Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 37:sta
  1. #1
    *Törmäsin vastaantulevan auton takana piilossa olleeseen poroon Hossasta pohjoiseen. *Näin poron vain hetken ennen törmäystä keskellä kaistaani, kun se katsoi taakseen. *Kumpikaan ei enää ehtinyt väistämään. *Poro osui etukatteeseen oikealle ja sitten saappaan kärkeen ja sääreen. *Sain pysähtymään ja pysyin tiellä!!!!. *Peilistä näin kuinka poro pyöri poikittain ympäri kaistalla jalat pystyssä, mutta nousi sitten ylös. Pysähtymisen jälkeen oikealle katsellessani näin kuinka se loiki metsään. *Katteessa halkeama ja kaatumistuen päällä oleva suojamuovi hyppäsi pois paikaltaan.
    Onni onnettomuudessa sain pysähtymään ja pysymään tiellä. *Kokemus sinänsä ja kylläpä tuli veilä huolellisemmin katsottua tienreunat ja vastaanulevien autojen katveet tämän jälkeen. *Varsinkin hirvivaaraalueet seurasin huolellisesti ja hitaammin ajaen. *Tuli mieleen, että niillä taitaa olla massaa enemmän kuin minulla.

    Millaisia kokemuksia muilla poroista? *
    Jos et sinä, kuka? Jos ei nyt, koska?
    -Abraham Maslow
  2. #2
    Todella hullu elukka, jonka liikesuuntaa, tahi muita edesottamuksia on vaikea ennustaa.

    Paikallisten sanomaa: "Turisti on poron jälkeen toisiks tyhmin olio, vaan tuiki tarpeellinen."
    ... jotain piti muistaa
  3. #3
    Kävin pohjoisessa kesäkuun puolella. Lähtö lpr:sta ja ekat porot näin hossassa! Pohjoisemmassa poroja riitti aivan vi.....seen saakka! Ainut kunnon läheltä piti tilanne sattu, kun ajelin likaisella visiirillä sateessa. En erottanu kahta tiellä seisoskelevaa poroa itikan raadoista! Kun lopulta tajusin tilanteen ja jarrutin, jäi poroihin n. 5-6 metriä matkaa!
    Mut huomasin ilokseni, et vaikka porot ei välitä yhtään kun autot tööttäilee, niin pistäppä koneeseen kierroksia kunnolla, niin johan juoksee tieltä pois!
  4. #4
    Paljonko oli vauhtia törmäyksessä?
    Itse ajoin 6 vuotta sitten Kuusamossa kerralla 3 poroa kuoliaaksi,yksi keskeltä kahtia. Vauhtia 100 satasen tiellä ja porot vauhdilla oikealta puskista vanhaa tienpohjaa oikealle kaartuvalla tiellä ja keskellä päivää.
    En ehtinyt jarruun koskea (10-15 metriä), takana ajaneen auton kuski sanoi minun jarruttaneen vasta törmäyksen jälkeen. Törmäsin siis satasta elukkaan.
    Hengenlähtö oli itsellä lähellä, kaksi päällä oltiin liikkeellä. Onneksi oli matkaenduro, hyvä giljotiini.
    Nyt paikka on raivattu 10 metriä tiestä, silloin 1 m.
    Lapissa on tullut käytyä monta kertaa senkin jälkeen eikä kertaakaan kovin lähellä (kop kop ). Kyllä niitä ojanpohjia tulee ajaessa skannattua, enkä aja metriäkään pimeällä mopon kanssa maantiellä en etelässä enkä pohjoisessa.
    Tee se nyt, huomenna voi olla.....
  5. #5
    Pari viikkoa takaperin oltiin vaimon kanssa pohjoisessa ja poroja oli kyllä runsaasti liikkeellä, ja tiellä myös tottakai.

    Hiukan oli stressitasot normaalia korkeammalla kun kaatosateessa ajettiin Kemijärveltä Kuusamon kautta Puolangalle, sarvipäitä pelmarehti tiellä vielä aivan poronhoitoalueen etelärajaa myöten. Ei ollut kuskilla akuuttia nukahtamisen vaaraa vaikka tiet suoria onkin *

    Etelän miehen kannattaa ottaa ne hirvivaaramerkit todesta tuolla Lapin pääpiirteisellä alueella.



    Common sense - so rare, it's a goddamn superpower.

    RC36 > RC51
  6. #6
    Poro on arvaamaton ja tyhmä kuin vasenman jalan kyntösaapas...
    Alan edistyä - asiat menevät huonommaksi hitaammin.
    Älä saata minua kiusaukseen, osaan sinne itsekin.
  7. #7
    Olen käynyt lapissa monena kesänä ja nyt tuntui olevan erityisen paljon ropoja tiellä
    Ne tulee hakemaan kuulemma paarmavapaata aluetta kun tiellä tuulee enemmän kuin metsässä
    Mulla oli tälläkertaa slipari ilman killeriä niin sitä ääntä ne tuntu pelkäävän ja loikki karkuun, vai pelkäsikö ne miestä ja motskaria
    Pohjoisen asukit varmaan osaa vastata näihin.
  8. #8
    Lainaa (seku @ Heinä. 30 2007,19:49) kirjoitti
    Todella hullu elukka, jonka liikesuuntaa, tahi muita edesottamuksia on vaikea ennustaa.

    Paikallisten sanomaa: "Turisti on poron jälkeen toisiks tyhmin olio, vaan tuiki tarpeellinen."
    Molemmathan on turisteja Lapissa poro/turisti, kumpikaan ei kuulu lapin alkuperäiseen luontoon
    CBR 600F -98 --> CBR 1100 XX -99 --> CBR 929 RR01 -->Busa 2000 --> SV650S -02 -->CBR 1100 XX -99 --> ZX9R -98 --> Yamaha XJ 650 1981 kahvilakilpuri--> Yamaha TY 250 -82-->Honda SS125A 1969 + ZX9R -96.
  9. #9
    Lainaa (seku @ Heinä. 30 2007,19:49) kirjoitti
    Todella hullu elukka, jonka liikesuuntaa, tahi muita edesottamuksia on vaikea ennustaa.
    Lähes mahdotonta. Mutta sellaisen faktan voin laittaa kehiin että poro juoksee sinne minne sen turpa näyttää, eli jos se siinä tien oikeassa laidassa juoksee ja kääntää päätä vasemmalle niin tielle se sitten tulee.
    Äksteeär
  10. #10
    Viime keskiviikkona (25.7) pamautin auton keulaan kaks kuoliaaksi kerralla Taivalkoskella..
    Siel on vissiin tullu vitusti hyttysiä, jotka ajaa porot liikkeelle. Käyny aikamonta kertaa pohjoosessa ja eka kertaa näin noi paljo poroi liikkeellä.
    Ja Super Blackbirdille, tytöt oottaa kuvia
  11. #11
    No morjensta elkku.Mites kotimatka suju.Osuko vie poroja tielle?.Me ei jaksettu ajaa ihan kotiin asti(800km)vähän liikaa,joten oltiin yötä Iisalmessa Koljonvirralla.Muuten ok.Pannaan tuleen kuvia tytöille ihan pikapuoliin.
    Honda CBR600F silver/black
  12. #12
    Lainaa kirjoitti
    Paljonko oli vauhtia törmäyksessä?
    Nopeus oli noin 60 - 70 km tunnissa. Oli mäennyppylä takana ja pienen suoran jälkeen taas mutka edessä.

    Onneksi ei ollut enempää nopeuutta ja auttoiko sekin että oli meklo painava pyörä ja tavaraa vielä kyydissä.

    Onneksi en yrittänyt väistää vaan halusin pysyä tiellä ja pystyssä.
    Jos et sinä, kuka? Jos ei nyt, koska?
    -Abraham Maslow
  13. #13
    Lainaa (Midis @ Heinä. 30 2007,21:32) kirjoitti
    Lainaa (seku @ Heinä. 30 2007,19:49) kirjoitti
    Todella hullu elukka, jonka liikesuuntaa, tahi muita edesottamuksia on vaikea ennustaa.
    Lähes mahdotonta. Mutta sellaisen faktan voin laittaa kehiin että poro juoksee sinne minne sen turpa näyttää, eli jos se siinä tien oikeassa laidassa juoksee ja kääntää päätä vasemmalle niin tielle se sitten tulee.
    En varsinaisesti ole alkuasukas, mutta kyllä on runsaasti porokokemuksia. Vaikkapa seuraavanlaisia:
    * Jos poro syö tienvierellä (ts. turpa kiinni ruohossa), se jatkaa syöntiään. -> ohi vaan rauhallisesti ilman mekkalointia. Poro ei lähde ruokapöydästä.
    * jos se nostaa päätään, se on valmis lähtemään -> vaara. Sama pätee poroihin, jotka seisovat keskellä tietä sääskien takia.
    * poro yleensä pakenee helpoimman etenemisen suuntaan. Jos pusikkoa on tien kahta puolta, poro menee tien suuntaan ja vilkuilee kahta puolta takaa tulevaa. Tällöin ei töötit auta, kantsii mennä toiseen reunaan ja lähestyä hiljalleen. Poro näkee silloin esteen tulevan toiselle puolelle ja alkaa väistää toiseen reunaan. Vähitellen sitten ohi.
    *poro ei miellä autoa/mopoa erityisen vaaralliseksi eikä sen ääntä. Parempi tulos tulee karjahtamalla vaikka "TERVE" tai heiluttamalla kättä. Ihmistä ne pelkää kun semmoisen tunnistavat. Ne ei tunnista ikkunan läpi eikä erota prätkää miehestä.
    *vasat säikkyy ääntä enemmän kuin aikuiset
    *vasat tulee kaukaakin aina emon vierelle kun vaara uhkaa -> katso aina sinne aikuisen perspuolen suuntaan onko sieltä vasa tulossa
    *poro on laumaeläin. Niitä on aina useampia jossain lähellä.

    Puukko aina mukana ja opettele pistämään.
  14. #14
    Syntymälappilaisena vielä sanoisin, että porosta ei oikeasti tiedä lainkaan, mihin se päättää mennä. Kaikkein todennäköisintä osua arvauksessa oikeaan lienee se, että jos yksittäinen poro seistä jököttää keskellä tietä, niin se ei siitä liiku ennen kuin osut/olet väistänyt sen/olet pysähtynyt elukan eteen. Se on kyllä totta, että jos poro(t) syö ojan pohjalla, niin se viis veisaa liikenteestä eikä liiku mihinkään. Mutta kaverit voi silti väijyä siinä 10-100 m eteenpäin ja poukkoilla miten sun sattuu.

    Hirvi sentään joko pysyy paikoillaan tai yleensä etenee suoraan eteenpäin ja tien yli. Valitettavasti se vain on 5 kertaa isompi kuin poro

    PPK
  15. #15
    Autokoulun opettaja kertoi aikoinaan tarinaa, jossa oli ajanut autolla Lapissa vähän liian lujaa ja mutkan takana oli lauma (vai tokkako se on) poroja keskellä tietä. Oli selvinnyt osumitta, kun oli sihtaillut porojen päähän. Tarinan mukaan kääntävät päänsä ennen osumaa.

    (Ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös osuman jälkeen...)
    Kaikki loppuu aikanaan vaan konsanaan ei milloinkaan.
  16. #16
    Lainaa (Jepuli @ Heinä. 31 2007,15:36) kirjoitti
    Autokoulun opettaja kertoi aikoinaan tarinaa, jossa oli ajanut autolla Lapissa vähän liian lujaa ja mutkan takana oli lauma (vai tokkako se on) poroja keskellä tietä. Oli selvinnyt osumitta, kun oli sihtaillut porojen päähän. Tarinan mukaan kääntävät päänsä ennen osumaa.

    (Ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös osuman jälkeen...)
    kunnon legenda.
    Aika pikkunen pitänyt auton olla. Tai tokan.
  17. #17
    Lainaa (Midis @ Heinä. 30 2007,21:32) kirjoitti
    Lainaa (seku @ Heinä. 30 2007,19:49) kirjoitti
    Todella hullu elukka, jonka liikesuuntaa, tahi muita edesottamuksia on vaikea ennustaa.
    Lähes mahdotonta. Mutta sellaisen faktan voin laittaa kehiin että poro juoksee sinne minne sen turpa näyttää, eli jos se siinä tien oikeassa laidassa juoksee ja kääntää päätä vasemmalle niin tielle se sitten tulee.
    Yhdyn tähän. *Siksipä ei kannate äänimerkkiä käyttää, saa varmasti katsekontaktin ja poron juuri eteensä.
    ps. Ja porohan on kissan jälkeen tyhmin elukka.



  18. #18
    Välillä Pudasjärvi-Taivalkoski on todella paljon poroja, joten varovaisuutta jos sillä suunnalla liikutte. Itse kesälomareissulta palatessa jouduin kyseisellä tieosuudella pysähtymään neljä kertaa porojen takia *Tosin hatunnosto ja iso kiitos vastaantuleville autoilijoille, jotka varoittivat poroista jokaisella kerralla vilkuttamalla valoja. * *

    Myös Kuusamo-Kemijärvi välillä on tosi paljon poroja.



    <3 <3
  19. #19
    Itselleni on sattunut yksi todella läheltäpiti-tilanne poron kanssa muutama vuosi sitten Jänkhän paraatiajossa Inariin. Tihkusade teki näkyvyydestä surkean ja sain pyörien ääntä säikähtäneen poron eteeni. Siinä ei ehtinyt tehdä yhtään mitään, mutta selvisin tuurilla. Takana ajanut tuli Inarissa kertomaan, että oli varma osumasta. Anttoo laittoi tuossa yllä hyviä neuvoja pohjoisessa ajajille porojen seurantaan. Huono näkyvyys taas tekee sen, ettei niipä pahuksia näe ennen kuin ne ovat edessä. Jänkhä Jytisee taas parin viikon kuluttua, joten silloin niitä taas tavataan; toivottavasti ainoastaan kaukaa katseella seuraten.
    Laiska, mutta päättäväinen.
  20. #20
    Lainaa (Makkeus @ Elo. 01 2007,08:48) kirjoitti
    ps. Ja porohan on kissan jälkeen tyhmin elukka.
    Ei ollut yhden poroisännän mukaan, joka kertoi tarhaporostaan:

    "Haatana se ov viisas! Ja sittesse että sei ole tyhmä. Ossaa veräjänki aukassa jos sen huonosti pannee kiini."

  21. #21
    Lainaa (Anttoo @ Heinä. 31 2007,00:27) kirjoitti
    Puukko aina mukana ja opettele pistämään.
    Ehottomasti. Jos ei muuta, niin satut jonku toisen kolaripaikalle (toivottavasti kuitenki autolla sattunu...) ja rispektiä saa kun tempasee puukon tupesta ja pistää menemhän.

    Rispektiä ja jokusen etelän leidin pyörtymhän

    nimim. kokemusta on muutaman vuojen takkaa Kittilän ja Levin väliltä
    Hayabusa -01 mm. Norjanreissusta albumilinkki! kuva s. 7

    319km/h Hallin kentällä 2014 liki 160tkm ajetulla tourinki-Busalla
  22. #22
    Lainaa (hojare @ Heinä. 30 2007,20:21) kirjoitti
    Paljonko oli vauhtia törmäyksessä?
    Itse ajoin 6 vuotta sitten Kuusamossa kerralla 3 poroa kuoliaaksi,yksi keskeltä kahtia. Vauhtia 100 satasen tiellä ja porot vauhdilla oikealta puskista vanhaa tienpohjaa oikealle kaartuvalla tiellä ja keskellä päivää.
    En ehtinyt jarruun koskea (10-15 metriä), takana ajaneen auton kuski sanoi minun jarruttaneen vasta törmäyksen jälkeen. Törmäsin siis satasta elukkaan.
    Hengenlähtö oli itsellä lähellä, kaksi päällä oltiin liikkeellä. Onneksi oli matkaenduro, hyvä giljotiini.
    Nyt paikka on raivattu 10 metriä tiestä, silloin 1 m.
    Lapissa on tullut käytyä monta kertaa senkin jälkeen eikä kertaakaan kovin lähellä (kop kop ). Kyllä niitä ojanpohjia tulee ajaessa skannattua, enkä aja metriäkään pimeällä mopon kanssa maantiellä en etelässä enkä pohjoisessa.
    Ettei vaan hojaren ykkösharrastus olisi kalastus. Lapinlisäksikään tota ei voine laittaa, koska kotipaikka näköjään Tampere Ps. Ei herneitä.

    Lainaa (Makkeus @ Elo. 01 2007,08:48) kirjoitti
    ps. Ja porohan on kissan jälkeen tyhmin elukka.
    Ja kissa on koiran jälkeen tyhmin elukka Pps. Saa ottaa herneet.
    Jarru on vauhdin surma...

    ZX-10R -09
  23. #23
    Kyllä sitä tulee harrastettua, aina kun siihen aikaa on, kolmea vaan en ole koskaan kerralla saanut, kaksi kyllä. Kaloja ei voi nykyään kovin paljoa liioitella kun tarvii olla kaupan vaa´an mittaus ja on digitaalikamerat. Kala näyttää aika lailla isommalta kun sitä työntää vähän kameraan päin.

    Poroja en kyllä yrittänyt, ne tuli ihan itse. Viranomaiset laskivat uhrit. Poliisi lopetti kolmannen.

    Kyselin kyllä heti ambulanssissa peräosaa katkimenneestä mukaan, kun olisi sairaalassa ollut kylmä paikka vapaana, koska en itse sinne joutunut. Vaan en saanut.
    Ei ollenkaan ymmärtäneet meikäläistä.

    Saariselältä ostettu variksenmarjaviinipullo säilyi tankkilaukussa ehjänä, kaikki muut kamat siinä tuusannuuskaksi. Kulautin sen kurkkuun vasta kun sain sen omin käsin auki ja siihen meni vähän turhan pitkä aika.

    Tästä meidän mällistä oli muuten Moto 1 -lehdessä pieni juttu vuonna 2001, vähän kai niin kuin varoitukseksi.

    Oli Aamulehdessä muuten juttu porokolareista joku päivä sitten ja sanottiin niitä sattuvan vuodessa 4000 kpl (pirusti mielestäni hirvieläinkolareihin verrattuna eli saman verran jotakuinkin). Kuitenkin pohjoisessa on paljon vähemmän teitä ja liikennettä. Eli poroja kannattaa ihan oikeasti varoa, nimenomaan niitä, joita ei vielä näy ja tulossa tielle.
    Tee se nyt, huomenna voi olla.....
  24. #24
    Kyllähän nuitten kisuroitten kans on oppinu täällä elämään. Niitä nyt on taas ollu jonku verran riesana. Vaikka tie on tyhjä niin ei aina kannata paahtaa kovin äärirajoilla. Ja sitte jos ulkomaisia matkailijoita+poroja niin olkaahan varovaisia = vaarallista. Ne matkailijat ku saattaa vetää liinat kiini heti ku näkevät poron ja hyppivät autosta kuvaamaan ja se kuvauspaikka voi olla ihan missä vain. Pimeät mutkat jne.. Toissa kesänä jäi yks Saksalais rouva auton alle tämmöisessä tilanteessa kotitalosta 12km päässä. Menehtyi saamiinsa vammoihin. Niin se puukko kannattaa tosin pitää matkavarustuksessa pistämistä varten. Ja muistan vuosien takaa ku kaveri ajo porotokkaan autolla ja soitettiin poliisille sekä poroisännälle niin pistämisen lisäksi juovuttiin leikkomaan korvat talteen. Niiltä poroilta siis ne korvat, ei iteltä
    Minusta tulikin isona bussikuski..
  25. #25
    Kaveri väisti viime sunnuntaina Kuusamosta tullessaan Oulua kohti ko.tyhmää,hyvän makuista(kypsennettynä)elukkaa.Tulos:Jarrutuksessa nurin kyytiläisen kanssa,pyörä liukui 50 m kyytiläiset perässä asfalttia pitkin vastaantulijoiden kaistalla.Tulos:Pyörässä vaurioita,kyytiläisillä onneksi varusteet(Goret)päällä ja kuskilla ne menivät huonoon kuntoon,Mutta ei juuri muuta kuin kipuja ympäri kehoa.Tuuriakin oli mukana,kuten taitoakin.Niin ,että varokaa niitä tyhmiä ,hyvänmakuisia.Niitä tuntuu taas olevan tietyillä alueilla ,täällä ylempänä,liikkeellä,kuten aina ennenkin.
    kyllä ilman viittäsataa hevosvoimaa toimeen tulee,mutta kyllähän se kitumista on!Kärpät on jalometallia!
  26. #26
    Eipä ollut itselläkään hirveän kaukana kun ajeltiin tyttökaverin kanssa mökkireissulta kotia kohti..Huomasin tien reunalla poron ja rupesin tietty jarruttaa helvetin kovaa, sen jälkeen huomasin harmaan poron harmaan ja kuluneen asfaltin päällä keskellä kaistaani! Sain hilejennettyä ennen kun poro oli katteessaa kiinni ja selvittiin pelkällä saikähdyksellä..
    zx-6r -02
  27. #27
    Just tehtiin sellainen viikon reissu (kotilolla ) tuonne pohjoseen.
    Ei tuolla nyt aiempiin reissuihin verrattuna niin kammottavan paljon ropoloisia ollut, mutta tuolla Kuusamo - Kemijärvi seutuvilla oli kyllä miltei ruuhkaksi asti.

    Tarkkana .....
  28. #28
    Läheltä liippasi allekirjoittaneellakin samoilla seuduilla.

    Heinäkuun puolen välin tienoilla käytiin Nordkapissa ja paluumatkalla Hossasta kohti Suomussalmea ajellessa hyppäsi poroemo + vasa puskasta yllättäen pyörän eteen. Missasin sen vasan ehkä metrillä...

    Aika vähän näkyi poroja koko reissulla. Ja kun tuolla "tosi pohjoisessa" tuli käytyä, niin Hossa tuntui jo olevan niin etelässä, että "eihän täällä nyt enää mitään poroja ole..."

    Jotenkin noilla pohjoisen reissuilla aina ne ensimmäiset ja viimeiset nähdyt porot tahtoo yllättää, ainakin meikäläisen.
  29. #29
    Itse en ole vielä Pohjois-Suomessa mopoillut mutta jo autokoulussa meille opetettiin, että kun menet Lappiin niin Potkaise Poroa. Ilmeisesti mopo-opekaan ei arvostanut ko. ötökkää kovin korkealle.
  30.  
  31. #30
    Joo. Monasti on pitänyt vetää "liinat kiinni" just noilla Hossan korkeuksilla, etenkin tuolla pienemmällä 843-tiellä. Vitostiellä vähän enemmän liikennettä, joka auraa pahimmat sumat pois *
    Eikä poro tottele mitään äänimerkkejä, tosiaan. Potku perseeseen taitaa olla ainoa, mikä menee perille *

    Kerran näin myös syyspimeällä 843-tiellä Murtovaara-Teeriranta välillä hirven jalat, onneksi pitkissä valoissa...
    GPz900R(A2); ZZ-R 1100 (D1)
    "Where are my teeth?! How can I have any pudding, if I can't find my teeth!!?!"
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen