Viime kesänä räpsähti Kustavintiellä, kun olin autolla liikkeellä ja pitkän jonon keskellä.
Risteysalueetta ennen oli 80 rajoitus, risteysalueella 60 ja sen jälkeen alkoi satanen. Poliisin pikkupaku oli risteyksen jälkeisellä bussipysäkillä, juuri ennen satasen merkkiä. Edellä ajaville ei räpsähtänyt, mutta mulla oli kai vähän aikaisempi kiihdytys, niin että sakkolappuun tuli lukemaksi 66@60 kmh ja 80 €.
Ihan silkkaa rahastusta ja vittuilua tuollainen juuri ennen satasen merkkiä kyttääminen![]()
GSF 1250 SA -10
FZ6 S2 -07 (ex)
Poliisihan ei lähetä sakkoja edes tolppien kuvaamista autoista, jos kuskin naama ei ole aukottomasti tunnistettavissa. Sakot voi tosiaankin kiistää (jos naama ei ole tunnistettavissa), jolloin poliisi joutuu aloittamaan asiasta esitutkinnan. Koska henkilöllisyys on epäselvä, poliisi ei asiaa enempää tonkisi vaan keskittyisi varmempiin tapauksiin. Siksi sakkoja ei edes lähetetä.
Samaa mieltä.Taajaman merkki viety pitkän suoran keskivälille missä ei ole kuin peltoa ja kas sakkorysä on valmiina koska tie on hyvässä kunnossa näkyväisyyttä kuin lentokentällä niin monet ei älyä pudottaa sitä nopeutta 50km tunnissa ennen kuin tullaan siihen oikean taajama alueelle.Niin kävi minullekkin se vaan ihmetytti et vain minun kohdalla se valo välähti![]()
Poliisista löytyy myös toisia mielipiteitä
Poliisilta kovasanainen varoitus: Näin pieni ylinopeus on hengenvaarallinen Vain pieni ero ajonopeudessa voi aiheuttaa hämmästyttävän suuret seuraukset kolaritilanteessa. http://www.iltalehti.fi/autot/2015051219674126_au.shtml
Life is a trip
Do it on two wheels!
--F850GS--
Poliisin uusi sakotuskäytäntö on lievempi. Sen mukaan 6-10 kilometrin ylinopeudesta seurauksena on kaikilla nopeusrajoitusalueilla kirjallinen huomautus. Sakko seuraa kaikilla nopeurajoitusalueilla 11 kilometrin ylinopeudesta.
Käytännössä poliisi vähentää mitatusta nopeudesta mahdolliseen mittausvirheeseen perustuen 3km/h, jolloin sakkoon merkitty nopeus on mitattua nopeutta pienempi. Esimerkiksi jos ajat 60 km/h nopeusrajoitusalueella 72 km/h, niin saat sakon etkä huomautusta, koska ylinopeutesi ylitti ennen mahdollista mittausvirhettä sakotuskynnyksen. Sakkoon merkitään nopeudeksi 69 km/h.
Lakineuvo.fiin sivulta mut tiedä sit....
Suzuki Hayabusa vm.2010 2017->2020
ex. Suzuki GSF 1250SA vm.12 2015->R.I.P 2017 19.6 Sveitsissä
ex. Yamaha FZ6N vm.04 2012->2015
Näitä linjauksia tuntuu riittävän poliisinkin suunnalta. Juuri hetki sitten joku poliisipäällikkö sanoi sakkojen alkavan 7 km/h ylinopeudesta. Tässä uutisessa (http://www.hs.fi/kaupunki/a1416195682027) taas 8 km/h. Juuri tuli tolpasta sakko 7 km/h ylityksestä.
CBR600F 2004
Z750 2009
MT-09 2014
1290 Super Adventure S 2017
eilen oli jämsässä joku valkonen paku väläyttelemässä sairaalan risteyksen alueella (40) rajotus ja koulu vieres. paikallisen poliisin tuntien viisari oli säädetty värähtään 40.1 km/h vauhdissa, kun muuhun eivät ressukat pysty/kykene. paikalliset narkit pössyyttelivät auton vieres. kylläpä sitten pisti naurux![]()
kawasaki ZZR1100 -93D, motti päivitetty -95 D2
edelleen voimaa tarvittaessa.
Tällaisia kusipäiden touhuja kun on nykyisin suht helppoakin dokumentoida ja laittaa "kiertoon"
eri suuntiin arvioitavaksi, soisi henk.koht. kyrsiintyneiden, vaikka ihan harrastusmielessä tekevän näin.
Kysehän ei ole todellakaan nopeusvalvonnan periaatteellisesta kyseenalaistamisesta tai
sen tarpeettomuudesta.
Kyse on umpikusipäisestä toiminnasta virkatehtävissä.
Lähes ainoa tapa edes yrittää saada "asennemuutosta" toimintaan, on saattaa ammattikunta esimiehineen
jatkuvasti perustelemaan kusipäistä toimintaansa.
Nimenomaan siis tätä, ei nopeusvalvontaa sinällään.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Kuten Roark kirjoitti(Edellä ajaville ei räpsähtänyt, mutta mulla oli kai vähän aikaisempi kiihdytys, niin että sakkolappuun tuli lukemaksi 66@60 kmh)Niin ei tuommoisessakaan tapauksessa ole kysymys liikenne turvallisuudesta vaan ainoa tarkoitus on päästä sakottamaan.Kerääköhän poliisit rahaa johonkin tiettyyn tarkoitukseen?![]()
Itsellä räpsähti satakunnassa liikkuvan tumman sinisen transportterin kamera vajaa kk sitten (kuvaa molempiin suuntiin). Ylinopeutta oli varmaan joku 10-15km/h. Sakkoa ei ole tullut. Kilpi sivulla.
Kawasaki versys 1000 -16
Bmw f800gs -15
Kawasaki vn900 classic -08
Suzuki gsx 1400 -07
Yamaha dragstar 1100 classic -00
Oman kokemuksen perusteella kyllä lähettää lapun. Kun kiisti, tuli kutsu asemalle kuultavaksi. Kuva oli lumisateen takia todella epäselvä joten siitä ei voinut kuskia tunnistaa. Kiistin myös kuulustelussa, koska en ollut itse ajanut, mutta en halunut kuskiakaan kertoa. Poliisilla meni herne nenään kun en kertonut kuka ajoi, joten kirjoitti sakon minulle ja sanoi että saa vastustaa käräjäoikeuteen. Sitten käytiin käräjillä, jossa sakko peruttiin. Asia jäi siihen.
Suzuki V-Strom 800DE -24
Exät:Yamaha Tracer 900 -18, Suzuki GSF1250S -09, Suzuki GSF 1250SA -10, Suzuki GSF 1200S -05, Suzuki GSX750 -00
Näin sitä käytetään vähiä ja pieneneviä resursseja.
Samalla voi hienosti kuormittaa tuomioistuimia.
Esimerkillistä toimintaa viranomaistaholla......
Sääli , ettei kyseessä ole
kilpailu "kusipäisimmästä touhusta
ja resurssien/varojen vetämisestä vessasta alas."
Tuossa pelissä "sheriffi" on tosiaan "kylän sheriffi".
Ei pitäisi olla kohtuuton vaatimus "julkisen vallan käyttäjille",
että olisi joku käsitys siitä..... mitä ollaan tekemässä ja miksi!
Sorry nyt taas.... mutta ei tuo pelleily lopu ainakaan hiljaisella
hyväksynnällä ja hyssyttelyllä..... tai heittämällä että nyt
on sällillä vähän huooooono asenne.
Jos näin olisi, asiat olisi noilta(kin) osin ihan eri tolalla.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Mulla oli vähän vastava, päiväsakot vaan kirjoitettiin ilman esitutkintaa, ku sillä hetkellä ei ollu kuvaa "tietoteknillissistä syistä" saatavilla (mut oli kuulema tunnistettu pasikuvaan vertailemalla).
Tietenkin valitin sakosta, siitä seurannessa tutkinnassa sain jo kuvan nähtäväksi. Heikkolaatuisessa kuvassa näky vain Transportterin aurinkolippa ja ratilla oleva käsi, tietenkin kiistin ajaneeni ko hetkellä Transua...
Ja ihan vaan v-tuilakseni, kerroin tutkintaa johtavalle konstalle tietäväni kuka kuljettaja oli, mutta etten aio vasikoida ketään
Tän tutkinnan jälkeen, syyttäjä peru sakon ja ilmoitti asian olevan loppuunkäsitelty osaltani.
"Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
Tässähän se pienessä mittakaavass tuo ongelma näyttäytyy kaikessa karuudessaan.
Kunnioituksen ja luottamuksen perään huudellaan.
Arvostaakin pitäisi.... kun kerran vaativassa ammatissa
ja yhteiskunnan tukipilarina.
Se mitä oikeastaan PITÄISI löytyä ja mistä, ei ole kovin paljon vaadittu.
Etenkin kun koulutusta on ja perehdytystä on saatu... monella sitä kokemustakin on kertynyt.
Jos ei sitten kuitenkaan, koulutusta, toiminnan funktiota ja ylipäänsä olemassaolon tarkoitusta kyetä
sovittamaan konkreettiseen toimintaan.... ja kokemustakin kertyy pääasiassa "perseilystä",
voidaan oikeutetusti esittää kysymys.... että mistä on kysymys?
Onko sitten niin, että "paukut" ei vaan riitä ymmärtämään viitekehystä ja toimimaan
siinä jollain järjellä..... vai onko niin, että univormufetissin nostamassa kiimassa menee
ihan väkisin fakta ja fiktio sekaisin.....
Jos 007:lla kerran on lupa tappaa..... niin kyllähän meillä
on oltava vähintään oikeus perseillä kuin paviaanit ja polttaa rahaa jonnin joutavaan.
......Eiköhän tässä tälle päivälle taas.
Ehkä eilisen lätkämatsin "auktoriteettitoimet" sai hieman taas auktoriteettiongelmaa
nostamaan päätään..... Se auktoriteetti kun turhan usein tekee itse itsestään sen ongelman
ihan selkeissä ja yksinkertaisissa asioissa.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Itella tollanen "linnunpönttö" välähtänyt silmille varmaan sen +10 kertaa pyörällä ajaessaeikä ikinä vielä mitään lippuja/lappuja kotiovelle tullut
Täytyy kyllä myöntää että monta kertaa tulee oikein "kiihdytettyä"kun tommone kameratolppa on edessä
kun eihän ne sinivuokot voi kilpeä lukea edestäpäin
(hehehe..)
![]()
Itse en kans välitä tästä automaattivalvonnasta ollenkaan!Tolpille ja liikutettaville autoille on hyvät paikkansa esimerkiksi, alentamaan vilkkaan risteyksen nopeuksia, koulujen läheisyydet, ja muut vastaavat. Puuttumiskynnykset taas ovat menneet aivan yli "normaalin" järjen.
Tolpat eivät huomioi millään lailla olosuhteita, liikennemääriä, valoisuutta jne. vaan kaikki määrätään normaalin taulukon mukaan. Nämä tolpat eivät vaikuta millään lailla oikeisiin riskikuljettajiin, nuoret ja vanhat, joille tapahtuu eniten kuolemaan johtavia onnettomuuksia.
Mielestäni ainut "oikea" tapa valvoa liikennettä on poliisin aito partio joka puuttuu näkemäänsä ja voi ottaa huomioon olosuhteet ja tekemään perustellun ratkaisun, joskus lievemmän ja joskus rajumman. Ainakin siinä voi asiasta keskustella ja tuoda omia mielipiteitään esiin, vittuillakkin jos siltä tuntuu, toisin kuin postissa saapuvalle kirjeelle.
Puolet automaattivalvonnasta pois ja tilalle jokunen laiskemman puoleinen konstaapeli, jotka suorittavat liikennevalvontaa järkevästi, määrällisesti sopivasti ja joita ei kiinnosta rikesakot tyhjillä teillä ajamisesta, vaan keskittyvät johonkin liikenneturvallisuutta parantavaan.![]()
Se maksaa kuka nauttii!
Suzuki GSF 1250A -08 Exät:KTM 950 SM -06, KTM 990 SD -07, Suzuki GSF 1200S Bandit -06, Yamaha XJR 1300 -03, Suzuki GSX 750 -01
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Pakko kyllä todeta, että välillä tuolla ihan fiksua ja asiallistakin
toimintaa näkee.
Se, että poikkeukset vahvistavat säännön, ei kuitenkaan
ihan saa "kelvata".
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Eihän se niin voi mennä että tulkinnan mukaan mennään. Jos vaikkapa nopeusrajoitus on 80km/h niin se on sitä aina. Ei siitä voi lähteä lipsumaan, että voi ajaa kovempaa jos ei ole muita autoja näkyvissä. Kuinka lujaa? 10 km/h, vai 20, vai 30. Entäs jos on 1 auto tulossa samaan suuntaan, 2 autoa tai enemmän. Entäs jos tulee vastaan?
Nopeusrajoitukset koskevat kaikkia, kaikkialla, kaikkina aikoina. :
No niin, antaa tulla vaan...![]()
Minä olen kuljettajakohtaisten nopeusrajoitusten kannattaja. Ajoneuvon väri tai merkki osoittaisi sen suurimman sallitun nopeuden muille tienkäyttäjille.
Entäs jos on Delvaccia koneessa. liikennemerkkeihin lisäkilpi. Delvac +20 km/h.
Riittääkö?