Olen -80 luvulla käynyt pari kertaa laivan kanssa Lyttelton-nimisessä pikkukaupungissa Christchurch:in(pirullinen sana kirjoittaa, liekö edes oikein) lähellä eteläsaarella. Siihen aikaan ainakin maa oli upea ja ihmiset todella hienoja. Se myös jäi mieleen, että siellä näkyi olevan varsin paljon motoristeja.
Olikin aika kovannäköistä sakkia päälleppäin. Paikallisen perinteen mukaisesti äijät oli tatuoitu kallosta alkaen varmasti nilkkoihin saakka. Istuttiin joidenkin kanssa rantaravintolassa yhdessä kaljalla ja olivat ulkonäöstään huolimatta todella mukavia ja muuten tavallisia ihmisiä. Siihen aikaan Uusi Seelanti oli myös kohtuullisen halpa maa. Nykyisyydestä en osaa sanoa mitään. Jos ei ole kauheasti maa muuttunut, niin suosittelen lämpimästi.
Christchurchissä tullut käytyä muutama vuosi sitten. Mopoilemaan en päässyt mutta sain ihailla maisemia lentokoneesta. Aivan sairaan siisti paikka. Kuulemma myös todella huimia mopoilu reittejä...kateeks käy...
Onko mopo vuokrattu koko loman ajaksi?
Pari viikkoa on sopiva aika jyrätä pohjoissaari kunnolla ympäri. Kyllä tuossa ajassa ehtii eteläsaarellekin, mutta aika aikataulu menee kyllä aika tiukaksi.
Komeita maisemia löytyy Coromandelin niemeltä. Tie on mutkaista ja merimaisemaa riittävästi. Google Maps Hakusanat: Coromandel, New Zealand
Sitten vaan itärannikkoa Taurangasta rannikkoa pitkin tielle nr. 35 Gisborneen päätyen Napieriin. Koko tuo itärannikko kuuluu Pacific Higway näköalatiehen. Tuohon kieppiin menee ehkä 3 päivää.
Toinen näkemisen arvoinen alue on Rotorua - Taupo - Mt. Ruapehu ympäristö. Napierista pääsee suoraan Taupolle. Sieltä 1-tietä etelään Waiouruun asti, tuolle pätkälle sattuu "Desert Road", Waiorusta tielle 49 -> Ohakunesta Ruapehun huipulle tai sitten kiertämällä Ruapehun länsipuolta pohjoiseen ja menemällä huipulle pohjoisen puolelta tietä 48.
Taupo - Rotorua välillä on paljon vulkaanista toimintaa ja aivan Rotoruan keskustassa on iso thermal park.
Gisbornea ja aivan koillisnurkkaa (tie 35) lukuunottamatta nuo paikat on tullut käytyä, joten voin suositella.
Pidin jo yhden Uudessa Seelannissa vierailleen orggislaisen kanssa Org Goes NZ minitapahtuman, joten pistä postia jos ajoseura/illanistunta/reittisuunnittelu kiinnostaa.