Törmäsin tällaiseen vanhaan topickiin suomalaiset Saksassa forumilla netissä etsiessäni jonkinmoisia onnettomuustilastoja Saksasta. Suomalaisilta sivuilta en löytänyt ja kun saksakaan ei taivu niin laiha oli lopputulos. Useaan otteeseen saksassa ajaneena, en voi muuta kuin ihailla sitä liikenteen sujuvuutta siellä, oli se sitten autobahnalla tai muilla pikkuteillä. Ei ole joka nurkassa poliiseja kyttäämässä ajaako joku ylinopeutta vai ei
Yksi mielenkiintoinen vastaus kyseisessä topickissa:
Olen nyt muutaman kuukauden seurannut uskollisesit päivittäin hessenin yleisradion uutisia netistä, ne raportoivat myös jokikisen pikku peltikolarin. Lonkalta sanon, että 99% onnettomuuksista sattuu alhaisilla nopeuksilla, kaarteissa, kun on liukasta/sumua/ylipäätään väärä nopeus kaarteeseen. Pieni virheliike ja sit ollaan kaiteessa kiinni. Osa on sitten peräänajoja tässä tilanteessa.
Kuinka faktaa tuo tieto sitten on, mene ja tiedä, siksi olisikin mielenkiintoista löytää jostain tilastoja noista Saksan tieliikenteessä sattuneista onnettomuuksista, koska Suomessa hilataan noita nopeusrajoituksia koko ajan alaspäin liikenne turvallisuuden nimissä *![]()
Honda CBR1100XX
Oletko tosissasi sitä mieltä, että nopeusrajoitusten lasku Suomessa ei laskisi liikenneonnettomuuksien määrää tai pienentäisi loukkaantumisriskiä?
Tekniikan maailmassa todettiin joku aika sitten et saksassa on maailman turvallisimmat motarit. En muista oliko tiedon lähteitä mainittu, mut yleensä faktaan perustavat väitteensä.
Faktana liikenneturvan sivuilta: 100 000 autoa kohden saksassa kuoli 11 ja suomessa kuolleisuus 14. Paskalla matikalla laskien yli 27% enemmän? Toisessa näistä maista on ihan naurettavan alhaiset nopeusrajoitukset ja helvetilliset sakot, toisessa toisinpäin...
100000 autoa kohti suomessa on huonommat autot kuin saksassa ja 27% prossaa selittyy sillä jo helposti. Autovero pois ja mennään varmaan saksan alle.
Olen itse ihmetellyt kuinka kaikki manaa, että liikenne on välinpitämättömyyden kyllästämää ja nykyään kaikki on huonommin kuin ennen. Itse en ole vastaavaa huomannut, vaan liikenne on itse asiassa hyvin toimivaa, selkeitä törkeyksiä ei näy juuri koskaan. Itse asiassa ihmettelen mitä ne vouhottaa. Tietysti jos mittauspiste nopeudelle on 80 alueella, niin ajaahan siinä kaikki 90:ä ja valo vilkkuu ###### ylinopeus!! paniikki ja vaikka mitä, mutta ei siinä kukaan aja 120, joten homma on ihan hyvin.
sitten poliisi tutkaa jotain ohituskaistan loppua ja saa tulokseksi,että joku ajoi 130:ä, torkeetä? no ei sinänsä, että jos sillä ohituskaistalla haluaa päästä jostain ohi, niin 130 on ihan järkevä nopeus. moni ohitettava kiihdyttää vauhtia ohituskaistan kohdalla ja ajelee 110, niin ei siitä pääse muuten ohi.
Mitään törkeitä keulimisiakaan en ole nähnyt koskaan. joku voi vähän keventää keulaa valoista jos edessä on tyhjää, ja mitä pahaa siinä on? onko se välinpitämättömyyttä.? eipä oikein.
suurin osa keulisi teollisuusalueilla ja muilla dead end teillä jos poliisi vain antaisi näin käydä. yleensä ei anneta ja kytätään jossain puskassa, porukka siirtyy maantielle vetelemään.
Tosiasia on että liikenne on siistiä, hyvin toimivaa, muista ihmisistä välitetään, ja törkeyksien osuus on harvassa. mediassa on vain päällä juttu, että kaikki yleistetään ja tehdään suurta uutista. Kyllähän suomessa saa porukka moraa ja viinaa juodaan, mutta ei elämää yleistetä silti, että kaikki suomalaiset on välinpitämättömiä juoppoja jotka heiluttelee moraa ja tökkii kaikkia vastaantulijoita sillä.
liikenneuutisissa tämä yleistys tapahtuu..
we cannot tolerate zero tolerance!
BMW R1200GS & Speed triple 1050
Onhan näitä tilastoja rajoitusten vaikutuksista.
Esim. tanskasta,kun motarinopeudet nostettiin 110@130 km/h niin liikenneonnettomuudet väheni n.30% (joku vois googlettaa tnx)
Nokialla laskettiin 100@80 km/h niin keskinopeus laski 4km/h!
-Mutta eihän rajoitusten tarkoitus nykyään ole kuin neuvoa-antava,on karannut käsistä valvonta ja rangaistuksetkin.![]()
Ihan tilastojen mukaan äärimmäisen harvassa vakavassa onnettomuudessa(MagnaMan @ Heinä. 30 2007,22:24) kirjoitti
on ollut edes yhtenä ratkaisevana tekijänä onnettomuuden syntyyn (lievä) ylinopeus.
Yleensä kyse on kännissä koheltamisesta ja/tai silmittömästä kaahaamisesta.
Selittäisitkö lyhyesti, miten siellä tolpan nokassa killittävän numeron
muuttaminen pienemmäksi estää niitä onnettomuuksia, joissa on
kaahotettu täysin vailla järkeä, usein kännissä ja ainakin reikä päässä
ihan muuten vaan? Tai huumeissa. Tämän tyyppisen "ajamisen"
seurauksena useimmat onnettomuudet sattuvat, ei suinkaan
rajoitusten mukaan tai edes lievällä ylinopeudella ajaen.
-- sjm
Italiassa nostettiin, eikä laskettu nopeusrajoituksia ja mitenkä kävikään. Onnettumuudet laskivat eivätkä nousseet. Hmmmmmm. Outoa. Mitenkähän mahtaisi käydä täällä ah niin armaassa kotomaassamme jos esim 6 tien rajoituksia laskettaisiin. Muutenkin se on jo aivan tukkeessa, kiitos ryssille, jotka kuluttavat tiestömme meidän piikkiimme. Mahtaisiko olla kiva ajella LPR.n suuntaan 60 km/h. Nopeusrajoituksia on nostettava ja muu on täyttä sontaa. Vauhti ei tapa vaan puusilmät ja pääsiäiskädet ja mämmiaivot. UGH. olen puhunut...(MagnaMan @ Heinä. 30 2007,22:24) kirjoitti
P.S Niin pitää vielä lisätä, että ei vauhti ole ikinä ketään tappanut. Se on se äkkipysäys.
"Mä lupaan tässä ja nyt maksaa bensat jokaiseen Ladaan, jolla suomalaiset kommunistimaanpetturit tsörää punanen pipo päässä ikuisesti helvettiiin täältä.. ..ei auta muuta kuin balalaikka perseeseen ja rajalle" Tony Halmeen suusta.
Meikän turpokwaak
On järjenvastaista väittää, ettei ajonopeuksien laskeminen vähentäisi ommettomuuksien määrää ja niiden seuraamuksia. Tottakai voi ajaa vaikka tuplanopeuksia ongelmitta jollei liikenteessä satu mitään normaalista poikkeavaa. Mutta kun sattuu...
Suuremmilla nopeuksilla aika reagoida on lyhempi ja jarrutusmatkat ovat pidempiä, siitä ei tarvinne edes keskustella.
Ja liikenteessä sattuu kaikenlaista:
-liukkaus yllättää, ei tietenkään itseä mutta sellaisia tumpeloita voi joutua väistämään
-eläimet liikkuvat teillä
-nukahtamisia ym. inhimillisiä mokia
-hitaampi liikenne aiheuttaa yllätyksiä ja ohitustarvetta, meillä kun ei ole hitaamman liikenteen kaistoja
-huonot tiet, vauriot ja paikkaukset varsinkin mopottimille
-ym.
Ja ei kait siitäkään tarvitse edes keskustella, että suuremmista nopeuksista sattuneet seuraamukset ovat pahempia. Samat mämmiaivot joka tapauksessa pyörivät liikenteessä ja aiheuttavat onnettomuuksia myös muille.
Sanonpa selvyyden vuoksi myöe sen, etten kannata edellä mainitusta huolimatta nopeusrajoitusten laskemista. Päinvastoin alennettuja talvirajoituksia pitäisi paikoin poistaa.
Sen enempää kantaa ottamatta pitäisikö laskea vai ei, mutta kaksi viikkoa pärrällä ja autolla ajon jälkeen en ymmärrä suomalaista nopeusrajoitus käytäntöä enään tai itse asiassa pohjoismaalaista käytäntöä. Ylipäänsä kotimainen liikenne on syvältä, ainoa mitä laittaisin sakuille olisi ajovalopakko edes sadekelille.
Jokos meikäläinenkin on ylittänyt "moderointikynnyksen" vai mihinkä se meikäläisen kommentti on hävinnyt?
"Kun väittelet idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän tee samoin"
Totta puhut. Kiva madella tuolla kutostiellä(Passe @ Heinä. 31 2007,01:05) kirjoitti
Näköjään samassa veneessä ollaan, munkin viestit on poistettu(Ekku @ Heinä. 31 2007,08:50) kirjoitti
Life is too short to drink cheap beer.
Täällä ei vissiin sitten saa ääneen sanoa, että nopeurajoitus ja ajonopeudet ei ole aina sama asia.(artisti @ Heinä. 31 2007,09:39) kirjoitti
Tämä ei sitten ole mitään "rikokseen yllyttämistä", vaan ihan omiin havaintoihin perustuva asia.
Se, että joku ilmeisesti "peukaloi" topicin otsikkoa välissä, ei kyllä ole pätevä syy aikaisempien kommenttien poistamiseen.
"Kun väittelet idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän tee samoin"
Jos nopeusrajotuksia nostettais vaikka 10kmh satasen ja kaheksankympin alueella, ohitus paikat vähenis koska jos ohitettava on ennen ajanut 79kmh 80kmh rajotuksella se ajaa nyt sitä 89kmh 90kmh rajotuksella, eli suora loppuu sukkelammin ja vastaantulijat tulee nopeemmin vastaan.
Eipä siinä mopolla tule ongelmia, mut nytkin ne 1.3 korollat aiheuttaa sydämmen tykytyksiä viimehetken kaistalleen palailuillaan,
ja sitä on turha uskotella että sitten ei ole niin kova tarve ohittaa jos rajotuksia nostetaan kun on muutenkin nopeemmin perillä...se ohittamisen tarve ei joiltain lopu koskaan, oli alla sitten mimmonen kikkana tahansa.
Ja yleisestikkin mihin sitä on aina muka niin helvetin kiire, varsinkaan mopoillessa, etelä-suomen alueella etäisyydet on niin lyhyitä että se jatkuva ohittelu ei montaa minuuttia lisäaikaa tuo , varsinkaan autolla, vaikkakin mopolla ohittelu onkin n.90% helpompaa kuin autolla ei sillä...uskon sen että jollain hajabusalla vituttaa ajaa 80 kmh suoraa tietä, ne kun on lähinnä moottoriteille suunniteltu, mut eipä se paljon hymyä nosta huulille vaikka se rajotus nyt 90kmh oliskin.
Ja moottoriteillä ne rajotukset voisvat olla sen 140kmh helposti, koska sitä vauhtia siellä nytkin jo ajellaan ja melko turvallisesti ainakin omasta mielestä.
Herran siunausta kaikille tasapaksusti![]()
Toisessa näistä maista on ehkä hyväkuntoiset ja kovempiin nopeuksiin tarkoitetut tiet, toisessa ehkä ei...(SJV @ Heinä. 30 2007,22:54) kirjoitti
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100 Zephyr, FZR1000, FZS1000, ZX-10R, 2x ZXR750, R1100S -> Fz1
Niitä harvoja hyviä asioita jotka se mustaviiksinen, "komiasti" morjestava setä aikaansai(Jalase @ Heinä. 31 2007,10:38) kirjoitti
![]()
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Oma mielipide on että nykyiset nopeusrajoitukset riittää ja valvontaa hieman tiekemmaksi oikeasti vaaraa aiheuttavissa kohdissa. Tuohon Saksaan ja Italiaan vertaaminen hieman ontuu sen takia, että siellä teiden kunto on ihan eri tasolla ja moottoriteiden osuus paljon isompi. Meilläkin varmaan moottoriteiden turvallisuustaso on korkealla ja siellä ehkä voisikin ajaa 20 kilsaa lujempaa ilman että on onnettomuudet lisääntyy. Mutta pienemmillä, mutkaisilla, mäkisillä ja huonon pinnan omaavilla teillä en kyllä nopeuden nostoa ymmärrä.
Valvonnasta puheen ollen, niiden joiden mielestä valvonta on perseesta, kannattaisi käydä Puolassa katsomassa millaista liikenne on kun mitään ei valvota ja porukka ajaa miten lystää. Henkilökohtaisesti en kyllä sitäkään kauhean hyvänä tilanteena pidä.
![]()
Mikään ei ole niin tärkeää kuin moottoripyöräily, eikä sekään ole kovin tärkeää. www.j-helin.net
Näitähän sattuu, tervetuloa klubiin. Foorumilla ovat sallittuja vain erästä tiettyä henkilöä miellyttävät kirjoitukset, muut poistetaan... kuten tämäkin ...(Ekku @ Heinä. 31 2007,10:10) kirjoitti
![]()
"I don't care to belong to a club that accepts people like me as members." -Groucho Marx
CFMOTO 800MT-X -25
Melkeinpä vosin näin väittää että onnettomuuksien määrää se ei vähennä, ainoastaan onnettomuuksista tulevia seuraamuksia. Se mitä sillä saadaan aikaiseksi on, valtion kassaan helpommin rahaa. Ne jotka ajavat ylinopeutta, niin heidän ajokäyttäytymiseensä se ei varmaankaa vaikuttaisi ja jos he ovat niitä riski kuljettajia niin on silloin yksi lysti onko nopeusrajoitus 100 vai 70 jos kuljettaja ajaa ylinopeutta.(MagnaMan @ Heinä. 30 2007,22:24) kirjoitti
Ja väitänpä myös seuraavaa: Asiaa on jopa tutkittu ja olen myös lukenutkin jostain artikkeleita siitä kuinka nopeus vaikuttaa kuljettajien "skarppiuteen". Itsekkin tuolla Saksan motareilla ajaneena, on huomannut itsestään sen, että kuinka skarppina siellä on koko ajan. Täytyy todellakin tietää koko ajan mitä ympärillä tapahtuu ja näin ollen hoksottimet on koko ajan 100% pelissä mukana, muuten ei pärjää. Tätähän ne esimerkiksi rallikuskit sanoo... jos alkaa himmailemaan liikaa helpossa johdossa niin metsään ajon vaara kasvaa.
Kun vauhti sitten pudotetaan alas, niin ajaminenkin helposti muuttuu huolettomammaksi "koska on aikaa muuhunkin". Näin karkeasti sanottuna.
Ja se mitä joku mainitsi tuolla Saksan moottoriteiden kunnosta... niin siinä olen kyllä eri mieltä osittain. Joskisn sieltä puuttuu nämä perinteiset urat jotka meille ovat niin tuttuja... mutta juhannuksen jälkeisenkin Saksan reissun jäljiltä voin vain sanoa että kyllä siellä pikipaikkauksia ja epätasaisuuksia riittää. Motareilla kun ajaa niin niin välillä on sellasta "pomppimista" meno että tuntuu kuin pyörässä ois neliskulmaiset renkaat.
Honda CBR1100XX
Joidenkin moottoriteiden rajoitukset voitaisiin nostaa 140:een, jos ehdoton sakotusraja olisi 150. Tällöinkin nopeuserot kuitenkin saattaisivat olla liian suuria.
Suurten pääteiden rajoitukset ovat kohdallaan, koska nykyasenteen mukaisesti pieni ja joskus vähän suurempikin ylinopeus on sääntö eikä poikkeus. No, ehkä rajoituksiin voisi lisätä kympin, jos ehdotonta sakotusrajaa laskettaisiin.
Pienillä teillä rajoitukset ovat kohdallaan tai jopa liian suuret. Ne kai perustuvat pieniin liikennemääriin ja siihen oletukseen, että paikalliset tuntevat tien.
En ole koskaan ymmärtänyt sitä logiikkaa et jos liikennemäärät lisääntyy pitää nopeusrajoitusta laskea(Fifi @ Heinä. 31 2007,12:37) kirjoitti
![]()
Eikö niitä pitäisi pikemmin nostaa sujuvuuden nimissä?
Life is too short to drink cheap beer.
Nimenomaan nopeusero voisi tulla ongelmaksi motareilla, jos rajoitusta nostetaan. Kaikki ei kuitenkaan aja lähellekään sallittua, eikä kaikkia rekkoja yms. voi kuitenkaan passittaa pienemmille rinnakkaistielle. Tai oikeastaan ongelmia tulisi vain ja ainoastaan suomalaisen junttimaisen liikennekäyttäytymisen takia. Omaan napaan tuijottamisesta voisi mun puolesta napsahtaa päiväsakkoja. Ehkä vähän vaikea toteuttaa käytännössä, mut onhan kännykkäkieltokin olemassa...(Fifi @ Heinä. 31 2007,12:37) kirjoitti
Ja jos kannattaa varauksetta kaksikaistaisten teiden rajoitusten nostoa, niin kannattaa myös käydä joskus siellä pienemmällä risteävällä sivutiellä isomman ja hitaamman kulkupelin kanssa. Sopivasti katveessa olevalta tieltä voi olla yllättävän vaikea päästä päätielle häiritsemättä suuremmin muuta liikennettä. Kaikkien teiden profiilit ei millään salli rajoitusten nostoa tai muuten aletaan pelata venäläistä rulettia.
<span style='color:#000000'>Unidentical twins - RD 350 LC *& *VTR 1000 F</span>
Kyllä on ihmisillä kiire... Jos esim. Hesan ja Tampereen välisen motarin nopeus nostettaisiin 120 => 140 niin paskalla matikalla laskien aikaa 'säästyy' noin 10 min.(Fifi @ Heinä. 31 2007,12:37) kirjoitti
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100 Zephyr, FZR1000, FZS1000, ZX-10R, 2x ZXR750, R1100S -> Fz1
Jos joku väittää Saksan bahnoja paremmiksi kuin esimerkiksi Helsinki-Tampere moottoritie, ei ole todellakaan käynyt ajamassa Saksassa..
Ja mitä onnettomuuksiin tulee, Saksan liikennetiheys on täysin eri luokkaa kuin Suomessa eikä siellä siitä huolimatta tapahdu enempää onnettomuuksia.
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Usein auto- ja mp-toimittajat kehuskelee niillä etelän sileillä teillä
(onhan ne EU:n rahoilla lähelle lomakeskuksia hiljakkoin tehty), mutta ei varmaan ole käyty vähänkään sivummalla, eikä moottoriteillä.
Samalla haukutaan Suomen huonopintaisia ja nastojen syömiä teitä.
Minulle on sekä saksalaiset ja italialaiset ihmetelleet miten meillä on näin hyvät tiet, jopa keskellä ei mitään.
Kesäkuun alussa ajettiin Itävallasta Italiaan moottoritietä suolatulla moottoritiellä ja lumi oli maassa, lämpöä 0 astetta.
Ainakin meni navigaattori suolan takia oikariin ja kärysi pirusti.
(Mutta eihän Saksassa eikä sen eteläpuolella koskaan lunta sada eikä suolata ja kotilot ja mopot ei ruostu ollenkaan).
Kyllä kai se on suomalainen kilpailuasetelma (per---- et ohi mene), joka niitä rumihita aika paljon tuottaa tuon viinan lisäksi. Sehän me jokainen mopoilija on varmaan omallakin kohdalla nähty.![]()
Tee se nyt, huomenna voi olla.....
Nopeuden rajoitusten noston onnettomuuksia vähentänyt vaikutus löytyy todennäköisesti lisääntyneestä rajoituksen noudattamisesta.
"liian alhaisilta" tuntuvat rajoitukset aiheuttavat piittaamattomuutta ja huomattaviakin ylityksiä, kun eteen sitten tuleekin tie jossa rajoitus todellakin on lähellä sitä maksimia mitä tiellä joissain kohtiin pystyy ajamaan on tämä turhautumisen aikaan saama "ylitys" äkkiä kohtalokas.
Ihan sama, mitkä numerot siinä lämiskässä tien vieressä lukee. Se on semmonen juttu, että kunnon pyörä kiihtyy satkusta kahteen markkaan n. 7 sekunnissa. Joten jos sitä kahvaa tykkää kääntää niin ei se kymppi tai kaks lisää rajoituksessa vähennä sitä kahvan kääntöhalua. Tylsä se on motaria paukuttaa 140 km/h. Eikä se luja vauhti vaan se hurja kiihtyvyys... Eli mitä se nopeusrajoitus vaikuttaa niihin jotka sopivalla suoralla käyttää mittarin kahden markan päällä? Ja niistä kavereista täytyy todeta, että heitä tuskin kiinnostaa ottaa lähikontaktia kenenkään auton tai ihmisen kanssa, joten mitäs vaaraa he aiheuttavat muille.
“Dying is the day worth living for" - Captain Hector Barbossa
Orgin venejaosto 2015 --> Tuuliajelehtimis osasto 2016 -->
Yamahaki YZF-R1 (-07) 2011-2015
Kawasaki zx-9r (-01) 2007-2011)
Kawasaki Er-5 (2007-2008)
Mua ketuttaa ne kaverit jotka ajaa sitä 90 km/h oli nopeusrajoitus mikä hyvänsä. Jos on satkun rajoitus, he ajaa yhdeksääkybää, jos 80 km/h rajoitus, je ajaa 90 kybää ja jos on 60 km/h lyhyt pätkä, he ajaa edelleen sitä yhdeksää kybää...(Marsu @ Heinä. 31 2007,19:40) kirjoitti
Lienee turha mainita, että rekkakuskit kuuluu tähän luokkaan, mutta nyt tarkoitan ihan henkilöautoilijoita.
“Dying is the day worth living for" - Captain Hector Barbossa
Orgin venejaosto 2015 --> Tuuliajelehtimis osasto 2016 -->
Yamahaki YZF-R1 (-07) 2011-2015
Kawasaki zx-9r (-01) 2007-2011)
Kawasaki Er-5 (2007-2008)
Ehkä ehkä ei.. En tiedä perustuuko "tietosi" saarisen essolla kuultuihin juttuihin vai omakohtaisiin kokemuksiin (veikkaan ensimmäistä). Itse pidän uudempia suomalaisia motareita huomattavasti turvallisempina kuin perus baanaa.(Jalase @ Heinä. 31 2007,10:38) kirjoitti
Ei riitä yksin, mutta nostetaan rajoituksia niin johan mennään alle(jaket @ Heinä. 30 2007,23:06) kirjoitti
![]()