Tulokset 1:stä 8:een 8:sta
  1. #1
    Aurinkoisen päivän kunniaksi pesaisin pyörän. paikka oli sorainen, mutta mopo näytti seisovan niin mallikkaasti, että en heittänyt jalan alle mitään vankempaa. Siinä aikani pluttasin veden kanssa jolloin maa pääsi salakavalasti muuttumaan velliksi jalan alta jolloin tietenkin koko komeus kyljelleen soraan
    Ei muutakuin poika pystyyn ja tarkistamaan vahingot. Takavilkun suojus lähti irti ja kiinnike siitä katkesi. Hetipitillä takaisin paikalleen. Vähän tuli sorakuviota koneeseen, mutta muutoin vahingot tuntuivat jäävän pelättyä pienemmiksi, onneksi. Noh, lenkki tuli heitettyä pitkin päivää ja mitään en ihmeellistä huomannut, kuin vasta muutamaa tuntia myöhemmin. Tuntui että kone ei oikein kävisi kunnolla. Ääni kuului vieraammalta, ehkä vähän harvemmalta ja kumeammalta, vaikea selittää. Pari kertaa mopo sammui kun valoja lähestyessä vedin kytkimen sisään ja helppasin kaasusta kokonaan ja vielä kaiken huipuksi tekee sitä, että kun ajelen vaikka kierrokset 4 tonnissa enkä muuta kahvanasentoa mihinkään saattaa mopo yhtäkkiä ruveta kiihtymään 6-7 tonniin ja tie on ihan suora.
    Kyseessä siis Triumphin TT600 ruisku on.

    Vinkkejä, veikkauksia, rukouksia, mutua, tietoa anyone?



  2. #2
    Olisiko kytkinkahva ottanut osumaa maahan ja sitä kautta vaijeri venähtänyt eri asentoon ja nyt kytkin luistaa vähän kokoajan?



  3. #3
    Vai oisko sittenkin pesusta eikä kaadosta johtuva vika? Esim. vettä ilmanputsarikotelossa tms... Pelkkä arvaus. Pointtina se, että ei rajata vianhakua kaatumisen aiheuttamiin vikoihin.



  4. #4
    vaihdoin tulpat, kun yksi putki oli selvästi muita kylmempi. Yllätys oli suuri, kun avasin juuri tämän kylmän tulpan, niin se oli ihan märkä ja kosteusvaurioisen näköinen hapettunut, ruosteessa jne. Tuntuu ihmeelliseltä miten sinne on vettä(?) päässyt. Pesin ihan normisti sienellä ja ämpärillä ja onhan siinä se kierretty "kumipötkyläkin" ennen itse tulppaa. Anyway, ei muuta kuin kone taas tulille uusilla tulpilla, mutta sama juttu. Edelleen se sama putki kylmänä. Ajelin pienen lenkin ja oli se kamalaa puuhaa. Valoissa jos kaasuttaa reippaammin, niin sammuu. Mitäs seuraavaksi? Suosiolla varaamaan aikaa merkkihuoltoon?
  5. #5
    Lainaa (Räkä @ Heinä. 25 2007,19:14) kirjoitti
    Yllätys oli suuri, kun avasin juuri tämän kylmän tulpan, niin se oli ihan märkä ja kosteusvaurioisen näköinen hapettunut, ruosteessa jne. Tuntuu ihmeelliseltä miten sinne on vettä(?) päässyt.
    Oliko vas. puoleisin tulppa? Sinne koloon kertyy helposti vettä varmaan kaikissa pyörissä. Jos tulppa oli hapettunut, tarkastitko tulpan hatun? Itellä joskus vähän vastaavaa ja tulpanjohdon vaihdolla korjaantui.
    * Who's General Failure and why's he reading my disk? - Anon.
    * Tuubi
  6. #6
    se näytti ihan samalaiselta mitä muutkin. Ja tulppa on uloin kaasunpuolimmainen
  7. #7
    Trumpan ominaisuus Ei mikään sadekelin pyörä
    Suk dik!
  8.  
  9. #8
    Kokeilin vaihtaa päittäin puolan toimivaksi todettuun ja vika siirtyi, joten puolakauppaan siitä on kait mentävä