Miten selvitä mällistä ja jatkaa elämää?

[goddess]

Kuten joku lienee tälläkin foorumilla tietoinen, mursin nikaman selästäni moottoripyörällä tänä kesänä Englannissa. Uskoisin, että meitä mopo-onnettomuuden uhreja tällä foorumilla on useita. En varmasti ole ainoa, koska on vain kaksi motoristityyppiä: Niitä, jotka eivät vielä ole kaatuneet ja ne, jotka ovat jo kaatuneet.

Miten te, kohtalontoverini, olette oman onnettomuutenne jälkeen jatkaneet elämää? Särkyjen kanssa? Asiasta koko ajan kyselevien kanssa? Moottoripyöräilyn kanssa?

Minua ei toistaiseksi onnettomuus ole pysäyttänyt. Vierivä motoristi ei sammaloidu , mutta mitä on odotettavissa? Onnettomuudesta on kuitenkin vasta 4 viikkoa.

[toumash]

No eh-heh, tervetuloa kerhoon! Mulla murtui 4. selkänikama (alhaalta laskettuna) viimeviikon keskiviikkona (täällä viestiketju "Olin ketjukolarissa Puolassa.."). Mustelmat jaloista ja isoimmat peffasäryt on kadonneet mutta ristiselkä on tosi jumissa. Mulla on "pelko perseessä" nyt siitä että kuinka kauan tämä alaselän arkuus ja särky jatkuu (toivottavasti ei loppuikää).

Mulla ei ole hajuakaan siitä millä vauhdilla nikamamurtuma paranee, menen juttelemaan lääkärin kanssa asiasta piakkoin (ja hakemaan lisää saikkua, 200 metrin kävelystä selkä tulee kipeäksi).

Haeskelin tietoja netistä niin 99% hakutuloksista käsittelee osteoporoosia ja siihen liittyviä nikamamurtumia. Mulla ei semmoista vaivaa ole vaan luuni ovat vahvat ja olen muutenkin aika isokokoinen kaveri, kaikki massa ei ole läskiä. Sitä olen funtsinut että kumpi loppujen lopuksi on parempi onnettomuustilanteessa, kevyt kaveri joka singahtaa kuin leppäkeihäs pienestäkin tönäisystä vaiko massiivinen kaveri joka imaisee ison osan törmäyksen liike-energiaa itseensä.

Oma tavoite on päästä jatkamaan moottoripyöräilyä heti kun vain saan vanhan pyörän kohtalon selville.

[goddess]

Luinkin mällistäsi. Ole onnellinen, että selvisit noin "vähin" vaurioin. Lukiessani mietin omaa, vain viikkoa aikaisemmin tapahtunutta mälliäni, ja ihmettelin, eikö pahempaa sattunut.

Ota hyvä mies, rauhallisesti. Minäkin jatkan matkaa motoristina, mutta vasta, kun murtuma T7:ssa on parantunut. Minun onneni onnettomuudessa oli, että murtuma "räjähti" ulospäin eikä osunut selkäytimeen. Muutoin en mopoilisi enää ikinä. Saikkua heinäkuun loppuun.

[rolcen]

Oma toistaiseksi ainoa kaatuminen liikenteessä aiheutti pyörälle kahden viikon rempan ja minä kuljin kahden päivän ajan autolla,kun pyörän täkinä aiheutti pistävää kipua murtumissa.
Onneksi vain kaasukäsi kipsattiin,joten pyörällä pääsin ajamaan heti kun kivut hellitti.
Kipuihin suosittelen pitkävaikutteisia pillereitä esim.Tramal,Panacod ja Ardinex. Lääkäri/netti auttaa sopivan löytämisessä. Ei kannata aina siihen ensimmäiseen tarjottuun tyytyä. Työt seisauttaviin kipuihin on jotkut löytäneet avun hampusta.
Mitä noihin kyselijöihin tulee,niin niistä ei pääse ikinä,koska ihmiset on luonnostaan kiinnostuneita toisten asioista ja kannattaa kehittää sopivan lyhyt vastaus näitä varten.

[uijui]

Kevyempää tapausta. Solari irtipoikki ja kylkiluut otti vähän siipeensä. Puukkoa ja levyllä kiinni, ja leikkaushaavan hoito/puhtaus huolella. Ei ollut ihmeemmin kipeä (tuntui välillä tosin oudolle, kun solari kohollaan raudan vuoksi). Kolmen viikon päästä kävin kokeilemassa kaverin uutta motoa. Viiden viikon päästä kävin ajamassa radalla. Särkylääkkeitä söin sen verran, että alkuajan yöt meni hyvin.

Niin joo ja ne fysioterapeuttien antamat ohjeet kannattaa ottaa ihan todesta. Jäykistyy noi paikat meinaa aika äkkiä.

Edittiä vielä:

Suosittelen kaikille häiriintyneille yksilöille täälläkin, edelleen: http://www.evs-sports.com/products/p....asp?prodID=33

Mulla säästyi niska, solisluu meni.

[uijui]

Oma toistaiseksi ainoa kaatuminen liikenteessä aiheutti pyörälle kahden viikon rempan ja minä kuljin kahden päivän ajan autolla,kun pyörän täkinä aiheutti pistävää kipua murtumissa.
Onneksi vain kaasukäsi kipsattiin,joten pyörällä pääsin ajamaan heti kun kivut hellitti.
Kipuihin suosittelen pitkävaikutteisia pillereitä esim.Tramal,Panacod ja Ardinex. Lääkäri/netti auttaa sopivan löytämisessä. Ei kannata aina siihen ensimmäiseen tarjottuun tyytyä. Työt seisauttaviin kipuihin on jotkut löytäneet avun hampusta.
Mitä noihin kyselijöihin tulee,niin niistä ei pääse ikinä,koska ihmiset on luonnostaan kiinnostuneita toisten asioista ja kannattaa kehittää sopivan lyhyt vastaus näitä varten.

Meinasitko/ajelitko muuten ajella noissa muroissa mopolla? Mulla ainakin jo panacod vie nupin sille tasolle, että potkumopo vois olla oikea liikkumaväline...

Ja tämä oli vain kysymys, ei syyllistys, tai vittuilu.

[PrivateeR]

goddess otan osaa. Mutta jos elämänhalua ja hyvää kuntoa riittää, ni kaik on mahdollista. Muistanette Hermann Mayerin joka katkoi molemmat jalkansa iha tuhanne päreiksi moottoripyöräonnettomuudessa. Lääkärit vannoi 2 päivää kolarin jälkeen, ettei se kävele enää ikinä. Meni 3 vuotta ja se voitti syöksylaskun maailmancupin.

Sisua ja elämänhalua riittää, ni paraneminen nopeutuu. Tiedän lähipiiristäni yhen pikkupojan joka 5 vuotiaana murskautui rekan alle, ja siitä huolimatta rehkii nykyää salilla ja hiton hyvässä kunnossa. Lääkärit sano siitäki ettei taida enää pystyy täysin liikkumaan. Tällä pojalla oliki vain elämänhaluja!

Tsemppiä paranemiseen!

[foxterrier]

Hmmm.. tästä o enempi röntgen- ku valokuvia.. Pahin ol -82 ku meinasivat amputoida toisen takajalan, sain kuitenkii puhuttua kirran ympäri ja ne korjas sen, raudat veks -02. Ny kaikki taas pelaa ihan ookoo ja aattelin EMPYssä pysyä viel tovin

[Länskäri]

Kyseessä ei ole mopovahinko, mutta motoristille kuitenkin sattunut. http://personal.inet.fi/koti/pekka.salo/ Vuoden 2001 Bajkalin reissun jälkeen pekka menetti jalkansa, osan "lehtijuttu" lopussa asiaan viitataan ja yleisön pyynnöstä tehtiin osa "Elämä jatkuu" jossa Pekka setvii tuntemuksiaan,

[Jarge]

Miten te, kohtalontoverini, olette oman onnettomuutenne jälkeen jatkaneet elämää? Särkyjen kanssa? Asiasta koko ajan kyselevien kanssa? Moottoripyöräilyn kanssa?

Itsellä yksi nikama kasassa 30% lumilautailun takia ja vaikutus mopoiluun on sellainen, että eipä muuta voi harkita kuin kyykkyä. Pystyssä ajettavilla tärinä ottaa selkään, etukenossa asennossa nojaan enemmän käsiin ja selkä pääsee vähemmällä.

Selän kanssa ei ollut mitään ongelmia ennen vammaa, nyt on lihakset koko ajan jumissa... Särkylääkkeitä tms. en ole kyllä käyttänyt, ei se niin kipeä ole.

[rolcen]

Meinasitko/ajelitko muuten ajella noissa muroissa mopolla? Mulla ainakin jo panacod vie nupin sille tasolle, että potkumopo vois olla oikea liikkumaväline...

Ja tämä oli vain kysymys, ei syyllistys, tai vittuilu.

Vaikutus on yksilöllistä ja kiinni annostuksesta,mutta en suosittele ajamista ennen kun nappien vaikutus on selvinnyt.
Mutta vastauksen idea on ettei kipujen takia tarvitse sohvalle jäädä,kun kerran toimivia lääkkeitäkin on.

[Doctor Love]

Noin neljä viikkoa onnettomuudestani. Ei silminnäkijöitä, ainakaan ilmoittautunut. Jäljistä päätellen olin mutkasta ulos tullessa väistänyt jotakin (lyhyestä jarrutusjäljestä näkee että ei ole menty mutkaa suoraksi), ei muistikuvia tapahtuneesta. Vauhti ollut 80-100km/h hieman aikaisemmin samalla tiellä eikä mitään syytä miksi olisi muuta ollut, rajoitus 80km/h. Heräsin ojasta henkeä en saanut. Sen kummemmin menemättä yksityiskohtiin niin kaikki mahdollinen tehtiin väärin: en hälyttänyt apua, pyöräkin siirrettiin myöhemmin paikalle tulijoiden avustuksella läheiseen pihaan, emäntä hakemaan. No lopulta sairaalaan ja onneksi ei edes luita poikki!

Paha aivotärähdys, kaksi viikkoa ainakin jopa ulospäin näkyviä oireita. Sääreen "reipas" kipu mustelman ja turvotuksen vuoksi, nyt tämä häipymässä ja vain rasituksessa sattuu, vasta nyt olen sitten huomannut, että 24h särkee polvea. Rasituksesta vaikea sanoa kun en ole kävelyä kummempaa vielä voinut harrastaa. Alkuun vahvat särkylääkkeet kun kipu sietämätöntä, nyt vain pakosta (liian harvoin, tyypillinen suomalainen mies: "pakko kärsiä").

Monia asioita käynyt mielessä. Ensinnäkin vaivaa aivan älyttömästi se, ettei ole kukaan kertomassa mitä on tapahtunut. Kuitenkin syytän itseäni vaikka miten jäljet kertovat, että olen yllättäin väistänyt (asiaan luonnollisesti kuuluu se, että olen selkeästi tähdännyt pientareelle ja ajatellut sieltä vain nousta takaisin tielle, kuoppaan sitten pysähtyi ajo ja alkoi lento) ja tiedän, ettei kyse ole hurjastelusta (töistä tulossa, rauhassa ajelin, ei mitään hätää tai kiirettä kun olin jo alle tunnin päästä kotoa). Toiseksi, sitä on monesti miettinyt kaikenlaista filmin näkemistä (jonka kyllä itse asiassa olen kerran nähnyt, ei liity mopoiluun) jne. mutta nyt vain tyhjää. Pelkkää tyhjää. Jotenkin se vain vaivaa. Ei ole mitään "valaistumista" elämän tarkoituksesta tapahtunut tai tilin tekeminen tai vastaavaa. En nyt tarkoita uskonnollista rippi-tyyppistä puhdistautumista (en ole uskonnollinen) mutta varsinkin kun kerran aikaisemmin kokemus lähellä piti -tilanteessa jossa kuitenkin kaikenlaista kävi mielessä ja vielä muisti ne sen jälkeen.

Sitten itse pyöräilyyn. Minulla ei ole omia lapsia mutta avokillani on. Koen olevani parisuhteessa jossa on rakkkautta ja paljon hienoja asioita (joo, ei ole miehistä puhetta). Lisäksi avokin lapset ovat elämässäni läsnä, kokevat myös minut läheiseksi vaikka heillä isät onkin. Kotona on aika paljon, jo kauden alussa, puhuttu pyöräilyn vaarallisuudesta. Tämä asia ei kuitenkaan ole koskaan konkretisoitunut ja etenkin kun muutoinkin olen tien päällä erittäin paljon niin en erityistä lisäriskiä koe saaneeni pyörästä. Nyt kuitenkin on niin, etten koskaan ole autolla joutunut onnettomuuteen, en edes ajanut ojaan. Aina olen onnistunut välttämään vahingot taidolla (kaiketi joskus tuurillakin) vaikka minun kilometreillä on väistämätöntä, että lähellä piti tilanteita tulee, syy 99%:sti tietenkin jossain muussa. No miten tämä sitten liittyy asiaan? No sillä tavalla, että nyt konkretisoitui pahalla tavalla se, että vaikka miten olisi rauhallinen jne kuski niin moottoripyörällä ne riskit vain ovat suuremmat. Koen velvollisuudekseni huolehtia omasta hyvinvoinnista myös läheistenkin vuoksi, en ole elämässä vastuussa vain itsestäni. Tämä seikka teki melko lailla vaikeaksi alkuun edes miettiä moottoripyöräilyn jatkamista. Onnekseni avokkini on ollut rohkaisemassa koko ajan alusta lähtien minua nousemaan heti kun mahdollista pyörän päälle, eikä pelkästään sen vuoksi, että itse tykkää mopoilusta. On kertonut, että hän on nähnyt miten se on vaikuttanut minuun. Miten paljon siitä pidän ja olisi suunnaton menetys jos tämän takia tämä jäisi kokonaan pois elämästäni.

Nyt kun viime to sitten pyörän jälleen sain, niin ei muuta kuin pyörän päälle (avokki jo liikkeen pihassa kyytiin, totta kai) ja ei kun tien päälle. On pakko sanoa, että kovin epävarmalta aluksi tuntui. Muutaman kilometrin jälkeen mietin, että onko tässä sittenkään mitään järkeä. Kuitenkin päätin käydä (työ)reissussa pyörällä ja nyt 900km ajaneena voin sanoa, että kyllä tässä järkeä on. Kyllähän tuo onnettomuus ajoittain mielessä pyöri, mutta ajoittain sitä vain nautti ajamisesta. Lisäksi polvi-/jalkasärky jota aikaisemmin ei ole ollut kyllä muistutti tapahtuneesta. Rehellisesti sanoen ei kuitenkaan lähelläkään niin hienoa kuin olisi voinut olla (keli aivan ihanteellinen pohjoisessa) ennen kolaria. Lisäksi säikähdin kyllä hirven nähdessäni todella pahasti. Jälkikäteen oli hienoa huomata, että säikähdyksestä huolimatta en teknisesti tehnyt mitään väärää (siis paniikkijarrutusta ojaan tjsp) mutta varmasti 180 pulssi hakkasi ja oli pakko pysähtyä puhaltelemaan seuraavaan kylään huoltoasemalle. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että ratkaisu jatkaa pyöräilyä oli oikea. Todennäköisesti hyvinkin pian alan taas nauttimaan siitä täysin rinnoin.

Tulihan pitkä teksti. Tässä kuitenkin ajatuksia. Toivon, että joku tämän luettuaan miettisi vielä kerran pyöräilyn lopettamista. Vaikka kaikenlaisia ajatuksia varmasti pyörii, jos siitä on nauttinut ja jos se on oikeasti tuonut iloa elämään niin miksi se pitäisi lopettaa?

Ja miten pyörän kävi? Kone käy, oikea sivupeili ehjä, oikea sivulaukku ehjä. Muuta ehjää ei sitten ollutkaan, mutkallakin oli. Raju tälli, ei tuosta pitäisi hengissä selvitä.

Keep on riding!

edit: oli muuten kolarin jälkeen ensimmäinen kerta kun näillekin sivuille uskalsin, niin tiukilla oli ajojen jatkamisen miettiminen

[juike1]

Paranemisia kaikille!

Kyllähän se elämä jatkuu, jos ei kerran onnettomuuteen loppunut. Paras tapa lienee yrittää unohtaa koko juttu ja pokata yläkerran suuntaan että hengissä selvisi! Ja sillon varsinkin jos on suht' ehjänä selvinny. Mut synkkyyteen ei pidä vaipua jos suinkin mahdollista. Tietty jos esim. pyörätuoliin joutuu loppuiäksi, taitaa synkistelyn puolelle vetää väkisinkin. Mut tätähän emme toivo kellekään!

Eikä ajamista kannata siihen onnettomuuteen lopettaa, jos vielä kynnelle kykenee ja veri vetää satulaan! Pelätäkään ei kannata alkaa, voihan niitä vahinkoja sattua vaikka kävellessäkin.

Ite olen, luojan kiitos ainakin vielä tähän asti, selvinnyt pyörien kans ilman kolinoita, mut viritetyllä mopolla kopsahti vuonna '91. Reisiluun pää meni lonkkamaljasta läpi kun kokeilin Datsunin keulan kestävyyttä 100sen vauhdista. No, sitä kipeetä kannettiin mukana 10 seuraavaa vuotta, kun lonkaan tuli nivelrikko. Muutamia elämän helpotusta yrittäviä leikkauksia kävin läpi, eikä mitään apua niistä ollut. Keinonivelen laittoa pitkittivät tahallaan niin kauan kuin mahd. koska olin sillon niin nuori vielä. Niitä niveliä kun nääs pitää vaihdella uusiin 10-15v:n välein, mikä taas tarkoittais useempaa leikkausta loppuelämän ajalle. No vuonna 2001 sain sitten vihdoin keinonivelen, ja kivut jäi sille leikkausreissulle!! Viime syksynä edellisen kerran nivelen kontrolli, eikä ollut kulunut vielä yhtään, eli taitaa olla pitkäikäinen kapistus tuo keraaminen-sellainen!

Nykyään siis vietän ihan normaalia elämää. Maratoonille ei ole sentään tullut lähettyä, mut tuskin olisin lähteny muutenkaan...

[H4KKI]

Kuten joku lienee tälläkin foorumilla tietoinen, mursin nikaman selästäni moottoripyörällä tänä kesänä Englannissa. Uskoisin, että meitä mopo-onnettomuuden uhreja tällä foorumilla on useita. En varmasti ole ainoa, koska on vain kaksi motoristityyppiä: Niitä, jotka eivät vielä ole kaatuneet ja ne, jotka ovat jo kaatuneet.

Miten te, kohtalontoverini, olette oman onnettomuutenne jälkeen jatkaneet elämää? Särkyjen kanssa? Asiasta koko ajan kyselevien kanssa? Moottoripyöräilyn kanssa?

Minua ei toistaiseksi onnettomuus ole pysäyttänyt. Vierivä motoristi ei sammaloidu , mutta mitä on odotettavissa? Onnettomuudesta on kuitenkin vasta 4 viikkoa.

kannattaa jutella jonkun kanssa, jolla on kokemuksia asiasta. mielestäni SMOTO.n tukihenkilöverkosto on ihan hyvä, kunpa sinne saatais jopa useampi henkilö ympäri suomenniemeä...
http://www.smoto.fi/uutiset/motukka1.htm

[Junnu85]

Minulla käy mällit lähes päivittäin ja tuntuu muuten hyvältä.

[Earthend]

Viime kesänä Motoparkin radalla vasen sääri- ja pohjeluu poikki heti nilkan yläpuolelta. Itsellä ei mitään muistikuvaa tapahtuneesta ja se on ainoa asia joka tapahtumassa rassaa.. Toisaalta ei muista kipuakaan itse tapahtumasta, joka lienee erittäin positiivista.. Fyysiset oireet tietty seuraa vielä vuosikausia, mutta ei noista viitsi stressata, kun ei vielä sen suurempia uhrauksia ole tarvinnut harrastustenkaan suhteen tehdä. Ystävät ja kaverit oli ehkä suurin tekijä oman asenteen ohella että toipilasajasta selvisi näinkin järjissään.. Sitä vaan yrittää olla antamatta mitään painoarvoa tapahtuneelle ja keskittyy tähän hetkeen ja tulevaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaikka jokainen askel muistuttaakin tapahtuneesta.

Ajaessa nyt huomaa että luottamusta pyörään on aika vaikea saada takaisin, mutta sillä saralla on jo kuitenkin tapahtunut huimaa kehitystä, ja tuntuu että entinen vauhti on hiljalleen palautumassa takaisin. Sen tietoisen päätöksen tosin olen tehnyt että toistamiseen ei ole itseään varaa teloa, joten väistämättä tiettyä turvamarginaalia yrittää jatkossa pitää yllä. Ehkäpä se reikä päässä meni vähän tukkoon tuossa rytäkässä..

[Sini-68]

Minulla käy mällit lähes päivittäin ja tuntuu muuten hyvältä.

Tällaiset *sensuroitu* "vitsit" voisi surutta siivota pois.

[R1100]

Pari pahempaa tälliä saaneena voin sanoa, että luut kovenee parantuessaan
Toistakymmentä vuotta sitten laskettelussa murtui selkä ja USSFixaatio vuoden selässä, kesällä parasta kuntoutusta oli ajelu, pitkälle ei uskaltanut lähteä, vain pieni norjan kierros.
Pyörällä porokolari ja "koilliskulma" tohjona.

Vaikeinta on kuitenkin henkinen selviytyminen, kannattaa todellakin keskustella jonkun henkilön kanssa joka on kokenut vastaavaa ja kelata juttu mielessään hyvin tarkkaan, mitä tapahtui, miksi, miten olisit voinut toimia toisin jne..
Ei muuta kun jaksamisia, kyllä se siitä

[Bomber]

Minulla käy mällit lähes päivittäin ja tuntuu muuten hyvältä.

Tällaiset *sensuroitu* "vitsit" voisi surutta siivota pois.

Eiköhän mällin jälkeen pyyhkäistä se verhoihin.

Itse asiasta eli prätkällä nutulleen menon osalta sen verran, että omien kokemusteni mukaan sen jälkeen laitetaan/laitatetaan prätkä kuntoon ja jatketaan ajamista. Tällä viikolla ehkä saan prätkän pajalta ja takaisin ajoon viimeisimmän kaadon (radalla) jälkeen. Onneksi oli vain lowsider.

[goddess]

Minulla käy mällit lähes päivittäin ja tuntuu muuten hyvältä.

Huumori on hyvästä. Varsinkin, kun onnettomuuksista selviämisestä puhutaan, mutta tällaiset kommentit vakavan aiheen yhteydessä ovat asiattomia. Joku raja on syytä pitää. Lienetkö itse koskaan ollut onnettomuudessa, jonka seurausten kanssa tiedät eläväsi maailman tappihin asti? Jos tietäisit mistä puhutaan, et alentuisi tällaisiin kommentteihin.

P*sk*n jauhannallle löytyy oma osionsa. Sinne voit heittää noita kommentteja ihan vapaasti.

[wimmevanamo]

Noin neljä viikkoa onnettomuudestani. Ei silminnäkijöitä, ainakaan ilmoittautunut.

>>Tulihan pitkä teksti. Tässä kuitenkin ajatuksia. Toivon, että joku tämän luettuaan miettisi vielä kerran pyöräilyn lopettamista. Vaikka kaikenlaisia ajatuksia varmasti pyörii, jos siitä on nauttinut ja jos se on oikeasti tuonut iloa elämään niin miksi se pitäisi lopettaa?

Ja miten pyörän kävi? Kone käy, oikea sivupeili ehjä, oikea sivulaukku ehjä. Muuta ehjää ei sitten ollutkaan, mutkallakin oli. Raju tälli, ei tuosta pitäisi hengissä selvitä.

Keep on riding!

edit: oli muuten kolarin jälkeen ensimmäinen kerta kun näillekin sivuille uskalsin, niin tiukilla oli ajojen jatkamisen miettiminen

Olihan koskettava teksti...

Itselleni on käynyt vain pieni mälli. Vaikka pyörä meni aika mutkalle, ei ajajalle pahasti käynyt. Siitä huolimatta - ja jo ennen onnettomuuttakin - olen paljon miettinyt tuota vastuuta läheisille. En ole täällä vain itseäni varten, erityisesti koska olen pienen lapsen äiti. Miten pitkälle tässä ajatuksessa pitäs mennä - miten paljon mun pitäis suojella itseäni mahdolliselta vammautumiselta ja kuolemalta just siksi koska olen äiti...?

Mutta sitten on tuo toinen puoli - koska mopoilu tekee mut onnelliseksi, se tuo hyvää myös pienelle lapselleni kiertoteitse.

Sen sijaan kolarin myötä kyllä hylkäsin ajatukset ipanan kanssa mopoilusta!

Tsemppiä sulle, Doctor Love, mopoiluun ja paranemiseen! *

[toms]

-86 ryhmittäytymiskolari.
Olin ryhmittäytynyt keskiviivalle odottamaan vastaantulevien autojen jälkeen kääntyäkseni vasemmalle.
Takaa tuli paikallien humu kevarilla silminnäkijöitten mukaan todella lujaa , keskiviivalla autoja ohitellen ja kännissä, ei huomannut minua ryhmittäytyneenä siihen ja tulos oli selvä ku takaviistosta päälle ajetaan:

Lonkka rikki , polvi rikki , päänahka auki 7 cm, verenhukkaa , ruhjeita siellä täällä ja herätys luonnollisesti ambulanssissa ihmetellen mitä on tapahtunut.
Kypärä oli lähtenyt irti ja leukaremmi raapinut kaulaa hienosti ym. Mihin oli tarttunut.
Kuteet uutta nahkarotsia myöten selvänä.

Polvi leikattu jälkeenpäin 3 kertaa ja lonkka toimii vieläkin oivallisena säämittarina kun on kosteaa ja matalapainetta = särkee.
Polvella ei voi pelata mitään jossa joutuu ottaan jaloilla vastaan esi. sulkis, koris ym tai juoksu-hommat.
Pään arpi sellainen että näkyy kaivolta kotiin jos leikkaa tukan ihan lyhyeksi, arvessa ku ei hiukset kasva.
Silloin meinasin sairaalassa maatessa että ei ikinä mitään kaksrattaista enään mutta kuukauden päästä taas ajettiin.

No. -05 sitte seuraavat lipat ja 90 kurvissa eturatas alta ukkoskuurossa märällä asfaltilla ja ei suurempia ruumiillisia ( henkisiä runsaasti )vammoja kuin 2 viikkoo hartia ja polvi ym. kipee ja ajokamppeet ihottumalla ja pyörässä pääsi 350 € osilla ( naku ) Onneksi oli kamppeet vaikka oli hellepäivä.

Nämä on opettanut melko varovaiseksi ja varsinkin tämä viimeisin lippa on opettanut että asfaltti ei ole pitävä pinta. Taitaa olla ainoo paikka missä pitoon voi jotenki luottaa on radalla. Tiellä on aina hiekkaa, öljyä ym. niin on kanttaukset itellä muuttunut varovaiseksi. Ei enään vedetä polvi maassa että rattaista sivutekstit kuluu...