Samoin, on jo riittävästi koettu yllätyksiä näiden maatalouskoneiden kanssa.Itse ajan traktorin perässä "haistelemassa" kotvan aikaa ennenkuin uskallan rinnalle.
-- Brake later and open the gas earlier --
Jep. Lähtökohtaisesti kannattaa olettaa että traktori on hetikohta kääntymässä. Harvemmin niillä pitkiä siirtymiä ajetaan. Sivukylillä kulkijoita on harvassa, niin yleensä kun päkäkuski katsoo niin ketään ei tule, joten helposti jää katsomatta.
Jos vasemmalla puolen tietä on tiukka umpimettä ilman liittymiä, ehjä kaide tai kunnon huntta niin riskit ohituksessa on pienempiä. Koukkauksia saatta esiintyä, sillä päkän suuntavakavuus ei ole parhaasta päästä, orbitrol vuotaa ja ajaa ohjausta toiseen laitaan jossei koko ajan pyöritä rattia jne, joten nopeusero kannattaa pitää pienenä ja avata vasta rinnalla.
SF 1098S
MTS V4S Sport
Ajelin tänään Päijälän kautta Ouninpohjaan ja sieltä edelleen Kuhmoisiin tankkaamaan. Keli oli mitä mainioin ja tiekin kohtuullisen hyvässä kunnossa. Jäljistä päätellen joku toinenkin motoristi oli ajellut hetkeä aikaisemmin samaa reittiä. Schön war's, sanoisi saksalainen.
![]()
Yamaha FJR1300A -13, BMW R1200GS -09 ja BMW F650GS -01
Samaa voi sanoa lauantaina Maitoisten tiellä, oli pakettiauto etuautona pysähtyneenä sopivaan kohtaamispaikkaan kun vastaan oli tulossa koko tienlevyinen leikkuupuimuri. Kohtaaminen oli sujuva ja turvallinen, bonuksena iloinen kiitosvilkutus puimuria ajaneelta kuvankauniilta blondilta!
95:n polttoa pois tankista ja seuraavaksi 98:t tankkiin niin starttaa iloisesti keväällä, homma jatkuu vielä ainakin muutamana päivänä. Kaikenlaista viheltäjää on saanut väistellä, mutta tänään tuli ensimmäistä kertaa vastaantuleva taksi nokkineen omalle kaistalle. Onneksi pysähtyi, mutta piti tehdä väistöliike. Taksikuskeinahan on nykyisin monenkirjavaa sakkia ja kirjoa oli tässäkin.
Keskiviikkona 20.9. kokoonnuttiin taas Laukaan Kuusaan koskikahvilassa. Pikkusen yli parikymmentä pyörää. Kelit vaan lämpenee torstaina ja perjantaina. Mutta kyllä se talveen kääntyyn. Kesäkuun alussa hankitulla uudella Bmw R1250RS triple black pyörällä tullut jo 8900 km ajeltua. Mukava peli kun modasin 20 cm korkeammalla pleksillä.
Ässä löytyy vielä (Bmw K1200S vm 2005) ja sitä kaupitellaan ensi keväänä huhtikuussa. Sitten toukokuun reissu kolmen kuskin voimin Gibraltarille ja takasin. Sitä ootellessa ajellaan vielä hetki ja sit pärrät talviunille.
Bmw R1250RS Triple Black 2023
Kävin tänään tutustumassa uuteen ja ihmeelliseen länsinaapurin sekatavarakauppaan Hyvinkäällä.
IMG20230922130314.jpg
Triumph Thunderbird 1700 -10
Yamaha FJR 1300 -13
Suzuki "SolluSuitsa" PV 50 -86
Perjantaina heitin lenkin K-nummi Karjaa Perniö ja sama takas Fagervikin kautta.. 250km saldo ja kivan paljon kanssamotoristeja liikkeellä.. välillä pysähtelin fotaamaan kohteita, Kosken kohilla, `bout, yx pakukuski pysähty kyseleen onx kaikki ok
1840-tie on melkein yhtä hauska tie ajella kuin Snappixesta Salon tielle.. erilailla tosin.. Paljon tuli moikkailuita vaikka yhtään orkkimoroa ehtiny rekisteröimään..
Viitisen tuntia tienpäällä taukoineen.. ei hullumpi vapaapäivä![]()
GSR750
ex.Z800
ex.ER6n
Tänään piti käydä pyhänpäivän hengessä viemässä faijan haudalleja kun kelikin oli vielä mukavat +8, pieni vesisade mitään häiritse ja tykkän ajaa pimeässä, niin pakkohan sitä oli kauden vimoset
Kuva
Huomiseksi luvattu parempaa keliä, joten mopon pesu ja talliin odottelemana ensi kevättä.
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Viikkotolkulla olen odotellut +8C keliä, jotta pääsisi montulle. Taitaa jäädä kevääseen.
^Eipä jäänytkään. Tänään oli sopivan 'lämmintä', ja nyt on pyörä pesty ja ajokamat kolisee pesukoneessa.
Sen verran veti naatiksi, että piti hakea kioskilta puolikas pakki lonkeroa iltapäivän nesteytykseksi.
08.11. ollu toistasex viiminen ajopäivä, keleistä riippuu jatkuuko vielä katupyörällä kausi pidempään.
Toistasex 15670km nipussa pelkkää huviajelua vapaa-aikkoina ympäri eteläistä suomea.
![]()
GSR750
ex.Z800
ex.ER6n
Lauantaina piikkien alle vääntämisen jälkeen lyhyt koeajo lähinurkissa. -15°C näytti mittari, kylmä tuli kun jäi kypärän alle huppu laittamatta. Myös tankorukkasia huutais. Kivaa oli silti! IMG_1796.jpg
Kelkoillehan on nopeusrajoitukset, muistaakseni maasto 60, jäällä 80. Veneillle ei tietääkseni ole rajoituksia, mahtaako niitä olla järvillä mp:llekään?
Tietysti jos mopoon laittaa telat ja muutoskatsastaa niin sittenhän se kelkka, vaikka vaihtaisi pyörät takaisin kunnes tekee uuden katsastuksen...nää on näitä.
SF 1098S
MTS V4S Sport
Maksiminopeus jäällä on 80 kilometriä tunnissa.
Jäällä on voimassa maastoliikennelaki.
Jääradalla (järven jäällä) autolla ajellessa on tullut vedeettyä ihan sinkki kireällä. Jäällä myös tehty lukuisia nopeusennätyksiä autoilla. Tiedä sitten onko laitonta touhua ollut.
-- Brake later and open the gas earlier --
Ensi viikolla lauhtuu, niin pitää varmaan ruveta vääntämään piikkejä alle. Voi sitten kirjoitella tänne. Jääteiden luulisi olevan auki?
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21
Kyllä on.
Tänään käytiin kahtomassa Ritosaaren ja Saukonsaaren jäätiet.
Aiemmin tarkastettu Ranta-Kaartila - Laukansaari - Kokonsaari - Kesamo.
Vielä on tarkastamatta Kongo ja Ahvionsaari, mutta nekin on auki.
Ei välttämättä. Täs joku vuosi sitte menin yövuoroon töihin jäitä pitkin (Kokkola-Pietarsaari). Pietarsaaren päässä eteen ilmestyi punaiset valot ja pari valtion kelkkaa. Ylinopeudesta ei tullu mitään ja puhallutuskin näytti nollaa.
Kyseessä oli joku tullin, poliisin ja rajavartilaitoksen atakki jäällä liikkujille. Vähän ihmettelivät reittivalintaa ja kulkupeliä, 650cc bemari.
No tämähän ei liity mitenkään lajiin "tänään ajelemassa". Viime viikolla kyllä ja paljon. Merellä ei paljoo jääteitä tarvinnu, pinta paremmassa kunnossa kuin asfalttitiet yleisesti ottaen.
IMG-20240109-WA0002_800x450.jpg
20240111_110537 (1)_800x600.jpg