Tulokset 1:stä 14:een 14:sta
1. #1
Elikkä viikon päästä pitäis päästä alpeille lähtemään ja takakumilla ajelee vielä varmaan 2000-4000 mutta ei koko matkaa. Kannattaako siis vaihtaa silti kumi kotomaassa vai ottaa uusi kumi mukaan ja vaihdattaa siellä missä kumi on finaalissa( auto siis lähtee mukaan joten voin roudata ylimäärästä tavaraa mukaan).

2. #2
Jos vain aikataulu antaa myöden, niin ota rengas mukaan. Enpä ainakaan muuta ihmeellistä asiassa näe.
Riippuu sitten rengasliikkeestä vaihtavatko alta alle renkaan, vai joudutko itse tekemään vaihtotyön. Viime vuonna ostin Saksassa Euromasterilta renkaan, ja jouduin tekemään vaihtotyön itse. Sain heiltä kuitenkin työkalut ja ruuvilukitteen (jarrusatuloille).
Toinen asia tietty on kuinka mielellään liikkeet vaihtavat renkaan, jonka tuot mukanasi – siitä ei minulla ole tietoa.
3. #3
Kyllähän renkaat ovat Euroopassa usein halvempia kuin Suomessa, pl. Norja, joten osta matkalta, kun menet Alpeille päin.
4. #4
Lainaa (arikorho @ Heinä. 03 2007,14:35) kirjoitti
Kyllähän renkaat ovat Euroopassa usein halvempia kuin Suomessa, pl. Norja, joten osta matkalta, kun menet Alpeille päin.
Juu siis mieluummin tietysti näin, jos kumia ei ole vielä ostettu.
5. #5
En käytä kumia.
jamaha 02 --> riumppi 11

Blue's brother
6. #6
Lainaa (jyke @ Heinä. 04 2007,15:17) kirjoitti
En käytä kumia.
vai vetelet "kekkosella" perkule...

www.rfsu.com

E: sorry OT. olen btw huomannu että off-topic aiheisten postausten ja työpäivän etenemisen välillä on selvä positiivinen korrelaatiosuhde...

ex # 1. ´04 SV 650S 2005-2007

ex # 2. Kawasaki ´05 ZX-6R 2007-..."21"

# 3. BMWS1000RR
7. #7
Mitä turhaan lähdet täältä rengasta raahaamaan mukaan.

Arvioi suurin piirtein mihin pääset vanhalla nakilla ja etiskele paikkakunnalta tai lähistöltä pyöräsi merkkihuolto - netin avulla tai muuten - tilaa nakki ja vaihto.

Itse viime kesänä lähdin matkaan melko loppuun kuluneella takarenkaalla.

Lähetin Hampuriin yhteen Kawan huoltoon sähköpostilla rengastilauksen ja eteen uudet jarrupalat. Ilmoitin päivän ja kelloajan koska tulen. Kun menin paikan päälle, eivät olleet edes lukeneet sähköpostia. Vähän aikaa tiskillä juteltiin ja kaveri sanoi saavansa renkaan parin tunnin sisällä. Ilmoitin sen sopivan minulle mainiosti.

Lähdin käppäämään Louis'lle Süderstrasselle ja matkalla kioskiin tekemään loton.

Takaisin tultua oli uusi kumi alla ja uudet jarrupalat edessä.

Homma toimi hyvin. Ehkä osasyynä oli se, että olen käynyt useamman kerran samassa liikkeessä.

Renkaan hinta n. 40,- eur halvempi kuin Suomessa.
Troppasie pitin tulimma, tukkusissa on vesselämbi matata.
8. #8
Lainaa (Nomad @ Heinä. 03 2007,14:33) kirjoitti
Jos vain aikataulu antaa myöden, niin ota rengas mukaan. Enpä ainakaan muuta ihmeellistä asiassa näe.
Riippuu sitten rengasliikkeestä vaihtavatko alta alle renkaan, vai joudutko itse tekemään vaihtotyön. Viime vuonna ostin Saksassa Euromasterilta renkaan, ja jouduin tekemään vaihtotyön itse. Sain heiltä kuitenkin työkalut ja ruuvilukitteen (jarrusatuloille).
Toinen asia tietty on kuinka mielellään liikkeet vaihtavat renkaan, jonka tuot mukanasi – siitä ei minulla ole tietoa.
Kävitpähän liikkeessä, missä tasapainotit pyörän uuden renkaan kanssa?

Itsellä kokemuksia yhdestä Euromasterista Hampurissa:
- 2002 syksyllä kyselin renkaita Kawa GPZ 500 S:ään, ei löytynyt.
- 2003 keväällä samasta putiikista renkaita Opel Vectraan, ei löytynyt.

Oli jotenkin nuivasaa touhua. Sen jälkeen ko. ketju saanut olla ainakin minun puolesta aivan rauhassa.
Troppasie pitin tulimma, tukkusissa on vesselämbi matata.
9. #9
Lainaa (Nakke @ Heinä. 04 2007,16:02) kirjoitti
Lähdin käppäämään Louis'lle Süderstrasselle ja matkalla kioskiin tekemään loton.
Miten tuossa lotossa kävi, voititko mitään?
Tunnelin päässä näkyvä valo on juna!
10. #10
Vaihadat täällä Suomessa alle uuden renkaan, jolla ajelet koko reissun. En usko, että haluat viettää päivää lomastasi rengasliikkeitä etsiskellen.
11. #11
itte tekisin näi: siwan nurkalle ja takanakki katuu isojen savujen kera, omaan tallii ja vanne läskeineen irti , vanne auton konttii ja rengas liikkeesee vaihto siellä kotiin uus nakki tillle ja baanalle
600rr
12. #12
Lainaa (psa @ Heinä. 06 2007,12:16) kirjoitti
Vaihadat täällä Suomessa alle uuden renkaan, jolla ajelet koko reissun. *En usko, että haluat viettää päivää lomastasi rengasliikkeitä etsiskellen.
Itse olen hukannut noin tunnin loma-ajastani renkaanvaihtoon. Ei ole tarvinnut jonotella tai etsiä. Ensimmäisellä kerralla kurvasin sopivan liikkeen pihaan pikkukylän läpi ajaessani, vaihdon aikana kävin ”lounaalla” läheisellä huoltoasemalla. Toisella kerralla katsoin paikan netistä valmiiksi ja osoitteen navigaattoriin. Kyllähän siihen saa tietty aikaa kulumaan jos esim. etsii paikkaa isosta kaupungista ilman osoitetta jne.. Niin ja huomautettakoon, että kysyvä ei tieltä eksy – se suun avaaminen kun on joskus meille suomalaisille turhan vaikeaa.

2v sitten tuli takanakin osalta hintaeroa ~80€ töineen kaikkineen Suomeen verrattuna. Ei mielestäni huono tuntipalkka.
13. #13
Sanoisin myös että paikka (tai muutama vaihtoehto) valmiiksi esim. netistä ja varmistus että myös lontoonkieli sujuu (jos ei itseltä germaania suju). Sähköposteihin vastaaminen on Keski-Euroopassa paljon hitaampaa kuin SUomessa ==> soitto on paras ratkaisu. Pelkästään sokkona hakeminen jostain kaupungista kyllä nostaa helposti stressin pintaan.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin moottoripyöräily, eikä sekään ole kovin tärkeää. www.j-helin.net
14.
15. #14
(poistettu tili)
Jouduimme viime kesänä etsimään uuden renkaan Saksan Kasselista. Sopiva kauppa löytyi, ja kas, vielä yksi Diablo löytyi, ja vaihtajakin. Eikä tähän mennyt kuin yksi aamupäivä. Rengas saattoi olla vähän edullisempi kuin Suomessa, vaihtotyö maksoi 50e.

Tiedän kyllä parempia tapoja viettää lomaansa ( ) kuin rengaan etsintä, mutta jos siitä saa kiksit niin mikäs siinä. Itse vaihdan aina uudet nakit alle kun lähden reissuun, vaikka entisissä olis pari tuhatta mahdollista kilometriä jäljellä. Jospa ei olekkaan, ajellaan sitte verkoilla autobahnalla? Ei kiitos.