Tulokset 1:stä 8:een 8:sta
  1. #1
    Niin kuin otsikko kertoo, ajelkaa helvetin varovasti kyseisellä tiellä.

    Tiehän on kuin tehtyy moottoripyörille, mutta hiekkaa, sitä motonistien toiseksi pahinta vihollista, sitä siellä on paljon, ellei jopa waltavasti.

    Itse sain karvaasti kokea hiekan liukkauden sunnuntai-iltana.

    Ajelin 50-60km/h, eli ihan kaikessa rauhassa oikealle kääntyvään mutkaan. Mutka oli aika jyrkkä ja sisä puolella oli hiekka tai joku penkka, etten nähnyt mutkan "läpi". Mutkassa oli helvetisti hiekkaa. Katselin että tuosta kohdasta voin mennä, kun siinä näkyi puhtaampi väylä.

    Hiljensin pikkasen ja tähtäsin siihen puhtaampaan kohtaan (jollaisista olen ajanut lukemattomia kertoja läpi)

    Ja mitä vielä, etupyörä alta ja pää edellä asfalttiin.

    Mitään vakavampaa ei käynyt, kaikki luut ehjiä. Lihakset koko kropassa on helvetin kipeät ja oikea lonkka on vielä vähän kipeämpi. Niskat on totaalisen jumissa.

    Pyörään tuli naaramuja koko oikealle puolelle ja on nyt sitten pajalla. Kohta joku saa halvalla hienon supermoton halvalla.

    Sitä tässä vaan mietin, että mikä on tiehoitajan vastuu? Niissä hiekkaisissa mutkissa on varmasti kotilollakin vaikeuksia pysyä tiellä...



  2. #2
    Hyvä ettei käynyt vakavampaa. Mopoon saa osia ja vakuutuksetkin löytyy.

    Kiitos varoituksesta, pidetään silmät auki!
    - '11 BMW R 1200 GS
    - IBA SS1600K
    ---
    ex: '00 Honda CBR 1100 Super Blackbird / '08 Harley-Davidson VRSCDX Night Rod Special
  3. #3
    Baana on niin kapea, että autot oikovat kurveissa pientareen kautta ja nostavat reunasepelin asfaltille, eikä niin isoja kiviä edes kunnon sade saa pestyä pois. Rakennetta on vaikea korjata enää tässä vaiheessa. Varmaan parempi totuttautua olemaan varovainen. Sikäli harmi, että onhan tie puhtaana upea ajettava.
    R1 + FJR
    + lelut monttuun ja mönkimiseen sekä tonkimiseen
  4. #4
    Kunnia pj Jassu:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2002
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Harmin paikka, vielä myynnissä olleelle pyörälle ja puvulle(?) paha kolaus.

    Onko noista hiekoista ilmoitettu tienkäyttäjän linjaan?
    Pyörätön motoristi...

    Exät: KTM 690 SMC, kilvetön Yamaha YZF-R6R, BMW S1000 RR, Suzuki GSX1300R Hayabusa, Yamaha YZF 600R Thundercat
  5. #5
    Lainaa (Jassu @ Heinä. 24 2007,09:53) kirjoitti
    puvulle(?)

    Onko noista hiekoista ilmoitettu tienkäyttäjän linjaan?
    Ei ollut nahka päällä, vaan tiksteksit.

    Ei vielä, mutta odotappas vartti.

    edit: nyt on ilmoitettu.



  6. #6
    Tien numero? Ei siis Hyvinkää-Kytäjä-Läyliäinen tie? Vaan Kytäjältä Suopellon kautta Vihtijärvelle?
    Onko Suopellon "navetoiden" jälkeen laitettu Vihtijärvelle uusi asfaltti? Ennen se on ainakin ollut ihan karmeassa kunnossa. Ja hiekkaa siellä on aina, ainakin "navetoilta" Kytäjän kioskille.
    ...siniset silmät ja naurava suu...
  7. #7
    Joskus tuntuu että sitä soraa käydään tahaltaan kylvään sinne tielle... Ikävä homma.

    Hm... vai että hieno tie? No täytyypä käydä katsomassa joku ilta.
    “Dying is the day worth living for" - Captain Hector Barbossa

    Orgin venejaosto 2015 --> Tuuliajelehtimis osasto 2016 -->
    Yamahaki YZF-R1 (-07) 2011-2015
    Kawasaki zx-9r (-01) 2007-2011)
    Kawasaki Er-5 (2007-2008)
  8.  
  9. #8
    Lainaa (Piukku @ Heinä. 24 2007,10:24) kirjoitti
    Tien numero? Ei siis Hyvinkää-Kytäjä-Läyliäinen tie? Vaan Kytäjältä Suopellon kautta Vihtijärvelle?
    Onko Suopellon "navetoiden" jälkeen laitettu Vihtijärvelle uusi asfaltti? Ennen se on ainakin ollut ihan karmeassa kunnossa. Ja hiekkaa siellä on aina, ainakin "navetoilta" Kytäjän kioskille.
    Tien numerosta ei ole hajuakaan.
    Siis Hyvinkäältä Kytäjälle ja siitä kioskin kohdalta vasempaan. Risteys on just ennen Kytäjän reikäpelikenttää.