Nyt täytyy sanoa, etten tiedä mitkä laukut minulle tul(i)ee, koska olen töissä ulkomailla ja tulen Suomeen lomille kesäkuun alussa ja sovimme liikkeen kanssa, että sissy, laukut, raudat ja tuulilasi laitetaan ja huolto juuri ennenkuin tulen. Lähettivät valokuvan niistä laukuista (kovat) ja sillä perusteella sanoin, että nuo laitetaan. Kuvien perusteella ihan OK.
Yksi rautaperse täytyy varmaan taas ajaa loman aikana, niin pääsee vertaamaan viimevuotiseen, että onko se tuulilasi hyvä.
Nyt on taas tankillisia takana ja uusia edessä. About vähän yli 2700 kilsaa ehtinyt ajamaan. Seuraavia huomioita kulutuksesta.
Ekalla tankillisella tais kulutus olla yli 8 litraa/100km siitä pienentyen ja pysyen pitkään 6,5l paikkeilla.
Viimeksi tankatessa yllättäen oli mittariin kertynyt taas enemmän kilometrejä kulutuksen asettuessa aika tarkkaa n 6l/100km.
Mites teillä muilla, joilla M1800R on, näyttääkö lukemat samalta?
Vaikka eipä sillä kai ole paljon väliä, mutta mielenkiinnosta kyselen.
- Kenobiitti
*XT660RR
Täällä ois karvaa vaille 4 tonnia mittarissa(3900km).
Kulutus on minullakin aika tasan 6l.
Tuo takarenkaan kuluminen näyttää kiihtyvän aika
lailla,on meinaa pykälää jo tullu ja etupäätä syöny
sivuilta jonkin verran.
Takana oon pitäny ilimaa 3.0 ja ollaan ajettu suurin
osa 2päällä. Pitäsköhän vähän lisätä painetta taakse?
Etusessa 2,5?
Mites muilla tuo renkahan kuluminen on sujunut?
Meinaan,että pitää laittaa uutta jo alle 6t huollossa!
Takajarru kirskuu aika kovaäänisesti ku painaa jarrua!
Mitähän sillekki tekis? palojen vaihto toisenlaisiin varmaan
auttais?!![]()
Pitääkin tarkistaa rengaspaineet.(mbt @ Kesä. 13 2007,10:47) kirjoitti
Juuri tossa muutama päivä sitten kattelin kulumisen merkkejä.
Takarenkaassa ei vielä näkynyt silmin havaittavaa kulumista.
Eturenkaassa mun mielestä oli kuluminen reunoilta alkanut. tai sitten tossa vakiokumissa vaan on se keskiosa selkeesti "korkeempi". En tullut *niin tarkkaan uutena katsoneeksi.
hartaasti toivon, että takanakki kestäis enemmän ku 6000km.
- Kenobiitti
*XT660RR
Muuten on hyvä peli mutta toi ulkonäkö on KARMEE .. tehty sportin näköseksi .. mikä customi nyt tarvii olla sportin näköinen ... kyllä esim vielä m/c 800 vm. -05 oli hyvän näköinen .. vanhanaikaisen pyörän näköinen. Samoin harrikat alkaa olla muun kuin customin näköisiä![]()
Gnome
Minäkin luulin joskus, että se näyttää kauheelta. Ostin silti uhkarohkeasti(Gnome @ Kesä. 14 2007,22:42) kirjoitti
Ulkonäön pikku "erikoisuuksiin" tottu varsin nopeesti ja nyt se näyttää jo ihan hyvältä.![]()
- Kenobiitti
*XT660RR
M 1800 R:llä takana n. 1400 km ja kaikista omistamistani pyöristä paras. Mielipide on tietenkin subjektiivinen ja sportti/naku/custom-pyörää ei tietenkään voi toisiinsa verrata, mutta tuolta kyllä yksinkertaisesti vaan tuntuu.
Kulutus ollut 5,5-5,8 l/100 km eli varsin kohtuullinen. Matkavauhdit olleet sellaista satasen molemmin puolin, mutta joka tankillisella matkustaja mukana ainakin osan matkaa.
Moottori on siinä mielessä hieno että voi kruisailla 2000 rpm:n tietämillä, mutta haluttaessa meno muuttuu 5000-7000 rpm:n välissä sporttipyörien tasolle. Mukavan kaksijakoinen luonne moottorissa.
Tuulenpyörteitä ei ainakaan itsellä tule kypärään lainkaan ja matkustajakin on pääosin ollut paikkaansa tyytyväinen. Ajoasento kuin tehty meikäläisen 180 cm pituudelle.
Ensimmäinen omistamani pyörä jolla ei ole takamus tai mikään muukaan paikka puutunut 300 km:n rupeaman jälkeenkään.
Ainoa hieman arveluttava seikka on rekisterikilven kiinnitys, se kun on vain ylälaidastaan kiinni ja väpättää aikalailla tietyillä kierroksilla. Onko kellään ollut ongelmia tuon kiinnityksen mahdollisesti aiheuttamien murtumien vuoksi tai oletteko jotenkin muokanneet kiinnitystä? Itse miettinyt tuon kiinnittämisen parantamista jollakin tavoin, mutta siistiä keinoa ei ainakaan vielä ole tullut mieleen.
Mutta kuten kerrottu, erittäin tyytyväinen olen ollut ja minut tuntevat kyllä tietävät että jos pyörässä on ärsyttäviä piirteitä, se kyllä vaihtuu melko äkkiä. Eipä ole tullut mieleen ainuttakaan mopoa johon tuon vaihtaisin, edes hinnastakaan välittämättä.
J64
Pyöriä vuosien aikana viitisenkymmentä
400km takana ja ainoa mikä häiritsee on se ruiskun toiminta pienellä kaasulla vaikka tekee toi kardaanikin varmaan osansa. Tietääkö kukaan onko siinä sitä ruiskunsäätöliitintä ja missä se on?
Nyt noin 12000 km verran kokemusta kertynyt ja ei voi muuta kun kehua. Tänä keväänä vaihtui putket dragstereihin ja taakse 280 Metzeler. Renkaan vaihto kyllä jäykisti pyörän käyttäytymistä aika lailla, joten seuraavaksi varmaankin 260 alle. Orkkis takakumi kesti reippa 9000 km, josta suurin osa tuli ajettua ihan yksikseen.
Muutama päivä sitten kuulin, että yhdellä Pohjanmaan kaverilla on kytkin levinny jokunen aika sitten. Pyörä oottelee kuulemma nyt osia (oottanu jo 4 viikkoa). Tutkin asiaa tarkemmin jenkkien sivuilta. Siellä ollut muutama vastaava tapaus. Kytkinkellon kiinnitysmutterit ovat löystyneet ajan myötä ja kun löysää riittävästi, niin jokainen tietää seuraukset. Kyselin tota hommaa maahantuojalta ja sieltä kerrottiin, että Suomessa ollut yksi tämmönen tapaus ja ei kuulemma aiheuta takaisinkutsua. Ihmettelen kyllä suuresti *Vaurio kun olisi estettävissä hyvinkin pienellä vaivalla - ruuvilukitteet muttereihin.
Arvelin itse tehdä homman, niin ei tartte murehtia *![]()
Minä pistin omaa peliäni viime la-su välisenä yönä hieman uusiksi. Satasen vauhdissa hyppäsi hirvi eteen ja jarrut pohjaan, ensimmäisen väistin, mutta sen takana oli toinen johon sitten hippasin. Poliisin arvion mukaan 80 km/h ollut vauhtia törmäyshetkellä. (hyvät jarrut on) Nyt menee muutamia osia vaihtoon, mutta ilmeisesti pyörä on liukunut jalkatapin ja pakoputkien varassa suurimman osan matkaa, joten ulkoisesti yllättävän hyvin säilyi ja aika pienellä rempalla menee. Toinen asia on kuinka nopeasti uskaltaa taas sarviin hypätä.
Minkäslaista meteliä noi sun dragsterit pitää?(virpela @ Kesä. 20 2007,11:53) kirjoitti
Itse ajattelin pysytellä vakioputkissa, mutta...ajatukset voi muuttua.
Lähinnä kiinnostais tietää, että miten paljon se papatus kovenee maantiellä ajettaessa. Soiko korvissa 100 kilometrin jälkeen vai häiritseekö ollenkaan? Ääntähän noissa vakiopukissakin on enemmän kuin monissa muissa.
Faktat ja mielipiteet peliin kaikilta muiltakin![]()
- Kenobiitti
*XT660RR
Täältähän tuota jotain juttua jo löytyikin emännän kanssa ajamisesta. Löytääköhän mistään huolto-ohjelmaa/kuinka tiuha huoltoväli/mitä huolloissa tehdään?
Huoltoväli 6000 kilometriä.(Maiks @ Syys. 13 2007,09:57) kirjoitti
Ei kai tehdä muuta kuin vaihdetaan öljyt ja tsekataan muttereiden ja ruuvien kireys.
24000 tais olla venttiilien tarkistus. En muista tarkasti kun ei ole sitä manuaalia nyt tässä.
Voin tsekata totuuden manuaalista jos tarvetta ilmenee.
- Kenobiitti
*XT660RR
Eiköhän tuolla tiedolla jo pärjätä. Onko mitään pahaa sanottavaa suzukin moottorin ominaisuuksista/vaihteista? Täällä missään kun ei ole koeajopyöränä.![]()
Uusi 1800 C on VL 1500:sen korvaava ja varmaan aika mukava cruiseri. Perinteisempää ulkonäköä hakevalle.
Intruderclubfinland
Pappa Tunturi
Tunturi Tiger Aqua
Yamaha DT 125 *-87
Yamaha XS 650 *-80
Honda Shadow 600 *-90
Suzuki Intruder 1400 *-91
Vaihteet on ehkä vähän brutaalit kovissa kiihdytyksissä. Erityisesti ykkönen jos kiihdyttää vähän tehokkaammin.(Maiks @ Syys. 13 2007,17:33) kirjoitti
Normaaliajossa kyllä ihan kelvolliset. Mulla ei ainakaan ole vaihteista mitään valittamista.
Moottori on mukavan tehokas ja vääntää hyvin. Normaaliajelussa harvoin tarvii yli 3000 kierrosta. Vitosella 3000:lla kierroksella vauhtia melko tasan sata.
Yli 5000 mentäessä alkaa meno oleen jo "raivokasta" tai ainakin vauhti kovaa.
Ainoa harmi mikä moottorille voidaan laskea on kaasun äkäisyys ykkösellä ja kakkosella. Ilmenee kun valuu tyhjäkäynnillä ja sitten vääntää vähän kaasua päästäkseen taas vauhtiin. Eli vähän kaasua ei tunnu onnistuvan vaan sitä pamahtaa heti tarpeeksi.
- Tämä tosin korjaantuu ruiskun säädöllä.
Ensiasennus Dunlopeja en kyllä menis mitenkään kehumaan. Onko kukaan samaa mieltä?
Koeajopyörien puute oli olemassa jo keväällä kun omaani ostin. Piti ostaa sika säkissä, onneksi oli hyvä sika.
Ei muuta kun jotain käytettyä kokeileen.Nettimotossa näyttäis olevan.
Juu semmosta. Just tulin pikku lenkiltä ja hyvin pelas vieläkin.
- Kenobiitti
*XT660RR
tässä välillä taas kaikennäköisiä ja oloisia on tullut päissään puntaroitua, saatika kun messuilla taas katselin monemoisia veturivaihtoehtojakin. tuo suikkasen m1800r tai -n tai c1800r? vaimikä se mallinimi ol perinteisemmän näköiselle kustomille, no joka taphauksessa on noussut taas korkealle näissä arvioinneissani itselleni sopivissa ominaisuuksissa ja kaikkine omiin tarpeisiini sopivine kriteereineen. kun muut eivät tee ihan samanlaisella filosofialla näitä kustomeita näköjään.
siis vaadittavia jutskia olisivat:
-keppiveto.
-tehokkaat jarrut.
-tehokas mosa, yli 100 hv, yli 140 Nm.
-kohtuullisen hyvät ajo-ominaisuudet kustomiksi.
-mahdollisimman pieni kulutus. ainaki alle 7 litraa.
-painoa saa olla 270 - 340 rajoissa.
-riittävän iso bensatankki.
sitten muut yleiset ominaisuudet:
-huollon helppous.
-simppeli tekniikka.
-ajoasento.
-säädettävyydet.
-ulkonäkö.
-äänet.
-kierrosherkkyys.
-kaasuun vastaavuus.
-hinta.
-jne.
Delvac 1400 Super 15W-40 luokituksiltaan on ylihyvää useimpiin prätkiin. *pöriö. Delvac inside. Delvac moottoripyöräkerhon ylipappi, hallelujaaahh!!)
mitä öljyä käytätte 1800 intrussa...mineraali,semi vai täyssynteettistä?
jouni
Jotain Bel-Ray EXP 10W-40:stä ne sinne huollossa laittoivat.(jouni @ Touko. 29 2008,11:50) kirjoitti
Ja tietenkin liikaa.
Netistä poimittua:
"Bellray EXP 10W40 1 litra. EXP on semisynteettinen moottoriöljy, joka pitää ominaisuutensa kovassa kuormituksessa ja parantaa kytkimen ja vaihteiston toimintaa."
- Huomaa kirjoitusvirhe myyjän sivulta otetussa tekstissä![]()
Btw. Itse väittäisin, ettei vaihteiston toiminta ainakaan parantunut kun alkuperäisöljy vaihtui Bel-Rayhin.
- Kenobiitti
*XT660RR
Alkuperäiseen aiheeseen palaten: M1800R, Onko siitä mihinkään? 6000tkm kokemuksella en pois antais. Pyörä soveltuu parhaiten maantieajoon. Kaupunkiajossa vähä köykäinen painonsa takia. Ajoasento erinomainen 185cm pitkälle kaverille.Tehoa riittävästi. 06-07 malleissa oleva etuvalo hirveänaköinen tekele. vm-08 R2 mallissa paremman näköinen etuvalo. Hinta/laatusuhde kohdallaan.
Takarengas vain kuluu turhan nopeasti.![]()
Honda Pan European ABS -06
Tää uusi etuvalo on ihan hirveä mun silmään(Suzuman @ Heinä. 25 2008,12:13) kirjoitti
![]()
Outoa, että kaikki älykkäät ihmiset ovat samaa mieltä kanssani.
Makuasioista ei voi kiistellä...(HannuTee @ Syys. 14 2008,22:56) kirjoitti
Joten turhaan mieltäsi täällä osoitat.
Honda Pan European ABS -06
No voihan v***u
Sun maku on sitten se virallinen oikea jos sinä voit sen julki tuoda? Siinä sulle
![]()
![]()
Outoa, että kaikki älykkäät ihmiset ovat samaa mieltä kanssani.
Joo... eipä ollu mun juttu.. 2000km ehdin ajaa m1800r:llä... ja pois.. aikanaan ajelin inska 1400:lla ja erehdyin kyykyllä ajaan, se vei mennessään.. on ollu 1000 cbr:ää ja neljä hayabusaa ja viides K9 busa on tulossa...
... joo onhan ämmä 1800 äijjä pyörä, ja hemmetin hyvä ajaa..
vääntöö on ja ulkonäköö... mut busa on busa...![]()
SUZUKI GSX-1340R L1 black chrome
Mikä ihme siitä Busasta tekee noin makeen pelin(-busa- @ Loka. 09 2008,20:53) kirjoitti
![]()
"Edes Jeesus ei ollut kaikkien mielestä sympaattinen, joten miten minäkään voisin olla" - Jose Mourinho.
En lähde jatkamaan tätä asiatonta linjaa jolle olet eksynyt.(HannuTee @ Loka. 09 2008,16:41) kirjoitti
Hei, sehän on vain etuvalo. Hyvää syksyn jatkoa sinulle.
Toivottavasti jaksat talven yli odotella ensi kesän pyöräkelejä. Ja pääset jatkamaan tätä jaloa harrastusta, jonka olet valinnut.
Honda Pan European ABS -06
Ajokausi jatkuu edelleen. Eilenkin asiallista ajoa n.100km
SorryEn tiennyt ettei osani ole antaa omaa arviooni , sinulle niiin tärkeästä asiasta
Outoa, että kaikki älykkäät ihmiset ovat samaa mieltä kanssani.
Ai hitto kun ei pyöräkuume hellitä talvenkaan edessä. Mielessä siintää M1800R2. Jotenkin tuossa mallissa tuo etuvalo miellyttää enemmän silmää. Vaikka riemuiten ottaisin tuon tavallisenkin R:n.
Mitäs sanotte, paljonko pitäisi olla ajokokemusta kaksipyöräisistä, että voisi ostaa R2:n?
BMW R1200GS -13
Ex. Kawasaki Versys -08
R2 on edestä hieno mutta mua tökkii vähän siinä laitoksessa se takapää.
Takahaarukka näyttää liian lyhyeltä verrattuna lokarin ylitykseen mitä mieltä muut?
SUZUKI B-KING
Jos se ajokokemus on kovin vähäistä , niin ehkä ko.pyörä ei ole paras harjoituskaveri. On sen verran raskas ja toisaalta tehoa , että käsittely vaatii vähän enempi "perstuntumaa".(BlueRoan @ Marras. 09 2008,12:09) kirjoitti
Noihin ulkonäkö asiaoihin sanoisin , että tuskin kannattaa hankkia pyörää joka jo ostovaiheessa ärsyttää silmää. Custom puolelta on Rocetin ohella kuitenkin ainoa pyörä mikä erottuu massasta.
Outoa, että kaikki älykkäät ihmiset ovat samaa mieltä kanssani.