Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 41:sta
  1. #1
    Saatana! Meinasin sit aamulla päätyä jonkun tuuninkiteron keulakoristeeksi Salo-Somero tiellä * Ajelin kaikessa rauhassa töihin kun huomaan että vastaan tulee rekka ja sen perässä auto. Mulla on tapana siirtyä hieman oikealle kun näen että tulee kaksi autoa peräkkäin vastaan jotta mahdollista ohitusta havitteleva varmasti näkee että olen vastaan ajamassa. No, noin sata metriä matkaa vastaan tulevaan kun vastaan tulevan rekan takimmainen tuuninkicivikki tai joku vastaava viritys työntyy räyhäkkäästi mun kaistalle, kuskilla nortti huules ja puhelin korvalla * Ensimmäinen ajatus, mit vittuu! Rivakka väistöliike (onneks kerkesin ) jonka jälkeen olen ojanpenkalla komeassa sladissa * *Tuurilla ja taidolla (pakko vähän itseeni kehua *) pääsen takasin baanalle ja seuraavalle pysäkille vähän henkeä tasaamaan.

    Ennenkin on näin käynyt mutta silloin on jäänyt aina tilaa ja aikaa pysyä asfaltin puolella, nyt ei jäänyt. Kyseinen tie on satasen tie ja sitä satasta myös ajoin. Tarttisko vaan ruveta käyttää niitä pitkii kun ei tunnu näkyvän tarpeeksi vai onko se vaan niin ettei noille mitään mahda?
    Kawasaki ZXR750 -95 R.I.P
  2. #2
    Onneksi ei käynyt pahemmin. En tiedä auttausko pitkät.
  3. #3
    Hyvä kun selvisit!
    Oisit heittäny pyörän ympäri, ajanu tuning-teron kiinni ja käynny moikkaamassa!
    Tai sitten ottanut rekkarin muistiin ja käynyt moikkaamassa myöhemmin kotiovella asti...pesismailan kanssa.
    Now riding:
    * KTM 690 Enduro R

    Past ones:
    * KTM EXC 300
    * KTM 250 EXC Racing
    * CBR 600 F4
    * CBR 954 RR
  4. #4
    Lainaa (ValeRossi @ Kesä. 04 2007,12:16) kirjoitti
    Hyvä kun selvisit!
    Oisit heittäny pyörän ympäri, ajanu tuning-teron kiinni ja käynny moikkaamassa! *
    Tai sitten ottanut rekkarin muistiin ja käynyt moikkaamassa myöhemmin kotiovella asti...pesismailan kanssa. *
    Siinä sen verran oli jännää et ei käyny ekana tuo mielessä. Auto kyllä piirtyi verkkokalvolle sen verran hyvin joten jos kohdalle jossain osuu niin kyllä sanomassa käyn....
    Kawasaki ZXR750 -95 R.I.P
  5. #5
    hyvä, että ei osunut... mutta miksi ihmeessä siirryt oikealle tommoisessa tilanteessa? jokuhan voi tulkita sen tilan antamiseksi...
    -Yamaha YZF600R Thundercat-
  6. #6
    Lainaa (ValeRossi @ Kesä. 04 2007,12:16) kirjoitti
    Hyvä kun selvisit!
    Oisit heittäny pyörän ympäri, ajanu tuning-teron kiinni ja käynny moikkaamassa! *
    Tai sitten ottanut rekkarin muistiin ja käynyt moikkaamassa myöhemmin kotiovella asti...pesismailan kanssa. *
    Kts. yleistä keskustelua mopoilusta/kaikkea sitä näkeekin,siellä on hyviä neuvoja tuollaisten tapahtumien jälkiselvittelylle
    -on samantekevää,rakastavatko he meitä,kunhan kunnioittavat.On samantekevää,vihaavatko he meitä,kunhan pelkäävät-

    -Casere weold Creacum ond Caelic Finnum-
  7. #7
    Lainaa (Fabe @ Kesä. 04 2007,12:48) kirjoitti
    hyvä, että ei osunut... mutta miksi ihmeessä siirryt oikealle tommoisessa tilanteessa? jokuhan voi tulkita sen tilan antamiseksi...
    Ihan tosissasko kysyt tota asiaa...
    All you´ve got is time - living is takin´ it.
  8. #8
    Lainaa (Fabe @ Kesä. 04 2007,12:48) kirjoitti
    hyvä, että ei osunut... mutta miksi ihmeessä siirryt oikealle tommoisessa tilanteessa? jokuhan voi tulkita sen tilan antamiseksi...
    Mulla on kieltämättä tullut kans sellanen tapa, että vedän hieman sivummalle, jos tulee pari autoa vastaan. En oikeen edestiedä mistä moinen johtuu, mutta oon huomannut että ihan säännön mukaisesti näin tapahtuu

    Sit tietty rekkojen suhteen vedän vähän sivulle ihan vaan ilmavirran takia.
    RF 900 R -97
    ZZR 1100 -99
    GSX 1300 R k6
    GSX 1300 R k9
  9. #9
    Lainaa (Tuppi Nurin @ Kesä. 04 2007,13:06) kirjoitti
    Ihan tosissasko kysyt tota asiaa... *
    Mielestäni Fabe on oikeassa. Joku visionääri tulkitsee aivan varmasti, että tuossahan on auton mentävä kolo, kun tuo moposkootterikin ajaa oikeassa reunassa.
    Kannatti herätä.
    Hypermotard 950
  10. #10
    Onhan se ihan ok tuo oikealle siirtyminen, kunhan ei liikaa, että luullaan mopoksi. Moottoripyöräilyssähän yksi tärkeimmistä henkivakuutuksista on pyrkiminen olemaan mahdollisimman paljon näkyvissä.

    Mutta ei kai noille mitään voi. Hyvä että selvisit pelkällä henkisellä kolauksella.

  11. #11
    Lainaa (Fabe @ Kesä. 04 2007,12:48) kirjoitti
    hyvä, että ei osunut... mutta miksi ihmeessä siirryt oikealle tommoisessa tilanteessa? jokuhan voi tulkita sen tilan antamiseksi...
    Kyllä varmasti näyn paremmin kun siirryn siitä keskeltä hieman sivummalle, en nyt sentään reunaviivalle vaan semmottii sopivasti * Jos nyt olisin ollut keskellä niin tuskin kirjoittelisin tänne, aion vastaisuudessakin tehdä samoin. Ei kait ketään täyspäinen lähde ohittamaan jos näkee että vastaan tulevalla kaistalle on jotain elämää * Oli se sitten skootteri, polkupyöräilevä kukkahattu tai panssarivaunu.
    Kawasaki ZXR750 -95 R.I.P
  12. #12
    Lainaa (mikta @ Kesä. 04 2007,13:34) kirjoitti

    kyllä minä ainakin menen ohi jos vastaan tulee polkupyörä olisi sillä kukkahattua tai ei, jos näyttää siltä että ohi mahtuu... en sitten vissiin ole täysjärkinen... *

    edit: btw. mikä sun keskellä on? keskellä kaistaa vai keskellä tietä?

    -Yamaha YZF600R Thundercat-
  13. #13
    Lainaa (Fabe @ Kesä. 04 2007,13:46) kirjoitti

    Ihan keskellä kaistaa pääsääntöisesti ajelen, että kiitos kysymyksestä. Se on toki tilanne kohtaista ainakin mp:llä ajaessa että mahtuuko ohi vai ei. Autolla kannattaa kyllä odottaa parempaa paikkaa ohitella. Itselläni ei valitettavasti ole psykologin tutkintoa joten jätän mielenterveytesi arvioinnin muille tahoille* Ajellaan miten ajellaan mutta järjellä.
    Kawasaki ZXR750 -95 R.I.P
  14. #14
    Lainaa (NOx @ Kesä. 04 2007,13:15) kirjoitti
    Mielestäni Fabe on oikeassa. Joku visionääri tulkitsee aivan varmasti, että tuossahan on auton mentävä kolo, kun tuo moposkootterikin ajaa oikeassa reunassa.
    Samaa mieltä. Mielummin ajelen keskellä omaa kaistaa tai ehkä hiukan vielä keskiviivaa lähempänä kuin piennarta.

    Jos reunassa köröttelet niin saletisti tunkee porukkaa siihen kaistalle sekä edestä että takaa.
  15. #15
    Paha tilanne, jossa ei onneksi käynyt pahemmin.

    Ongelmahan on siinä, että kun ajat enempi vasemmalla, niin et näy sen rekan takaa, mutta kun ajat oikealla, niin tulkitaan mopoksi. Tositilanteessa voi käydä huonot tekipä miten vaan. Itse varaudun väistämään, joten hieman kaistan keskikohdan oikealla puolella tulee ajeltua, kun vastaan tulee jono. Tilan antaminen kuuluu leveäkaistateille - muualla sitä tilaa ei ole annettavaksi.

    Tuosta ohitukseen lähdöstä. Itse en lähde ohi ainakaan autolla, jos pientareella on mitä tahansa kevyttä liikennettä, kuten vaikka jalankulkija. Siellä aikuisen kävelijän takana voi olla lapsi näkymättömissä (mahdollisesti hyppäämässä tielle), joten parempi katsoa kuin katua. Sitä tilaa kun ei äkkitilanteiden varalta juuri ole. Mp:llä tosin hieman enemmän kuin autolla. Riippuu tietysti vähän tiestä.

    Ja kokemuksesta voin sanoa, että on todella v-mäistä kulkea tien reunaa, jos vastaantulevat ohittavat juuri kohdalla. Polkupyöräilijälle se tilanne on ehkä pahin, kun ilmavirta voi heittää nurinkin ellei osaa varautua. Itse en halua kenenkään vammoja omatunnolleni. Mutta aika hyvin ainakin vielä joitakin vuosia sitten ohittajat ottivat kevyen liikenteen huomioon ko. tilanteissa.

    edit: Asiavirheet korjattu. Kiitän oikaisusta.

    <p>Suzuki DL650 V-Strom -10</p>
  16. #16
    Itse liu-un aina hieman vasemmalle, kun autoletka tulee vastaan. Juurikin sen takia, että eivät luulisi mopoksi ym. Tietty kokoajan valmiina väistämään oikealle, jos joku apina sieltä kuitenkin lähtee ohittamaan.
    GSF 650 bandit -05/06
  17. #17
    Lainaa (JoukoWho @ Kesä. 04 2007,14:27) kirjoitti
    Mutta moponkin paikka on ajoradan puolella, joten kaista on siis varattu ja ohitus kielletty.
    Mopoa on kuljetettava pientareella, jos se vain on mahdollista.

    "Ajoneuvoja on kuljetettava ajoradalla. Jos tien oikealla puolella on piennar, jolla ajo käy haitatta päinsä, polkupyörää ja muuta moottoritonta ajoneuvoa sekä mopoa on kuitenkin kuljetettava pientareella."

    Lähde: FINLEX Tieliikennelaki 3.4.1981/267
  18. #18
    Lainaa (vepa @ Kesä. 04 2007,15:10) kirjoitti
    Lainaa (JoukoWho @ Kesä. 04 2007,14:27) kirjoitti
    Mutta moponkin paikka on ajoradan puolella, joten kaista on siis varattu ja ohitus kielletty.
    Mopoa on kuljetettava pientareella, jos se vain on mahdollista.

    "Ajoneuvoja on kuljetettava ajoradalla. Jos tien oikealla puolella on piennar, jolla ajo käy haitatta päinsä, polkupyörää ja muuta moottoritonta ajoneuvoa sekä mopoa on kuitenkin kuljetettava pientareella."

    Lähde: FINLEX Tieliikennelaki 3.4.1981/267
    Näinpä olikin. Virheellinen teksti poistettu aiemmasta viestistäni.

    Mutta tämä oikeastaan korostaa vielä entisestään sitä asiaa, jota yritin tuossa kohtaa tuoda esille. Jos tiellä on kevyelle liikenteelle tarkoitettu piennar, niin ajoradan puolella (vaikka laidassakin) vastaantuleva yksisilmä on aina tulkittava mp:ksi, ja pientareen puuttuessa mopokin on vastaantulevaa liikennettä eikä näin ollen silloinkaan ohitukseen pitäisi kenenkään lähteä.
    <p>Suzuki DL650 V-Strom -10</p>
  19. #19
    Lainaa (Fabe @ Kesä. 04 2007,12:48) kirjoitti
    hyvä, että ei osunut... mutta miksi ihmeessä siirryt oikealle tommoisessa tilanteessa? jokuhan voi tulkita sen tilan antamiseksi...
    Jos tuuninkitero ajaa niin lähellä rekkaa että ei voi havaita vastaantulevia, niin tämmöisessä tapauksessa itsekkin tulee siirryttyä sen verran oikealle että huomaamiseen on mahdollisuus.
    Jos siitä joku saa ajatuksen lähteä ohittamaan kun rekan ja vastaantulijan välillä on auton mentävä aukko n. 5cm:n vapaalla tilalla sivusuunnassa niin vois kuvitella että jossain aineissa ajellaan.
  20. #20
    Tänä aamuna hervannan valtaväylällä joku urpo sinisellä Subaru Impreza farkulla meinas tulla väkisin päälle, olin itse jo ryhmittynyt vasemmalle kaistalle kun olin Ruskoon menossa niin eikö tää tauno alkanut vaihtaa kaistaa mun kohdalla ja väkisin päälle Ei auttanut kun jarruttaa kun en uskaltanut alkaa haastamaan...

    Jälkeenpäin harmittaa ettei jäänyt rekkari mieleen, olisin voinut tehdä ilmiannon mahdollisesti humalaisesta kuskista. Olisi voinut saada muutaman harmaan aivosolun liikkeelle kun setä sininen tulee pillin kanssa kyselemään pitkää puhallusta.
    ...and music? Well, it's just entertainment folks.
  21. #21
    Saattoipa olla vaan kännykkäkäden peittämä näkyvyys tms. Meinattiin minutkin tuossa jokin aika sitten keilata vastaavalla tavalla Hepolamminkadun risteyksessä. Paljon autoja, paljon tilanteita. Yhtä paljon kiehuu kyllä itselläkin, en siis noita puolustaakseni näin kirjoita.
  22. #22
    Lainaa (freerider70 @ Kesä. 07 2007,16:28) kirjoitti
    Tänä aamuna hervannan valtaväylällä joku urpo sinisellä Subaru Impreza farkulla meinas tulla väkisin päälle, olin itse jo ryhmittynyt vasemmalle kaistalle kun olin Ruskoon menossa niin eikö tää tauno alkanut vaihtaa kaistaa mun kohdalla ja väkisin päälle Ei auttanut kun jarruttaa kun en uskaltanut alkaa haastamaan...

    Jälkeenpäin harmittaa ettei jäänyt rekkari mieleen, olisin voinut tehdä ilmiannon mahdollisesti humalaisesta kuskista. Olisi voinut saada muutaman harmaan aivosolun liikkeelle kun setä sininen tulee pillin kanssa kyselemään pitkää puhallusta.
    Aivan normaalia liikenteessä liikut sitten mp:llä tai autolla ... joku voi tulla kylkeen, kun ei huomaa, vahingossa. Tarkkaile itse enempi ja lue sitä mitä ympärillä tapahtuu.
  23. #23
    Lainaa (Talttapää @ Kesä. 04 2007,14:24) kirjoitti
    Lainaa (NOx @ Kesä. 04 2007,13:15) kirjoitti
    Mielestäni Fabe on oikeassa. Joku visionääri tulkitsee aivan varmasti, että tuossahan on auton mentävä kolo, kun tuo moposkootterikin ajaa oikeassa reunassa.
    Samaa mieltä. Mielummin ajelen keskellä omaa kaistaa tai ehkä hiukan vielä keskiviivaa lähempänä kuin piennarta.

    Jos reunassa köröttelet niin saletisti tunkee porukkaa siihen kaistalle sekä edestä että takaa.
    Samaa mieltä myös täällä. Tuota voi harjoitella vaikka supermarketin lihatiskillä perjantaina 16 jälkeen, jos annat liikaa tilaa jo kohta joku kiilaa. Ja se joku puhuu kännykkään samalla.
  24. #24
    Lainaa (Fabe @ Kesä. 04 2007,13:46) kirjoitti
    Lainaa (mikta @ Kesä. 04 2007,13:34) kirjoitti
    Lainaa (Fabe @ Kesä. 04 2007,12:48) kirjoitti
    hyvä, että ei osunut... mutta miksi ihmeessä siirryt oikealle tommoisessa tilanteessa? jokuhan voi tulkita sen tilan antamiseksi...
    Kyllä varmasti näyn paremmin kun siirryn siitä keskeltä hieman sivummalle, en nyt sentään reunaviivalle vaan semmottii sopivasti Jos nyt olisin ollut keskellä niin tuskin kirjoittelisin tänne, aion vastaisuudessakin tehdä samoin. Ei kait ketään täyspäinen lähde ohittamaan jos näkee että vastaan tulevalla kaistalle on jotain elämää Oli se sitten skootteri, polkupyöräilevä kukkahattu tai panssarivaunu.
    kyllä minä ainakin menen ohi jos vastaan tulee polkupyörä olisi sillä kukkahattua tai ei, jos näyttää siltä että ohi mahtuu... en sitten vissiin ole täysjärkinen...

    edit: btw. mikä sun keskellä on? keskellä kaistaa vai keskellä tietä?
    Niin minäkin ohitan, jos joku möyrii pientareita pitkin se on mopo pakostakin.
  25. #25
    Mun pointti siirtymisessä on siinä et vastaantulija näkis että olen ajamassa vastaan kun siirryn keskeltä hieman (noin pyörän leveyden verran) sivuun. Silti kyseinen hemmo ei mua ilmeisesti havainnut lainkaan koska oli liian lähellä rekan * kärkkymässä. Mut tästäkin asiasta on varmaan yhtä monta koulukuntaa kuin on päristelijöitäkin.
    Kawasaki ZXR750 -95 R.I.P
  26. #26
    Lainaa (Rocketeer @ Kesä. 07 2007,17:00) kirjoitti
    Niin minäkin ohitan, jos joku möyrii pientareita pitkin se on mopo pakostakin.
    Autollakin?
    Kawasaki ZXR750 -95 R.I.P
  27. #27
    Lainaa (Rocketeer @ Kesä. 07 2007,16:51) kirjoitti
    Lainaa (freerider70 @ Kesä. 07 2007,16:28) kirjoitti
    Tänä aamuna hervannan valtaväylällä joku urpo sinisellä Subaru Impreza farkulla meinas tulla väkisin päälle, olin itse jo ryhmittynyt vasemmalle kaistalle kun olin Ruskoon menossa niin eikö tää tauno alkanut vaihtaa kaistaa mun kohdalla ja väkisin päälle * Ei auttanut kun jarruttaa kun en uskaltanut alkaa haastamaan...

    Jälkeenpäin harmittaa ettei jäänyt rekkari mieleen, olisin voinut tehdä ilmiannon mahdollisesti humalaisesta kuskista. Olisi voinut saada muutaman harmaan aivosolun liikkeelle kun setä sininen tulee pillin kanssa kyselemään pitkää puhallusta.
    Aivan normaalia liikenteessä liikut sitten mp:llä tai autolla ... joku voi tulla kylkeen, kun ei huomaa, vahingossa. Tarkkaile itse enempi ja lue sitä mitä ympärillä tapahtuu.
    Auto oli koko ajan näkökentässäni, voiko sitä enää enemmän tarkkailla. Ja kaveri ei tosiaankaan puhunut kännyynsä.
    ...and music? Well, it's just entertainment folks.
  28. #28
    Lainaa (freerider70 @ Kesä. 07 2007,17:19) kirjoitti
    Lainaa (Rocketeer @ Kesä. 07 2007,16:51) kirjoitti
    Lainaa (freerider70 @ Kesä. 07 2007,16:28) kirjoitti
    Tänä aamuna hervannan valtaväylällä joku urpo sinisellä Subaru Impreza farkulla meinas tulla väkisin päälle, olin itse jo ryhmittynyt vasemmalle kaistalle kun olin Ruskoon menossa niin eikö tää tauno alkanut vaihtaa kaistaa mun kohdalla ja väkisin päälle Ei auttanut kun jarruttaa kun en uskaltanut alkaa haastamaan...

    Jälkeenpäin harmittaa ettei jäänyt rekkari mieleen, olisin voinut tehdä ilmiannon mahdollisesti humalaisesta kuskista. Olisi voinut saada muutaman harmaan aivosolun liikkeelle kun setä sininen tulee pillin kanssa kyselemään pitkää puhallusta.
    Aivan normaalia liikenteessä liikut sitten mp:llä tai autolla ... joku voi tulla kylkeen, kun ei huomaa, vahingossa. Tarkkaile itse enempi ja lue sitä mitä ympärillä tapahtuu.
    Auto oli koko ajan näkökentässäni, voiko sitä enää enemmän tarkkailla. Ja kaveri ei tosiaankaan puhunut kännyynsä.
    Hyvä, että olit valpas ja hereillä, jos et olisi ollut niin olisi ainakin mustelmia ja mopo säpäleinä. Se on sitä yhteispeliä, jos joku mokaa sinä joudut paikkaamaan ja päinvastoin. Jos ei näin olisi niin aika paljon enempi olisi onnettomuuksia.
  29. #29
    Lainaa (mikta @ Kesä. 07 2007,17:10) kirjoitti
    Mun pointti siirtymisessä on siinä et vastaantulija näkis että olen ajamassa vastaan kun siirryn keskeltä hieman (noin pyörän leveyden verran) sivuun. Silti kyseinen hemmo ei mua ilmeisesti havainnut lainkaan koska oli liian lähellä rekan * kärkkymässä. Mut tästäkin asiasta on varmaan yhtä monta koulukuntaa kuin on päristelijöitäkin.
    Et sitten tullut ajatelleeksi, että siirtymisesi oikealle oli viesti autolle: "minä olen kapea, tule vain, minä annan tilaa!".

    Maanteillä usein traktorit ajavat puolittain pientareella. Joskus vastaantulijat siirtyvät myös pientareelle näin mahdollistaen hitaan ajoneuvon ohittamisen kolme rinnan. Eihän se turvallista ole, mutta tuuninkitero saattoi myös käsittää elkeesi näin.

    Kannattaa muistaa, että kaikenlaiset valojen vilkuttelut, tööttäilyt, ajolinjan muutokset, käsimerkit ym. ovat viestejä jotka voidaan tulkita myös väärin.

    I.
  30.  
  31. #30
    Kotilokuskit, ota niistäkin sit selvää * Kait se on sit uskottava että jotkut sen noin tulkitsee, vaikka aika optimisteja tuntuvat olevan jos niin luulevat että tilaa ohitukselle olisin antamassa * Pakko se on kaupungissa tilaa antaa kun huonosti käy jos päänsä pitää eikä sitä tilaa anna. Nakkikioskilla se onkin sit ihan eriasia * Siellä voi sitten joku parka kokea kaikki kerääntyneet patautumat kiilailusta *

    Ikuturso taitaa harrastaa sukellusta?
    Kawasaki ZXR750 -95 R.I.P
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen