Tulokset 1:stä 29:een 29:sta
  1. #1
    Tervehdys pitkästä aikaa. Kaipaisin käyttökokemuksia otsikon pyöristä, miksei myös muistakin. Olen viimeinkin päässyt selkäleikkausjonoon, vuoden sisällä olisi tarkoitus taas olla ajovireessä. Pari vuotta sitten oli luovuttava gessusta kun kulunut lonkka ei suostunut satulan yli, mutta neljä vuotta BMW:n omistajana vakuuttivat minut . Kolmekymmentä vuotta meni ensin japsivehkeillä, viimeisin XX oli kahdeksan vuotta, hyvä pyörä mutta ei enää ketjun rasvausta/kiristelyä reissun päällä. Gessu oli tosi ketterä kääntymään Dolomiittien tiukoissa syheröissä kahden hengen kuormalla +kamat (sitä kaipaisin seuraavaltakin pyörältä) ja tehoa oli ehdottomasti tarpeeksi, istumakorkeus vaan oli liikaa tehdasmadalletulla satulallakin. Ensi vuonna ostettavan pyörän on oltava matalampi, ajoasento melko pysty, pituutta minulla salskeat 169cm, nyt kysyn teiltä arvoisat rikostoverit mielipiteitä ja kokemuksia.
    Kiitos jo etukäteen!
    Do you have premonitions of déjà vu?
  2. #2
    Tuohon oikein enempää, mutta 16 GT oli pahin virheostos ikinä - siis minulle.

    Ei muuten ole enää ihmeesti meitä, 2003 liittyneitä..
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  3. #3
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti

    Ei muuten ole enää ihmeesti meitä, 2003 liittyneitä..
    Onhan noita.
    http://www.moottoripyora.org/keskust...oindate&order=

    Ja kysyjälle, pituutesi puolesta tuo taitanee sopia mainiosti.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  4. #4
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    Tuohon oikein enempää, mutta 16 GT oli pahin virheostos ikinä - siis minulle.

    Ei muuten ole enää ihmeesti meitä, 2003 liittyneitä..
    Miksi se oli virheostos?
    Pekka
  5. #5
    koska se ei ole hyvä...

    painava , löysä alusta asetuksista riippumatta, tehottoman tuntuinen ja pahin oli se tunne ettei moottori vastaa kuskin toivomuksiin niinkuin odottaa sen tekevän, ihme fiilis

    mulle yks pappa yritti selittää että mä olen vaan käyttänyt sitä väärin kun en tykänny sen ajo-ominaisuuksista ja moottorin käytöksestä

    oli tullut seuraavana aamuna järkiinsä...

    eihän sitä voi myöntää olleensa väärässä jos on maksanut melkein 35k paskasta.

    XR;n koeajoin edellissyksynä ja tykkäsin kovasti, paras ajamani bemari ikinä, mutta mun kokoiselle (189cm) pikkuisen ahdas.
    HRD vh125 silverhorse
    V-max 1700 "Tohatsu"
    CVO Breakout
    GSX-R 1100
    XJ650T
    Legend TT

    S600c V12
    xj6
    Route66 -16 with H&D heritage softail
    eastcoast -19 with Indian chief vintage
    kantatie66 -20 with HD cvo breakout
  6. #6
    RT on yhtä ketterä kuin Gessu, sama tekniikka. 1600:t on aika erilaisia pyöriä.
    https://www.youtube.com/user/mtubeist
  7. #7
    Lainaa tonttuj kirjoitti Katso viesti
    Onhan noita.
    http://www.moottoripyora.org/keskust...oindate&order=

    Ja kysyjälle, pituutesi puolesta tuo taitanee sopia mainiosti.
    Tarkoitin aktiivisia...

    Virheostos siksi, etten tykännyt. Raskas rohjake, jonka paikoillaan käsittely on vähemmän kivaa. Huomasin, ettei enää viitsinyt lähteä edes huviajelulle - ei vallankaan kaupungille. Sinänsä ihan ok kokeilu, paloi vaan melkoinen summa rahaa..
    Matkapyöränä 16 GT on kyllä hyvä ja mutkiinkin taipuu kevyellä vastaohjauksella todella hienosti. Silti lähden pitkällekin reissulle mieluummin XR:llä, kuin 16 GT:llä. Nykyinen ajokki on mieleisin pyörä ikinä

    Tuli vielä mieleen.. Myös XR:än saa viitisen senttiä matalampanakin versiona.
    Viimeksi muokannut: J@ck; 26.03.2017 klo 12:35.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  8. #8

    Koeajoin itsekin tuon 16 GT:n ja aika samat tunnelmat. Nesterallissa jouduttiin valitsemaan oudot pitkät kävelyt kun kaveri ei raaskinut ajaa omaa 16 GT:ään heinäpellolle vaan piti löytää tukeva parkkipaikka. Mutta varmaan loistokampe tosi pitkille vedoille hyvällä pinnalla
    Ktm 1290 SAS 06/2022
    Honda Forza 350 09/23
    Kymco MXU 700 12/2022 lumitöissä
  9. #9
    Kiitos vastauksista, täytyypä katsoa myös XR-kampetta hieman tarkemmin.
    Do you have premonitions of déjà vu?
  10. #10
    Ensin oli gtl ja sen jälkeen vesi rt.Molemmat loistavia matkapyöriä.
    Kysyjän pituuden huomioiden jättäisin kutosen väliin jollei jalat yletä
    matalimmalla sitsillä tukevasti maahan.
    Yksin ajaen ei sillä niinkään ole ongelmaa mutta jos on toinen kyytiin
    ja kahden kamat niin se kyytiin ottaminen on korkean takapenkin takia
    suoritus,itse 175 kukkakeppi.
    Hyvä valinta jos on miehen kokoinen,voima ei lopu kesken normi matka-ajossa.
    Rt on kevyempi ja siinäkin kyllä potku piisaa.
  11. #11
    Ja sitten on tietty K1200GT (vm. 2007 ->) tai K1300GT mitkä liikkuu oikein rivakasti ja sopii ajoasennon puolesta hyvin matkaan kuin mutkaankin. 1200:n satulasta en tosin tykännyt, mutta makuasioita ja niitäkin saa modattua
    BMW K1200rs
  12. #12
    Lainaa adville kirjoitti Katso viesti
    XR;n koeajoin edellissyksynä ja tykkäsin kovasti, paras ajamani bemari ikinä, mutta mun kokoiselle (189cm) pikkuisen ahdas.
    Sama tunne alussa XR:n kanssa. Sitten madalsin jalkatappeja hieman ja nyt korkeampi HP-penkki; alkaa olemaan ergonomia kohdallaan myös pidemmälle rungolle ja isolle mahalle.

    Toki eliXiiRistä löytyy myös vastaavasti madallettu tehdasversio, niin kuin joku jo mainitsikin. Näyttäisi olevan useammallakin BMW-diilerillä jo tuollainen 2017 madallettu malli showroomin lattialla...

    1600 GT on/oli kyllä loistava matkapyörä, mutten oikein koskaan päässyt sen kanssa sinuiksi lyhyemmillä vedoilla. Aika raskas ja jotenkin luonnetta puuttui päivittäiseen ajeluun. Radallakin tuli kokeiltua sen kanssa ja ei siitä jääny jälkikasvulle sankaritarinoita kerrottavaksi. Sitten tuli tehtyä VIRHE! ja kokeiltua XR:ää. Uusi nuoruus alkoi...
    BMW S1000XR <- BMW K1600 GT
  13. #13
    Lainaa adville kirjoitti Katso viesti
    koska se ei ole hyvä...

    painava , löysä alusta asetuksista riippumatta, tehottoman tuntuinen ja pahin oli se tunne ettei moottori vastaa kuskin toivomuksiin niinkuin odottaa sen tekevän, ihme fiilis

    mulle yks pappa yritti selittää että mä olen vaan käyttänyt sitä väärin kun en tykänny sen ajo-ominaisuuksista ja moottorin käytöksestä

    oli tullut seuraavana aamuna järkiinsä...

    eihän sitä voi myöntää olleensa väärässä jos on maksanut melkein 35k paskasta.

    XR;n koeajoin edellissyksynä ja tykkäsin kovasti, paras ajamani bemari ikinä, mutta mun kokoiselle (189cm) pikkuisen ahdas.
    ei sillä veemaxillakaan välttämättä taivaaseen pääse. ellei aja mutkasta ulos..

    kuka tykkää mistäkin. itse olen kokeillut gtl:ää mutten oikein tykännyt. oma vanha gessu oli sillä hetkellä paremman tuntuinen ajella. toki saattanut tuonkin ajo-ominaisuudet heiman muuttua vuosien saatossa. ja oma perstuntuma.

    ja jotenkin outoa kun kahvassa on vaikka ja mitä säätörengasta. menee niin hienoiksi nuo vehkeet ja huolto maksaa...

    toisaalta jos pitäisi valita iso matkapyörä niin ehkä ennemmin päätyisin wingiin. on ainakin huoleton ja vähävikainen peli. ei niin tekninen hypetys mutta toimii kuten hondat yleensä. ehkä honda on vähän mauton mutta omassa luokassaan kyllä luotettavan maineessa. ja eiköhän siitä lastentaudit ole jo ajettu ulos. ja moottori kestää....
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124, '98 LN170 ja '07 S211

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  14. #14
    Wing on varmaan koetellun varma, itselleni on kuitenkin tietty ketteryys ja keveys toistaiseksi tärkeätä vaikkapa mukavuuden kustannuksella. Matkustajakin eli rouvashenkilö on istunut monenlaisella matkakyykyn takapenkillä jo 30v eikä vielä ole kuulunut pyyntöjä sohvamaisemmasta istuimesta. Siitä tulikin mieleeni XR:n takapenkki; onko kokemuksia kaksipäällä matkustamisesta, tyyliin kaksi viikkoa ja jonkin verran vaihtovaatteita ettei joka päivä tarvitse pyykätä? Onko mallikohtaisia laukkuja tai sitten vaikkapa Givillä sopivia kukaan kokeillut? Gs:n alulaukut olivat kyllä aina täpötäynnä.
    Do you have premonitions of déjà vu?
  15. #15
    RT varmasti olisi sitten kevyempi vaihtoehto ja toki myös huokeampikin. ja silläkin matkaa taittaa mukavasti. boxeri on hieman erilainen moottori kuin muilla ja jaksaa vääntää pari henkeä tavaroineen mukavasti. takapenkkikin varmasti luulisi kyytiläiselle kelpaavan.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124, '98 LN170 ja '07 S211

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  16. #16
    Lainaa motometu kirjoitti Katso viesti
    Wing on varmaan koetellun varma, itselleni on kuitenkin tietty ketteryys ja keveys toistaiseksi tärkeätä vaikkapa mukavuuden kustannuksella. Matkustajakin eli rouvashenkilö on istunut monenlaisella matkakyykyn takapenkillä jo 30v eikä vielä ole kuulunut pyyntöjä sohvamaisemmasta istuimesta. Siitä tulikin mieleeni XR:n takapenkki; onko kokemuksia kaksipäällä matkustamisesta, tyyliin kaksi viikkoa ja jonkin verran vaihtovaatteita ettei joka päivä tarvitse pyykätä? Onko mallikohtaisia laukkuja tai sitten vaikkapa Givillä sopivia kukaan kokeillut? Gs:n alulaukut olivat kyllä aina täpötäynnä.
    ootko ikinä kokeillu Wingiä??

    se on kokoonsa ja näköönsä nähden käsiteltävyydeltään kuin pappatunturi, tosi helppo ja kevyen oloinen pyöritellä,kun siinä on painopiste niin pirun alhaalla ja istutaankin matalalla.

    mä olin tosi yllättynyt

    voimaa ja vääntöä löytyy ja kone toimii nöyrästi ja yllätyksettömästi, vaikka se ei paperilla kovin ihmeellinen olekkaan

    ennemmin se kuin K1600

    oon pari kertaa miettiny Wingillä lähtemistä lapinrundille mut mä oon viel liian nuori sellaseen
    HRD vh125 silverhorse
    V-max 1700 "Tohatsu"
    CVO Breakout
    GSX-R 1100
    XJ650T
    Legend TT

    S600c V12
    xj6
    Route66 -16 with H&D heritage softail
    eastcoast -19 with Indian chief vintage
    kantatie66 -20 with HD cvo breakout
  17. #17
    On muuten sama homma Rocketin kanssa.

    Monta kertaluokkaa notkeampi ja nöyrempi peli kuin kuvittelee ennen ensimmäistä ajoa moisella.

    Toki noissa kaikissa virtahevoissa on rajoituksensa ihan massan lakien mukaan varsinkin jarrutuksissa
    ja aika äkkiä huomaa myös kuskaavansa "kivilanaa" vapaa-ajallaan ellei tee sitä jo työkseen.

    Oli tuolla vuosia sitten PK- lenkeillä pyörimässä yksi mutkille hieman sopivammaksi "säädetty" Wingi,
    joka meni ihan mallikkaasti. Taisi jokusella "pamperssilla" olla hetkittäin vääntämistä kyydissä pysyäkseen

    Ei ihan kylmilteen uskoisi moisen keksinnön menevän niin liukkaasti mutkilla.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  18. #18
    Gessun jälkeen, jos haluaa kevyesti käsiteltävän pyörän, on se melkein sitten RT. Tuosta uudesta ei mulla ole kokemuksia, mutta ilmajäähy sellainen oli kyllä ketterä, muttei muuten ollut mun mieleen. Noita GT malleja on sitten ollu pikkuinen läjä, ekaks 1300 ja nyt useampi 1600. Noilla 1600 on tullut n 120 tkm kierreltyä ympäri Suomea ja Eurooppaa ja tuohon matka-ajoon en ole vielä itselleni parempaa pyörää löytänyt. Kun tuo malli julkaistiin, kävin kokeilees GTL-mallin ja siinä ei geometria istunut mulle ja GT:n kokeiltua tiesin mitä halusin.

    Mulla on kanssa sama, kuin aloittajalla, että ajoasento pitää olla kohtuu pysty ja silloin nuo kaikista "matalimmat" matkapyörät tippuivat vertailusta pois. Toisaalta halusin tuolla kanssa päästä mukavasti ajelee pikkuteitä, niin tuossa on taas alusta isoksi pyöräksi erittäin hyvä. Wingiäkin kävin kokeilees, mutta vaikka siinä on matala painopiste, josta johtuen kevyt käsitellä, oli siinä aika herkästi mutkatiellä pakoputket maassa. Taas toisaalta Wingi on tehty amerikkalaisille ja Baijerilainen enemmän Euro-normeihin, niin minulle tuo on ollut aika selviö.

    Tuo GT ei ole kaikista helpoin ajella noilla alppien tai muiden vuorien serpenttiineillä, mutta isoksi painavaksi pyöräksi se kyllä kääntyilee todella herkästi, taas verrattuna tuon kilpailijaan Wingiin, jolla tuttu kokeili kaatumarautojen kestoa serpoilla.

    Kumminkin aloittajalle, ennen päätöstäsi, käy testaamassa kaikki vaihtoehdot, uskon sun löytävän mieleises.
    BMW K 1600 GT MY -17
  19. #19
    Lainaa motometu kirjoitti Katso viesti
    Siitä tulikin mieleeni XR:n takapenkki; onko kokemuksia kaksipäällä matkustamisesta, tyyliin kaksi viikkoa ja jonkin verran vaihtovaatteita ettei joka päivä tarvitse pyykätä? Onko mallikohtaisia laukkuja tai sitten vaikkapa Givillä sopivia kukaan kokeillut? Gs:n alulaukut olivat kyllä aina täpötäynnä.
    On. Laukkuihin mahtuu tasan yhtä paljon kampetta kuin "oikean" touringin laukkuihin. Myös istumatilaa riittää täydellisen sopivasti. Sivulaukut minulla orggikset, takalaukku Givin, tankkilaukkuna pikakiinnitteinen bags connection. Toimii.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  20. #20
    Mulla oli 1100 rt muutaman vuoden ja sen jälkeen 1150 gs. Kyllä rt oli mukavampi 2-päällä matkailuun (asfalttiteillä). Parempaa siinä istumatilat ja vähemmän ajoviimaa. Uudemmista vähemmän kokemusta.
  21. #21
    Arvokasta käytännön mukanaan tuomaa tietoa tullut roppakaupalla, kiitos kovasti! Paras neuvo/reality check oli että koeajo kertoo paljon, olin sen jo unohtanut vaikka en ihan tuore kuski olekaan. Lyhyestä varresta huolimatta voimaa on toistaiseksi ollut tarpeeksi hiukka painavammankin vehkeen pystyssä pitämiseen kevyen rouvan kyytiin kapuamisessa auttamiseen, kiitos elinikäisen voimanostoharrastuksen. Wingin perässä on kerran ollut tekemistä pysyä, luin toisaalta myöskin jutun rojujen tiehen osumisesta Stelviolla, täytyy itse kokeilla montaa eri pyörää. Serkulla oli Rocket ja kehui kevyesti hallittavaksi, hän on 65kg, itse vähän yli 100, kisasin 92-sarjassa/michelin ukko.
    Do you have premonitions of déjà vu?
  22. #22
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    On. Laukkuihin mahtuu tasan yhtä paljon kampetta kuin "oikean" touringin laukkuihin. Myös istumatilaa riittää täydellisen sopivasti. Sivulaukut minulla orggikset, takalaukku Givin, tankkilaukkuna pikakiinnitteinen bags connection. Toimii.
    Kiitos, tämä oli tärkeätä tietoa.
    Do you have premonitions of déjà vu?
  23. #23
    Mainittu XR on aika korkea matalalla penkilläkin. Ja se käy matka-ajossa isohkoilla kierroksilla, sporttinen laite. Mainio pyörä kuitenkin ja niitä näkee paljon erityisesti alpeilla.
  24. #24
    Tottahan tuo. Joskus käynyt mielessä, olisiko pitänyt ottaa se matalampi malli. Oikeastaan korkeus kuitenkin haittaa vain silloin, kun päällä on goret vuorineen ja alla vielä pitkää kalsaria. Ei tahdo vanhan jalka oikein taipua..
    Satulassa istuessa ei kuitenkaan ole mitään vaikeuksia jalkojen maahan yltämisessä (184 cm)

    Sen matalamman version mataluutta ei kuitenkaan ole toteutettu matalammalla penkillä. Jopas tuli monta matalaa..
    En ole ihan varma mutta muistelisin, että tuohon saa tehdasvarusteena vakio- sekä korkeampaa penkkiä..

    Kierroksia on tosiaan matkanopeuksissa melkoisesti. Jokohan tuohon löytyisi hieman pienempi ratas taakse, pitääkin taas kysäistä.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  25. #25
    Lainaa motometu kirjoitti Katso viesti
    Wingin perässä on kerran ollut tekemistä pysyä, luin toisaalta myöskin jutun rojujen tiehen osumisesta Stelviolla,
    Jotkut täällä varmasti muistaa, kuka tuota "legendaarista" PK-Wingiä kuskasi????

    Häneltä varmaan heruisi tietoa mitä pientä fixausta tuohon laitteeseen oli tehty kanttausvarojen parantamiseksi.

    Eihän tuo ratatykiksi muutu millään konstilla, mutta nätisti tuo taittui ilman mitään spektaakkelimaisia
    roikotuksia ihan mukavan reippaassa kyydissä ja ihan ilman "metsäpalovaaraa" .

    Kovemmissa mutkavauhdeissa osuttaessa kunnon heittoihin saattaa tosin tulla kohtalaista
    jänskämomenttia ellei noita muista huomioida.
    Ei ole ihan maailman seesteisin hetki sillä kohtaa kun peli niiaa, rojut lyö tonttiin ja peli pystyyn kesken taiton.

    Taitaa jollain Rockettikuskilla olla joltain lenkiltä jäänyt jotain tuollaisesta hampaankoloon.... saven lisäksi.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  26. #26
    Lainaa antsu57 kirjoitti Katso viesti
    Yksin ajaen ei sillä niinkään ole ongelmaa mutta jos on toinen kyytiin
    ja kahden kamat niin se kyytiin ottaminen on korkean takapenkin takia
    suoritus,itse 175 kukkakeppi.
    Meillä Anne nousi 16 GT:n kyytiin kuskin jalkatapin kautta. Ne jalkatapit oli muuten jotenkin ihmeelliset, olisko löysät oikea sana..? Vaivasta pääsin täyttämällä onton sisuksen sikafeksillä.
    GT:n laukuista vielä.. Taka- ja sivulaukut taisivat painaa yhteensä yli 20 kg. Ajelinkin ilman laukkuja aina kun mahdollista (harvoin). Niissä oli myös ne "Samsonitet" mukana. Taisivat olla kerran käytössä, eihän niihin saanut mahtumaan oikein mitään.
    Nykyiseenkin tarjosivat kovia sisälaukkuja, en huolinut.
    Viimeksi muokannut: J@ck; 28.03.2017 klo 16:53.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  27. #27
    Lainaa Bone kirjoitti Katso viesti
    Jotkut täällä varmasti muistaa, kuka tuota "legendaarista" PK-Wingiä kuskasi????
    Häneltä varmaan heruisi tietoa mitä pientä fixausta tuohon laitteeseen oli tehty kanttausvarojen parantamiseksi.
    Tais kuitenkin olla ihan vakio wingi... Sama herra käskyttää nykyisin 1600GTL:ä ja kyllä taittuu mutkateillä sekin, kuskista kiinni... tiukimmilla (suomalaisilla) syheröpätkillä tai kovempivauhtisessa pk-ajossa - aina kärjen tahdissa... Ehkä hippasen hankala kuvitella, jos ei itse ole ollut näkemässä, mutta k.o. malmikasa (1600GT/GTL) vaikuttaa olevan loistava kampe niin mutka- kuin matka-ajoon, oikeissa käsissä...
    MAD (mean absolute deviation)
  28. #28
    Lainaa Motoristorante kirjoitti Katso viesti

    Jep, 16 taittuu mutkiin itse asiassa lähes ajatuksella. Aivan loistava skoot.. eiku moottoripyörä myös mutkapätkäajeluihin
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  29.  
  30. #29
    Lainaa Motoristorante kirjoitti Katso viesti
    Tais kuitenkin olla ihan vakio wingi... Sama herra käskyttää nykyisin 1600GTL:ä ja kyllä taittuu mutkateillä sekin, kuskista kiinni... tiukimmilla (suomalaisilla) syheröpätkillä tai kovempivauhtisessa pk-ajossa - aina kärjen tahdissa... Ehkä hippasen hankala kuvitella, jos ei itse ole ollut näkemässä, mutta k.o. malmikasa (1600GT/GTL) vaikuttaa olevan loistava kampe niin mutka- kuin matka-ajoon, oikeissa käsissä...
    Hätäisellä vilkaisulla kylläkin juu.

    Jäi tuo vaan mieleen pyörimään kun sitä taipumista kerran yhdellä tauolla oli jokunen kummastelemassa, niin
    jotain "pikkuvilppiä" asian suhteen oli muistaakseni tehty.
    Ei siinä ainakaan mitään helvetillisiä norsunkorvia mihinkään suuntaan sojottanut

    Toki noita kallistusvaroja voi keskimäärin kompensoida tuolla ihan helvetikseen vaan käyttämällä koko
    latu (oma kaista) hyödykseen.

    Ko,. kuskin perässä tuli jokunen lenkki kurvailtua hymyillen, kun näytti sopivan niin yhteen molempien
    "säästeliäät ja jouheat linjat."

    Tuon "ladun käytön" merkityksen huomaa tuolla muutoinkin peräkkäin samaa kyytiä kurvaillessa, kun
    mennään kuitenkin vielä ihan asiallisesti.

    Sama rengas/profiili, sama latu ja sama kyyti, mutta eri linjat.
    Toisella takanen käytetty reunaan asti, toisella pari senttiä Chicken Strippiä.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY