Tapahtui Uudessa Seelannissa:
Tuttu ajeli autolla harhaan maaseudulla ja päätti kääntyä takaisin. Käännöstä tehdessään laski ohi 2 mopoilijaa ja lähti ajamaan samaan suuntaan mopojen kanssa. 2 km päässä kolari, jossa molemmat mopot olivat törmänneet sivutieltä eteen päräyttäneen auton ovista sisälle.
Lopputuloksena 4 kuollutta, 3 moottoripyörien kyydistä + auton kuljettaja. Paikalla ei ollut lainkaan jarrutusjälkiä mopoista, joten auton on pitänyt tulla eteen todella yllättävästi koska molemmat mopoilijat törmäsivät autoon.
Tutulla riitti aikaa tutkiskella kolaripaikkaa, ensimmäinen ambulanssi tuli paikalle 20 minuutin kuluttua ja auton kuljettaja oli ainoa vielä hengissä ollut, joskin kuoli matkalla sairaalaan. Paikalle myöhemmin pysähtyneistä autoilijoista löytyi 2 lääkäriä, jotka huolehtivat auton kuljettajasta sen minkä pystyivät.
Pisti vähän miettimään miten tuollaiset tilanteet voisi välttää. Jos auto on tullut täysin piilosta suoraan ensimmäisen mopon eteen, niin edes 20 metrin turvaväli pyörien välillä ei olisi auttanut mitään.
ku ottaa huomioon myös prätkien nopeudet? kenties niin paljon vauhtia et ei kerkee ees reagoimaan autoon mutta voi olla myös niin että auto sännännyt suoraan eteen yllättävästi. Ikäviä hommia aina nää tälläset![]()
600rr
Tuntuu ainakin meikäläisen uudehkon pakun A-pilarin taakse mahtuvan jopa keskikokoinen kuorma-auto, vaikkei mitään ole vielä sattunut.. Eli pitäis varmaan saada taottua takaraivoon, että päätä pitää keinutella reilusti kun katsoo sivulle, ettei sieltä pilarin takaa tule ketään kylkeen.
Ehkä jossain vaiheessa saadaan jotkut prismaviritykset autoihin niin, ettei näkee koko auton ympäri eikä katveita jää mihinkään. Tosin sekään ei auta jos katso.
Tosi on.Tuo pään keikuttelu ei ollut niin tarpeellista 80 luvulla ,kun autot olivat keveitä ja A-palkit kapeita.J.....uta kun pakulla ja muillakin 2000 -luvun leveillä A-palkeilla varustetuilla autoilla joutuu kurkkimaan,ja tahtomattaan jotain jää katveeseen vaikka pää pyörii välillä ku helikopterin lavat.Tarkkana siellä ulkona.
kyllä ilman viittäsataa hevosvoimaa toimeen tulee,mutta kyllähän se kitumista on!Kärpät on jalometallia!
Noniin, lehdessä oli lisää juttua tapauksesta.
Autokuski olikin tukevasti humalassa ja takapenkillä omat lapset.
Ei riitä ymmärrys miten ihminen voi olla noin jumalattoman typerä.
Onneksi sentään lapset jäi henkiin.