Sattui viime kesänä Kuopiossa:
Jätin pyörän kadunvarteen, jossa pitää ottaa se pysäköintilippu, mutta koska tarkoitukseni oli vain käydä pikapikaa viereisessä liikkeessä en lippua hakenut. Itse asiassa en muistanut koko lippua, joka johtui varmaan siitä että olin pyörällä liikenteessä.
Noh, 35 € sakkohan siellä roikkui. Heti soittamaan pysäköinninvalvontaan ja kysymään pitääkö pyörään jättää lippu? Sanoivat että toinen puoli pitää, mutta miten olikaan että "olin jo ehtinyt laittaa sen roskiin". Kutsuivat tekemään valituksen paikan päälle ja kun menin niin tädit repi sen sakon heti kun saivat käsiinsä *, vaikka alunperin en uskonut saavani sitä mitätöityä. Ei kuulema pysäköinninvalvoja ollut muistanut kirjoittaa mistä minua rankaisee
Eli kannattipa soittaa, koska jos eivät olisi kutsuneet käymään olisin maksanut sen mukisematta huomaamatta että sakko on mitätön.
Edit: jatkossa kuitenkin otan sen lipun oikeasti taskuun, jos ei enää käy yhtä hyvä tuuri niin voi edes todistaa maksun jollain
Niinpä(Streethawk @ Huhti. 16 2008,16:01) kirjoitti
Kuitti on ja on vileäkin tallessa.
Sakotus aika 13:35 ja kuitissa pysäköinti maksettu 13:36 asti.
Ei auttanuttuomaria hyväksymään vastalausetta.
Minuakin yrittivät pirulaiset myös sakottaa viime kesänä, vaikkakin olin pysäköintini maksanut.(mopeti @ Huhti. 16 2008,20:25) kirjoitti
Käväisin eräänä perjantai päivänä työterveydessä tuossa Myllykadulla. Pyörän kanssa olin tietty liikenteessä. Meinasin vielä melkein jättää maksamatta, koska tiesin että asioidessa menisi max. 10 minuuttia. Pistin kuitenkin 50 senttisen masiinaan ja nappasin kuitin kukkaroon. (Tuosta Myllykadulta ei saa kaksiosaista kuittia)
Pysäköintilipukkeessa oli kirjausaika 12:15 ja sakkolapussa 12:17. Kävin tietenkin tekemässä kaupungin pysäköinninvalvontaan kirjallisen vastalauseen kuitin kera ja tietenkin sakko sitten kumottiin. Noiden kellonaikojen perusteella jäi vain sellainen tunne, että pirkko kyllä näki maksusuoritukseni, mutta kiusallaan kokeili maksaisinko sakon kiltisti.
Pysäköinninvalvonnasta sitten kysyin, että mikä olisi oikea tapa menetellä Kuopiossa MP:n pysäköinnin suhteen ja sieltä kerrottiin, että kuitti mukaan ja jälkikäteen vastalausetta tekemään.
Oma hommansa jos noita joutuu monta kertaa kesässä väsäämään
Honda CBR 600 F -05
Jos kiekkopaikoilla sitten on aikarajoitus voimassa, kyttääkö parkkipirkot sitten sitä että moottoripyörä on siinä 2h kiekkopaikalla yli 2h? Oulun keskustassa noita mp-paikkoja taitaa olla kahdessa vaiko kolmessa paikassa, mutta ainakin Isokadulla ja torilla tuppaa autot välillä viemään ne paikat.. Vaan itse olen parkkeerannut millon minnekin, joko kiekko- tai lipukepaikalle - lippua koskaan maksamatta. Yleinen käytäntö lienee edelleen Oulussa se, että moottoripyörää ei sakoteta oli lipukepaikalla lippua tai ei?
Tietenkin mun pitänee muistaa tuo muilla paikkakunnilla liikkuessa ensi kesänä, ettei jätä pyörää parkkiin maksamatta![]()
ACE ACE baby
Tämä Oulun malli pitäisi saada koskemaan koko maata, eli MP:t(huom. monikossa) saavat pysäköidä ruutuun kuin ruutuun ilman parkkimaksua, näin olisi selvintä kaikille.(Tuuli- @ Huhti. 16 2008,22:41) kirjoitti
Tottakai joku huomaa että, pitäisi ottaa käyttöön X malli jossa kaikki maksaa kaikesta ja alkuperäinen lippu pitää olla MP:ssä luettavissa, jos ei ole niin muikkari tulee automaagisesti, eikä sitä mikään valitus voi kumota, kun siihen muikkariin painetaan vain teksti että: Tästä päätoksestä EI VOI valittaa.
Laitteesta saa tositteen painamalla vihreetä nappia ENNEN ku syöttää rahat koneeseen. Se antaa siis kaks lippua ulos, toinen menee visiirin alle ja toinen on tosite sitä varten että jos se lippu häviää ja saat sakot, niin sen tositteen turvin saat sakon mitätöityä.(lego @ Heinä. 09 2007,12:44) kirjoitti
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Näin sanotaan Tampereen sivuilla pysäköinnistä:
"Moottoripyörän pysäköinti
Moottoripyörä pysäköidään samalla tavalla kuin autokin. Jalkakäytäville ja kevyen liikenteen väylille moottoripyörää ei saa pysäköidä kuten polkupyörän tai mopon saa. Poikkeuksena auton pysäköintiin nähden on parkkikiekon käyttö (ei tarvitse käyttää).
Pysäköintikiekko
Moottoripyöräilijän ei tarvitse käyttää pysäköintikiekkoa, mutta aikarajoituksia tulee noudattaa.
Pysäköintimaksu
Lippuautomaateilla motoristi ottaa varsinaisen pysäköintikuitin lisäksi muistilapun ja asettaa muistilapun moottoripyörään. Varsinaista pysäköintimaksukuittia ei koskaan pyörään, vaan se laitetaan omaan taskuun! Mikäli automaatista ei saanut muistilappua tai se on pyörästä kadonnut ja saat pysäköintisakon, voi sen mitätöidä varsinaista maksukuittia konttorilla näyttämällä.
Pysäköintimaksu on ajoneuvokohtaista ja vaikka samassa ruudussa olisi kaksi moottoripyörää, tulee kummankin maksaa pysäköintimaksu.
Moottoripyöräparkit
Ainakin suuremmissa kaupungeissa on otettu käyttöön vain moottoripyörille tarkoitettuja ilmaisia pysäköintipaikkoja."
Pysäköintimaksu lipun laittaminen pyörään on kyllä hankala, jos ei ala virittelee jotain minitrip kuminauha systeemiä... *![]()
Riittää jos mittari on maksettu, eli kumpikaan ei saisi pikavoittoa.(Kontha @ Elo. 23 2007,20:07) kirjoitti
Jos mittarin aika kuitenkin menee punaiselle, molemmille tulee maksettavaa.
Tällähetkellä ei omaa pyörää
Aiemmin Kawasaki Z750 '08
Tien varteen pysäköidessä ei edes nykyään ole enään ruutuja. Joten jokainen mopo vaatii oman lapun. Tämä tuli viime kesänä opittua.
"Jokainen enskalla metsässä ajettu kilometri tukehduttaa raivoonsa yhden viherpiipertäjän"
Turun pysäköinninvalvonta vastasi ystävällisen *ripeästi moottoripyörän pysäköinnistä seuraavasti:
"K: Mihin pysäköintilipuke laitetaan mp:ssä vai otetaanko mukaan ettei häviä/varasteta?
V: Muussa ajoneuvossa kuin autossa lipuke asetetaan näkyvään paikkaan, moottoripyörässä esimerkiksi kumilenkillä kahvan ympärille, polttoainekorkin lukitussalvan alle, satulavyön alle, erillisen pienen pidikkeen alle tai mihin tahansa näkyvään paikkaan, tarkastajat kyllä tutkivat, varkaudet on havaittu käytännön valvonnassa varsin harvinaisiksi.
K: Käytetäänkö mp:ssä kiekkoa? (täähän me jo tiedettiinkin...)
V: Pysäköintikiekon käyttövelvollisuus koskee vain autoja, silti moottoripyörienkin kohdalla tulee noudattaa aikarajoitusta.
K: Montako mp:ää samaan ruutuun, monestako maksetaan?
V: Digitaalimittaripaikalla niin monta kuin muille haittaa aiheuttamatta mahtuu, lipukepaikalla jokaisessa ajoneuvossa tulee olla lipuke, vaikka samassa ruudussa olisi useampia ajoneuvoja.
Edellä mainitut tulkinnat on johdettu suoraan tieliikennelaista ja –asetuksesta ja noudatamme valvonnassa niitä syystä, että muita epävirallisia tulkintoja on niin paljon, että suhteessa tieliikennelainsäädäntöön tienkäyttäjien yhdenvertainen kohtelu olisi varsin kyseenalaista."
Näin Turuus...
Itse kyllä ottaisin sen kuvan kohdassa yksi kun jätän sen lipukkeen mp:n päälle; vaikka pölliminen olisikin harvinaista niin kyllähän se mun kohdalle kuitenkin sattuu...![]()
Miten se moottoripyörän pysäköinti Oulussa nyt sitten lopultakin menee? Jotkut sanoo, että Oulussakin satelee sakkoja jos ei ota lipuketta.. ja toiset taas sanoo, että ei sitä lipuketta tarvi, ei tule sakkoja?
Hmm..![]()
Kun on korviaan myöten k*sessa, on parempi pitää suunsa kiinni..
****
Oli GSX-750-F - nyt pelkät jalat alla..
Kyllä pysäköinnistä pitää aina maksaa, jos se on maksullinen paikka.(Hyenna @ Huhti. 17 2008,10:55) kirjoitti
©
Joku juuri edellisellä sivulla mainitsi, että Oulun pysäköintivalvonnasta on kysytty tästä asiasta ja ovat sanoneet ettei tarvitse maksaa.(Petri12r @ Huhti. 17 2008,11:02) kirjoitti
![]()
ACE ACE baby
Joskus on tullut maksu, mutta yleensä ei ! Mutta itse käytän varmuuden vuoksi Oulussa nextparkkia !(Hyenna @ Huhti. 17 2008,10:55) kirjoitti
![]()
Sitten kun kasvan isoksi hankin elämän*Eiku Pappa tunturin
No sit ei auta kuin kokeilla.(Tuuli- @ Huhti. 17 2008,19:29) kirjoitti
En luottais välttämättä tähän tietoon.
©
Kannattaisko laittaa sähköpostilla kysymys sinne Oulun pysäköinninvalvontaan niin ei tarvii arvailla?? *![]()
Juuri samaa olin itse ehdottamassa, kun on kirjallista faktaa niin siihen on helpompaa vedota kuin kuulopuheeseen.(jbusa @ Huhti. 18 2008,08:40) kirjoitti
Pyörätön motoristi...
Exät: KTM 690 SMC, kilvetön Yamaha YZF-R6R, BMW S1000 RR, Suzuki GSX1300R Hayabusa, Yamaha YZF 600R Thundercat
Ei kannata... paljon kivampaa arvailla.(jbusa @ Huhti. 18 2008,08:40) kirjoitti
Mutta en luottais noissa aisoissa kuin kirjallisesti saatuun vastaukseen.
Itse Helsingin pysäköinnin valvonnan kanssa keskustelin puhelimitse asukaspysäköintitunnuksen saamisesta autoon. Auto oli uusi, joten se ei ollut vielä minun nimissä, ja kysyin, että voinko saada autoon aspys-tunnuksen... juu onnistuu sanoi täti puhelimessa, olihan minulla kauppakirja ja kaikki paperit siitä olemassa, että auto on minun. Kun menin paikanpäälle sitä hakemaan, elämään kyllästynyt kilon sitruunoita syönyt emakko ilmoitti, ettet mitään pysäköintitunnusta saa, kun auto ei ole mun nimissä vielä tietokoneen mukaan. Computer says NOOOOO!!!
©
Sähköpostivastauksessa (=jää todistusaineistoa) on se hyvä puoli puhelimessa saatuun verrattuna että saa ainakin yhden virkamiehen pään vadille siitä mitä on mennyt lupaamaan... *![]()
Laitoin sähköpostia menemään Oulun pysäköinninvalvontaan, vastausta odotellen..![]()
ACE ACE baby
Laitoin Kuopion pysäköinninvalvontaan samat kysymykset ja alla vastaukset. Käytännöt vaihtelevat tosiaan riippuen paikkakunnasta.(jbusa @ Huhti. 17 2008,09:45) kirjoitti
"K: Mihin pysäköintilipuke laitetaan mp:ssä vai otetaanko mukaan ettei häviä/varasteta?
V: Lipuke laitetaan taskuun ja jos tulee pysäköintivirhemaksu, niin toimitetaan ko. lipuke ja pysäköintivirhemaksu kuljettajan nimellä ja osoitteella varustettuna pysäköinninvalvontatoimistoon joko tuomalla tai postitse.
K: Käytetäänkö mp:ssä kiekkoa?
V: *Kiekkoa ei käytetä, ajan ylitystä seurataan muilla keinoilla - siis noudatettava aikarajoitusta.
K: Montako mp:ää samaan ruutuun, monestako maksetaan?
V: Samaan ruutuun saa laittaa niin monta moottoripyörää kuin mahtuu. Pitää ottaa kuitenkin huomioon, että viereisiin ruutuihin pysäköityjen autojen sisään/sisältä pääsee kulkemaan. Jos maksettu aika ylittyy, jokainen ko. mittarilla pysäköity moottoripyörä saa virhemaksun, ei siis yhtä yhteisvastuullista
Honda CBR 600 F -05
Eli sain vastauksen Oulun pysäköinninvalvonnasta.
HYVÄ MOOTTORIPYÖRÄILIJÄ
Oulun kaupungin alueella ei vaadita pysäköintimaksun suorittamista, vaikka moottoripyörä pysäköidään maksulliselle pysäköintipaikalle.
Pysäköintikiekkoa ei moottoripyörässä lain mukaan tarvitse käyttää. Aikarajoitusta on kuitenkin syytä noudattaa.
Oulussa on lisäksi kevät-kesäaikaan keskusta-alueella joitakin erillisiä moottoripyörille varattuja pysäköintipaikkoja.
Näitä sääntöjä on noudatettu jo aikaisemmin ja ne ovat voimassa toistaiseksi. Tämän vastauksen saa julkaista moottoripyöräilijöiden palstalla ja tietoa saa muutoinkin levittää.
Oulussa, huhtikuun 24 päivänä 2008
Pekka Ahonen
pysäköinninvalvoja,
Oulu
ACE ACE baby
Eikä..ihanko tosi. No OHO!(Tuuli- @ Huhti. 25 2008,15:45) kirjoitti
HYVÄ OULU![]()
![]()
![]()
![]()
Kun on korviaan myöten k*sessa, on parempi pitää suunsa kiinni..
****
Oli GSX-750-F - nyt pelkät jalat alla..
maksaakohan takaisin toissa vuodelta kun antoivat kaverille lapun ? Ei taida maksaa![]()
Sitten kun kasvan isoksi hankin elämän*Eiku Pappa tunturin
Muistilapun laittaminen tankin korkkiin kiinni ei näköjään ole tarpeeksi näkyvä koska juuri äsken sain sakot Tampereen keskustassa. Kypsän näköinen tantta pysäköinninvalvonnan toimistossa sen kyllä mitätöi mutta ketuttaa tuollainen turha juoksuttaminen ympäri kaupunkia.(Trally @ Huhti. 17 2008,08:15) kirjoitti
--
Kende
GSX-R 1K7
Tämäpä kannattaa laittaa jonneki esille, että muutkin saavat tiedon(Tuuli- @ Huhti. 25 2008,10:45) kirjoitti
Itse olen tähän asti maksanut ja ottanut lippulappuset taskuun. Tuonne seutufoorumille ainaki vois pistää jonku reminderin.
"We need a plan - Let's play dead"
Toi Oulun esimerkki on hieno
Mutta miten/minkä tahon kautta se saataisiin leviämään kautta Suomen maan??
Onko tietoa, että onko "valtakunnalliset" motojärjestöt yrittäneet lobata tätä tapaa koko maahan?
Voi lomahuumori joutua koville Suomenturneella, jos a) maksaa joka kaupungissa maksut ja huomaa jälkikäteen, että ei olisi tarvinnut maksaa
tai b) ei maksa ja saa sakkoja..
Jep laitoin sinne inffoo tosta, että jäis mahollisimman monella ne eurot vaikka kahaviin(PhPstr @ Kesä. 03 2008,14:42) kirjoitti
![]()
Tässä on Espoosta saadun kyselyn tulosta.
Mp ja maksullinen pysäköintipaikka;
1. Kuljettajan on ostettava pysäköintiin oikeuttava lippu ja pidettävä se mukanaan koska sitä ei voi moottoripyörään sijoittaa. Jos saa pysäköintivirhemaksun niin voi lähettää siitä silloin kopion kyseiseen pysäköinninvalvonnan toimistoon ja todistaa täten maksaneensa pysäköinnistä.
2. Pysäköintiruutuun voi laittaa kaksi moottoripyörää mutta molempien on maksettava lippu. Kuitenkin on suositeltavaa ettei näin tehtäisi turvallisuuden vuoksi. Jos alueella on moottoripyörille tarkoitettu pysäköintiruutu tulee sitä käyttää.
Mp ja pysäköinti paikkaan jossa on kiekkovelvoite;
Moottoripyörään ei voi laittaa kiekkoa näkyville koska ohikulkija voi sen ottaa tai muuttaa siinä olevaa aikaa mutta paikassa oleva enimmäisaika koskee myös niitä. Pysäköinnintarkastajat seuraavat ettei enimmäisaika ylity. Myös näissä paikoissa voi pysäköidä kaksi moottoripyörää mutta turvallisuus on pidettävä mielessä.
Moottoripyörää koskee myös kaikki muut pysäköintiin liittyvät lait ja säännöt. On tärkeää että seuraa liikennemerkein esitettyjä rajoituksia kuten pysähtymiskieltoa ja pysäköintikieltoalue - liikennemerkkejä joka voi olla useamman korttelin päässä paikasta johon moottoripyörän haluaisi pysäköidä.
Paras on pysäköidä aina moottoripyöräkin pysäköintiin tarkoitettuun ruutuun tai pysäköintialueelle. Näin toimimalla välttyy pysäköintivirhemaksuista ja moottoripyöräkin on turvallisesti pysäköitynä ajatellen muuta liikennettä.
Yamaha YZF-R1 -03
Suzuki GSX-R -93
Kawasaki ZX-6R Ninja
Suzuki GSX-R 1000 K9