Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 34:een 34:sta
  1. #31
    Lainaa (Pave. @ Syys. 25 2006,19:30) kirjoitti
    Varsinkin näin iltahämärän aikoihin kun tuolla tiellä näkee noita savipaakkuja, niin kannattaa myös varoa niitä jotka ne on sinne tuonut....eli traktoreita. Yllättävän monessa kun tuntuu olevan valot epäkunnossa, välillä jopa aivan kaikki taaksepäin olevat. Eikä kaikissa ole edes sitä hitaanajoneuvon kolmiota, vaikka pitäisi olla. Joten ovat todella vaarallisia varsinkin se kannattaa muistaa, että vieläpä monesti kääntyvät ilman vilkkua, vaikka saattaisi jopa olla muuten toimintakunnossa.
    Jep, itekin oon kerran ollut lähellä törmätä täysin pimeään traktoriin.

    Yksi vaara on myös hakerekat, jotka täyttävät perävaununsa tienlaidassa. Siitä leviää haketta koko tien leveydeltä ja usein tuo täyttöpaikka on lähellä risteystä. Siinä saa jännittää sateella.

    Terveiset Gatalta.
    jamaha 02 --> riumppi 11

    Blue's brother
  2. #32
    Lainaa (Checkmate @ Syys. 26 2006,10:10) kirjoitti
    Musta tuntuu, että maanviljelijöillä on tähän aikaan vuodesta jotain parempaakin tekemistä kuin harjailla renkaita motoristien iloksi. On se sille jussillekin eduksi että mullat on pellossa eikä tiellä, joten kovin tahallisena en toimintaa menisi pitämään.
    Ei se varmaan tahallista ole, mutta ajattelematonta, ja sitä kautta vastuutonta.
    jamaha 02 --> riumppi 11

    Blue's brother
  3. #33
    Lainaa (MattiR @ Syys. 26 2006,10:32) kirjoitti
    Lainaa (Checkmate @ Syys. 26 2006,10:10) kirjoitti
    Musta tuntuu, että maanviljelijöillä on tähän aikaan vuodesta jotain parempaakin tekemistä kuin harjailla renkaita motoristien iloksi.
    Asiavirhe *.. se putsaaminen ei ole motoristeja varten .. se on ihan
    kaikkia tienkäyttäjiä varten.
    Sellainen tekosyy, että on mukamas muuta hyödyllistä tekemistä
    kuin tienputsausta vaikka ihan itse on sotkenut, aiheuttaisi
    todellisudessa kaaoksen. Ihan kaikilla ihmisillä on jotai tärkempää
    tekemistä kuin siivoaminen. Jos tuollaista asennetta noudatettaisiin,
    niin ihan kaikki paikat olisivat pullollaan vaikka mitä rojua. Kamaa
    ja rojua ei saa jättää hujan hajan vaan ne on siivottava pois tai
    kiikutettava kaatopaikoille. Tyypillisestihän Suomessa on
    maaseudulla kaikki vanhat äkeet ja autonromut ympäri
    metsänreunoja. Niin sitä makaa kuin petaa. Kertoo ihmisistä aika
    paljon.
    Eipä tarvitse siivota, kun ei sotke. Sopii pohdiskella tuotakin.
    No huh, olipa todella merkittävä asiavirhe, kun unohdin tällä foorumilla mainita myös Pihtiputaan mummon tienkäyttäjän roolin. *

    Enkä kyllä laittaisi tuota renkaiden harjaamattomuutta yleisen huolimattomuuden piikkiin, vaan lokeroon: elämän tosiasioita, jotka ovat yleisellä järjenkäytöllä hoidettavissa, ottaen huomioon itse tilanne ja kohtuus.
    Eli tarkennetaan, jos maanviljelijä menee pellolle kerran-pari traktorilla ja tuo sieltä renkaissaan vähän multaa, on se musta ihan ok ja ymmärrettävissä. Sit jos se ravaa samalla pellolla koko ajan, on asiallista että asiasta varoitetaan etukäteen ja putsataan jäljet. *
  4.  
  5. #34
    Lainaa (Pedaali @ Syys. 25 2006,18:38) kirjoitti
    Tieliikennelaki 3.4.1981/267

    Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

    3 §
    Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet

    Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

    Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.

    62 §
    Tiellä oleva este

    Tielle ei saa panna eikä jättää mitään, mikä voi vaarantaa tai haitata liikennettä.
    Alkukeväästä ajelin innoissani mutkatietä Kytäjälle päin. Vastaan tuleva motoristi viittoili tosissaan slow-down käsimerkkejä. Ajattelin, että jäätelökauppias on vastassa ja hiljensin, mutta ei. Mutkan kohdalla oli iso navetta / talli ja toisella puolella tietä iso pelto. Välissä olevan tien yli oli kuskattu pellolle talven paskat, ja tielle viljelty sitä itteään märkä paksu matto, ei pelkkiä paukkuja siellä täällä. Jos sama matto ilmestyy taas ensi keväänä niin kilautanpa tuohon 02002100 numeroon ja vetoan lakiin. Kiitos vinkeistä.
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12