Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 45:een 45:sta
  1. #31
    Liittyi Apr 2003
    Lat: N 60 14' 15.67" Long:E 25 07' 20.79"
    Lainaa (pärpä @ Loka. 20 2006,13:36) kirjoitti
    Näille ei pitäisi korttia alunperinkään antaa.
    Ihan sama valojen suhteen, mutta alkoi kiinnostamaan, että KUN
    ajatellaan onnettomuustilastoja, niin kenelle pitäisi kortti antaa?
    Osaan itsekin vastata, että "syyttömille" tietenkin. Mutta jekku
    onkin siinä, että mistä tiedät etukäteen kuka on syyllinen
    tai syytön taikka kuka ajaa kolarin ylimalkaan, kun monesti se
    syyllisyys tai syyttömyys ei kunnolla selviä edes eri oikeusasteissakaan.

    Olen muutamaan otteeseen todennut, että olisi jokseenkin hyvä
    mikäli pystyttäisiin järjestämään tsykolookiset testit kaiken
    muun, kuten sääntöjen ja teknisen osaamisen lisäksi.
    Testattaisiin asennetta liikenteeseen.

    Tiedän kyllä, että ihan jokainen tekee liikenteessä virheitä. Siitä
    ei olekaan kyse. Ylinopeutta en itse pidä kovin ihmeellisenä
    rikoksena, vaikka se tuntuukin nykyään korostuvan aika paljon.
    Olikohan se eilisessä lehdessä, että suojatien eteen pysähtyneen
    ajoneuvon ohitse hurautti joku tyyppi pysähtymättä ja teilasi
    jalankulkijan aika huonoon kuntoon. Näitä muita kuin ylinopeuksia
    ei vissiinkään valvota enää mitenkään. Kaikkia kännykkä korvassa
    ajelijoita on nykyään pilvin pimein. Se vehje pitäisi työntää 5 cm
    syvemmälle sinne korvaan - sitten ainakin olisi hands free.
    <span style='color:red'>..rock...rock...rock...rock...ro ...........</span>
    -"Onko maapallolla älyllistä elämää?"
    -"Kyllä, mutta olen vain käymässä."
  2. #32
    Lainaa (pärpä @ Loka. 20 2006,13:36) kirjoitti
    Lainaa (Matva @ Loka. 20 2006,11:01) kirjoitti
    Pitkien käyttö lisää onnettomuuden riskiä, on kiistatta todistettu. Se, että tulee nähdyksi ei riitä, koska arvioija kuvittelee nopeuden ja etäisyyden motoristin/autoilijan tappioksi ja kääntyy eteen, luullen ehtivänsä!
    Niin siis juuri tähän haluaisin selityksen. Meinaat että autoilija
    arvelee että olet kauempana kun sinulla on pitkät päällä ? Eikö ole juuri toisinpäin ? Ja nopeus, pitkät päällä näytät kulkevan hitaammin ?
    Niinpä niin; luulo ei ole tiedon väärtti, asiaa todistetaan ainakin joillakin EA:n kursseilla tuomaille, järjestämällä koe.
    Arvioporukkana motoristit, joiden pitäisi asiasta tietää..
    Siinä mallipyörä tapittaa kohti koeryhmää GPS:n tarkkuudella pitkät päällä ja toisen kerran ilman.
    Jokaisen suorituksen jälkeen kysytään nopeus ja etäisyys.
    Siitä vaan tilasto ja avot ryhmän veikkaus menee aina keskiarvoon pitkät päällä: kauempana ja hitaammin kuin todellista.
    Kukaan ei katso mielellään kirkasta häikäisevää valoa kuin hetken, niin silloin on myös virhearvion mahdollisuus valmis.
    Pitkillä ajaessa on myös valmiiksi pelattu kaukovalovilkku pois mahdollisuuksista.
    Samoin koetetaan samat vilkku päällä, ei näy! Joten turha hämmästyä, jos autoilija tekee äkkinäisiä, kun luulee häikäisevän MP:n muuten vaan hidastelevan/antavan tietä tms.

    Niin ja se ajokortti on miltei kansalaisten perusoikeus saada, jos lääkäri ei muuta sano, siihen on totuttauduttava...

  3. #33
    Kiitos, nyt minäkin uskon. Tietovarastoni on lähes täydellinen *
    - ihan turha tulla selittää mitään ennen aamukahvia -
  4. #34
    oma veikkaus että jos ajelet rajotusten mukaan ja auto tulee kolmion takaa alle ei ole autoilija nähnyt sinua ollenkaan. en vaan jotenkin usko että kukaan olisi niin tyhmä että katsoo että tuolta tulee tommonen kirkasvalo oikealta en osaa sanoa kuinka kovaa tulee tai kuinka kauakana mutta eiköhän tästä kerkeä pujahtamaan.
  5. #35
  6. #36
    Lainaa (vuohi @ Loka. 21 2006,14:26) kirjoitti
    en vaan jotenkin usko että kukaan olisi niin tyhmä että katsoo että tuolta tulee tommonen kirkasvalo oikealta en osaa sanoa kuinka kovaa tulee tai kuinka kauakana mutta eiköhän tästä kerkeä pujahtamaan.
    minä uskon
  7. #37
    Lainaa (fxstd @ Loka. 21 2006,16:20) kirjoitti
    Tän vois kyllä siirtää täältä vaikka omaksi jutuksi...
    Muutenkin koko juttu on jo livennyt vähän sivuraiteelle otsikosta, näkyväisyydestä yms, ei oikein kuulu enää tähän onnettomuuteen.
  8. #38
    Lainaa (Matva @ Loka. 21 2006,17:05) kirjoitti

    Kynttiläketjun rinnalle voisi kyllä perustaa muistorahastoketjun. Pystyisi edes jotenkin auttamaan surun murtamia omaisia.
  9. #39
    Kunnia pj Jassu:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2002
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (Sepou @ Loka. 22 2006,11:58) kirjoitti

    Mulle jäi hieman epäselväksi miten raha auttaa surun murtamia omaisia? Eikö tuo kahiseva ole aika kylmä hyödyke vaan...
    Pyörätön motoristi...

    Exät: KTM 690 SMC, kilvetön Yamaha YZF-R6R, BMW S1000 RR, Suzuki GSX1300R Hayabusa, Yamaha YZF 600R Thundercat
  10. #40
    Lainaa (Jassu @ Loka. 22 2006,13:57) kirjoitti

    Turun Moottoripyörälijät (Tump) on perustanut muistorahaston menehtyneen jäsenensä perheen taloudelliseksi tukemiseksi. R

    Toivon, että mp-kerhot tekevät niin vastakin ainakin omien jäsentensä hyväksi. Raha ei tuo miestä takaisin, mutta saattaa lievittää taloudellista tilannetta.
    Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin ellun kanat. (Luutnantti Koskela)
    Myö ei olla tultu tänne kuolemaan, vaan tappamaan ( A. Rokka)
  11. #41
    Kunnia pj Jassu:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2002
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (skoge @ Loka. 22 2006,21:09) kirjoitti
    Turun Moottoripyörälijät (Tump) on perustanut muistorahaston menehtyneen jäsenensä perheen taloudelliseksi tukemiseksi. R

    Toivon, että mp-kerhot tekevät niin vastakin ainakin omien jäsentensä hyväksi. Raha ei tuo miestä takaisin, mutta saattaa lievittää taloudellista tilannetta.
    Tuo on hyvä pointti kyllä.

    Itse olen huolehtinut noista jutuista vakuutuksilla - tässä harrastuksessa kun koskaan ei voi tietää.
    Pyörätön motoristi...

    Exät: KTM 690 SMC, kilvetön Yamaha YZF-R6R, BMW S1000 RR, Suzuki GSX1300R Hayabusa, Yamaha YZF 600R Thundercat
  12. #42
    Lainaa (skoge @ Loka. 22 2006,21:09) kirjoitti
    Lainaa (Jassu @ Loka. 22 2006,13:57) kirjoitti
    Lainaa (Sepou @ Loka. 22 2006,11:58) kirjoitti
    Lainaa (Matva @ Loka. 21 2006,17:05) kirjoitti
    Lainaa (fxstd @ Loka. 21 2006,16:20) kirjoitti
    Tän vois kyllä siirtää täältä vaikka omaksi jutuksi...
    Muutenkin koko juttu on jo livennyt vähän sivuraiteelle otsikosta, näkyväisyydestä yms, ei oikein kuulu enää tähän onnettomuuteen.
    Kynttiläketjun rinnalle voisi kyllä perustaa muistorahastoketjun. Pystyisi edes jotenkin auttamaan surun murtamia omaisia.
    Mulle jäi hieman epäselväksi miten raha auttaa surun murtamia omaisia? Eikö tuo kahiseva ole aika kylmä hyödyke vaan...
    Turun Moottoripyörälijät (Tump) on perustanut muistorahaston menehtyneen jäsenensä perheen taloudelliseksi tukemiseksi. R

    Toivon, että mp-kerhot tekevät niin vastakin ainakin omien jäsentensä hyväksi. Raha ei tuo miestä takaisin, mutta saattaa lievittää taloudellista tilannetta.
    Miten on? Muistaakseni meillä ei saa tai erittäin hankala on saada lupia viranomaisilta yksityiselle ihmiselle kerätä rahaa. Sinänsä tuollainen kansalaiskeräys on joissakin tapauksissa erittäin hyvä asia.
    Elämä alkaa 308km/h:sta ja jatkuu 313km/h:ssa (vuosihan oli -05)

    Ja lähtee uuteen nousuun 302km/h:sta (Suzuki Hayabusa 1300R)
  13. #43
    Lainaa (Jassu @ Loka. 22 2006,13:57) kirjoitti
    Lainaa (Sepou @ Loka. 22 2006,11:58) kirjoitti
    Lainaa (Matva @ Loka. 21 2006,17:05) kirjoitti
    Lainaa (fxstd @ Loka. 21 2006,16:20) kirjoitti
    Tän vois kyllä siirtää täältä vaikka omaksi jutuksi...
    Muutenkin koko juttu on jo livennyt vähän sivuraiteelle otsikosta, näkyväisyydestä yms, ei oikein kuulu enää tähän onnettomuuteen.
    Kynttiläketjun rinnalle voisi kyllä perustaa muistorahastoketjun. Pystyisi edes jotenkin auttamaan surun murtamia omaisia.
    Mulle jäi hieman epäselväksi miten raha auttaa surun murtamia omaisia? Eikö tuo kahiseva ole aika kylmä hyödyke vaan...
    Totta joka sana, siksi kirjoitinkin että edes jotenkin.
  14. #44
    Lainaa (Sara @ Loka. 22 2006,21:40) kirjoitti
    Miten on? Muistaakseni meillä ei saa tai erittäin hankala on saada lupia viranomaisilta yksityiselle ihmiselle kerätä rahaa. * Sinänsä tuollainen kansalaiskeräys on joissakin tapauksissa erittäin hyvä asia. *
    Rahankeräyslain mukaan yksityishenkilöiden merkkipäiväkutsujen ja -haastattelujen sekä kuolinilmoitusten ja muistokirjoitusten yhteydessä esitetyt muistamispyynnöt eivät vadi rahankeräyslupaa. Liekö kyseessä tälainen? Yleensä niissä taidetaan pyytää rahat jollekin järjestölle.
  15.  
  16. #45
    Yleensä tapana lienee perustaa rahasto vainajan lasten koulutuksen tukemiseksi.
    Valitettavasti minulla on omakohtaistakin kokemusta puolison menettämisestä liikenneonnettomuudessa. On totta, että raha ei menetystä korvaa, mutta tämä yhteiskunta on rakentunut niin, että maksut on pakko hoitaa heti onnettomuutta seuraavanakin päivänä, mutta eläkepäätösten ja mahdollisten vakuutuskorvausten käsittely kestää kuukausia. Eli rahakin on kyllä tarpeen.
    Tärkeintä on kuitenkin ystävien ja yhteisön tuki ja on hienoa lukea että Turun Moottoripyöräkerho on järjestämässä omaisten toiveesta saattuetta vainajan viimeiselle matkalle. Kaikenlainen vilpitön muistaminen on parasta tukea, mitä omaisille voi antaa. Yksityisyyttä kunnioittaen tietenkin.
    Synkimmistäkin hetkistä pitää löytää jotakin positiivista. Liikenneonnettomuudet ovat aina vahinkoja, sattumia, jotka eivät jätä omaisille syytä itsesyytöksiin. Me emme olisi voineet tehdä mitään toisin estääksemme onnettomuuden. Ja jos lähtö tapahtuu rakkaan harrastuksen parissa, voi luottaa, että myös viimeiset hetket olivat onnellisia.
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12