomessa, onko auto sen ikäinen, että se on pitänyt katsastaa, ja että mistä sen saa selville onko se katsastettu.
Voisihan sen ulkomaisen katsastuksenkin hyväksyä. Kyseisen maan katsastustodistus pitäisi vaan leimoineen ja virallisine hyväksyntöineen toimittaa käännettynä Suomen kielelle. Jostain Kreikasta, missä käytetään eypo-kirjaimia, kun tuopi ajopelin, ja nipun jotain eypo-siansaksaa sisältäviä virallisia papereita, niin pitäisikö Anjan tai Lissun jossain perähikiän konttorilla osata tulkita noita? Ja kansalainen on niin viisas, että jos jotain voi alkuperämaassa väärentää ja sillä voi yrittää säästää 10 euroa, niin kansalainen yrittää.
Toki voi laatia direktiivin, jossa määritellään EU:n yhteinen katsastustodistus, joka sitten joka konttorilta liitetään auton papereihin, ja vuosikatsastusmaksut nousevat. Tai tuontitapauksessa tuommoisen saa erikoistilauksesta 20 eurolla lähtömaasta tms.
Vähän aikaa kun tuossa raapii päätä, niin huomaa, että virkakoneisto pääsee helpoimmalla kun käskee käyttää kohdemaassa konttorilla. Uskoisin, että siihen on syynsä, että tähän menettelytapaan on päädytty. Liikenneneuvos vaan taisi päästää jännäkakan tuon sanoessaan, kun toimittajan kysymys yllätti. Huomatkaa, että katsastuskin on yksityistetty, eli tässä ei voi edes väittää, että valtio keräisi rahaa.
Nää kaikki jutut näyttää niin helpolta, kun Saksassa on Tüv ja rehelliset ihmiset tuovat sieltä paljon ajoneuvoja. Näiden mielestä katsastus on silkka v*ttuilua ja rahankeruuta. Homma olisikin helppo, jos tuontiajoneuvot tulisivat vain yhdestä tai kahdesta maasta ja kaikki tuojat olisivat rehellisiä. Mutta kun kaikenmaailman keinottelijoihinkin pitää varautua, niin kyllä tuo yksinkertainen konttorivisiitti säästää paljon muuta mahdollista byrokratiaa ja todisteluvelvollisuutta.
Sitäpaitsi jos se ajoneuvo on kunnossa, niin konttorikäynti on lähinnä muodollisuus. Jo rekisteröintiä varten joutuu käymään konttorilla.
[provo]
Ainakin pyörien osalta on hyvä tsekata, että ne on laillisia edes hetken maahantuotaessa. Vai sekö tässä korpeaa eniten, kun maahantuodessa joutuu lainaamaan joltain kaverilta lailliset pakoputket ja vilkut ja tulee sormet likaiseksi?
[/provo]
I. *![]()
Joo, hyviä pointteja.
Mutta eikös se kuitenkin tarvi sitten vuoden sisään vuosikatsastaa? Siinähän se sitten hoituisi.
Edit: niin ja autoja tarkoitin.
En tiedä mikä tilanne on nyt, mutta silloin v. '03 omaa vuoden vanhaa pyörää (saman ikäinen malli) tuodessani tuo "muodollisuus" meni siihen, että en pystynyt todistamaan kirjallisesti äänimerkin ja (katteisiin itegroitujen) suuntavilkkujen vaatimustenmukaisuutta, joten en saanut pyörää liikenteeseen. Pyörä oli täysin vakio. Asiassa ei päästy eteenpäin edes sitä kautta, että pyörän papereissa oli EU-tyyppihyväksyntänumero, ja konttorin koneilta olisi nähnyt, että ko. pyörätyyppi täyttää meillä voimassa olevat vaatimukset. Mutta kun systeemi on se, että minun pitää se vielä kertaalleen todistaa, niin ei se ihan oikeinkaan voi olla. Tämän palvelun hinta oli 58 €, nykyään kuulemma tuplaten.(Ikuturso @ Syys. 21 2007,13:28) kirjoitti
Sellaista olen kuullut, että jotain helpotuksia tähän olisi tullut, mutta perusmentaliteetti ei ole miksikään muuttunut. Ota selvää mitä sinun pitää todistaa ja miten, ja sitten vaadi se tieto niiltä Walttereilta ja Klauseilta niin että varmasti menee oikein. Sitten kun se tieto onkin yhtään vajaata, niin mieti siinä, miten homma korjataan.
1000
Nykyään löytyy hyvät lääkeet kaikiin vaivoihin..(adrenaliini @ Syys. 21 2007,04:18) kirjoitti
![]()