Kotkan ja Marjatan Ranskanturnee 2006

[MikaL]

Kivan olonen reissu. Ootta menny osittain samoja reittejä tuolla Pariisin ja Normandia alueella, mutta tuo Nizza ja alpit iteltä vielä käymättä...katteellisena lueskelin.. *


Edit:
Siis se Kotkan tarina on tuolla puolisivua alempana....modet vähän "siivonneet" ketjua*

[skoge]

ps. tästä tuli pirun pitkä, Sorry

No ei ollut järin lyhyt reissukaan.

Onneks olkoon Kotka. Sisulla sait kuvatkin hoidettua

[Karza]

Harmi ettet huomannut ajaa San Bernardinon vanhaa solatietä. Se on se varsinainen "serpentiinitie". Upea ajoelämys ja liikennettä minimaalisen vähän.

Muutenkin prätkäreissulla tuolla Alppiseuduilla kannattaisi suosia motareiden sijaan vanhoja solateitä, siellä motskarilla ajaminen on yhtä juhlaa ja maisemat hienoja.

[kotka]

Sitähän me ajettiin. Oli vaan ruuhkaa kun Gothard oli kiinni.

[Karza]

Eli kun tulit Bellinzonan suunnasta ylöspäin, ajoitte siitä Essolta ennen tunnelia ylös vuorelle ja järvenrantaan ja toisen puolen serpot alas Splugenin puolella...?

Kuvassa ainakin seisotte paikallaan San Bernardinon motarilla...

Jos katsot karttaa, näet San Bernardinon solassa motarin sekä vanhan "passroadin". Vanha solatie ei mene tunnelin kautta vaan nousee just ennen tunnelia huoltamon vierestä vuorelle. Vai ymmärsinkö minä väärin ajoreittisi...

[kotka]

Kyllä se motari loppui ihan pian ja alkoi nousu ja serpentiinitie.

[Karza]

Jos ajoit sitä tietä "motaria " etkä poistunut siitä selkeästi saman suuntaiselle pienelle vanhalle tielle, ajoit edelleen "motaria"..Niin sanottu motarikin mutkittelee serpentiinimäisesti ja menee jyrkästi mäkeä ylös siellä varsinkin missä se kulkee katettuna osan matkaa. Vanhalla serpentiinitiellä, siellä "oikealla" solatiellä serpot ovat niin jyrkkiä että vauhti putoaa aivan kävelyvauhdin tasolle useissa peräkkäisissä mutkissa. Tie on kapea, prätkällä joutuu väistämään jos auton kohtaa, tie on oikeastaan vain yksi kaista jota kulkijat ajavat molempiin suuntiin. Motoalps-sivulta kun klikkaat ylhäältä "Schweiz" ja vasemmalta selaat kunnes tulee "San Bernardino Passo", katso onko tutu maisemat. Ne kuvat on just sieltä vanhalta solatieltä, ja huipulta siellä.

[jty]

Kotkalle hyvästä jutusta. Kotkan pyynnöstä tässä editoituna kuvat mukaan niin mukavampi lukea.

Kotkan ja Marjatan Ranskanreissu -- OSA 1

Tulihan se 25.5.2006 viimeinkin. Oli kaunis helatorstaiaamu kun starttasimme kotoa Kotkan Sutelan Prisman parkkipaikalle. Täältä alkoi Karhulan Moottorikerhon matkajaoston jokavuotinen kevätmatka. Tänäkin vuonna matka suuntautui etelänaapuriimme Eestiin. Pyöriä oli mukana muistaakseni 23 kpl ja porukkaa kaiken kaikkiaan 40 henkeä. Tarkoituksemme oli olla viikonvaihde kerhon porukassa ja sitten suunnata pyörän keula kohti Ranskaa.

Alkumatka kohti Helsinkiä meni mukavasti hyvässä säässä paitsi että minulta pääsi putoamaan moottoritien pompussa Heldin perälaukku joka oli pujotettu sissybaariin. Itse en edes tapahtumaa huomannut. Onneksi 2 pyörää oli vielä takanani. Toinen pyörä poimi laukkuni ja toinen ajoi viereeni ja käski pysäyttämään. Mitään näkyviä vaurioita ei ollut näkyvissä eivätkä perässäni ajaneet törmänneet tiellä pomppivaan laukkuuni. Asia harmitti ja nolotti aika tavalla ja kerholaiset muistivat kyllä huomautella asiasta illalla ainakin joka toisen kaljan jälkeen. Laukku on ollut mukana jo 4itkällä matkalla ja aina pysynyt paikoillaan. Putoamisen syy selvisi sitten kun ystäväni ja kollegani Ozzy eli Sailor4ever:in ja oma pyöräni olivat parkissa vierekkäin. Ozzyn sissy oli korkeampi kuin omani. Kuitenkin olin tilannut itsekin korkean sissyn joka myös näkyi laskussa. Soitin Turkuun ja sitten huollon yhteydessä vaihdettiin oikea selkänoja ja johan rupesi laukku pysymään paikoillaan.

Laivamatka Tallinnaan sujui rutiinilla. Pääkaupungista suuntasimme kohti Haapsalua josta oli tilattu majoitus ensimmäiseksi yöksi. Perillä nautittiin päivällinen, muisteltiin talvea, kehuttiin pyöriä (omia) ja juotiin kaljaa. Eli aivan normaalia motoristitouhua. Ja mukavaa oli.

Seuraavana aamuna pirteinä suuntasimme Viljandia kohti. Ensin kuitenkin koukkasimme Haapsalun lähellä olevalle neuvostoaikaiselle hävittäjälentokentälle. Olipas rappeutuneenakin aika mahtavan näköinen paikka. Teräsbetonia oli tähän yhteen kenttään uhrattu varmasti enemmän kuin Suomi aikanaan koko Mannerheim-linjaan. Siellä tämä ”laakee aakee”makasi aivan tyhjän panttina. Hyvä niin.
Matka Viljandiin sujui myös pilvipoutaisessa säässä mukavasti. Tiet olivat pääosin hyviä, ainoastaan tämä Eestin tiestölle ominainen epätasaisuus uudellakin pinnoitteella tuli jälleen esiin.

Viljandissa oli samat kuviot kuin Haapsalussakin eli lystiä piisasi. Hotellissamme oli jopa sauna käytettävissämme. Tosin nimitys sauna oli aika komea sana tuosta nähtävästi entisestä siivouskomerosta kyhätystä kopperosta. Sitten 27.5 aamiaisen jälkeen sanottiin muille kerholaisille: Au Revoir! Muut lähtivät kohti Palmsen kartanoa ja me kohti Ranskaa. Kerkesimme ajaa Viljandista n. 20 km kohti Valmieraa kun alkoi sataa. Ei muuta kun sadevehkeet päälle. Matka jatkui Riikan ohitustielle ja opasteet olivat paikoillaan joten emme eksyneet. Kun sitten olimme tulossa Kaunakseen johtavan tien kohdalle, siellä oli monennäköistä merkkiä ja opastetta. Iso tietyö oli käynnissä. Vaikka latviankieli ei ole hallussa, tajusin että nyt täytyy mennä kiertotielle Jelgavaan. Näinhän sitten tehtiin ja se oli varmasti oikea ratkaisu vaikka pikkuisen tuli lisäkilometrejä kun Siuliain kautta taas päästiin Baltikalle.

Matka jatkui kieltämättä vähän yksitoikkoisena ehkä osittain myös jatkuvasta tihkusateesta johtuen sekä siitä syystä että Baltika on ajettu jo aika monta kertaa molempiin suuntiin. Tietöitä ei kuitenkaan mielestäni ollut niin valtavasti kuin oli Suomen televisiossa peloteltu.

Illansuussa olimme Puolan rajalla. Muutamaa kilometriä ennen rajaa alkoi melkoinen rekkajono Puolan suuntaan. Hetki ihmeteltiin ja sitten läksimme kylmästi vaan rekkojen vierestä ajamaan kohti rajaa. No broblem. Muodollisuudet ja rahanvaihto pelasivat hienosti. Suwalkissa pääsimme samaan motelliin ja huoneeseen kuin vuosi sitten.

Aamulla nautimme tukevan ja rasvaisen puolalaisen aamupalan. Keli oli edelleen tihkusateinen joten sadevehkeet päälle. Tarkoitus oli tällä kertaa ajaa länteen Masurian järvialueen läpi. Tämä Suomen jälkeen Euroopan toiseksi suurin järvialue sijaitsee tässä koillis-Puolan alueella ja on ainakin kartan mukaan aivan repaleisen täynnä erikokoisia järviä.

Augustowista sitten koukkasimme kohti Masuriaa ja Olszyn nimistä kaupunkia. Järviä alkoi putkahdella siellä täällä tien molemmin puolin. Olzynistä jatkoimme kohti Grudziadz:iin. Sade yltyi ja esti totaalisesti sinänsä kauniista maisemista nauttimisen. Oli vaan ajettava eteenpäin. Grudziadzin lähellä liikennevaloissa meinasi sitten tulla katastrofi. Satoi aika kovasti. Alueella oli tietöitä ja kadulla oli runsaasti hiekkaa ja savea. Edelläni oleva auto jarrutti voimakkaasti. Niin tein minäkin. Sadehanskan peittämä käteni ei kuitenkaan saanut tarpeeksi etujarruun tehoa ja etupyöräni osui auton takapuskuriin. Vauhtia ei ollut nimeksikään. Pyörä vaan osui puskuriin sen verran että polakit (mulkut) rekisteröivät tapahtuman. Pyörä ei edes kaatunut eikä puskuriin tullut edes mitään jälkeä. Nuori mies hyökkäsi ulos autosta ja autoon jäänyt, nähtävästi eukko, soitti välittömästi poliisit paikalle. Kuljettaja eivätkä paikalle tulleet poliisit puhuneet sanaakaan englantia. Keskenään vaan mölisivät. Sitten poliisi viittasi meitä seuraamaan ja kamariltahan sitten itsemme löysimme. Siellä eräs poliisi puhui erittäin vähän englantia ja homma lähti etenemään. Passi ja pyörän paperit tarkastettiin ensin. Sitten tämä englannin taitaja kysyi, olinko osunut tähän autoon. Vastasin myöntävästi, mutta sanoin ettei mitään vaurioita autoon syntynyt. Se ei heitä kiinnostanut pätkääkään. Ainoastaan se, että olin peräänajaja. Sakkolappuhan siitä minulle kirjoitettiin. Summa oli 200 zloytya eli n. 50 €. Sanoin ettei minulla ole tätä summaa käteisenä. Silloin syntyi hirveä metakka poliisien keskuudessa. Ei ole rahaa vaikka ajaa moottoripyörällä? Ilmeet poliisien keskuudessa alkoivat näyttää uhkaavilta. Pitääkö tämä kapitalisti heitä pilkkanaan? Sain selvitettyä että bankomatista saan visalla rahaa tämän muodollisuuden hoitamiseen. Ilmeet kirkastuivat kamarilla ja sain poliisiautokyydin bankomatille ja takaisin. Asiaa hoitaessani rikoksen kärsinyt osapuoli odotteli ulkona. Marjatta älysi kaivaa digikameran ja ottaa kuvia auton ahteripuolesta. Oli kuulemma herättänyt närää vastapuolessa mutta eivät olleet kuitenkaan estäneet kuvausta. Samoin soitin Pohjolaan ja kerroin tapahtumasta. Se miten kuvien kävi selviää myöhemmin. Lisäksi poliisit ottivat valokopion greencardista ja antoivat sen vastapuolelle. Kesällä Pohjolasta soitettiin ja kysyttiin mitä Puolassa tapahtunut? Toistaiseksi ei kuitenkaan bonuksia ole mennyt.

Matka jatkui sateen keskellä. Tiet olivat välillä hyviä, välillä oikein perkeleen huonoja. Kummastusta herätti että jollakin metsätaipaleella saattoi olla 1-2 km hyvää uutta asfalttia joka alkoi ja loppui yllättäen. Työkoneita ei näkynyt lähistöllä lainkaan. Tuli sellainen vaikutelma että joku porukka olisi käynyt salaa tekemässä tienpätkän ja sitten lähtenyt vähin äänin omille teilleen.

Saavuimme sateen keskellä kaupunkiin nimeltä Bydgoszcz. Täällä päätimme yöpyä ja hotelliinhan sitä oli mentävä. Hotellissa, johon osuimme oli häät. Rocketti herätti häävieraiden keskuudessa melkoisesti huomiota. Melkein tunti meni kun nostelin pikkupoikia ja tyttöjä pyörän päälle ja pois kun kaikki halusivat mukuloistaan kuvan Rocketin selässä. Onneksi sade oli hetkeksi tauonnut. Nuukana miehenä ajattelin että kyllähän hääporukka nyt kaljat ja sapuskat kustantaa kun kerta kuvia otettiin rullakaupalla ja kaikki oli niin ystävällisiä, niin ystävällisiä että! Paskat. Itse saimme maksaa omat kaljamme. Olisi nähtävästi pitänyt tuoda Rocketti baaritiskille. Hyvin nukutun yön ja maittavan aamiaisen jälkeen matka jatkui kohti Saksaa. Ilma pysyi sateisen koleana eikä maisemia enää jaksanut kaivata. Tärkeintä oli päästä näistä teistä eroon.. Opasteet olivat kuitenkin kohtalaisen hyvin laitettu koska emme eksyneet kertaakaan. Navigaattorikin näytti myös Puolassa nämä päätiet ihan hyvin. Paremmalla kelillä tämä Masurian alue on varmasti näkemisen arvoinen.

Tulimme Oder-joelle, joka on rajana Puolan ja Saksan välillä. Ruuhka oli melkoinen. Puolan puolella ei ollut mitään kontrollia. Saksaan tullessa jouduimme näyttämään passimme. Siinä kaikki.

Sitten vaan autobahnalle suuntana länsi ja Antwerpen Belgiassa. Ajoimme Saksan läpi mahdollisimman nopeasti. Liikenne sujui vaikka oikean puoleinen kaista oli täynnä rekkoja. Useimmat olivat puolalaisia joukossa jokunen latvialainen ja ukrainalainen. Saksalaiset rekat loistivat poissaolollaan. Rekkamarkkinat on näköjään pystytty myös Keski-Euroopassa siirtämään halpatyövoiman maihin. Yöpaikka löytyi läheltä Hannoveria kun koukattiin moottoritieltä erään kylän kohdalla. Siellä oli viehättävä kylähotelli jossa huone vain 30€. Ravintolasta sai oluen ja viinin ohella tuoretta parsaa ja hollantilaista kastiketta. Oli vallan erinomaista.

Sateen jatkuessa jatkoimme matkaa kohti Antwerpenia. Kun päästiin lähelle keskustaa, soitin taas Suomalaiseen Merimieskirkkoon ja varasin huoneen. Olen Antwerpenissa ollut lukuisia kertoja aikaisemminkin ja tiedän että kaupunki on iso. Siispä tempaisin kirkon osoitteen navigaattorin sisuksiin ja rupesin seuraamaan konetta. Yllätyin positiivisesti kun garmini vei varsin hienosti kirkolle. Kirkolla meinasi tulla ongelma, minne pyörä suojaan. Piha- tai tallitiloja ei ollut eikä siinä osassa kaupunkia voinut pyörää ulos jättää missään tapauksessa. Ongelmaan löytyi ratkaisu. Ajoin pyörän ovesta sisälle kirkon ala-aulaan. Rocketti mahtui siihen hyvin. Tosin ohittamaan ei tahtonut päästä ja kun pyörä oli aika savinen, oli ohittajien vaatteet vaarassa likaantua. Oli upeata päästä saunaan sen jälkeen nauttia kotimaista Olvi-merkkistä olutta joka maksoi kirkolla vain 2 € purkki. Olimme sen verran väsyneitä, että lähdimme hyvissä ajoin nukkumaan ja jätimme Antwerpenin kuuluisan yöelämän väliin.

Seuraava päivä kului kaupunkia kierrellessä. Esittelin Marjatalle vanhoja merimiespaikkoja joita oli vielä joitakin jäljellä vaikka asiakkaat olivat lähinnä turisteja. Se kiinnitti huomiota että ”punaisten lyhtyjen” alue oli suurentunut valtavasti. Onko alue EU:n ansiosta tai siitä huolimatta suurentunut, en tiedä. Ennen vanhaan tämä toiminta, vaikka olikin jo silloin maassa laillista, ei se ollut aivan näin julkista kuin nyt.

Seuraavana aamuna matka jatkui. Lähin etappi oli Brugge, historiallinen kaupunki lähellä pohjanmerta. Poikkesimme tähän erittäin kauniiseen kaupunkiin, mutta kolea ja edelleen sateinen ja tuulinen sää ajoi meidät takaisin tien päälle. Ranska alkoi olla ns. oven takana. Ajelimme kaunista rantatietä kohti Oostendea. Tie kulki aivan meren tuntumassa, mutta vettä ei näkynyt juurikaan, koska tien ja meren välissä oli valtava hiekkavalli, eli pato, joten tämä maa jota pitkin ajelimme, oli mereltä vallattua aluetta.
Saavuimme Ranskaan. Mitään muodollisuuksia rajalla ei ollut. Lähestyimme Dunkerqueta, kaupunkia jossa Englanti meinasi menettää melkein koko armeijansa Aatun porukalle. Hitlerin strategisesti käsittämättömän käskyn takia Saksan armeija pysähtyi Dunkerquen porteille ja antoi Englannille mahdollisuuden evakuoida suurimman osan joukoistaan. Itse olin käynyt Dunqerquessa jo vuonna 1968. Tulimme M/S GRACIA nimisen aluksen kanssa Etelä-Amerikasta ja Dunkerque oli ensimmäinen satama Euroopassa ja minulle ensimmäinen kerta Ranskassa. Kaupungin keskusta oli varsin ruuhkainen. Toisen maailmansodan muistomerkkejä oli silmiinpistävän runsaasti. Ehkä syystäkin. Teimme lenkin keskustassa ja se riitti tästä paikasta.

Matka jatkui rantatietä kohti Boulogne sur Mer:ia josta käännyimme sisämaahan suuntana Pariisi. Tiet täällä Koillis-Ranskassa olivat erittäin hyvässä kunnossa. Oli melko tasaista pitkiä matkoja. Sitten rupesi tulemaan pitkiä loivia nousuja ja laskuja. Metsiä ei paljoa näkynyt. Suurin osa maasta oli täälläkin otettu maanviljelyksen käyttöön. Peltoa pellon perään, pieniä kyliä välissä. Lähellä Abbevillea sattui silmiin pieni tienvarsimotelli jonne kurvasimme. Huone saatiin. Tosin pyörä joutui olemaan ulkona huoneen edessä. Siistiytymisen jälkeen siirryimme ravintolan puolelle. Huomasi että olemme Ranskassa. Valkoiset liinat oli pöydissä ja tarjoilija oli pukeutunut niin kuin tarjoilija kuuluukin pukeutua. Ostereilla aloitettiin, lampaankyljyksillä jatkettiin ja juustoilla lopetettiin. Kyllä oli hyvää, mutta hinta oli aika korkea. Okei, otettiin siinä vähän viiniäkin. Motelli oli muuten kohtuuhintainen. Vain 45€, Mutta sitten tuli esille asia, josta olen matkasivustossa toisaalla maininnutkin. Aamiainen laskutettiin erikseen ja se oli 12,20 € per nuppi. Lisäksi siihen kuului vaan eilistä batonkia, vähän voita, marmeladia, kahvia jne. Siis continental-aamiainen josta suomalainen tulee vain vihaiseksi.

Matka jatkui pilvisenä ja tihkuisena kohti Pariisia. Vähän alkoi jännittää, miten Rocketilla siinä infernossa pärjätään. Liikenne alkoi vilkastua, kaistat lisääntyivät ja yhtäkkiä olimme Pariisissa. Navigaattorin olin ohjelmoinut niin että se opastaisi meidät Bois de Boulogneen missä on Pariisin ainoa leirintäalue. Oli liikenne sen verran vilkasta, etten pystynyt navigaattoria seuraamaan ja kuulokesysteemiä ei ollut koska talvella huollossa ollut Autocom sanoi itsensä irti jo matkan alussa ennen Sutelan Prismaa. Olin kuitenkin talven aikana tutustunut Pariisin karttaan Route-ohjelman kanssa. Tiesin että kylää kiertää Pheripferique (tai jotakin sinnepäin) niminen kehätie ja sieltä on ramppi tänne Bois de Boulogneen. Kehätie löytyi ja sitä sitten kiertämään. Liikenne oli vilkasta mutta ei mielestäni mitään kaoottista. Mukana vaan piti pysyä. Sehän taas ei ollut Rocketin kanssa mikään ongelma. Boulognen ramppi löytyi. Siitä alas leirintäalueen opasteita etsimään. Info tulikin niin nopeasti että olin tietenkin vika kaistalla ja sitten alkoi etsiminen. Ajoimme pitkin ja poikin tätä isoa ja todella upeannäköistä puistoa, mutta mr. Murphy oli tietenkin mukana eikä niitä pirun opasteita tietenkään löytynyt. Pysähdyin parin lenkkeilijän kohdalla ja yritin englanniksi kysellä campingia. Ei kiinnitetty kysymyksiini mitään huomiota. Sitten näkyi pieni huoltoporukka tien vieressä. Pysähdyin lähelle ja porukasta lähestyi suuri musta neekeri haalarit päällään. Laitoin käteni pääni päälle teltaksi ja kysyin: ”camping?” Mies innostui ja rupesi selittämään ranskaksi. Ranskaa suorastaan pursusi hänen suustaan. Tästä oli seurauksena se että myös hänen sylkirauhasensa riehaantuivat siinä määrin, että jouduin laskemaan visiirin takaisin alas. Sanaakaan en ymmärtänyt mutta sitten mies viittoili eteenpäin jatkaen selitystään. Sanoin visiirin takaa että”merci, merci”. Se on ranskaa ja tarkoittaa ”kiitos, kiitos”. Lähdimme ajamaan ja kas, leirintäalue oli aivan edessämme. Olimme sen verran köntässä ja ilmakin oli viileä, joskin sade oli tauonnut, että vuokrasimme bungalowin kahdeksi yöksi ja jätimme teltan pakkaukseensa. Huomasi että ollaan kaupungissa eikä kylässä. Bungalow maksoi 62 € vuorokausi, eli 124 € kahdelta yöltä. Mökki oli ihan tilava kahdelle hengelle sisältäen suihkun ja vessan ja liinavaatteet sekä kaasuhellan ja jääkaapin. Homehan siellä vähän haisi, mutta ei se mitään. Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimme ruoanhankintaan. Alueella oli kauppa, mutta se oli tietenkin mr. Murphyn pitämä, siis kiinni. Receptionista neuvottiin tekemään ruokaostokset reilun kilometrin päässä olevassa Supermarketissa. Kävelimme markettiin Seinen yli komeata siltaa pitkin. Marketin hinnat olivat aivan kohtuullisia joten ostimme kahden päivän eväät kun jääkaappikin oli olemassa. Punkun ja ruoan jälkeen uni maittoi.

Seuraavana aamuna huomasimme että Pariisiin oli tullut kesä. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Aivan leirintäalueen vierestä lähti bussi Ponte Maillotin metroasemalle. Tästä Ponte Maillotista on sitten ainoastaan kivenheitto kadulle jonka nimi on Grande Armee. Tätä katua tallaamalla löysimme itsemme Riemunkaaren luota. Tämän kadun varrella lähellä Riemunkaarta myös löytyi vieri vieressä lähes kaikkien moottoripyörämerkkien myymälät. Tämä Napoleon Bonaparten rakennuttama Voitonmerkki on Pariisin keskustan ydin. Rakennelma tuli tarkastettua ja sitten läksimme kävelemään kohti Eiffel-tornia. Minulla oli navigaattori mukana ja sitä välillä vilkuillen löysimme Tornin. Jonot olivat tänä kauniina kesäkuun ensimmäisenä päivänä aikamoiset, mutta loppujen lopuksi ne vetivät aika nopeasti. Ollaan Eiffelin ulkonäöstä mitä mieltä tahansa, on sieltä hulppeat näköalat. Todella mahtava paikka. Tokiossa on Eiffel-tornin kopio, jossa olen myös käynyt. Näköalat olivat myös Tokiossa upeat, mutta kopio on kopio. Sieltä puuttui Eiffelin fiilinki. Sitten oli vuorossa risteily Seinellä, joka oli myös hieno kokemus. Onneksi älysin ostaa pullon helvetin kallista vettä mukaan, koska laivalla ei ollut minkäänlaista juomapalvelua. Risteily loppui aivan Eiffelin alapuolelle. Lähdimme tallaamaan takaisin riemunkaarelle ja sieltä Champs Elyseelle. Matkalla vanha skönökin meni retkuun. Meidät ohitti jalkakäytävällä nuori poika. Ohitettuaan hän kyyristyi eteenpäin ja poimi jotakin kadulta. Poika kääntyi meitä kohti, ojensi kätensä ja siinä oli iso painava kultasormus. Vaikka en ranskaa vielä osaakaan, ymmärsin hänen tarkoittavan, oliko tämä sormus pudonnut meiltä. Sanoin: ”Non, non”. Sekin on ranskaa ja tarkoittaa: ”Ei, ei”. Poika pyöritteli sormusta kädessään ja tyrkkäsi sen sitten minun käteeni ja jatkoi matkaansa. Tunnustelin hölmistyneenä sormuksen painoa kädessäni ja kieltämättä aloin mielessäni arvioida kullan maailmanmarkkinahintaa. Juippi pyörähti kuitenkin ympäri ja tuli käsi ojossa katsoen meitä anovasti ja sanoi:” Euros, please” Kaivelin kolikoita taskustani ja poika sai kuin saikin 3-4 euroa. Sitten hän liukeni paikalta varsin vauhdikkaasti. Ruvettiin Marjatan kanssa kelaamaan hommaa ja kun sormusta tutki vähän tarkemmin, ei se niin painava ollutkaan ja vaikutti messingiltä. Vähän kyrsi ensin, mutta toisaalta poika teki homman niin tyylikkäästi että ei sille lopuksi voinut muuta kuin nauraa. Lähtiköhän sorvaamaan lisää messinkirinkuloita tyhmille turisteille.

Teimme vielä kierroksen Champs Elyseellä. Ajateltiin että tempaistaan vaikka jotain pientä purtavaa ja pastista sekä istutaan katukahvilassa kuten filmitähdet konsanaan. Onneksi näissä kahviloissa oli hinnat esillä. joten tyydyimme hampurilaisiin. Vähän nolotti itseäänkin, mutta ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa. Sitten alkoi väsy tuntua. Kävelimme takaisin Ponte Maillotille ja siitä bussilla leirintäalueelle. Leirintäalueen ravintolakin oli vaihteeksi auki ja kävimme siellä tempaisemassa yhdet oluet. Hinta oli 5,10 € per iso tuoppi. Kämpillä sitten nautimme juustoa ja batonkia ja tietenkin viiniä. Tästä olikin sitten seurauksena se että punaviinipäissäni deletoin kamerasta KAIKKI siihen asti ottamamme kuvat. Ei paljon naurattanut. Samalla tietenkin katosivat ne Puolan puskurikuvat jotka olisivat olleet tärkeitä Pohjolalle. Kerkesin nimittäin soittaessani kehumaan että kuvia otettiin rikospaikalta aivan tuoreeltaan. Marjattakaan, vaikka onkin rauhallinen hämäläinen, ei jättänyt kertomatta varsin kirpeää mielipidettään meikäläisen kameran käyttötaidoista. Mitäs laittavat ne nippelit ja nappulat niin lähelle toisiaan. Ja miksei ohjekirjassa ollut varoitusta ettei punkun kanssa rallatellessa pitäisi kameraa rassata?

Seuraavana aamuna neuvottelimme ja tulimme siihen johtopäätökseen että ainakin Eiffelistä ja Riemukaaresta on saatava kuvia. Aamiaisen jälkeen pakattiin pyörä, maksettiin residenssi ja lähdettiin ajamaan kohti Pariisin ydinkeskustaa. Olo vaan ei ollut kovin riemuinen. Keskusta löytyi helposti ja Marjatta jäi kyttäämään kameran kanssa kun mie painan Rocketilla Riemunkaarta ympäri. Onneksi oli sunnuntai-aamu joten liikenne oli vähän rauhallisempaa kuin edellisenä päivänä. Kuva saatiin ja sitten jatkoimme Eiffeliin. Torniin ei enää viitsitty jonottaa vaan maakuvat saivat riittää. Lisäksi kävimme Notre Damen kirkossa. Vaikken uskovainen olekaan niin kyllä oli upea ja historiaa tihkuva paikka. Tämä riitti tällä kertaa Pariisista. Kaupunki oli todella upea ja siellä olisi mennyt taatusti useampikin päivä sujuvasti. Kallishan kaupunki on mutta Elämä on. Leirintäalueen sijainti on erinomainen ja aika iso osa kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä on Seine-joen varrella joten kävellenkin pystyy näkemään erittäin paljon. Ei liikenne mielestäni sen hurjempaa ollut kuin Roomassa tai Ateenassakaan. Suosittelen lämpimästi Pariisia ainakin kesäaikana.


Rocketti ja Kotka Pariisin residenssissään


Riemunkaarta kiertämässä.


Marjatta Eiffelin juurella.


Quasimodo kotiovellaan Notre Damessa

Löysimme helposti ulosmenotien ja suuntasimme hyvässä kelissä kohti Rouenia, Seinen alajuoksulla olevaa satamakaupunkia. Halusin täälläkin verestää vanhoja muistoja ja käydä Rouenin torilla jossa Jeanne d’Arc eli Orleansin Neitsyt poltettiin roviolla joskus kauan sitten. Roueniin pääsimme tyylikkäästi, mutta kaupunki oli niin täynnä autoja ja muita kulkuvälineitä, että parkkipaikan löytäminen keskustasta tuntui mahdottomalta. Ei muuta kun keula kohti Normandiaa.

Maisemat olivat hienoja, tiet hyviä ja ilmakin oli kesäinen ja lämmin. Aloimme olla Calvadoksessa. Kuten kaikki tietävät, on juoma nimeltä Calvados peräisin tältä alueelta. Tämä mainio juomahan on omenasta valmistettua tislettä ja konjakin tapaan tammitynnyreissä kypsytettyä. Tislaamoja oli lukuisia tien varrella. Lisäksi markkinoitiin kiertokäyntejä sekä maistiaisia näissä paikoissa. Sattuneesta syystä oli jätettävä maistelu toiseen kertaan.

Saavuimme sitten Normandian maihinnousun seudulle. Yösija oli löydettävä alueelta ja tarkempi tutustuminen Omaha beachiin ja museoihin jätettävä seuraavaan. päivään. Löysimmekin alueelta pienen vanhassa maalaistalossa sijaitsevan majatalon. Sieltä vaan ei saanut iltaruokaa joten majoittumisen jälkeen takaisin beachille ja simpukoita nauttimaan.


Marjatta ja Rocketti Normandiassa majatalon pihalla.


Aamu valkeni taas kauniina ja aamiaisen jälkeen kieltämättä vähän nälkäisinä lähdimme tutustumaan maihinnousun tapahtumapaikkoihin. Oli erittäin vaikuttava paikka. Museoita näkyi olevan alueella useitakin. Tyydyimme lähimpänä olevaan jossa oli myös maihinnousun toinen osapuoli eli Saksakin edustettuna. Ihmettelimme kun alueella ajeli maihinnousuaikaisia jeeppejä ja muunkinlaista ajokalustoa edestakaisin ja autot olivat täynnä amerikkalaisiin pukuihin pukeutuneita ranskalaisia ikämiehiä. Torvet soivat ja porukalla tuntui olevan oikein hauskaa. Sitten älysimme, että hehän olivat aloittaneet maihinnousun vuosipäivän juhlinnan pikkuisen etuajassa. Varsinainen juhlapäivähän on 06.6. Seuraavaksi halusimme nähdä USA:n hautausmaan. Paikka oli käymisen ja myös hiljentymisen arvoinen.


Marjatta ja Rautaa rannikolla.


Kotka maihinnousupaikan muistomerkillä.


”Sankareita, onko heitä?” Jenkkien hautausmaa Normandiassa..


Seuraava etappi oli sitten Mont saint Michel. Olimme siirtyneet jo Normandiasta Bretagneen joka on Ranskan luoteisin ja varsin omaleimainen alue. Ranskalaiset itse pitävät bretagnelaisia vähän omituisina. Tiedä häntä, mutta bretagnelaisilla on oma perinteinen kulttuuri sekä oma kieli, jonka taitajat kuitenkin vähitellen ovat vaipumassa kumpujen yöhön useiden muiden vähemmistökielien lailla. Bretagne on myös varsin tunnettu mainioista maataloustuotteistaan kokomaan alueella.

Saavuimme Mont saint Micheliin. Kyseessä oli valtava linna joka oli rakennettu pari numeroa liian pienelle saarelle. Tarkoitus oli käydä linnassa, mutta ruuhkat olivat täälläkin niin valtavat että jätimme tämän kohteen seuraavaan kertaan.


Mont Sain Michel

[jty]

Kotkan ja Marjatan Ranskanreissu -- OSA 2

Sitten oli vuorossa Saint Malo, alueen ehkä tunnetuin kaupunki. Varsinaiseen vanhaankaupunkiin menevällä tiellä oli aivan samanlainen tungos kuin Mont st.Michelissä. Pyörä olisi pitänyt jättää ainakin parin kilometrin päähän alueelta, emmekä viitsineet sitä tehdä. No, voipahan kuitenkin sanoa että Saint Malossakin on käyty.

Matka jatkui kanaalin rantaa seuraten kunnes saavuttiin paikkaan nimeltä Paimpol jossa yövyttiin. Kaupunki oli pieni merenrantakaupunki jossa hotellikin sijaitsi aivan rannan tuntumassa. Pienenä miinuksena voi mainita että rannalla oli myös tivoli jonka laitteet pitivät perkeleellistä meteliä melkein koko yön. Hotelli maksoi vain 56 € mutta siihen ei sisältynyt edes alkeellisintakaan aamiaista.
Kauniissa säässä jatkoimme kohti matkan ja Ranskan luoteisinta kolkkaa. Tulimme Brestiin josta jatkoimme Le Conguet:nimiseen kylään joka on ainakin kartan mukaan äärimmäisin kolkka mantereella. Aivan lähellä kylää meinasi taas tulla katastrofi. Lähtiessämme liikennevaloista, pyörä kippasi itsensä oikealle kyljelleen ihan ite. Meille ei käynyt onneksi kuinkaan. Nostimme pyörän pystyyn ja huomasin että oikea jalkatappi oli katkennut. Oli nähtävästi osunut jotenkin jalkakäytävän reunaan. Kiitos kaatumaraudan muita vaurioita ei tullut. Vaan kyrsihän se tämäkin. Lähtiessäni valoista minulla oli nähtävästi jäänyt iso vaihde päälle ja kone sammui kun päästin kytkimen. En kaatumista muuten käsitä. Ajoimme kuitenkin kylään ja saimme valokuvat Ranskan luoteisimmasta kolkasta mantereella. Rannalta näkyi myös Ile d’Ouessant, jonka olen kiertänyt lukuisia kertoja. Tämän saaren kohdalla alkaa tai päättyy Englannin kanaali, riippuen siitä kumpaan suuntaan on menossa.

Takaisin Brestiin ajellessamme totesin että jalkatappi onkin aika tärkeä tekijä moottoripyöräilyssä. Tapasimme kaupungissa paikallisia motoristeja joille näytin tapahtuneen. Tämä porukka ei puhunut sanaakaan englantia joten käsillä puhuen selvitin tilanteen jonka jälkeen lähdimme seuraamaan yhtä pyörää kohti jotakin mp. liikettä. Ajeltiin pitkin kaupunkia ja viimein tulimme alueelle jossa liikkeitä oli. Maanantaipäivä kuitenkin Ranskassa nähtävästi tarkoittaa, että mp.liikkeet ovat suljettuja. Ainakin Brestissä oli näin. Olkapäitä kohotellen kiittelimme paikallisia ja läksimme kohti Nantesia ja Loire jokea.

Olimme jossakin Lorientin ja St. Nazairen välissä kun huomasin tien vasemmalla puolella Triumphin ja HD:n mainokset. Rampilta kurvasimme alueelle. Siellä tämä iso mp.liike paistatteli päivää ovet suljettuina. Nyt tuli puhuttua rumia. Onneksi lähellä olevassa toisessa alan liikkeessä näkyi elonmerkkejä. Ajoin liikkeen eteen. Myymälä oli siinäkin kiinni, mutta huoltopuolelta tuli mies ulos. Selvitin ongelmani miehelle joka puhui vähän englantiakin. Kaveri kaivoi ”romulaatikosta” jalkatapin joka oli ollut ehkä jossakin kyykyssä. Tapin reikä kuitenkin passasi kohdalleen ja minulla oli taas jonkunlainen jalkatappi. Lisäksi kaveri ei suostunut ottamaan centtiäkään tästä hommasta. Upeaa palvelua.

Seuraavana oli vuorossa Loiren laakso. Tarkoitus oli ajaa Loiren vartta Saumur:iin saakka. Nantes ohitettiin sovinnolla ja rupesin navigaattorin avulla etsimään joen rantaa kulkevaa pikkutietä jonka piti olla varsin maalauksellinen. Tie löytyi ja aloimme nauttia alueen kauniista maisemista. Sitten alkoi ilta lähestyä ja sopivasti. Montjean sur Loire nimisessä paikassa täräytimme teltan ensimmäisen kerran pystyyn. Leirintäalue oli niin vaatimaton että jouduimme lähtemään kylille iltapalaa etsimään.. Kylästä löytyikin loistava creppikioski. Nautimme kinkulla ja juustolla täytetyt crepit ja vaihteeksi kylmää olutta kyytipojaksi. Hintakin oli kohtuullinen. Aamulla jatkoimme matkaa. Nyt heitti navigaattori meidät ensimmäisen kerran jonnekin peltojen keskelle vaikka paperikartan mukaan tien piti seurata jokea Saumuriin saakka. Hermostuksissani sitten käänsin Rocketin kohti La Rochellea jonne oli tarkoitus muutenkin lähteä. La Rochellessa löysin Triumph-myymälän josta lähdin kysymään uutta jalkatappia. Paikalla oli englannintaitoinen mies, mutta ei jalkatappeja. Kaveri kuitenkin nappasi uudesta Rocketista tapin ja kiinnitti sen minulle saman tien. Onnellisena maksoin laskun 84 € jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti Keski-Ranskaa, koska sitäkin oli tarkoitus vähän nähdä. Cognagissa pysähdyimme sen verran että laitoin navigaattoriin seuraavan etapin. Se oli nimeltään Angouleme. Näin jo kaupungilla opasteiden osoittavan eri suuntaan mitä garmini näytti. Seurasin kuitenkin navigaattoria. Pian löysimme itsemme keskeltä viinipeltoja. Kone näytti: 100m. käänny oikeaan.200m. käänny vasempaan. jne. Nyt rupesi viimeistään keittämään. Tiet olivat kapeita ja pyörä painoi varusteineen reilusti yli 400 kg. Onneksi ei ollut juurikaan vastaantulijoita. Lopulta pääsimme erääseen kylään josta sitten paperikartan avulla jatkoimme matkaa kohteena Limoges. Illansuussa pääsimme tähän jo reilusti sisämaassa olevaan kaupunkiin. Hotellia taas kaivattiin ja kaivoin paljon kiroamani garminin esiin ja yllätyksekseni se näytti että kilometrin päässä on hotelli, niin kuin olikin.


Tästä alkaa Atlantin valtameri.


Marjatta Loiren laaksossa


Navigaattorin löytämä hotelli Limogesissa


Laukkusulkeiset Limogesissa.

Aamulla maksoin laskun joka oli siististä huoneesta yht. 48€, totta kai ilman aamiaista. Matka alkoi kohti välimerta. Olimme nyt Limousinin maakunnassa tai läänissä. Täällä kasvatetaan ainakin Euroopassa tunnettua Limousin- rotuista lihakarjaa. Myös Limousin- rotuiset autot ovat tunnettuja, ainakin Amerikassa. Ilma oli kaunis ja tie oli edelleenkin erinomainen. Maisema oli mäkistä ja vaihtelevaa ja korkeuserot olivat suuremmat kuin pohjoisessa vaikka vuoria ei vielä näkynytkään. Tankatessamme huomasimme että täällä etelässä huoltoasemat olivat paljon suurempia ja monipuolisemmin varustettuja kuin pohjoisessa. Olisikohan turismi tähän syynä?
Touloisen jälkeen alkoi vuoria ilmestyä näköpiiriin. Tulimme Midi-Pyreneiden alueelle. Täältä olisi ollut aika lyhyt matka Andorraan, mutta siellä on käyty ja aikataulu oli kuitenkin rajallinen.

Narbonne oli sitten tämän matkan äärimmäinen piste. Täältä käännyimme kohti Rivieraa ja välimerta joka pian näkyikin ensimmäistä kertaa. Koukkasimme Sete:n tielle. Tämän satamakaupungin ulkopuolella oli monta km. pitkä pengertie ja hieno hiekkaranta. Auringon paisteesta huolimatta ilma oli yllättävän kolea. Jonkun verran auringonpalvojia kuitenkin rannoilla näkyi. Minulla eivät nahkavaatteet olleet kuitenkaan yhtään liikaa. Leirintäalue löytyi sattumalta ST Gilles:nimisen pikkukaupungin keskustasta. Teltta pystyyn ja kylille. Taas pääsimme herkuttelemaan. Valkosipulisimpukat ja erittäin hyvät pizzat löytyivät rantaravintolan rauhasta viinistä puhumattakaan.


St Gillesissä herkuttelemassa


Seten rantatiellä.


Marseillen kaupungintalolla liehuu Suomen liput.


Seuraavana päivänä siirryttiin Aix en Provencen kautta Marseilleen. Marseillen keskustassa oli valtavat katutyöt meneillään. Port Vieux eli Vanha satama oli kohteenamme, mutta eihän sitä tietenkään löytynyt. Taas tarvittiin apuun neekeriä. Vanha musta mies vieläkin vanhemmalla mopollaan opasti meidät tänne Marseillen hienoimmalle alueelle.. Mies mopoineen oli varsinainen kamikaze. Ihme kyllä perässä pysyttiin. Pohdimme, mistä tieto saapumisestamme Marseilleen oli kiirinyt kun kaupungintalolla liehui Ttrikolorien ohella kymmeniä Suomen lippuja. Olimme tietenkin varsin otettuja asiasta, mutta soitto kotimaahan selvitti että pääministeri Vanhanen oli paikalla samaan aikaan. La Seyne sur Mer oli seuraava yöpymispaikka ja tutulle leirintäalueelle löydettiin helposti.. Ilma oli edelleen normaalia viileämpi vaikka aurinko paistoi.

Aamulla jatkettiin Rivieran rantatietä. Cannesin keskustassa seikkailimme aikamme ja Antibesissa yövyimme leirintäalueella. Alueen yhteydessä oli suorastaan loistava buffetravintola jossa nautittiin herkkuja siinä määrin, että telttaan pääsemisessä oli vaikeuksia. Ei tietenkään viinin takia, vaan siksi, että vatsamme olivat viimeisen päälle täydet. Muistaakseni ahneuskin kuuluu seitsemään kuolemansyntiin. Nizza ohitettiin ajamalla kuitenkin kaupungin läpi. Yöpyminen tapahtui Antibesissa ja vielä leirintäalueella, ihme kyllä. Monacossa käytiin katsomassa näkyikö tuttuja. Ei näkynyt. Kasinosta otimme pari valokuvaa ja heti virkaintoinen poliisi tuli hätyyttämään meitä joten matka jatkui.


Melkoinen pelihelvetti tämä Kasino.


Komea maisema Rivieran rantatiellä


Nizzan rantabulevardi kesäiseltä näyttää, mutta nahkavaatteet ole yhtään liikaa.

[jty]

Kotkan ja Marjatan Ranskanreissu -- OSA 3

Kaupungista nimeltä Menton lähdimme ajamaan kohti Alppeja ja välimeri jäi selän taakse. Tie kapeni nopeasti ja nousu ja serpentiinit alkoivat. Tarkoitus oli aja suuri alppitie Geneveen saakka.


Alppitien alussa ja hermot vielä tallella.


Viimeinen näkymä välimerelle.


Sospel nimisessä vuorten sylissä olevassa maalauksellisessa kaupungissa tankkasimme pyörän ja itsemme. Ohjelmoin navigaattorin seuraavaan etappiin nimeltä St. Martin Vesubie. Läksimme ajamaan koneen ohjeiden mukaan. Matka taittui mukavasti ja näköalat olivat huikeat niin kauan kunnes tulimme tunneliin. Nyt pikkuisen rupesi ihmetyttämään, koska eteen ilmestyi kyltti: ”Italia 500 m.” Tunneli päättyi aikanaan ja tien vieressä törrötti sininen kyltti jossa luki tähtien ympäröimänä ”Italia”. Navigaattorin perkele oli opastanut meidät väärään maahan. Olimme paikassa nimeltä Limone. Varmistin asian vielä eräältä huoltoasemalla olevalta motoristilta. Mies katsoi meitä kun ”halpaa makkaraa” ja sanoi:”Italia, si, si”. Nyt ei enää keittänyt vaan suorastaan vitutti. Hetken pohdimme ja tulimme siihen tulokseen että takaisin ei käännytä vaan lähdetään kotia kohti suorinta tietä. Ohjelmoin navigaattorinpaskan Torinoon. Lähellä kaupunkia kone sanoi itsensä totaalisesti irti ja koska en muistanut tienumeroita, oli ostettava Pohjois-Italian kartta. Moottoriteitä pitkin ajoimme kuin viimeistä päivää Luganoon ja sieltä Sveitsin puolelle. Rajalla tietenkin piti ostaa moottoritietarra vaikka ajoimme ainoastaan maan läpi. Pääsimme Sankt Bernardinon solaan. Siellä matkanteko tyssäsikin ruuhkaan ensimmäisen kerran koko reissussa. Odoteltiin ja ihmeteltiin. Sitten takanamme oleva autoilija ilmoitti että radiossa kerrottiin naapurisolan St. Gothardin olevan kiinni remontin takia joten kaikki pohjoiseen menevä liikenne ohjattiin tätä kautta. Illan pimennyttyä alkoi jono liikkua. Tulimme ylöspäin menevälle serpentiinitielle. Täällä Rocketin vääntö tuli hienosti esiin. Kun edellä jyrräsi hitaasti mutkaan matkailuauto, sen pystyi ohittamaan kevyesti sillä vaihteella mikä sattui olemaan päällä. Ajelinkin aika paljon vasenta puolta, kun vastaantulijoita ei ollut koska ne vuorostaan odottelivat jossakin muualla.


Odottelua St. Bernhardin solassa. Vierellä kreikkalainen pyörä (rekisteröity reikassa))

Yösija rupesi kiinnostamaan. Eihän sitä hotellia tietenkään löytynyt. Erääseen Mövenpick-hotelliin yritin mutta täyttä kuulemma oli. Kello alkoi lähennellä puolta yötä kun Liechtenstein oli kohdalla. Koukkasimme Vaduziin, jospa siellä pääsisi hotelliin. Vaduz oli kuitenkin hiljaisempi kuin paljon puhuttu ”huopatossutehdas” Saavuimme Feldkirchiin Itävallassa. Vatsat olivat kurisseet jo jonkun aikaa.. Löysimme Mac Donaldsin jonka ympärillä pyöri nuorisoa ihan sikanaan. Kuola valui suupielistä kun tarrasimme mäkkärin oveen. Ovi oli lukossa. kello oli 01.05 ja mäkkäri suljettu 01.00. Että silleen. Avuliaat nuoret neuvoivat meidät Muncheniin johtavalle moottoritielle. Tien varrelta löytyi viimeinkin yökuppila josta saimme roskaruokaa ja kahvia. Piristyin niin paljon että päätin ajaa ainakin Muncheniin saakka. Aamulla kuuden kieppeillä olimme Munchenissä ja pikku vaikeuksien jälkeen löytyi myös Prahaan johtava tie. Innostuin siitä niin että päätin ajaa samaa kyytiä Prahaan saakka.

Tsekin rajan jälkeen alkoi lämmin aamupäivän aurinko todella painostaa ja pysäytimme sopivaan paikkaan ja kävin pientareella ottamassa reilun puolen tunnin nokoset. Virkistyneenä jatkoimme pitkin Tsekin hyviä maanteitä ja puolenpäivän kieppeillä olimme Prahassa ja hotellikin löytyi hyvältä paikkaa läheltä keskustaa. Nyt oli pakko ottaa kauneusunet. Illansuussa läksimme vanhaankaupunkiin jossa olimme kolme vuotta sitten käyneet ja pyörän kanssa etsineet hotellia hullun lailla.


Prahan tungoksessa.


Marjattaa janottaa


Praha on myös todella upea kaupunki. Keskustan hintataso on kyllä aivan länsieurooppalaista tasoa mutta ei se mitään. Hotelli maksoi 75 € sisältäen hyvän aamiaisen. Samoin pyörä saatiin sisäpihalle. Laskin myös että ajoimme Antibesista Prahaan melkein yhtä soittoa n. 27 tuntia josta meni odotellessa n. 3 tuntia ja vajaa tunti levähdyksessä. Kilometrejä tuli 1235.

Hotellin portieri neuvoi ja varoitti aamulla että Prahan ulosmenotiet ovat ruuhkaisia ja huonosti merkattuja. Pääsimme siitä huolimatta oikealle tielle kohti Puolaa. Ajoimme kolmatta kertaa tämän maan läpi etelästä tai lounaasta. Tietöitä oli aika runsaasti lounaisilla alueilla väheten sitten Varsovaa kohden. Yksi yöpyminen tienvarsihotellissa ja seuraavana päivänä oli taas Via Baltian vuoro.


Puolalaista asfalttia Puolassa, eikä tämä ole edes huonointa!


Illalla löytyi Latviasta aivan Viron rajan tuntumasta hotelli jossa vietimme viimeisen yön tällä matkalla.


Viimeinen olut Latvian hotellissa.


Aamupäivällä olimme Tallinnassa. Porukkaa oli satama pullollaan. Ihmeteltyämme tätä, eräs suomalainen motoristi kertoi että edellisenä päivänä oli täällä ollut Metallican konsertti ja yleisö oli tänään lähdössä Suomeen. Laivapaikkoja ei ollut Vikingillä eikä Eckerölinellä. Joudutaanko perkele olemaan Tallinnassa yö? Soitin lopulta Tallinkille joka lähtee eri terminaalista. ”Joo meillä on hyvin tilaa. Tulkaa heti tänne, laiva lähtee pian.”sanottiin puhelimessa. Ajettiin kahden muun suomalaisen pyörän kanssa kuolemaa ja liikennesääntöjä halveksuen D-terminaaliin. Kerkesimme juuri ja juuri laivaan ja muutaman tunnin päästä olimme Helsingissä ja illansuussa kotona Kotkassa.

Matka oli taas upea kokemus. Kilometrejä tuli 9373 km. Rahaa meni kiitettävästi. Pyörä pelasi loistavasti ja oli koostaan huolimatta erinomainen matkapyörä, ainakin meidän mielestämme.

Säät olisivat saaneet alkumatkalla olla kuivemmat mutta hyvä että Pariisissa sentään helpotti ilmojen suhteen.

Pari ongelmatilannetta tuli bensiiniautomaateilla. Osa Ranskan itsepalveluasemista hyväksyi pelkästään omia korttejaan. Myöskään setelit eivät kelvanneet kaikkiin laitteisiin joten etenkin viikonloppuina pikkupaikoissa joissa kaupat, joiden pihalla automaatti oli, olivat suljettuina, oli vaikeuksia saada bensiiniä. Oli vähän pitkä lause, mutta olkoon. Bensiinin hinta oli mielestäni varsin lähellä Suomen tasoa. Ei tullut litrahintaa enää katsottua niin tarkkaan kuin aikaisemmin tuli tehtyä. Tieverkosto Ranskassa oli pääasiassa erinomainen. Ranska on myös täynnä liikenneympyröitä tai kiertoliittymiä kuten nykyään sanotaan.

Navigaattoriin petyin kyllä totaalisesti. Muiden harmien ohella näissä kiertoliittymissä joita saattoi olla kaksikin peräkkäin, ei garmini kerinnyt laskemaan reittiä, eikä kiertoliittymässä saa Ranskassakaan pysähtyä. Olen sitä mieltä että laitteessa oli yksilövika ja sainkin palautettua sen, mutta kadotettua luottamusta on vaikea saada takaisin. Ensi kesän Englannin ja Irlannin matka tehdään kyllä perinteisesti paperikarttojen ja kyselyiden kanssa.

Kotka ja Marjatta

ps. tästä tuli pirun pitkä, Sorry

[kotka]

Kiitos paljon Jty. Kyllä meinasin hulluksi tulla noitten kuvien kansssa. Saisikohan tuon alkuperäisen poistettua tuolta roikkumasta?

Kiitos paljon Jty. Kyllä meinasin hulluksi tulla noitten kuvien kansssa. Saisikohan tuon alkuperäisen poistettua tuolta roikkumasta?

Poistin alusta räpellykset, nyt vain hiukka hassu, kun ekaksi on kommentteja, sit vasta stoori, mutta hyvä tarina silti (kuvatkin).

[isojussi]

Melkonen reissu!

[kotka]

Kiitos paljon Jty. Kyllä meinasin hulluksi tulla noitten kuvien kansssa. Saisikohan tuon alkuperäisen poistettua tuolta roikkumasta?

Poistin alusta räpellykset, nyt vain hiukka hassu, kun ekaksi on kommentteja, sit vasta stoori, mutta hyvä tarina silti (kuvatkin).

Joo kiitos paljon. Nyt näyttää paremmalta.

[kotka]

Jos ajoit sitä tietä "motaria " etkä poistunut siitä selkeästi saman suuntaiselle pienelle vanhalle tielle, ajoit edelleen "motaria"..Niin sanottu motarikin mutkittelee serpentiinimäisesti ja menee jyrkästi mäkeä ylös siellä varsinkin missä se kulkee katettuna osan matkaa. Vanhalla serpentiinitiellä, siellä "oikealla"

Kylllä se näin sitten varmasti on. Oli jo pimeää kun pääsimme liikkeelle, joten ei maisemia paljon näkynyt. St Bernardon kylässä tankattiin.

[Karza]

No mut sit ensi kerralla...

[skoge]

Moron Kotka,

kuis meni loppu messut ?

[kotka]

Moron Kotka,

kuis meni loppu messut ?

Kiitos kysymästä. Mukavat oli loppuhetketkin. Meillä oli vielä kerhon saunailta kun päästiin kotinurkille. Olvi merkkinen olut teki kauppansa ihan kiitettävästi.